Kestävä kehitys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella[1]. Tärkeitä huomioon otettavia tekijöitä ovat luonnonvarojen riittävyys ja köyhyys[2].

Kestävän kehityksen määrittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävä kehitys on paikallista ja globaalia yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. Tähän päästään niin, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Kestävän kehityksen lähtökohtana on huoli ihmisten välisestä eriarvoisuudesta ja elämän perustan muodostavien ekosysteemien elinvoimaisuuden ehtymisestä.

Kestävää kehitystä käsiteltiin ensimmäisen kerran Yhdistyneiden kansakuntien Brundtlandin komissiossa 1987. Gro Harlem Brundtland totesi vuonna 1987: ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.”[3]

Rio de Janeirossa järjestettiin vuonna 1992 YK:n ympäristö ja kehityskonferenssi (UNCED), jonka tavoitteena oli sopia kestävästä kehityksestä siten, että taloudellinen ja sosiaalinen kehitys sovitetaan luonnonvarojen määräämiin puitteisiin niin, että luonto ja inhimillisen elämän edellytykset säilyvät myös tuleville sukupolville.[4]

Yhdistyneiden kansakuntien aloitteena Rion huippukokouksessa vuonna 1992 syntyi monia hyödyllisiä dokumentteja. Huippukokouksesta sai alkunsa myös Kestävän kehityksen peruskirja (engl. Earth Charter). Kestävän kehityksen peruskirja on syntynyt vuosikymmenen kestäneen maailmanlaajuisen ja kulttuurienvälisen, yhteisiä päämääriä ja jaettuja arvoja koskevan vuoropuhelun tuloksena. Projekti alkoi Riossa, mutta sen kehittämistä jatkettiin ja se saatettiin lopulliseen muotoonsa maailmanlaajuisen kansalaisliikkeen voimin vuonna 2000. Kestävän kehityksen peruskirja on julistus, johon on koottu oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhanomaisen nyky-yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävät eettiset perusperiaatteet. Tuhannet järjestöt ovat allekirjoittaneet sen. Allekirjoittaneiden joukossa on monia hallituksia ja kansainvälisiä organisaatioita.

Aavikoituminen on uhka sekä ekologiselle, sosiaaliselle että taloudelliselle kehitykselle. Punainen osoittaa suurinta aavikoitumisen uhkaa, oranssi korkeaa ja keltainen kohtalaista uhkaa.

Kestävä kehitys määrittyy poikkitieteelliseksi kulttuuriseksi muutosprosessiksi, johon sisältyvät ekologinen-, sosiaalinen- ja taloudellinen kestävyys. Kestävää kehitystä edistettäessä pyritään kokonaisvaltaiseen kulttuuriseen muutokseen, jossa pidetään kiinni periksiantamattomasti ihmisarvosta, vaalitaan elämän perustan muodostavien ekosysteemeiden elinvoimaisuutta ja huolehditaan vakaasta taloudesta.

Vuonna 1992 ilmestyneessä tutkimuksessa käytiin läpi 60 erilaista määritelmää kestävyydelle[5]. Määritelmät erosivat toisistaan pääasiassa talouskytköksen osalta, tai tarkemmin ottaen, ihmisen tuottaman pääoman ja luonnonpääoman substituutiomahdollisuuden suhteen[6]. Määritelmien erot koskivat siis taloudellisen pääoman, ekologisen pääoman ja sosiaalisen pääoman keskinäisiä suhteita, ja näin ollen myös suhtautumista teknologiaan[7]. Niin kutsutun heikon kestävyyden mukaan ajatellaan, että eri pääomien lajit ovat substituutteja keskenään: luontopääomaa voidaan korvata ihmisen tuottamalla pääomalla[8]. Vahvan kestävyyden mukaan taas ajatellaan, että pääomien lajit ovat keskenään ainoastaan komplementaarisia[9].

Ekologinen kestävyys[10][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekologinen kestävyys edellyttää, että ihmisen toiminta asettuu luonnon kantokyvyn rajoihin siten, etteivät luonnon monimuotoisuus tai ekosysteemien toimivuus vaarannu. Energia muodostaa keskeisimmän haasteen ekologiselle kehitykselle, sillä planeettamme energiantuotanto on 80% fossiilisten energianlähteiden varassa. Ekotehokas tuotanto perustuu uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen säästöön ja päästöjen vähentymiseen. Keskeistä ekologisessa kestävyydessä on ympäristöä vähemmän kuormittaviin tuotanto- ja kulutustottumuksiin siirtyminen.

Sosiaalinen kestävyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaalisen kestävyyden ydintä on ihmisarvosta kiinnipitäminen. Se voi ilmetä esimerkiksi tasa-arvona, oikeudenmukaisuutena ja myötätuntona. Sitä on myös esimerkiksi pyrkimys meluttomaan työympäristöön tai yhteisöllisyyden vaaliminen yksilökeskeisyyden sijasta. Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa kansalaiset kokevat pystyvänsä vaikuttamaan heitä koskevaan päätöksentekoon. Se auttaa integroitumaan yhteiskuntaan ja ehkäisee syrjäytymistä. Sosiaalinen kestävyys edellyttää vastuuseen kasvamista siten, että oikeudenmukaisuusyhteisöön kuuluvat vähitellen kaikki ne ihmiset, joiden elämään oma toiminta välillisesti tai välittömästi on yhteydessä.

Taloudellinen kestävyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellinen kestävyys ei perustu velkaantumiseen eikä henkisten tai materiaalisten voimavarojen tuhlaamiseen. Esimerkiksi ilmastonmuutos voidaan tulkita kestämättömän taloudellisen kehityksen seuraukseksi. [11] Taloudellinen kestävyys perustuu elinkeinoelämän sopusointuun luonnon kanssa. Se voi ilmetä luonnosta otettujen raaka-aineiden tehokkaana hyväksikäyttönä, tuotantoprosessin energiatehokkuutena ja tuotteen kierrätettävyytenä. Sitä on myös vaikkapa ajattomasti suunniteltu kännykkä ja valmistajan laitteelle myöntämä pitkä takuuaika.

Suomen Laatukeskuksen Green Lean hankkeessa lähtökohtana on toiminnan laadun ja kestävän kehityksen kehittämisen myötä parantaa ennen kaikkea taloudellista kestävyyttä. Lisäarvona tulee useimmiten myös ekologinen kestävyys[12]. 2010 jälkeen tehdyissä pilottihankkeissa on saavutettu merkittäviä parannuksia kestävän kehityksen kannalta ottamalla ajattelu mukaan tuotesuunnittelusta lähtien. Vaihtamalla lyhyellä tähtäimellä näennäisesti hieman kalliimpiin ratkaisuihin on saavutettu tuotteiden ja palveluiden elinkaaren aikana huomattavia kustannusparannuksia. Samalla on parannettu ekologista kestävyyttä. [13]

Käsitteen käyttökelpoisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävän kehityksen käsitteestä vallitsee suuria erimielisyyksiä, ja jotkut ovat ehdottaneet jopa koko käsitteestä luopumista, koska sen sisällöstä on tullut niin epäselvä. Kyynisimmän määritelmän mukaan kestävä kehitys ”synnyttää keskustelua”. Toisaalta tätä piirrettä voidaan pitää myös käsitteen vahvuutena, koska sen kautta voidaan saada samaan tulevaisuudennäkymiä koskevaan keskusteluun mukaan ihmisiä mielipiteiden äärilaidoilta. Useissa kansainvälisissä yhteyksissä "kestävä kehitys" (sustainable development) on korvattu käsitteellä "kestävyys" (sustainability).

Kestävän kehityksen tunnusmerkkien määrittely on osoittautunut vaikeaksi. Kiistaa on esimerkiksi siitä, mikä on erilaisten sosiaalisten indikaattoreiden suhteellinen painoarvo. Pitkän tähtäimen mittareiden painotuserot voivat johtaa täysin erilaiseen käsitykseen kehityksen kestävyydestä. Esimerkiksi metsä, joka tarjoaa kestävän jatkuvuuden puutavaran tuotolle, ei välttämättä tue alkuperäisiä lintukantoja. Mineraaliesiintymä, joka lopulta ehtyy, ei myöskään välttämättä tue enemmän tai vähemmän vakaita ja kestäviä yhteisöjä.

Suomen ympäristöministeriö kannattaa kestävälle kehitykselle OECD-maiden piirissä hyväksyttyjä arviointiperusteita, joiden mukaan Suomi on maailman paras maa kestävässä kehityksessä. Kansainvälisesti tunnettu ympäristönsuojeluun keskittyvä The Ecologist -lehti julkaisi puolestaan oman kestävän kehityksen indeksinsä, jossa Suomi oli sijalla 52 ja parhaiten oli sijoittunut Keski-Afrikan tasavalta.[14] Suomen asemaa kestävän kehityksen mallimaana voidaan kyseenalaistaa kysymällä olisiko luonnolle ja ihmiskunnalle hyväksi, jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat yhtä paljon kuin suomalaiset.

Kestävän kehityksen ajatusta arvostellaan usein siksi, että se ei poissulje talouskasvun ihannetta. Huomionarvoista on se, että taloudellista kehitystä on huomattavasti helpompi mitata kuin sosiaalista tai ekologista kestävyyttä. Arvostelun kohteena voidaan pitää myös kestävän kehityksen ihmiskeskeistä lähestymistapaa. Se hyväksyy ihmisen puolustautumisen esimerkiksi villieläimiä ja bakteereita vastaan pitäen näitä vähempiarvoisina kuin ihmistä.

Kestävän kehityksen käsitteellinen voima on ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden yhtäaikaisuudessa. Kehityksen kestävyydestä ei näin ollen voida täysipainoisesti puhua jos yksikin näistä kolmesta ulottuvuudesta jää huomiotta. Vahva kestävyysajattelu tarjoaa systeemisen näkökulman kestävyyteen määrittämällä ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden riippuvuussuhteet. Lähtökohtana on se tosiasia, että ihmislajin hengissä säilyminen ja ihmisen talous on riippuvaista luonnon tarjoamista ekosysteemipalveluista kuten hyönteisten suorittamista kasvien pölytyksistä, vedenpuhdistuspalveluista, jätteiden maatumisesta, uv-säteilyltä suojaavasta otsonikerroksesta, luontaisesta tuholaistorjunnasta ja maaperän eroosion torjunnasta. Vakaa talous on mahdollista pitkällä aikavälillä jos huolehdimme, että elämän edellytykset turvaavat luonnon ekosysteemit säilyvät elinvoimaisina ja ihmisyhteisössä pidetään tinkimättömästi kiinni ihmisarvosta. Tälle perustalle on mahdollista rakentaa luottamusta herättävä talous.

Luonnon köyhtyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekologisen kestävyyden keskeisenä huolena on luonnon köyhtyminen. Se tarkoittaa paikallisen ekosysteemin tai koko biosfäärin köyhtymistä ihmisen toiminnan seurauksena. Luonto köyhtyy kun luonnonvaroja (polttopuuta, tilaa, puhdasta vettä, ilmaa) käytetään nopeammin kuin ne uusiutuvat. Voidaan kirjoittaa (epä)yhtälöitä

  • Uudistuvien luonnonvarojen kulutus > Luonnon uusiutuminen: Ympäristö köyhtyy
  • Uudistuvien luonnonvarojen kulutus = Luonnon uusiutuminen: Tasapaino / kestävä kehitys.
  • Uudistuvien luonnonvarojen kulutus < Luonnon uusiutuminen: Uudistuminen / myös kestävä kehitys.

Permakulttuuri on kestävän kehityksen periaatteita noudattava liittyvä yhdyskuntasuunnitteluliike, joka alkoi maatalouden parista mutta laajeni muuhunkin suunnitteluun.

Ihmisten välinen eriarvoisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakkotyö, lapsityö ja epäinhimilliset työskentelyolosuhteet liittyvät globaalissa ajassa yhä useammin tavanomaisiin päivittäin käyttämiimme hyödykkeisiin. Naiset tuottavat puolet maailman ruoasta, mutta ansaitsevat kymmenesosan tuloista ja omistavat sadasosan omaisuudesta. Kasvun, kehityksen ja markkinatalouden tuomista hyödyistä nauttii kattavasti 20 prosenttia ihmiskunnasta. Ihmisten välinen epätasa-arvo on nykyään kehittyneissäkin yhteiskunnissa suurempaa kuin 20 vuotta sitten.

Kestävä kehitys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitus perusti Suomen kestävän kehityksen toimikunnan vuonna 1993. Toimikunnan tehtävänä on edistää kestävää kehitystä ja toimia neuvoa antavana elimenä YK:ta ja sen kestävän kehityksen toimikuntaa, CSD:tä, koskevissa asioissa. Toimikunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Alussa toimikunnan puheenjohtajana toimi pääministeri, kevään 2007 eduskuntavaaleista alkaen työministeri Tarja Cronberg ja kesällä 2009 hänen paikkansa peri Anni Sinnemäki työ- ja elinkeinoministeriöstä. Toimikunnan 43 muun jäsenen joukossa on työ- ja elinkeinoelämän, erilaisten kansalaisjärjestöjen, poliittisen elämän, ministeriöiden ja kunnalliselämän edustajia. Toimikunnan työtä tukee sihteeristö, joka koostuu ympäristöministeriössä työskentelevistä virkamiehistä. Laajaa edustusta yhteiskunnan eri alueilta voidaan pitää toimikunnan työn merkittävimpänä tukijalkana, mutta myös haasteena.

Kestävän kehityksen toimikunta hyväksyi vuonna 2006 uuden kansallisen kestävän kehityksen strategian, jossa on pyritty hahmottelemaan Suomen tulevaisuutta ja sen hallintaa suhteessa kestävän kehityksen eri osa-alueisiin pitkällä aikaperspektiivillä. Vuoden 2009 Kansallisen kestävän kehityksen kokonaisarvioinnin mukaan kestävän kehityksen eri näkökulmien integrointi ja laaja-alainen kestävyysajattelu on Suomessa harvinaista. Parhaillaan kansallista kestävän kehityksen strategiaa uudistetaan. Se lanseerataan yhteiskuntasitoumuksen muodossa vuoden 2014 aikana. Uudistuksen yhtenä lähtökohtana on kestävän kehityksen ymmärtäminen hyvän elämän ja hyvinvoinnin synonyymiksi. Yhteiskuntasitoumuksen luonnos on valmis. [15]

Kestävyyden edistäminen on jokaisen kansalaisen velvollisuus tulevien sukupolvien hyvän elämän mahdollisuuksien turvaamiseksi. Käytännön kestävän kehityksen työtä tekevät Suomessa alueelliset paikallisagendatoimistot, kuten Valonia Varsinais-Suomessa ja Moreenia Pirkanmaalla.

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen koulutusohjelmat Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävän kehityksen koulutusohjelmasta valmistuu ympäristösuunnittelijoita (AMK). Opintojen laajuus on 240 opintopistettä ja kesto noin neljä vuotta.

Opiskelija perehtyy luonnonvarojen kestävään käyttöön, maaseudun ja rakennettujen ympäristöjen kehittämiseen, ympäristöseurantaan ja yritysten ympäristöasioihin.

Ympäristösuunnittelijat sijoittuvat yrityksiin, julkisen sektorin organisaatioihin esimerkiksi ympäristöasiantuntijaksi, -sihteeriksi tai -neuvojaksi. Myös projektit ja järjestö-, neuvonta- ja koulutuspalvelut tarjoavat työpaikkoja.[16] Kestävän kehityksen koulutusohjelma siirtyi syksyllä 2008 Laurea-ammattikorkeakoulusta Hämeen ammattikorkeakouluun. Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opiskelijat perustivat vuonna 2008 Osuuskunta Team Kestävän, jonka kautta opiskelijat voivat soveltaa oppimaansa oikeissa töissä.[17]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio: Yhteinen tulevaisuutemme. (Our common future, 1987.) Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti. Suomentanut Kaija Anttonen. Julkaisija: Ulkoasiainministeriö, Ympäristöministeriö. Helsinki: Valtion painatuskeskus: Ympäristöministeriö, 1988. ISBN 951-47-0424-X.
    Bruntland report ”Our common future”. PDF-tiedosto
  2. Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio: Yhteinen tulevaisuutemme. (Our common future, 1987.) Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti. Suomentanut Kaija Anttonen. Julkaisija: Ulkoasiainministeriö, Ympäristöministeriö. Helsinki: Valtion painatuskeskus: Ympäristöministeriö, 1988. ISBN 951-47-0424-X.
    Bruntland report ”Our common future”. PDF-tiedosto
  3. Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio: Yhteinen tulevaisuutemme. (Our common future, 1987.) Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti. Suomentanut Kaija Anttonen. Julkaisija: Ulkoasiainministeriö, Ympäristöministeriö. Helsinki: Valtion painatuskeskus: Ympäristöministeriö, 1988. ISBN 951-47-0424-X.
    Bruntland report ”Our common future”. PDF-tiedosto
  4. http://www.ykliitto.fi/yktieto/rio.htm
  5. Pezzey, J. (1992). Sustainable Development Concepts: An Economic Analysis World Bank Environment Paper No. 2 World Bank, Washington D.C.
  6. Ks. esim. Daly, H. E. (1997). Beyond growth: the economics of sustainable development. Beacon Press, Boston.
  7. Heikkurinen, Pasi (2014). Kestävyyden käsitteen ulottuvuudet. Tieteessä tapahtuu, 32(4), 10-16.
  8. Esim. Pearce, D.W., Atkinson, G.D. (1993). Capital theory and the measurement of sustainable development: an indicator of “weak” sustainability. Ecological Economics 8, 103-108.
  9. Esim. Goodland, R., & Daly, H. (1996). Environmental sustainability: universal and non-negotiable. Ecological Applications, 6(4),1002-1017.
  10. Esim. Goodland, R., & Daly, H. (1996). Environmental sustainability: universal and non-negotiable. Ecological Applications, 6(4),1002-1017.
  11. http://www.pori.fi/ysto/kehitys/
  12. lähde?
  13. www.laatukeskus.fi
  14. http://www2.hs.fi/english/archive/news.asp?id=20010424IE1
  15. http://ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Kestava_kehitys/Ajankohtaista/Ehdotus_kestavan_kehityksen_yhteiskuntas%2817186%29
  16. http://www.laurea.fi/net/fi/01_Koulutus/01_amktutk/03_luova/Keke/index.jsp
  17. [www.teamkestava.com www.teamkestava.com]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aulio, Kai: Kasvun rajoilla? Väestönkasvun, ravinnontuotannon ja luonnonvarojen käytön tehokkuus ja tulevaisuuden näkymät. Ihminen ja ympäristö 2. Turku: Ympäristöliike, 1990. ISBN 952-90-1691-3.
  • Heikkurinen, Pasi (2014). Kestävyyden käsitteen ulottuvuudet. Tieteessä tapahtuu, 32(4), 10-16. Saatavilla osoitteessa: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/46149.
  • Pietarinen, Juhani ym.: Ympäristönsuojelu ja yhteiskunta. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A 59. - 2. uudistettu painos (3. painos 2001). Turku: Turun yliopisto, 1997. ISBN 951-29-1025-X.
  • Rissa, Kari: Ekotehokkuus: Enemmän vähemmästä. Julkaisija: Ympäristöministeriö. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3577-X.
  • Salonen, Arto: Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Tutkimuksia 318. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2010. ISBN 952-10-6535-4.
  • Wilkki, Minna (toim.): Kestävä kehitys: Lähivuosien toimenpiteitä Suomessa ja Suomen kansainvälisessä yhteistyössä. Julkaisija: Suomen kestävän kehityksen toimikunta. 2. korjattu painos 1995. Helsinki: Ympäristöministeriö, 1995. ISBN 951-47-5090-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]