Urheilu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Urheilu on yhteisnimitys fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna harjoitettaville liikuntamuodoille. Siihen kuuluvat myös huvi- tai kilpailumielessä harrastetut suoritukset, joissa mekaanisten laitteiden tai eläinten osuus on merkittävä.[1] Kilpaurheilun näkyvin osa on huippu-urheilu.

Suosituimmat urheilulajit eri maissa National Geographic -lehden mukaan

Kilpaurheilulle tyypillistä on yksilön tai joukkueen taidoissa tai ylivertaisuudessa kilpaileminen. Urheilu voidaan jakaa tulos- ja sääntöurheiluun: tulosurheilussa tärkeintä on saavutetun tuloksen suuruus, kun taas sääntöurheilussa pyrkimyksenä on suorituksen muodon sääntöjen mahdollisimman tarkka noudattaminen kuten voimistelussa, tanssissa tai uimahypyissä.

Urheilulajeja on runsaasti, ja ihmiset käyttävät niihin nykyään merkittävän osan ajastaan, rahastaan ja huomiostaan joko harrastajina, kilpailijoina tai katsojina eli ”penkkiurheilijoina”.

Urheilu on myös merkittävä mediaviihteen muoto. Maailman seuratuimpia urheilutapahtumia ovat jalkapallon, kriketin ja rugbyn maailmanmestaruuskilpailut sekä olympialaiset.

Etymologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielen sana urheilu perustuu joko adjektiiviin urhea tai tämän kantasanaan urho. Se vakiintui laajaan käyttöön 1800-luvun lopulla sen jälkeen, kun Kotikielen Seura oli suositellut sitä vuonna 1886. Aikaisemmin puhuttiin kilvasta ja kilvoituksesta. Jo Mikael Agricola käytti sanaa kilpa, mutta siitä johdettu verbi kilpailla tuli käyttöön vasta 1800-luvulla.[2]

Monissa muissa kielissä käytetään sanaa sport, jonka taustalla on vanha ranskankielinen sana desport.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiekonheittäjän patsas

Monia urheilulajeja on harjoitettu tuhansien vuosien ajan. Kolmannella ja toisella vuosituhannella eaa. urheilua harrastettiin jo Egyptissä: seinämaalauksissa ja reliefeissä on kuvauksia voimistelusta, painista, painonnostosta ja pallopeleistä, sekä jousiammunnasta, ratsastuksesta ja purjehduksesta. Kreetalta minolaisen kulttuurin ajalta on löydetty sinettikiviä, jotka kuvaavat voimistelijoita ja härkähyppääjiä. Myös nyrkkeily ja paini olivat minolaisten suosiossa. Heitä seuranneet mykeneläiset harrastivat lisäksi juoksukilpailuja ja hevosajoja jo ennen vuotta 1000 eaa.[3]

Homeroksen 700-luvulla eaa. luomat eepokset Ilias ja Odysseia mainitsevat urheilun ensimmäisinä kirjallisina lähteinä. Iliaassa on hautajaiskohtaus, jonka yhteydessä järjestetään kahdeksan lajin kilpailut: hevosvaljakkoajoissa, nyrkkeilyssä, painissa, juoksussa, asetaistelussa, kiekonheitossa, jousiammunnassa ja keihäänheitossa. Odysseus puolestaan huipentuu jousiammuntakilpailuun.[4]

Varhaiset urheilulajit ovat usein liittyneet valmentautumisen taisteluihin, mutta monissa kulttuureissa urheilulla on ollut myös uskonnollinen elementti: urheilua jumalan tai jumalten kunniaksi. Antiikin Kreikassa tunnettuja urheilulajeja olivat nyrkkeily, paini, juoksu, ratsastus, kilpa-ajo hevosella ja viisiottelu, jonka lajeja olivat kiekko, keihäs, pituushyppy, juoksu ja paini.[5]

Nykyaikaiset olympialaiset perustuvat useita vuosisatoja Kreikassa jatkuneiden antiikin olympiakisojen perinteeseen. Nykyaikaiset olympialaiset järjestettiin ensimmäisen kerran Ateenassa vuonna 1896. Vuodesta 1924 alkaen kisat on jaettu erillisiin kesä- ja talviolympialaisiin ja vuoteen 1992 saakka kesä- ja talvikisat järjestettiin samana vuonna. Tämän jälkeen rytmiä muutettiin siten, että seuraavat talvikisat olivat 1994 ja siitä lähtien neljän vuoden välein.[6]

Suomen varhainen urheiluhistoria on liittynyt sotilaskoulutukseen. Ensimmäiset urheiluseurat ovat olleet purjehdusseuroja; vanhimpana niistä Poriin perustettu Segelföreningen i Björneborg vuodelta 1856. Metsästysseura järjesti ampumakilpailut vuonna 1868. Voimistelu oli alusta asti koulujen opetusohjelmassa ja ensimmäinen voimisteluseura perustettiin vuonna 1875.[7]

Politiikkaa ja lieveilmiöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Liikunnan tuet

Teollisen vallankumouksen jälkeen perustettiin työväen urheiluseuroja. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton valtapiiri kilpaili omissa kisoissaan, Spartakiadeissa. Olympialaisiin on liittynyt useita näyttäviä boikotteja poliittisista syistä. 28 Afrikan maata boikotoi vuoden 1976 olympialaisia protestina Etelä-Afrikan osallistumista vastaan. Vuoden 1980 kisoja Moskovassa boikotoitiin laajasti protestina Neuvostoliiton Afganistanin-sotaa vastaan. Neuvostoliitto liittolaisineen boikotoi vastaavasti vuoden 1984 olympialaisia Los Angelesissa.

Huippu-urheilun kaupallisuus on laajennut 1980-luvulta alkaen. Huippu-urheilijoiden palkkiot ovat kasvaneet huimasti ja yritysten harjoittama sponsorointi on laajentunut urheiluliiketoiminnaksi. Doping ja vedonlyöntivilppi näyttävät muodostuneen pysyviksi lieveilmiöiksi. On kysytty, kuinka paljon kaupallistunutta huippu-urheilua voidaan tukea julkisin varoin.[8]

Suomessa urheilusponsorointiin käytettiin 100 miljoonaa euroa vuonna 2010, siis 5 % mainonnasta (Ruotsissa 15 % ja Norjassa 16 %).[9] Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee liikuntaa 130 miljoonalla eurolla (2010), josta 19 miljoonaa euroa on huippu-urheiluun käytettäviä veikkausvoittovaroja. [10]

Ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikunnan ja urheilun ympäristövaikutukset voidaan jakaa liikuntasuoritukseen liittyviin vaikutuksiin (muun muassa maaston kuluminen ja päästöt ilmaan), liikuntapaikkojen rakentamisen ja ylläpidon aiheuttamiin vaikutuksiin (muun muassa maankäytön vaikutukset ja energiankulutus) sekä liikunnan harrastamiseen liittyvien toimintojen aiheuttamiin vaikutuksiin (muun muassa liikenteen päästöt ja tapahtumissa syntyvät jätteet).

Tiettyjä urheilumuotoja on arvosteltu siitä, että ne vaativat kalliita välineitä, tuhlaavat luonnonvaroja ja saastuttavat ympäristöä.[11] Kestävän kehityksen näkökulmasta liikuntaharrastuksen eri muotoja ei voi suoraan jakaa suositeltaviin tai ei-suositeltaviin. Toiminta, joka koetaan jollakin alueella uhaksi, voi olla mahdollista toisaalla kestävän kehityksen vaarantumatta.[12] Ylivoimaisesti suurimmat ympäristövaikutukset aiheuttaa lajien harrastamiseen liittyvä liikenne.[13] Suuressa mittakaavassa tarkasteltuna suomalaisen liikunnan ja urheilun ympäristövaikutukset ovat vähäisiä.

Liikunnan lähipalveluiden tarjoaminen, pyöräilyn ja kävelyn olosuhteiden kehittäminen, liikuntatilojen käytön maksimointi, jokamiehenoikeuksien turvaaminen sekä kansalaistoiminnan tukeminen edistävät ympäristövastuullista liikuntaa. Liikunnan ympäristövaikutuksia voidaan vähentää myös kehittämällä liikuntapaikkojen energiatehokkuutta sekä hyödyntämällä rakentamisessa kierrätysmateriaaleja ja muita materiaalitehokkaita ratkaisuja. Jokainen liikkuja voi vähentää ympäristökuormitusta valitsemalla liikuntapaikan mahdollisimman läheltä arkiympäristöä sekä suosimalla liikuntapaikalle kulkemisessa pyöräilyä, joukkoliikennettä tai kimppakyytejä.

Euroopan neuvoston urheilun peruskirjaan[14] on Suomen aloitteesta kirjattu tarve kestävän kehityksen esille nostamiseen urheilussa. Artikla edellyttää, että urheilukulttuurin tulee olla sopusoinnussa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Tämä tarkoittaa luonnon ja ympäristöarvojen ottamista huomioon urheilupaikkoja suunnittelussa, urheilujärjestöjen kestävän kehityksen mukaisen toiminnan tukemista ja ihmisten tietoisuuden lisäämistä urheilun ja kestävän kehityksen välisestä suhteesta.[15]

SLU:n ympäristötyössä [1] on 1990-luvulta asti tehty kestävää kehitystä tukevaa liikuntatyötä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja
  2. Häkkinen, Kaisa; Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY, 2004
  3. Koski, Rissanen, Tahvanainen: Antiikin urheilu, Atena 2004, s.11–12
  4. Koski, Rissanen, Tahvanainen: Antiikin urheilu, Atena 2004, s.13–14
  5. Ancient Olympic Events Perseus Project
  6. Olympic Games International Olympic Committee ® IOC 2008. Viitattu 1.12.2008.
  7. Suomalaisen sotilasurheilun historia Puolustusvoimat
  8. Itkonen, Hannu: Kaupallistuminen tuotteisti huippu-urheilun Helsingin sanomat. 6.7.2011. Viitattu 6.7.2011.
  9. Urheilun sponsorointi vähenee – yhteiskuntavastuu kiinnostaa enemmän, Helsingin Sanomat 26.3.2014.
  10. HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko yhteiskunnan tuki huippu-urheilulle rahan haaskausta?, 25.2.2010 HELSINGIN SANOMAT.
  11. Kuntoillaan kestävästi ja nautitaan lähiluonnosta (Vihreäpolku.info, Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opiskelijoiden tuottama ja ylläpitämä ympäristösivusto) Viitattu 23.5.2009.
  12. Liikunta valintojen virrassa – Kansallista liikuntaohjelmaa valmistelevan toimikunnan väliraportti
  13. Liikunta ja ympäristö Suomen liikunta ja ympäristö ry. Viitattu 23.5.2009.
  14. Recommendation No. R.(92) 13.
  15. Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu: Tieteellinen katsaus, s. 301. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 90. Jyväskylä Helsinki: Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö: Opetusministeriön liikunta- ja nuoriso-osasto, 1994. ISBN 951-790-114-3.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henning Eichberg: Liikuntaa harjoittavat ruumiit. Kohti ruumiin ja urheilun uutta sosiaalitiedettä. Aloittaminen Esa Sironen. Tampere: Vastapaino 1987
  • Esa Sironen, Arto Tiihonen & Soile Veijola (toimittaneet): Urheilukirja. Tampere: Vastapaino 1992
  • Humphreys, Joe: Rumaa peliä: Mikä urheilussa mättää?. (Foul play: What’s wrong with sport, 2008.) Suomennos: Petri Stenman. Helsinki: Like, 2009. ISBN 978-952-01-0258-6.
  • Kyrö, Tuomas: Urheilukirja. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-337-0.
  • Virtanen, Jukka: Virtasen voimistelu ja urheilu. Helsinki: Teos, 2012. ISBN 978-951-851-380-6.
  • Kanerva, Juha; Tikander, Vesa: Urheilulajien synty. Teos, 2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]