Kierrätys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansainvälinen kierrätyssymboli

Kierrätys tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun kulttuurillisen asian käyttämistä hyödyksi uudessa yhteydessä. Usein kierrätyksellä tarkoitetaan jätteiden hyötykäyttöä uusien tuotteiden valmistuksessa. Kierrätys vähentää yleensä neitseellisten raaka-aineiden ja energian kulutusta, minkä vuoksi se on ympäristöä säästävä ratkaisu.

Jäte jaotellaan tyypillisesti ei-tuotannollisessa kulutuksessa syntyväksi yhdyskuntajätteeksi ja tuotannossa syntyväksi teollisuusjätteeksi.

Kierrätys säästää energiaa neitseellisen raaka-aineen käyttöön verrattuna teräs- ja tinapeltipakkausten valmistuksessa 75 % ja alumiinipakkauksissa 95 %.

Yhdyskuntajätteen kierrätys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kierrätettäviä kotitalousjätteitä. 1) lasipullot, 2) ohut muovi, 3) paksu muovi, 4) kartonki, 5) sekajäte, 6) säilyketölkit, 7) paperi, 8) polystyreeni, 9) lasi, 10) paristot, 11) metalli, 12) biojäte, 13) nestekartonki, 14) kangas, 15) wc.
Pääartikkeli: Yhdyskuntajäte

Materiaalina kierrätettävä yhdyskuntajäte (sisältää kotitalousjätteen) kierrätystä varten jäte tulee tyypillisesti lajitella materiaalin mukaan. Yhdyskuntajätteestä voidaan lajitellaan erilleen esimerkiksi lasi, paperi, metalli, kartonki, biojäte sekä energian tuotantoon soveltuva jäte kuten yleisimmät muovit ja tietyt tekstiilit.

Esineiden kierrätyksen tehostamiseksi on olemassa kierrätyskeskuksia, joihin voi viedä tarpeettomia tavaroita, mikäli ei halua myydän niitä kirpputorilla.

Lajittelematon sekajäte ja kuivajäte loppusijoitetaan Suomessa tavallisimmin kaatopaikoille mikäli jätteenpolttolaitosta ei ole saatavilla. Vaikka jätteiden kokonaismäärä on kasvanut viime vuosina, on kaatopaikkajätteen määrä vähentynyt.[1]

Biojäte[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloyhtiön bio-, metalli- ja lasijätteen keräysastiat
Pääartikkeli: Biojäte

Biologisesti hajoava ns. biojäte voidaan kierrättää kompostoimalla tai mädättämällä. Kompostoinnissa syntyvä multa voidaan käyttää vaikkapa viher­rakentamisessa ja mädätyksessä syntyvästä biokaasusta voidaan tuottaa energiaa.

Juomapullot ja -tölkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pantilliset juomapakkaukset ovat kierrätyksen edelläkävijöitä mihin tahansa muihin tuotteisiin ja pakkauksiin verrattuna. Palautettavia juomapakkauksia ovat muun muassa:

  • Lasipullo – palautusaste lähes 100 % (2010)
  • Alumiinitölkki – palautusaste yli 94 % (2010)
  • Kierrätysmuovipullo – palautusaste yli 92 % (2010)

Uudelleentäytettävät lasipullot ovat pantillisten juomapakkausten uranuurtajia. Ne täytetään uudelleen keskimäärin 33 kertaa. Palautetut alumiinitölkit sulatetaan, ja materiaalista valmistetaan uusia juomatölkkejä. Kierrätysmuovipulloista, eli kevyistä PET-pulloista valmistetaan uusia muovipulloja sekä pakkausmateriaalia.

Kartonki ja pahvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keräyskartonkia kerätään joko asuntoyhtiössä pieniin keräysastioihin tai aluekeräyspisteissä suurempaan koko asuinaluetta palvelevaan säiliöön (kuvassa).
Kartongin keräysastia lajitteluohjeineen.

Kartongin erilliskierrätys on monien kaupunkien jätehuoltomääräysten nojalla järjestettävä suuremmissa taloyhtiöissä. Kierrätysastioihin voi laittaa kartonkia ja tavallisesti myös pahvia ja nestekartonkia. Keräyskartonkia ovat kaikki kaupasta ostettujen tuotteiden paperi- ja kartonkipakkaukset. Lisäksi keräyskartonkia ovat muun muassa aaltopahvilaatikot, ruskeat kirjekuoret ja voimapaperi (esimerkiksi kaupasta ostettavat paperikassit).selvennä Nestekartonkia ovat muun muassa maito-, mehu- ja piimätölkit, alumiinivuoratut mehupurkit, kartonkiset jäätelöpakkaukset sekä puhtaat kartonkiset kertakäyttöastiat. Kartongista valmistetaan uusiokartonkia, josta valmistetaan hylsykartonkia esimerkiksi paperi- ja kangasrullien sisään. Nestekartongin vaha- ja muovipinnoitteet käytetään energiantuotannossa. Alumiinivuoraus erotellaan esimerkiksi alumiinifolion raaka-aineeksi.

Sähkö- ja elektroniikkaromu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkölaitteet, kuten jää­kaapit, televisiot, tietokoneet ja pyykin­pesu­koneet voi Suomessa kierrättää maksutta. Vastuu kierrätyksestä on valmistajilla ja maahantuojilla, jotka perivät kierrätysmaksun uusien laitteiden hinnoissa.[2] Kierrätyspisteinä toimivat muun muassa kunnalliset jäteasemat ja useat kodinkoneliikkeet[3] Niin sanotut Energian­säästö­lamput eli pienloistelamput ja muut loistelamput ovat ongelmajätettä niiden sisältämän elohopean vuoksi.

Lasi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätelasin viedään lasinkeräysastiaan, joita on usein elintarvikeliikkeiden läheisyydessä tai jätteenkeräyspisteissä. Lasijäte lajitellaan kunnasta riippuen joko yhteen tai kahteen ryhmään: värillinen ja väritön lasi. Lasipullot voi myös viedä jätelasin keräysastiaan, mutta lasipulloille löytyy omia keräyspisteitä lähes jokaisesta kaupasta. Kierrätyslasista valmistetaan muun muassa lasipulloja, hillopurkkeja ja lasivillaa. Yli puolet joko varastoidaan tai käytetään maanrakennusaineena.[4] Kierrätetystä lasista valmistetun pakkauksen tunnistaa usein sen vihreästä tai ruskeasta väristä. Pantilliset lasipullot kiertävät parhaimmassa tapauksessa 30 kertaa.[5]

Kuumuutta kestäviksi tarkoitetut lasiesineet, kuten uunivuoat, kahvinkeitinten kannut, glögilasit, yms. eivät kelpaa tavallisen pakkauslasin kierrätykseen, koska ne valmistetaan borosilikaattilasista, jolla on korkeampi sulamislämpötila. Sulamatta jääneet klimpit saattavat aiheuttaa konevaurioita. Sama koskee posliinia.[6] Myöskään tasolasi (ikkunalasi, peilit ja taidelasit) eivät sovellu tavanomaiseen lasinkeräykseen. Kun keräyslasi käytetään maarakentamiseen, voidaan kierrättää myös posliinia ja ikkunalasia.

Metalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metallinkeräysastiat on tarkoitettu kotitalouksista syntyvälle niin sanotulle pienmetallille. Myös kattilat ja pienikokoiset autojen ja koneiden osat sekä tyhjät maalitölkit ovat pienmetallia. Suurikokoisen metalliromun voi viedä romuliikkeeseen tai jäteaseman taikka kaatopaikan metallinkeräykseen. Jokaisessa metallipakkauksessa on yli neljännes kierrätettyä materiaalia.[7]

Muovi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muovien kierrätyksessä ongelma on niiden laaja kirjo. Sekamuovien hyödyntäminen keskittyy lähinnä energian­tuotantoon jätteenpolttolla. Kierrätetystä muovista valmistetaan muun muassa pakkauksia ja jätesäkkejä. Muovin kierrätystä harjoitetaan pääasiassa teollisuudessa, jossa muovilaadut ovat tiedossa. Kotitalouksien osalta kierrätys on hyvin vähäistä lukuun ottamatta palautuspulloja, joista noin 90 % palautetaan. Vanhan mallinen panttipullo palautui täytettäväksi noin 30 kertaa ja kelpasi vielä senkin jälkeen uusien pullojen raaka-aineeksi.[8] Nykyiset PET-muoviset pullot päätyvät yhden käyttökerran jälkeen kierrätykseen esimerkiksi fleece-kankaan valmistukseen.

Paperi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Upotettu keräyssäiliö on tehokas tapa kerätä paperia ja säästää kuljetuskustannuksia.

Suomessa paperinkeräys alkoi 1920-luvulla, kun Ruben Liebkind ensimmäisenä Suomessa erikoistui keräyspaperiin. Kurt Pilack perusti Helsingin Länsisatamaan Suomen ensimmäisen keräyspaperin lajittelulaitoksen. Vuonna 1943 perustettiin Jätekeskus Oy, nykyiseltä nimeltään Paperinkeräys Oy, paperin keräämistä ja raaka-aineen hankintaa varten.[9]

Paperinkeräys toimi vuodesta 1947 lähtien lukuisten asiamiesten kautta palkkioperusteella. Tietystä kilomäärästä keräyspaperia sai asiamieheltä suoraan rahapalkkion sekä suunnilleen yhtä arvokkaan "arvosetelin". Arvosetelit muistuttuivat ulkonäöltään hieman Yhdysvaltain dollariseteleitä. Kun arvoseteleitä oli koossa riittävästi, niillä saattoi ostaa sitä vastaavan rahamäärän kanssa huomattavan edullisesti monia käyttö- ja koruesineitä, muun muassa pöytähopeita (Margit-sarja), kelloja, koruja. Myös Meccano-rakennussarjat kuuluivat keräyskohteisiin. 1960-luvulla monet partiolippukunnat rahoittivat toimintaansa muun muassa paperia keräämällä. Varsinkin maaseudun kansakouluihin hankittiin 1960-luvun alkupuolella ensimmäiset tv-vastaanottimet paljolti koululaisten keräämällä paperilla. Televisiot eivät kuitenkaan kuuluneet keräyspalkkiovalikoimaan. Keräyspalkkiosta luovuttiin 1970-luvun alussa.[9]

Asuinalueilla on keräyskontteja erikseen paperille ja erikseen keräyskartongille tai -pahville. Paperinkeräyskonttiin saa laittaa kaiken puhtaan ja kuivan mainospostin ja postin tuoman paperin, jossa ei ole foliota, muovia, vahaa tms. sopimatonta materiaalia. Myös ikkunalliset kirjekuoret ja niitatut aikakauslehdet sekä puhelinluettelot saa laittaa.[10]

Paperikuitu voidaan kierrättää 3–5 kertaa. Suomessa noin kolme neljännestä paperista kerätään, ja vuosittain keräyspaperia kertyy noin 750 000 tonnia, tämä kattaa noin 5 % paperiteollisuuden tarpeesta[11][12] Keräyspaperista valmistetaan mm. sanomalehti- ja luettelopaperia, wc-paperia ja talouspaperia.

Paristot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytettyjä paristoja ja pienakkuja voi palauttaa kaikkiin niitä myyviin liikkeisiin. Yleinen keräysväline paristoille on punainen pahvilaatikko, jossa on kyljessä pariston kuva.

Vaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tahot kuten Pelastusarmeija, kehitysapujärjestö UFF, Lähetyksen Kehitysapu ja Punaisen Ristin Kontti-kierrätystavaratalo keräävät kierrätyspisteissään puhtaita ja uudelleen käyttöön kelpaavia vaatteita. Järjestöjen keräämät vaatteet menevät kehitys­maihin ja muille apua tarvitseville. Osa vaatteista myydään ja niistä saatu tuotto käytetään avustustyöhön kotimaassa sekä ulkomailla.

Autojen ja renkaiden kierrätys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoneuvon viimeinen omistaja on oikeutettu luovuttamaan ajoneuvon mille tahansa jätelain (L 646/2011) mukaisesti rekisteröidylle vastaanottajalle.lähde? Vastaanottajalla on velvollisuus ottaa poistettava ajoneuvo vastaan ja antaa luovutuksesta romutustodistus, joka päättää omistajan vastuun ajoneuvosta. Vastaanottajan tulee huolehtia ajoneuvon rekisteristä poistamisesta sekä ajoneuvon käsittelystä kierrätykseen asetuksen mukaisesti.[13]

Autojen kierrätysjärjestelmän muodostavat vastaanotto, romutuspoisto, esikäsittely ja murskaus. Vastaanottopisteessä auton asiapaperit sekä rekisteröinti- ja tunnistetiedot tarkastetaan. Vain auton omistajalla on oikeus luovuttaa ajoneuvo.

Renkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoneuvojen renkaiden kierrätys perustuu valtioneuvoston päätökseen vuodelta 1995. Renkaiden kierrätys perustuu tuottajavastuuseen ja uusien renkaiden hintaan sisältyy kierrätysmaksu. Kuluttaja voi maksutta jättää käytöstä poistetut renkaat keräyspisteeseen, joka toimittaa ne edelleen jatkokäsittelyyn.[14]

Jos kierrätykseen tuleva rengas on ehjä, se voidaan pinnoittaa ja käyttää uudelleen. Pinnoituskelvottomista linja- ja kuorma-autojen renkaista tehdään louhintatyömaille räjäytysmattoja. Kokonaisia renkaita ja rengasrouhetta käytetään muun muassa meluvallien pohjarakenteissa. Rengasrouhetta voidaan käyttää myös teiden ja erilaisten kenttien pohjarakenteissa täyttöön ja eristykseen. Kaatopaikkojen pohjarakenteissa oleva rengasrouhe toimii myös salaojituksena. Ratsastuskenttien pohjarakenteissa hyödynnetään kumirouheen jousto-ominaisuuksia. Hienoksi jauhettua kumiainesta lisätään asfalttiin vaimentamaan rengasmelua. Kumirouheen etuina perinteisiin kiviaineisiin täyttömateriaaleihin verrattuna pidetään keveyttä ja edullisuutta.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kierrätys.