Jätteenpoltto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jätteenpolttolaitos Wienissä.

Jätteenpoltto on energiantuotantomuoto, jossa jätettä poltetaan ja polttamisesta saatu energia hyödynnetään lämmöksi ja sähköksi. Poltettava jäte on tavallisesti sekajätettä, mutta jätettä voidaan myös lajitella ns. RDF-polttoaineeksi, jolloin siinä on vähemmän epäpuhtauksia.

Jätettä voidaan polttaa yksinään tai sitä voidaan käyttää seospolttoaineena esimerkiksi hiilen, turpeen tai puun seassa.

Jätteenpolton historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on perinteisesti poltettu erilaisissa uuneissa kaikkea palavaksi kelpaavaa. Roskia polttamalla säästettiin jätemaksuissa ja saatiin ilmaista energiaa jätteistä, jolloin muuta lämmitysenergiaa kului vähemmän. Helsingin kantakaupungilla oli vielä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa järjestely, jossa jätepussit tiputettiin kerroksista jätekuiluun jäteluukkujen kautta, eikä niitä ollut tarvetta viedä pihan roskakatokseen. Talonmies poltti kerran viikossa kertyneet jätteet ja lämmöllä lämmitettiin kerrostaloja. Nykyään jätteenpoltto on kielletty jätteenpolttolaitoksia lukuun ottamatta ilman saastumisen vuoksilähde?, mutta jätteenpolton perinne on silti säilynyt erityisesti maaseudun omakotitaloissa ja kesämökeillä kielloista huolimatta.

Jätteenpolton edut ja haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • jätteen sisältämä energia saadaan hyödynnettyä
  • orgaanisesti hajoavan jätteen kaatopaikkasijoitus vähenee, mikä osaltaan vähentää kaatopaikkakuormitusta ja kaatopaikkakaasujen ja kaatopaikkapaloissa syntyvien dioksiinien syntyä[1]
  • jätteenpoltolla tuotetaan lisäenergiaa teollisuuden ja asutuksen tarpeisiin.

Haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sekajätteitä poltettaessa syntyy herkästi supermyrkyiksi luokiteltuja PCDD/F-dioksiineja ja furaaneja [2], joten savukaasujen puhdistukseen on kiinnitettävä huomiota[1] Toisaalta kaatopaikkapalot ovat väistämättömiä, ja niissä syntyy runsaasti dioksiineja kontrolloimattomissa olosuhteissa.
  • jätteenpolttolaitos tuottaa sähkön lisäksi lämpöä, joten kesäaikaan jätteenpolton lämmöntuotanto voi mennä hukkaan.[3]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittaja Jenny Jännärin mukaan vastaus siihen, mikä tapa käsitellä jätettä on taloudellisin ja järkevin riippuu siitä, keneltä kysytään. Valistuksen merkityksestä ollaan kuitenkin yksimielisiä.[3]

Vaihtoehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan jätteenpolttolaitos tarvitsee jätettä. Tästä syystä jätteenpoltto pitää yllä jätteen syntymistä tulevaisuudessakin. Näin jätteenpoltto ehkäisee jätteiden synnyn ehkäisyä ja kierrätystä, mikä on jätelain hierarkian vastaista. Tämä jätteen tuottamisen jatkuminen johtaa itse polttolaitoksen päästöjä suurempiin ympäristöongelmiin.[4]
  • Ympäristöministeriön neuvottelevan virkamiehen Klaus Pfisterin mukaan polttaminen ei vähennä jätteen kierrätyksen ja biologisen käsittelyn tarvetta eikä velvoitteita.[5] Järkevä kierrätys kannattaa, mutta jos sen jälkeen vaihtoehto on kaatopaikka, polttaminen olisi edullisempi.[6]
  • Suomen luonnonsuojeluliiton tutkija Erja Heinon mukaan 70 % kaatopaikoille päätyvästä jätteestä on kierrätyskelpoista. Siitä 40% on biojätettä, 20% paperia ja kuitupakkauksia, 10% lasia, metallia ja käyttökelpoisia tavaroita. Jätteistä 15% on hänen mukaansa vain kaatopaikalle kelpaavaa.[3]
  • YTV:n jätehuoltopäällikkö Petri Kouvon mukaan Suomen luonnonsuojeluliiton laskelmissa lähdetään siitä, että lajittelu tapahtuisi sataprosenttisesti. Kaikki kotitaloudet eivät kuitenkaan kehotuksista huolimatta lajittele eri jätelajikkeita ja siksi aina syntyy lajittelematonta sekajätettä. Muovien osalta kierrättäminen on vaikeaa, koska muovilaatuja on monia ja muovijäte usein hyvin likaista.[3]
  • Ympäristöneuvos Esa Tommilan mukaan jätteenpoltto on ympäristölle parasta, koska tällöin kaatopaikkojen metaanipäästöt jäävät pois ja hiilipäästö putoaa verrattuna vaihtoehtoiseen kivihiili- tai maakaasuenergiaan. Luonnonsuojeluliikkeen vaatimaa huonolaatuisen sekajätteen kierrätystä hän pitää huonona vaihtoehtona ja sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton piireineen vastustavan dogmaattisesti jätevoimaloita ja valittavan niiden ympäristöluvista.[7]

Jätteenpolton tavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätteenpoltto arinalaitoksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VTT:n mukaan arinatekniikka soveltuu yhdyskuntajätteen polttoon. Siinä poltettava jäte käsitellään polttokammiossa, jossa jäte palaa polttoarinan päällä. Jäte annostellaan syöttösuppilosta työntimillä arinalle, jolla jäte kuivuu, syttyy ja palaa sekoittuen kulkiessaan eteenpäin polttokammiossa. Polttoarinoita on erityyppisiä, ja niistä eniten käytettyjä ovat liikkuva porrasarina, mäntäarina, ketjuarina sekä pyörivä arina. Arinat voivat olla ilma- tai vesijäähdytteisiä.[8] Vihreän liiton kansanedustaja Jyrki Kasvin mukaan arinapolton ongelmana on se, että arinauunissa voi polttaa vain jätteitä. Jos jätteenpoltto yleistyy Suomessa, edessä voi olla samanlainen tilanne kuin Ruotsissa eli jätepula. Esimerkiksi Uppsalan jätteenpolttolaitokseen tuodaan jätettä poltettavaksi Norjasta ja Ahvenanmaalta saakka, sillä kaukolämmön tuotanto ei saa keskeytyä.[9]

Muita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätteitä voi polttaa myös leijukerroskattilassa, rumpu-uunissa (erityisesti ongelmajätteet) tai kaasuttamalla. [10]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa jätteestä käytetään energiantuotantoon noin 10 %, kun Tanskassa lukema on noin 60 % ja Ruotsissa noin 45 %. Ruotsissa jätteenpoltto tuottaa energiaa 8,8 terawattituntia ja lämmötuotannosta 10,7 %. 15 % kaukolämmöstä tuotetaan jätteenpoltolla. Suomeen on alustavasti suunniteltu noin 750 megawatin edestä jätteenpolttolaitoksia.[11][12]

Helsingissä oli 1960-luvulta 1980-luvulle huonomaineinen, ympäristöään pilannut Kyläsaaren jätteenpolttolaitos. Nykyään voimaloiden toiminta on kuitenkin aivan toisella tasolla. Tällä hetkellä Suomessa on voimaloita Turussa, Kotkassa, Riihimäellä ja Oulussa. Uusia voimaloita on suunnitteilla Vaasaan, Vantaalle, Tampereelle ja Lahteen. Tampereen teknillisen yliopiston lehtori Simo Isoahon mukaan Suomeen mahtuisi noin 6–8, korkeintaan 10 jätevoimalaa, joissa poltettaisiin kuitenkin jätteen lisäksi muutakin.[13]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jätteen poltto Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. Viitattu 2.10.2010.
  2. Pekka Nuorteva: Jätteenpoltto voi tuottaa supermyrkkyjä Tekniikka & Talous. 11.9.2006. Viitattu 2.9.2007.
  3. a b c d e Jännäri, Jenny: Ristiriitoja jätemäellä. Presso, 1.9.2007, s. B1-4.
  4. Valitus Riihimäen jätteenpolttolaitoksesta Vaasan hallinto-oikeudelle Suomen luonnonsuojeluliitto. Viitattu 2.10.2010.
  5. Jätteenpoltto tulee takaisin Tekniikka&Talous 23.6.2005
  6. Kannattaako yhdyskuntajätettä polttaa? Kirjassa Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, s. 128. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2005. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi http://en.opasnet.org/w/Does_it_make_sense_to_burn_our_domestic_waste_in_power_stations%3F
  7. http://www.talouselama.fi/minavaitan/article633577.ece
  8. Yhdyskuntajätteiden termisen käsittelyn kuonista ja tuhkista hyötykäytettäviä ja loppusijoitettavia tuotteita vtt.fi 2005 (pdf)
  9. Jyrki Kasvi: Jätejuna meni jo Espoon Vihreät (Internet archiven palvelimella)
  10. Koivunen, Kirsi: Jätteenpolton tuhkien käsittelytekniikoiden ympäristövaikutukset (Diplomityö) 22.7. 2007. Helsinki. Viitattu 22.6.2009.
  11. Määritä nimeke! (PDF) Energiateollisuus. Viitattu 2.10.2010.
  12. Petri Vesanto: Jätteenpolton parhaan käytettävissä olevan tekniikan (BAT) vertailuasiakirjan käyttö suomalaisessa toimintaympäristössä 2006. Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 2.7.2007.
  13. Korpijoki, Heljä: Liekit lipovat jo jätteitä. Keskisuomalainen, 21.12.2009, s. 8.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]