Penkkiurheilu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kroatialainen jalkapalloyleisö vuonna 2006 seuraamassa jalkapallon EM-karsintojen ottelua.

Penkkiurheilu on käsite, joka tarkoittaa urheilun seuraamista[1].

Perinteisesti arvolatautunut käsite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheiluliikkeessä ja myös liikuntatieteessä penkkiurheilu on perinteisesti käsitetty passiiviseksi, moraalisesti paremman ”oikean urheilun” vastakohdaksi ja korostettu aktiivisen urheilun kansanterveydellisiä vaikutuksia. Urheilua seuraava henkilö eli penkkiurheilija on voitu kuvata jopa stereotyyppisesti olutta keskimäärin liikaa nauttivaksi henkilöksi, niin sanotuksi sohvaperunaksi, joka vain passiivisesti odottaa urheilun seuraamisen aiheuttamaa jännitystä tapahtuvaksi. Onpa urheilua seuraavaan yleisöön liitetty jopa huligaanijoukonkin leimaa, pohjautuen erityisesti jalkapallokatsomoissa viime vuosikymmeninä esiintyneisiin levottomuuksiin.[1]

Vuonna 1994 kaksi yhdysvaltalaista tutkijaa väitti, etä television urheilu vastaa miehisessä kulttuurissa naisten saippuaoopperaa. Viestintätutkija Veijo Hietala kirjoitti aiheesta: ”Ja kun ajatellaan urheilun kansallista ja poliittista panostusta, asia saattaa tuntua vieläkin oudommalta: tähän yksinkertaiseen saippuaoopperaan satsattaville rahasummille on huomattavasti helpompi saada yksimielinen kansallinen hyväksyntä kuin vaikkapa maataloustukiaisille.”[2]

Penkkiurheilun syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Penkkiurheilun harrastuneisuus korreloi aiemman aktiiviurheilun harrastuneisuuden kanssa, kun henkilö ikääntyy. Kuitenkin ilmiötä ja sen merkitystä on tutkittu vähän. Penkkiurheilusta on osittain tullut lähes pop-musiikkiin verrattava populaarikulttuurin ilmiö, jossa urheilijoilla voi jopa olla omat faninsa siinä missä viihdetaiteilijoillakin. Muun elämyshakuisuuden ohella ilmiön on nähty vallanneen alaa jopa uskonnon korvaajana ihmisten arjessa.[1]

Penkkiurheilun laajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten tutkimusten mukaan lähes puolet suomalaisista seuraa jotensakin aktiivisesti jotakin urheilua paikan päällä, kentän reunalla tai vaikkapa ladun varrella. Eräs pitkään vallinnut harhaluulo on ollut, että penkkiurheilija olisi kiinnostunut urheilusta ylipäätään. Suomalaisen tutkimuksen mukaan kilpaurheilusta kiinnostuneista henkilöistä kaksi kolmasosaa oli seurannut paikan päällä vain yhtä lajia, 25 % kahta lajia, ja vain 7 % suomalaisista oli seurannut useampaa kuin kahta lajia. Penkkiurheilu on siis lajeittain varsin eriytynyttä. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Harri Heinonen: Urheilun yleisöt ja fanit elämysyhteiskunnassa: käsitteellisiä pelivälineitä. Liikunta & Tiede, 2006, nro 6, s. 96–100. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 29. syyskuuta 2007.
  2. Hietala, Veijo: Ruudun hurma: Johdatus tv-kulttuuriin, s. 104–105. Helsinki: YLE-opetuspalvelut, 1996. ISBN 951-430-729-1.