Veganismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vegaanista paellaa

Veganismi on ruokavalio ja elämäntapa, joka pyrkii välttämään kaikkea eläimille vahingollista toimintaa. Vegaaninen ruokavalio on vegetaristisen eli kasvispohjaisen ruokavalion alalaji, jossa pyritään välttämään eläinperäisten tuotteiden käyttämistä kokonaan. Lihan ja verituotteiden lisäksi muutkaan eläinkunnan tuotteet, kuten maito ja muna, eivät kuulu vegaaniseen ruokavalioon.[1][2] Eläinperäisen ravinnon lisäksi vegaanit pyrkivät olemaan käyttämättä mitään eläinperäisiä ja eläimillä testattuja tuotteita, kuten esimerkiksi nahasta tehtyjä vaatteita ja eläinkokein testattuja kodin puhdistusaineita tai kosmetiikkaa.

Yleisimmät syyt vegaaniudelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vegaaniuden syyt ovat useimmiten eettisiä. Toiset ovat vegaaneja myös ekologisista, terveydellisistä tai uskonnollisista syistä. Veganismin sukuisia ajatuksia eläinten kunnioittamisesta esiintyy esimerkiksi jainalaisuuden, buddhalaisuuden sekä Krishna-liikkeen opeissa. Viime vuosikymmeninä veganismia on puolusteltu länsimaisen moraalifilosofian keinoin, esimerkiksi oikeusajattelun näkökulmasta (Tom Regan) ja utilitarismista käsin (Peter Singer). Veganismilla itsellään on vasta muutamien vuosikymmenien pituinen historia, mutta se kytkeytyy läheisesti vanhempaan kasvissyöntiin.

Veganismin leviäminen on osa keskustelua nykyaikaisesta tehomaataloudesta. Eettinen veganismi perustuu spesisismin vastustamiseen tai ajatukseen eläinten oikeuksista. Yleensä katsotaan, että eläinten kyky tuntea kärsimystä ja mielihyvää velvoittaa kunnioittamaan niiden elämää siinä missä ihmistenkin. Munaa ja maitoa sisältävään kasvisravintoon siirtymistä vegaanit pitävät riittämättömänä ratkaisuna, koska maito- ja munateollisuudessa vallitsevat heidän mukaansa samat eläinten kohtelun epäkohdat kuin mistä lihateollisuutta usein arvostellaan. Myös maito- ja munateollisuuden eläinten väitetään usein elävän huonoissa olosuhteissa, ja eläimet teurastetaan nuorina (esimerkiksi munateollisuudessa kukot heti syntymän jälkeen). Naudanlihateollisuutta ei voida erottaa maitotuotannosta, koska naudanliha saadaan muutaman vuoden ikäisenä teurastetuista maitolehmistä.

Vegaani-sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana vegaani on peräisin englannin kielestä. Alkuperäisen sanan vegan keksivät ensimmäisen vegaaniliiton perustajat Britanniassa 1944 halutessaan erottua eläinkunnan tuotteita käyttävistä kasvissyöjistä. Sana muodostettiin yhdistämällä sanan vegetarian (kasvissyöjä) alku ja loppu. Tällä pyrittiin ilmaisemaan, että yleinen kasvissyönti jättää muun muassa maitoteollisuuden tukemisellaan eläinten arvostuksen puolitiehen ja vasta veganismi vie vegetarismin aatteen loppuun asti. Tässä määritelmässä myös muun muassa hunaja suljettiin pois vegaanisesta ruokavaliosta [3].

Vegaaninen ruokavalio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vegaani ei käytä ruokavaliossaan lainkaan lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita, näiden johdannaisia tai muita eläimistä peräisin olevia tuotteita. Vegaani ei Suomen Vegaaniliiton määritelmän mukaan käytä myöskään hyönteistuotteita [4]. Jotkut ulkomaalaiset vegaanijärjestöt, kuten Vegan Action ja Vegan Outreach jättävät kysymyksen hyönteisten syönnistä ihmisten henkilökohtaisen harkinnan varaan. Lähtökohtana on kuitenkin kaiken elämän kunnioittaminen. Joidenkin järjestöjen kannanottojen mielestä on epäselvää, voivatko hyönteiset tuntea kipua ja ne myös huomauttavat, että kasvien viljelyn yhteydessä saattaa kuolla yhtä paljon tai enemmän hyönteisiä kuin esimerkiksi hunajan tuotannossa.[5] [6]

Vegaanille sopimattomia eli eläinperäisiä aineita sisältäviä ruokia ovat liha- ja kalaruokien lisäksi esimerkiksi monet kaupoissa myytävät makeiset (joissa on esimerkiksi liivatetta tai eräästä kirvalajista eristettyä punaista väriainetta, karmiinia), maitotuotteet (viilit, juustot, jogurtit, voi), useimmat kaupoissa myytävät keksit, maidosta tehdyt jäätelöt, monet suklaat, suurin osa margariineista[7] sekä leivonnaiset ja useimmat valmisruoat. Koska vegaanit välttävät myös hyönteisperäisiä aineita, he eivät käytä karmiinilla värjättyjen tuotteiden lisäksi myöskään hunajaa tai mehiläisvahaa tai sellakkaa. Eläinperäiset tuotteet voidaan korvata helposti vegaanisilla samantyyppisillä tuotteilla, joita vegaanisia leivonnaisia ja soijajuustoja lukuun ottamatta, on yleensä valmiina saatavilla Suomessa kaikkein pienemmistäkin kaupoista. Myös arvostettu Oxfordin yliopisto on siirtynyt vuonna 2014 tarjoamaan ruokaloissaan ainoastaan vegaaniruokaa.

Vegaanit välttävät myös nahasta, villasta ja silkistä tehtyjen vaatteiden käyttämistä ja eläimillä testattujen tuotteiden ostamista ja käyttöä. Jotkut katsovat lähiruoan olevan ekologisempaa ja pitävät ihanteenaan lähialueveganismia eli kotimaisiin tuotteisiin perustuvaa vegaanista ruokavaliota.

Ravitsemuksellisia näkökohtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvan ruokapyramidi kuvaa suosituksia vegaanin ravitsemukseksi: pääosan ravinnon lähteistä muodostavat viljat, sitten tulevat palkokasvit, sitten vihannekset ja juurekset, seuraavaksi hedelmät ja lopuksi rasvat.

Yhdysvaltain ravitsemustieteilijöiden yhdistyksen (ADA) mukaan vegaaniruokavalio on oikein suunniteltuna terveellinen ja täyttää ravitsemusvaatimukset. Huonosti toteutettuna vegaaniruokavaliossa saattaa olla liian vähän kalsiumia, jodia, B12-vitamiinia ja D-vitamiinia. Vegaanien tulisi siksi suunnitella ruokavalionsa huolellisesti ja ottaa ravinnelisiä tarpeen mukaan.[8]

Merkittävin ero sekasyöjän ravintoon on pieniä määriä tarvittava, mutta silti pitkällä aikavälillä tärkeä B12-vitamiini. Sitä vegaanit saavat luotettavimmin B12-vitamiinivalmisteesta, mutta myös käyttämällä päivittäin ja säännöllisesti riittäviä määriä B12-rikastettuja elintarvikkeita (esimerkiksi useimmat kasvimaidot ja jotkin kasvipohjaiset jugurtit). Vielä sekasyöjiä enemmän vegaanien tulee kiinnittää huomiota myös D-vitamiinin ja kalsiumin saantiin.

D-vitamiinia suositellaan otettavaksi talven aikana esimerkiksi erillisten D-vitamiinitippojen muodossa, koska sitä on vain harvoissa kasvikunnan tuotteissa. Suomen leveysasteilla sama suositus koskee kaikkia ihmisiä.[9]

Kalsiumia saa monien kasvikunnan tuotteiden (soijatuotteet, palkokasvit, vihreät lehtivihannekset, siemenet, pähkinät, kaalit, kuivatut hedelmät) lisäksi kalsiumrikastetuista kasvimaidoista ja mehuista. Näissä juomissa on yleensä yhtä paljon kalsiumia kuin lehmänmaidossa (120 mg / 100 ml) eli noin kolme lasillista vastaa päivittäistä tarvetta.

Erityisesti lasten osalta vanhempia kehotetaan tarkkailemaan ravintoaineiden saantia aktiivisesti ja keskustelemaan asiasta asiantuntijoiden kanssa. Vegaanilasten kasvusta tehtyjen tutkimusten mukaan lapsi pärjää hyvin suunnitellulla ja monipuolisella vegaaniruokavaliolla, kunhan B12-vitamiini annetaan vitamiinipillereinä ja kalsiumin saantiin kiinnitetään huomiota. [10]

Vegaaniurheilijan ruokavalio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monipuolinen vegaaniruokavalio sopii urheilijoille. Olympiavoittajat Paavo Nurmi sekä Carl Lewis ovat vegaaneja. Triathlonistit Dave Scott sekä Ruth Heidrich ovat vegaaneja myös sekä kumpikin voittaneet Ironman-kilpailun 6 kertaa. Kehonrakentaja Robert Hazeley on menestynyt huippu-urheilussa. Kuuluisin Vegaaniurheilija Suomessa on luultavimmin Harri Nieminen, joka on thainyrkkeilyn amatöörisarjan maailmanmestari. Eli veganismi ei ole mikään este kovimmillekaan urheilusaavutuksille. Tutkimusten mukaan kasvissyönti on terveellistä. Kasvissyönti laskee riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja moniin syöpiin. Urheilijan vegaaniruokavalion koostaminen ei ole vaikeaa, vaikka se vaatiikin hieman suunnittelua. Samalla tavalla kun se vaatii sekasyöjällekin.

Energiantarve[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilu lisää energiantarvetta ja voi kiihdyttää myös perusaineenvaihduntaa. Henkilöillä, jotka urheilevat helposti pari kertaa viikossa, energiantarve kasvaa vain hiukan. Useita kertoja viikossa harjoittelevilla urheilijoilla energiantarve kasvaa reilusti, päivittäinen tarve voi olla 3000–6000 kilokaloria tai vielä enemmän.

Energiantarve vaihtelee myös urheilulajeittain. Tekniikkalajit, kuten jousiammunta ja keilailu, lisäävät energiantarvetta vain vähän. Kohtalaisesti energiantarvetta lisäävät palloilulajit. Kestävyyslajit, kuten kestävyysjuoksu, uinti, pyöräily ja hiihto, kasvattavat energiankulutusta eniten. Tarvittaessa vegaaniruokavalion saa todella paljon kaloreita sisältäväksi. Tällöin tulee syödä energiapitoisia ruokia, kuten tofua, erilaisia soijatuotteita sekä pähkinöitä ja siemeniä. Järkevissä määrissä syötyinä myös kasvirasvat ja energiapatukat ovat helppo tapa lisätä energiansaantia. Yleisten ravintoainesuositusten mukaan ravinnon energian saanti tulisi jakaa suhteessa 55-60:10-15:30 eli hiilihydraatit: proteiinit: rasvat. Hiilihydraatit ovat olennaisin osa energiansaantia ja niiden osuudeksi suositellaan jopa 60–70%. 40:30:30 ovat myös käytettyjä kehonrakentajien keskuudessa.

Hiilihydraatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyviä hiilihydraattilähteitä ovat täysjyväviljat, riisi, pasta, vihannekset, juurekset, hedelmät ja kuivahedelmät. Ne sisältävät suojaravintoaineiden lisäksi myös hitaasti imeytyviä sokereita ja erilaisia kuituja . Urheilijalle tärkein hiilihydraatin lähde on kokojyvävilja, mutta kasvikset, palkokasvit, hedelmät, pähkinät ja siemenet ovat myös tärkeitä. Suositusten mukaan ravinnosta tulisi saada 6–8 grammaa hiilihydraatteja urheilijan painokiloa kohden.

Proteiinit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvisravinnon perusproteiini tulee täysjyväviljasta. Viljasta saadaan hyvälaatuinen proteiiniseos yhdistämällä se joko palkokasveihin, joihin kuuluu pavut, linssit, herneet tai perunaan, sieniin, juureksiin tai muihin vihanneksiin. Hyviä proteiininlähteitä ovat palkokasvit, täysjyvävilja, pähkinät ja siemenet. Kasvisproteiinit, kuten hamppu-, soija-, herne-, sekä riisiproteiinit ovat myös vegaaniurheilijan ruokavalion hyvä lisä esim. pirtelön muodossa tai palautusjuomana. Niitä saa esim. luontaistuotekaupoista sekä Internetistä tilattuna.

Rasvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokojyväviljassa on hyviä rasvoja, sekä pähkinävoissa, tofussa ja avokadossa, joissa on myös muita tärkeitä ravintoaineita. Öljyjä kannattaa käyttää rasvatarpeen tyydyttämiseen, kun tarvittava energiamäärä on suuri.

Kasvirasvoja pidetään hyvinä rasvoina, sillä ovat tyydyttymättömiä tai monityydyttämättömiä. Poikkeuksen tekee kookosrasva, joka on eläinrasvojen tavoin tyydyttynyttä. Tyydyttyneet rasvat ovat elimistölle lähinnä haitallisia. Uusimpien tutkimusten mukaan ns. yksinkertaisesti tyydyttämättömät rasvat, kuten rypsi- ja oliiviöljy, ovat suositeltavimpia rasvoja. Hyviä rasvahappojen lähteitä ovat myös kylmäpuristetut neitsytoliivi-, vehnänalkio- ja hamppuöljyt. Monityydyttämättömien rasvojen esim. auringonkukkaöljyn, suurta saantia ei pidetä järkevänä, koska lisäävät antioksidanttien tarvetta.

Suojaravinteet: vitamiinit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vitamiinit ovat ruoan luonnollisina komponentteina esiintyviä yhdisteitä, joita elimistö ei valmista ollenkaan tai ei valmista riittäviä määrä. Ne ovat välttämättömiä normaalin kasvun, kehityksen ja ylläpidon kannalta. C-vitamiini ja B-vitamiinit ovat vesiliukoisia, A-, D-, E- ja K-vitamiinit rasvaliukoisia. Vegaaniruokavaliossa tulee kiinnittää huomiota B12- ja D-vitamiinin saantiin. D-vitamiinia on paljon eräissä metsäsienissä, kuten suppilo- ja keltavahveroissa. D-vitamiinia on myös useimmissa monivitamiinivalmisteissa ja apteekista on saatavilla myös D-vitamiinitippoja. D2-vitamiini sopii vegaaneillekin, D3-vitamiini on eläinperäinen.

B12-vitamiinia on saatavilla vitamiinivalmisteina ja sitä on lisätty esimerkiksi useisiin kasvimaitoihin ja sitä saa myös oluthiivahiutaleista eli ravintohiivahiutaleista. Muut vitamiinit vegaaniurheilija saa helpommin monipuolisesta kasvisravinnosta. B-ryhmän vitamiineja saa ennen kaikkea kokojyväviljasta, mutta myös palkokasveista, porkkanoista ja muista vihanneksista, vihreistä lehtikasveista, ravinnehiivasta sekä marjoista ja hedelmistä. A-vitamiinin esiastetta karotiinia on porkkanoissa, pinaatissa, parsakaalissa ja muissa vihanneksissa sekä hedelmissä kuten aprikoosissa ja mangossa. K-vitamiinia on vihreissä lehtivihanneksissa. Myös ihmisen suolistobakteerit tuottavat merkittäviä määriä K-vitamiinia.

Antioksidantit parantavat immuniteettisuojaa, korjaavat rankan harjoittelun aiheuttamia soluvaurioita ja nopeuttavat palautumista . Tärkeimpiä antioksidantteja ovat C- ja E-vitamiini, beetakaroteeni sekä flavonoidit. Myös seleeni lasketaan antioksidantiksi. C-vitamiinia on paljon hedelmissä, marjoissa, vihanneksissa ja perunassa. Tutkimusten mukaan vegaanit saavat ravinnostaan runsaasti C-vitamiinia, joten yleensä C-vitamiinilisä ei ole tarpeellinen.E-vitamiinia on kasviöljyissä, vehnänalkioissa, pähkinöissä, siemenissä ja kokojyväviljassa.

Suojaravinteet: kivennäisaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivennäisaineita eli mineraaleja ovat kalsium, kalium, rauta, magnesium, magnaani, kromi, boori ja koboltti. Ne ovat tärkeitä aineenvaihdunnan, solujen, veren, entsyymien, hormonien ja aivojen mekanismin ylläpitämiseksi. Vegaaniravinnosta saa mineraaleja tarpeeksi syömällä monipuolisesti. Urheilijoilla kivennäisaineiden tarve on kuitenkin suurempi, joten niiden riittävään saantiin kiinnitettävä huomiota. Urheilijalle mineraalien tarve saattaa olla 2 tai jopa 3 kertaa suurempi, joten siitä täytyy pitää huolta.

Vesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilun määrästä ja ilman lämpötilasta riippuen on suositeltavaa juoda enintään kaksi litraa vettä vuorokaudessa.lähde? Vettä on järkevää juoda myös harjoittelua ennen ja sen jälkeen. Harjoittelun aikana kannattaa juoda, jos harjoittelun kesto on yli tunnin.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iiris Purontaus & Petri Voutilainen: Kasvissyönnillä parantavia vaikutuksia. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
  2. Virpi Väänänen & Johanna Mäkelä 2007. Terveellistä ja luonnollista ruokaa – Elävän ravinnon syöjien näkemyksiä ruokavalionsa perusteista ja käytännöistä. Kuluttajatutkimuskeskus, Julkaisuja 9 / 2007, s. 3.
  3. Vegetarians in Paradise: 24 Carrot Award (Interview of Donald Watson, founder of the Vegan Society and originator of the word "vegan.")
  4. http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/mitavegaanitsyovat.html
  5. http://www.vegan.org/FAQs/index.html#7 "Many vegans, however, are not opposed to using insect products, because they do not believe insects are conscious of pain. Moreover, even if insects were conscious of pain, it's not clear that the production of honey involves any more pain for insects than the production of most vegetables, since the harvesting and transportation of all vegetables involves many 'collateral' insect deaths."
  6. http://www.veganoutreach.org/guide/qa.html Insects (including bees) do have brains. But their brains are not highly developed, and they are likely not large enough to facilitate the consciousness of pain. So is honey vegan? Our best answer is “We don’t know.” If one is concerned about doing harm to insects, it’s not clear that the production of honey involves any more pain for insects than the production of most vegetables or alternative sweeteners, since the harvesting and transportation of all crops involves some insect deaths.
  7. http://www.terveysala.turkuamk.fi/ravter/perusterveydenhuolto/materiaalit/kasvis.html
  8. "Position of the American Dietetic Association: Vegetarian diets" (June 2003). J Am Diet Assoc 103 (6): 748–65. doi:10.1053/jada.2003.50142. PMID 12778049. 
  9. Hyödyllinen D-vitamiini Helsingin sairaanhoitopiiri. Viitattu 12.05.2007.
  10. http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/raskausjalapset.html
  11. http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/urheilijan-ruokavalio

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veganismi aatteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juppi, Pirita & Peltokoski, Jukka & Pyykkönen, Miikka (toim.): Liike-elämää : Vastakulttuurinen radikalismi vuosituhannen vaihteessa. SoPhi 70. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2003. ISBN 952-5092-85-2.
  • Konttinen, Esa & Peltokoski, Jukka: Ympäristöprotestin neljäs aalto : Eläinoikeusliike ja uuden polven ympäristöradikalismi 1990-luvulla. SoPhi 85. Jyväskylä: Minerva: Jyväskylän yliopisto, 2004. ISBN 952-5478-21-1.
  • Niemi, Mari K. (toim.): Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa. Helsingissä: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7576-8.
  • Francione, Gary L. & Charlton, Anna (toim.): EAT LIKE YOU CARE An Examination of the Morality of Eating Animals. Exempla Press, 2003. ISBN 978-1-492-38651-3.

Oppaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gould, Merkka; Voutilainen, Eeva: Kasvissyöjäksi : miksi ja miten. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-450-4.
  • Gunnarsson, Karin: Eläinystävällisen kuluttajan opas. (Handla djurvänligt: En konsumentguide från förbundet djurens rätt.) Suomentanut ja Suomen oloihin soveltanut Helena Telkänranta. 3. korjattu painos. Helsinki: Eläinsuojeluliitto Animalia, 2006. ISBN 951-98700-7-5.
  • Jäntti, Eeva: Vegaanin käsikirja : Ravintoa ilman eläinkunnan tuotteita. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1997. ISBN 951-9455-59-0.
  • Kasvissyöntiä aloittelijoille. (Vegetarian starter kit.) Suomennos: Martti Bergestad. 10. painos. Helsinki: Vegaaniliitto, 2003.
  • Kettunen, Raisa: Puputyttö ja Vohvelisankari : Vegaanin herkkukirja. Vantaa: Moreeni, 2010. ISBN 978-952-254-001-0.
  • Muukkonen, Mirka & Särkisilta, Anna: Vegaanin kasviskeittokirja. 6. painos. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0095-7.
  • Rajakangas, Leena & Tainio, Riitta: Kasvisruokailijan ravinto-opas. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2825-0.
  • Somersalo, Inna: Yllin kyllin: Herkkuja isolle ja pienelle joukolle. Helsinki: Multikustannus, 2008. ISBN 978-952-468-167-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]