Kierrätys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kierrätettäviä kotitalousjätteitä. 1) lasipullot, 2) ohut muovi, 3) paksu muovi, 4) kartonki, 5) sekajäte, 6) säilyketölkit, 7) paperi, 8) polystyreeni, 9) lasi, 10) paristot, 11) metalli, 12) biojäte, 13) nestekartonki, 14) kangas, 15) wc.

Kierrätys tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun kulttuurillisen asian käyttämistä hyödyksi uudessa yhteydessä. Usein kierrätyksellä tarkoitetaan jätteiden hyötykäyttöä uusien tuotteiden valmistuksessa. Kierrätys vähentää yleensä neitseellisten raaka-aineiden ja energian kulutusta, minkä vuoksi se on ympäristöä säästävä ratkaisu.

Kansainvälinen kierrätyssymboli

Kierrätettävä jäte voi olla esimerkiksi yhdyskunta- tai teollisuusjätettä. Kierrätystä varten jäte tulee lajitella materiaalin mukaan. Yhdyskuntajätteestä voidaan lajitella erilleen ja hyödyntää esimerkiksi lasi, paperi, metalli, pahvi ja kartonki, biojäte sekä energian tuotantoon soveltuva jäte kuten yleisimmät muovit ja tietyt tekstiilit. Hyötyjätteiden kierrätyksestä löytyy tietoa internetistä. Kaupungeissa on usein kierrätyskeskuksia, joihin voi viedä tarpeettomia tavaroita. Jokainen voi kierrättää myös myymällä itselleen turhia tavaroita kirpputorilla.

Lajittelematon sekajäte ja kuivajäte loppusijoitetaan Suomessa tavallisimmin kaatopaikoille. Vaikka jätteiden kokonaismäärä on kasvanut viime vuosina, on kaatopaikkajätteen määrä vähentynyt.[1]

Kierrätys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoneuvon viimeinen omistaja on oikeutettu luovuttamaan ajoneuvon mille tahansa jätelain (L 646/2011) mukaisesti rekisteröidylle vastaanottajalle. Vastaanottajalla on velvollisuus ottaa poistettava ajoneuvo vastaan ja antaa luovutuksesta romutustodistus, joka päättää omistajan vastuun ajoneuvosta. Vastaanottajan tulee huolehtia ajoneuvon rekisteristä poistamisesta sekä ajoneuvon käsittelystä kierrätykseen asetuksen mukaisesti.[2]

Autojen kierrätysjärjestelmän rungon muodostavat vastaanotto, romutuspoisto, esikäsittely ja murskaus. Vastaanottopisteessä auton asiapaperit sekä rekisteröinti- ja tunnistetiedot tarkastetaan. Vain auton omistajalla on oikeus luovuttaa ajoneuvo.

Biojäte[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloyhtiön bio-, metalli- ja lasijätteen keräysastiat
Kartongin keräysastia lajitteluohjeineen.
Keräyskartonkia kerätään joko asuntoyhtiössä pieniin keräysastioihin tai aluekeräyspisteissä suurempaan koko asuinaluetta palvelevaan säiliöön (kuvassa).
Upotettu keräyssäiliö on tehokas tapa kerätä paperia ja säästää kuljetuskustannuksia.

Biohajoava jäte voidaan kierrättää kompostoimalla tai mädättämällä. Mädätyksessä syntyvästä biokaasusta voidaan tuottaa energiaa ja kompostoinnissa syntyvä multa voidaan käyttää viher­rakentamisessa.

Biojätteen keräysastiaan voi laittaa:

  • Ruoantähteet
  • Teepussit
  • Kahvinporot ja suodatinpaperit
  • Munankuoret
  • Hedelmien ym. kuoret
  • Kasvinosat

Juomapullot ja -tölkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pantilliset juomapakkaukset ovat kierrätyksen edelläkävijöitä mihin tahansa muihin tuotteisiin ja pakkauksiin verrattuna. Palautettavia juomapakkauksia ovat mm.:

  • Lasipullo – palautusaste lähes 100 % (2010)
  • Tölkki – palautusaste yli 94 % (2010)
  • Kierrätysmuovipullo – palautusaste yli 92 % (2010)

Uudelleentäytettävät lasipullot ovat pantillisten juomapakkausten uranuurtajia. Ne täytetään uudelleen keskimäärin 33 kertaa. Palautetut alumiinitölkit sulatetaan, ja materiaalista valmistetaan uusia juomatölkkejä. Uusiokäyttöön valmistaminen kuluttaa vain 5 % ensivalmistusprosessin vaatimasta energiasta. Kierrätysmuovipulloista, eli kevyistä PET-pulloista valmistetaan uusia muovipulloja sekä pakkausmateriaalia.

Kartonki ja pahvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartongin erilliskierrätys on monien kaupunkien jätehuoltomääräysten nojalla järjestettävä suuremmissa taloyhtiöissä. Kierrätysastioihin voi laittaa kartonkia ja tavallisesti myös pahvia ja nestekartonkia. Keräyskartonkia ovat kaikki kaupasta ostettujen tuotteiden paperi- ja kartonkipakkaukset. Keräyskartongista valmistetaan hylsykartonkia. Keräyspahvia ovat muun muassa aaltopahvilaatikot, ruskeat kirjekuoret ja voimapaperi (esimerkiksi kaupasta ostettavat paperikassit). Keräyspahvista valmistetaan muun muassa hylsykartonkia. Nestekartonkia ovat muun muassa maito-, mehu- ja piimätölkit, alumiinivuoratut mehupurkit, kartonkiset jäätelöpakkaukset sekä puhtaat kartonkiset kertakäyttöastiat. Nestekartongista valmistetaan uusiokartonkia, josta valmistetaan hylsyjä esimerkiksi paperi- ja kangasrullien sisään. Nestekartongin vaha- ja muovipinnoitteet käytetään energiantuotannossa. Alumiinivuoraus erotellaan esimerkiksi alumiinifolion raaka-aineeksi.

Sähkö- ja elektroniikkaromu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkölaitteet, kuten energian­säästö­lamput, jää­kaapit, televisiot, tietokoneet ja pyykin­pesu­koneet voi Suomessa kierrättää maksutta. Vastuu kierrätyksestä on valmistajilla ja maahantuojilla, jotka perivät kierrätysmaksun uusien laitteiden hinnoissa.[3] Kierrätyspisteinä toimivat muun muassa kunnalliset jäteasemat ja useat kodinkoneliikkeet[4]

Lasi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätelasin voi viedä lasinkeräysastiaan, joita on elintarvikeliikkeiden läheisyydessä tai jätteenkeräyspisteissä. Lasijäte lajitellaan kunnasta riippuen joko yhteen tai kahteen ryhmään: värillinen ja väritön lasi. Lasipullot voi myös viedä jätelasin keräysastiaan, mutta lasipulloille löytyy omia keräyspisteitä lähes jokaisesta kaupasta. Kierrätyslasista valmistetaan muun muassa lasipulloja, hillopurkkeja ja lasivillaa. Silti yli puolet joko varastoidaan tai käytetään maanrakennusaineena.[5] Kierrätetystä lasista valmistetun pakkauksen tunnistaa usein sen vihreästä tai ruskeasta väristä. Pantilliset lasipullot kiertävät parhaimmassa tapauksessa 30 kertaa.[6] Kuumuutta kestäviksi tarkoitetut lasiesineet, kuten uunivuoat, kahvinkeitinten kannut, glögilasit, yms. eivät kelpaa tavallisen pakkauslasin kierrätykseen, koska ne valmistetaan borosilikaattilasista, jolla on korkeampi sulamislämpötila. Sulamatta jääneet klimpit saattavat aiheuttaa konevaurioita. Sama koskee posliinia.[7] Myöskään tasolasi (ikkunalasi, peilit ja taidelasit) eivät sovellu tavanomaiseen lasinkeräykseen. Kun keräyslasi käytetään maarakentamiseen, voidaan kierrättää myös posliinia ja ikkunalasia.

Metalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metallinkeräysastiat on tarkoitettu kotitalouksista syntyvälle pienmetallille. Myös kattilat ja pienkokoiset autojen ja koneiden osat sekä tyhjät maalitölkit ovat pienmetallia. Suurikokoisen metalliromun voi viedä romuliikkeeseen tai jäteaseman taikka kaatopaikan metallinkeräykseen. Jos kaikki hyödyntämiskelpoinen metalli saadaan kierrätettyä, säästetään uusiutumattomia luonnonvaroja ja vältetään kaivos- ja rikastamotoiminnasta aiheutuvia ympäristöhaittoja. Kierrätys säästää energiaa neitseellisen raaka-aineen käyttöön verrattuna teräs- ja tinapeltipakkausten valmistuksessa 75 % ja alumiinipakkauksissa 95 %. Jokaisessa metallipakkauksessa on yli neljännes kierrätettyä materiaalia.[8] Terästeollisuus käyttää suuret määrät rautaromua raaka-aineena.

Muovi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muovien kierrätyksessä ongelma on niiden laaja kirjo. Sekamuovien hyödyntäminen keskittyy lähinnä energian­tuotannon polttoaineeksi. Kierrätetystä muovista valmistetaan pakkauksia, jätesäkkejä jne. Muovin kierrätystä harjoitetaan pääasiassa teollisuudessa, jossa muovilaadut ovat tiedossa. Kotitalouksien osalta kierrätys on hyvin vähäistä lukuun ottamatta palautuspulloja, joista noin 90 % palautetaan. Vanhan mallinen panttipullo palautui täytettäväksi noin 30 kertaa ja kelpasi vielä senkin jälkeen uusien pullojen raaka-aineeksi.[9] Nykyiset PET-muoviset pullot päätyvät yhden käyttökerran jälkeen kierrätykseen esimerkiksi fleece-kankaan valmistukseen.

Paperi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa paperinkeräys alkoi 1920-luvulla, kun Ruben Liebkind ensimmäisenä Suomessa erikoistui keräyspaperiin. Kurt Pilack perusti Helsingin Länsisatamaan Suomen ensimmäisen keräyspaperin lajittelulaitoksen. Vuonna 1943 perustettiin Jätekeskus Oy, nykyiseltä nimeltään Paperinkeräys Oy, paperin keräämistä ja raaka-aineen hankintaa varten.[10]

Paperinkeräys toimi vuodesta 1947 lähtien lukuisten asiamiesten kautta palkkioperusteella. Tietystä kilomäärästä keräyspaperia sai asiamieheltä suoraan rahapalkkion sekä suunnilleen yhtä arvokkaan "arvosetelin". Arvosetelit muistuttuivat ulkonäöltään hieman Yhdysvaltain dollariseteleitä. Kun arvoseteleitä oli koossa riittävästi, niillä saattoi ostaa sitä vastaavan rahamäärän kanssa huomattavan edullisesti monia käyttö- ja koruesineitä, mm pöytähopeita (Margit-sarja), kelloja, koruja. Myös Meccano-rakennussarjat kuuluivat keräyskohteisiin. 1960-luvulla monet partiolippukunnat rahoittivat toimintaansa muun muassa paperia keräämällä. Varsinkin maaseudun kansakouluihin hankittiin 1960-luvun alkupuolella ensimmäiset tv-vastaanottimet paljolti koululaisten keräämällä paperilla. Televisiot eivät kuitenkaan kuuluneet keräyspalkkiovalikoimaan. Keräyspalkkiosta luovuttiin 1970-luvun alussa.[10]

Asuinalueilla on keräyskontteja erikseen paperille ja erikseen keräyskartongille tai -pahville. Paperinkeräyskonttiin saa laittaa kaiken puhtaan ja kuivan mainospostin ja postin tuoman paperin, jossa ei ole foliota, muovia, vahaa tms. sopimatonta materiaalia. Myös ikkunalliset kirjekuoret ja niitatut aikakauslehdet sekä puhelinluettelot saa laittaa.[11] Paperin kierrätys on tärkeää kansalaistoimintaa, sillä sen avulla säästetään maapallon elintärkeitä metsiä. Uusiopaperin tuotanto kuormittaa ympäristöä vähemmän kuin kokonaan uuden paperin tuotanto. Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna olisi järkevämpää käyttää jätepaperi energiantuotantoon.[12]

Paperikuitu voidaan kierrättää 3–5 kertaa. Suomessa noin kolme neljännestä paperista kerätään, ja vuosittain keräyspaperia kertyy noin 750 000 tonnia, tämä kattaa noin 5 % paperiteollisuuden tarpeesta[13][14] Keräyspaperista valmistetaan mm. sanomalehti- ja luettelopaperia, wc-paperia ja talouspaperia.

Paristot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytettyjä paristoja ja pienakkuja voi palauttaa kaikkiin niitä myyviin liikkeisiin. Yleinen keräysväline paristoille on punainen pahvilaatikko, jossa on kyljessä pariston kuva.

Vaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastusarmeija, kehitysapujärjestö UFF, Lähetyksen Kehitysapu ja Punaisen Ristin Kontti-kierrätystavaratalo keräävät vaatteita kierrätyspisteissä. Usein niihin jätetään likaisia, rikkinäisiä tai muuten käyttökelvottomia vaatteita. Tämä vaarantaa hyvin toimivan keräysjärjestelmän. Vaatteiden tulee olla puhtaita ja hyväkuntoisia, jotta niitä otetaan vastaan. Järjestöjen keräämät vaatteet menevät kehitys­maihin ja muille apua tarvitseville. Osa vaatteista myydään ja niistä saatu tuotto käytetään avustustyöhön kotimaassa sekä ulkomailla.

Renkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoneuvojen renkaiden kierrätys perustuu valtioneuvoston päätökseen vuodelta 1995. Renkaiden kierrätys on tuottajavastuuta. Uusien renkaiden hintaan sisältyy kierrätysmaksu. Kuluttaja voi maksutta jättää käytöstä poistetut renkaat keräyspisteeseen, joka toimittaa ne edelleen jatkokäsittelyyn.[15]

Jos kierrätykseen tuleva rengas on ehjä, se voidaan pinnoittaa ja käyttää uudelleen. Pinnoituskelvottomista linja- ja kuorma-autojen renkaista tehdään louhintatyömaille räjäytysmattoja. Kokonaisia renkaita ja rengasrouhetta käytetään muun muassa meluvallien pohjarakenteissa. Rengasrouhetta voidaan käyttää myös teiden ja erilaisten kenttien pohjarakenteissa täyttöön ja eristykseen. Kaatopaikkojen pohjarakenteissa oleva rengasrouhe toimii myös salaojituksena. Ratsastuskenttien pohjarakenteissa hyödynnetään kumirouheen jousto-ominaisuuksia. Hienoksi jauhettua kumiainesta lisätään asfalttiin vaimentamaan rengasmelua. Kumirouheen etuina perinteisiin kiviaineisiin täyttömateriaaleihin verrattuna pidetään keveyttä ja edullisuutta.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kierrätys.