Soijarouhe

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tummaa soijarouhetta

Soijarouhe on vaaleaa tai tummaa soijasta tehtyä rouhetta ja sitä käytetään jauhelihan tapaan. Se valmistetaan soijapavuista kylmäpuristamalla soijaöljy pois ja haihduttamalla vesi. Jäljelle jää erittäin proteiinipitoinen osa, joka säilyy varsin hyvin. Tavanomaisesti kuivassa soijarouheessa onkin proteiinia noin 38 massaprosenttia [1], minkä vuoksi sitä käytetään korvaamaan liha. Lisäksi se sisältää myös runsaasti kalsiumia, rautaa ja sinkkiä. Soijarouhe ei sisällä väri- eikä lisäaineita.

[muokkaa] Käyttö

Soijarouhetta käytetään jauhelihan tavoin muun muassa murekkeisiin, pihveihin, peruna- ja makaronilaatikoihin, lasagneen, pizzoihin ja pataruokiin. Sillä joko korvataan koko liha tai käytetään sen lisänä. Tyypillinen valmistustapa on liottaa soijarouhe vedessä ennen paistamista. Soijarouheen voi kuitenkin valmistaa myös lisäämällä se kuivana pannulle ja paistamalla öljyssä sekä mausteissa ja lisäämällä vettä pannulle sitä mukaa, kun rouhe imee nestettä. Soijarouhetta voi myös keittää, esimerkiksi lisäämällä sellaisenaan keittoihin.

Soijarouhe ei itsessään maistu juuri miltään, joten mausteita lisätään usein halutun lopputuloksen varmistamiseksi. Soijarouhe imee itseensä helposti aromeja ja makuja ruoanlaittoprosessin aikana.

Soijarouhetta voi käyttää myös leivonnaisiin, esimerkiksi korvaamalla 25 % vehnäjauhoista soijarouheella. Sitä voi lisätä sellaisenaan myös jugurtteihin ja mysleihin.

Keveytensä ja korkeiden ravintopitoisuuksien vuoksi soijarouhe sopii retkimuonan raaka-aineeksi, sillä repussa on kevyintä kantaa kuivattuja elintarvikkeita, joihin lisätään vesi ennen valmistusta.


[muokkaa] Lähteet

  1. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Vaalea soijarouhe


Tämä ruokaan, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut