Kestävä kehitys

Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella. Yksi tärkeimmistä huomioon otettavista tekijöistä on luonnonvarojen riittävyys.

Kestävän kehityksen määrittely

Kestävä kehitys on paikallista ja globaalia yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. Tähän päästään niin, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Kestävän kehityksen lähtökohtana on huoli ihmisten välisestä eriarvoisuudesta ja elämän perustan muodostavien ekosysteemien elinvoimaisuuden ehtymisestä.

Kestävää kehitystä käsiteltiin ensimmäisen kerran Yhdistyneiden kansakuntien Brundtlandin komissiossa 1987. Gro Harlem Brundtland totesi vuonna 1987: ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.”

Rio de Janeirossa järjestettiin vuonna 1992 YK:n ympäristö ja kehityskonferenssi (UNCED), jonka tavoitteena oli sopia kestävästä kehityksestä siten, että taloudellinen ja sosiaalinen kehitys sovitetaan luonnonvarojen määräämiin puitteisiin niin, että luonto ja inhimillisen elämän edellytykset säilyvät myös tuleville sukupolville.

Yhdistyneiden kansakuntien aloitteena Rion huippukokouksessa vuonna 1992 syntyi monia hyödyllisiä dokumentteja. Huippukokouksesta sai alkunsa myös Kestävän kehityksen peruskirja (engl. Earth Charter). Kestävän kehityksen peruskirja on syntynyt vuosikymmenen kestäneen maailmanlaajuisen ja kulttuurienvälisen, yhteisiä päämääriä ja jaettuja arvoja koskevan vuoropuhelun tuloksena. Projekti alkoi Riossa, mutta sen kehittämistä jatkettiin ja se saatettiin lopulliseen muotoonsa maailmanlaajuisen kansalaisliikkeen voimin vuonna 2000.

Kestävän kehityksen peruskirja on julistus, johon on koottu oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhanomaisen nyky-yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävät eettiset perusperiaatteet. Tuhannet järjestöt ovat allekirjoittaneet sen. Allekirjoittaneiden joukossa on monia hallituksia ja kansainvälisiä organisaatioita.

Aavikoituminen on uhka sekä ekologiselle, sosiaaliselle että taloudelliselle kehitykselle. Punainen osoittaa suurinta aavikoitumisen uhkaa, oranssi korkeaa ja keltainen kohtalaista uhkaa.

Kestävään kehitykseen kuuluvat ekologinen-, sosiaalinen- ja taloudellinen kestävyys. Kestävää kehitystä edistettäessä pyritään kokonaisvaltaiseen kulttuuriseen muutokseen, jossa pidetään kiinni periksiantamattomasti ihmisarvosta, vaalitaan elämän perustan muodostavien ekosysteemeiden elinvoimaisuutta ja huolehditaan vakaasta taloudesta.

Ekologinen kestävyys

Ekologinen kestävyys edellyttää, että ihmisen toiminta asettuu luonnon kantokyvyn rajoihin siten, etteivät luonnon monimuotoisuus tai ekosysteemien toimivuus vaarannu. Energia muodostaa keskeisimmän haasteen ekologiselle kehitykselle, sillä planeettamme energiantuontanto on 90% fossiilisten energianlähteiden varassa. Ekotehokas tuotanto perustuu uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen säästöön ja päästöjen vähentymiseen. Keskeistä ekologisessa kestävyydessä on ympäristöä vähemmän kuormittaviin tuotanto- ja kulutustottumuksiin siirtyminen.

Sosiaalinen kestävyys

Sosiaalisen kestävyyden ydintä on ihmisarvosta kiinnipitäminen. Se voi ilmetä esimerkiksi tasa-arvona, oikeudenmukaisuutena ja solidaarisuutena. Sitä on myös esimerkiksi pyrkimys meluttomaan työympäristöön tai yhteisöllisyyden vaaliminen yksilökeskeisyyden sijasta. Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa kansalaiset kokevat pystyvänsä vaikuttamaan heitä koskevaan päätöksentekoon. Se auttaa integroitumaan yhteiskuntaan ja ehkäisee syrjäytymistä. Sosiaalinen kestävyys edellyttää vastuuseen kasvamista siten, että oikeudenmukaisuusyhteisöön kuuluvat vähitellen kaikki ne ihmiset, joiden elämään oma toiminta välillisesti tai välittömästi on yhteydessä.

Taloudellinen kestävyys

Taloudellinen kestävyys ei perustu velkaantumiseen eikä henkisten tai materiaalisten voimavarojen tuhlaamiseen. Esimerkiksi ilmastonmuutos voidaan tulkita kestämättömän taloudellisen kehityksen seuraukseksi. Taloudellinen kestävyys perustuu elinkeinoelämän sopusointuun luonnon kanssa. Se voi ilmetä luonnosta otettujen raaka-aineiden tehokkaana hyväksikäyttönä, tuotantoprosessin energiatehokkuutena ja tuotteen kierrätettävyytenä. Sitä on myös vaikkapa ajattomasti suunniteltu kännykkä ja valmistajan laitteelle myöntämä pitkä takuuaika.

Käsitteen käyttökelpoisuus

Kestävän kehityksen käsitteestä vallitsee suuria erimielisyyksiä, ja jotkut ovat ehdottaneet jopa koko käsitteestä luopumista, koska sen sisällöstä on tullut niin epäselvä. Kyynisimmän määritelmän mukaan kestävä kehitys ”synnyttää keskustelua”. Toisaalta tätä piirrettä voidaan pitää myös käsitteen vahvuutena, koska sen kautta voidaan saada samaan tulevaisuudennäkymiä koskevaan keskusteluun mukaan ihmisiä mielipiteiden äärilaidoilta. Useissa kansainvälisissä yhteyksissä "kestävä kehitys" (sustainable development) on korvattu käsitteellä "kestävyys" (sustainability).

Kestävän kehityksen tunnusmerkkienn määrittely on osoittautunut vaikeaksi. Kiistaa on esimerkiksi siitä, mikä on erilaisten sosiaalisten indikaattoreiden suhteellinen painoarvo. Pitkän tähtäimen mittareiden painotuserot voivat johtaa täysin erilaiseen käsitykseen kehityksen kestävyydestä. Esimerkiksi metsä, joka tarjoaa kestävän jatkuvuuden puutavaran tuotolle, ei välttämättä tue alkuperäisiä lintukantoja. Mineraaliesiintymä, joka lopulta ehtyy, ei myöskään välttämättä tue enemmän tai vähemmän vakaita ja kestäviä yhteisöjä.

Suomen ympäristöministeriö kannattaa kestävälle kehitykselle OECD-maiden piirissä hyväksyttyjä arviointiperusteita, joiden mukaan Suomi on maailman paras maa kestävässä kehityksessä. Kansainvälisesti tunnettu ympäristönsuojeluun keskittyvä The Ecologist -lehti julkaisi puolestaan oman kestävän kehityksen indeksinsä, jossa Suomi oli sijalla 52 ja parhaiten oli sijoittunut Keski-Afrikan tasavalta. Suomen asemaa kestävän kehityksen mallimaana voidaan kyseenalaistaa kysymällä olisiko luonnolle hyväksi, jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat yhtä paljon kuin suomalaiset.

Kestävän kehityksen ajatusta arvostellaan usein siksi, että se sisältää ihanteen taloudellisesta kasvusta. Osasyynä voidaan pitää sitä, että taloudellista kehitystä on huomattavasti helpompi mitata kuin sosiaalista tai ekologista. Arvostelun kohteena voidaan pitää myös kestävän kehityksen ihmiskeskeistä lähestymistapaa. Se hyväksyy ihmisen puolustautumisen esimerkiksi villieläimiä ja bakteereita vastaan pitäen näitä vähempiarvoisina kuin ihmistä.

Kestävän kehityksen käsitteellinen voima on ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden yhtäaikaisuudessa. Kehityksen kestävyydestä ei näin ollen voida täysipainoisesti puhua jos yksikin näistä kolmesta ulottuvuudesta jää huomiotta.

Luonnon köyhtyminen

Ekologisen kestävyyden keskeisenä huolena on luonnon köyhtyminen. Se tarkoittaa paikallisen ekosysteemin tai koko biosfäärin köyhtymistä ihmisen toiminnan seurauksena. Luonto köyhtyy kun luonnonvaroja (polttopuuta, tilaa, puhdasta vettä, ilmaa) käytetään nopeammin kuin ne uusiutuvat. Voidaan kirjoittaa (epä)yhtälöitä

• Uudistuvien luonnonvarojen kulutus > Luonnon uusiutuminen: Ympäristö köyhtyy
• Uudistuvien luonnonvarojen kulutus = Luonnon uusiutuminen: Tasapaino / kestävä kehitys.
• Uudistuvien luonnonvarojen kulutus < Luonnon uusiutuminen: Uudistuminen / myös kestävä kehitys.

Permakulttuuri on kestävän kehityksen periaatteita noudattava liittyvä yhdyskuntasuunnitteluliike, joka alkoi maatalouden parista mutta laajeni muuhunkin suunnitteluun.

Ihmisten välinen eriarvoisuus

Pakkotyö, lapsityö ja epäinhimilliset työskentelyolosuhteet liittyvät globaalissa ajassa yhä useammin tavanomaisiin päivittäin käyttämiimme hyödykkeisiin. Naiset tuottavat puolet maailman ruoasta, mutta ansaitsevat kymmenesosan tuloista ja omistavat sadasosan omaisuudesta. Kasvun, kehityksen ja markkinatalouden tuomista hyödyistä nauttii kattavasti 20 prosenttia ihmiskunnasta. Ihmisten välinen epätasa-arvo on nykyään kehittyneissäkin yhteiskunnissa suurempaa kuin 20 vuotta sitten.

Kestävä kehitys Suomessa

Hallitus perusti Suomen kestävän kehityksen toimikunnan vuonna 1993. Toimikunnan tehtävänä on edistää kestävää kehitystä ja toimia neuvoa antavana elimenä YK:ta ja sen kestävän kehityksen toimikuntaa, CSD:tä, koskevissa asioissa. Toimikunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Alussa toimikunnan puheenjohtajana toimi pääministeri, kevään 2007 eduskuntavaaleista alkaen työministeri Tarja Cronberg ja kesällä 2009 hänen paikkansa peri Anni Sinnemäki työ- ja elinkeinoministeriöstä. Toimikunnan 43 muun jäsenen joukossa on työ- ja elinkeinoelämän, erilaisten kansalaisjärjestöjen, poliittisen elämän, ministeriöiden ja kunnalliselämän edustajia. Toimikunnan työtä tukee sihteeristö, joka koostuu ympäristöministeriössä työskentelevistä virkamiehistä. Laajaa edustusta yhteiskunnan eri alueilta voidaan pitää toimikunnan työn merkittävimpänä tukijalkana, mutta myös haasteena.

Kestävän kehityksen toimikunta hyväksyi vuonna 2006 uuden kansallisen kestävän kehityksen strategian, jossa on pyritty hahmottelemaan Suomen tulevaisuutta ja sen hallintaa suhteessa kestävän kehityksen eri osa-alueisiin pitkällä aikaperspektiivillä. Vuoden 2009 Kansallisen kestävän kehityksen kokonaisarvioinnin mukaan kestävän kehityksen eri näkökulmien integrointi ja laaja-alainen kestävyysajattelu on Suomessa harvinaista.

Käytännön kestävän kehityksen työtä tekevät Suomessa alueelliset paikallisagendatoimistot, kuten Valonia Varsinais-Suomessa ja Moreenia Pirkanmaalla.

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen koulutusohjelmat Suomessa

Kestävän kehityksen koulutusohjelmasta valmistuu ympäristösuunnittelijoita (AMK). Opintojen laajuus on 240 opintopistettä ja kesto noin neljä vuotta.

Opiskelija perehtyy luonnonvarojen kestävään käyttöön, maaseudun ja rakennettujen ympäristöjen kehittämiseen, ympäristöseurantaan ja yritysten ympäristöasioihin.

Ympäristösuunnittelijat sijoittuvat yrityksiin, julkisen sektorin organisaatioihin esimerkiksi ympäristöasiantuntijaksi, -sihteeriksi tai -neuvojaksi. Myös projektit ja järjestö-, neuvonta- ja koulutuspalvelut tarjoavat työpaikkoja. Kestävän kehityksen koulutusohjelma siirtyi syksyllä 2008 Laurea-ammattikorkeakoulusta Hämeen ammattikorkeakouluun.

• Hämeen ammattikorkeakoulu, kestävän kehityksen koulutusohjelma, Forssa
• Turun ammattikorkeakoulu, kestävän kehityksen koulutusohjelma, Turku
• Yrkeshögskolan Sydväst, hållbar utveckling, Ekenäs

Katso myös

• Kasvun rajat (kirja)
• Kestävä kehitys alueittain ja maittain
• Luonnonkapitalismi
• Siirtymäliike
• Vihreä talous

Kirjallisuutta

• Aulio, Kai: Kasvun rajoilla? Väestönkasvun, ravinnontuotannon ja luonnonvarojen käytön tehokkuus ja tulevaisuuden näkymät. Ihminen ja ympäristö 2. Turku: Ympäristöliike, 1990. ISBN 952-90-1691-3.

• Pietarinen, Juhani ym.: Ympäristönsuojelu ja yhteiskunta. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A 59. - 2. uudistettu painos (3. painos 2001). Turku: Turun yliopisto, 1997. ISBN 951-29-1025-X.

• Rissa, Kari: Ekotehokkuus: Enemmän vähemmästä. Julkaisija: Ympäristöministeriö. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3577-X.

• Salonen, Arto: Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Tutkimuksia 318. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2010. ISBN 952-10-6535-4.

• Wilkki, Minna (toim.): Kestävä kehitys: Lähivuosien toimenpiteitä Suomessa ja Suomen kansainvälisessä yhteistyössä. Julkaisija: Suomen kestävän kehityksen toimikunta. 2. korjattu painos 1995. Helsinki: Ympäristöministeriö, 1995. ISBN 951-47-5090-X.

Aiheesta muualla

• ymparisto.fi → Kestävä kehitys
• Porin kaupungin ympäristötoimisto
• kunnat.net → Kestävä kehitys
• Kansallinen kestävän kehityksen strategia
• Valonia - Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus
• Väitöstutkimus: Salonen, Arto (2010). Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Helsingin yliopisto 2010
• Väitöstutkimus: Walter, Stefan (2010). Kestävä kehitys ei hidasta luonnonvarojen käyttöä. Lapin yliopisto 2010

Uusiutuva energia ja kestävä kehitys

Energiantuotanto

Käsitteitä:	Energiansäästö - Hajautettu tuotanto - Kaukolämpö - Lämmöntuotanto - Sähköntuotanto - Säätövoima - Varavoima - Lämpöenergian varastointi - Energian varastointi
Uusiutumaton energia:	Fossiilinen: Hiilivoima - Maakaasuvoima -Maaöljy Muut: Turvevoima - Ydinvoima
Uusiutuva energia:	Aurinkoenergia - Biomassa - Geoterminen - Tuulivoima - Vesivoima