Paperi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tyhjä A4-paperiarkki

Paperi on ohut ja litteä kuiduista puristamalla valmistettu yleinen kulutustavara. Yleensä paperia valmistetaan puumassasta, mutta muitakin kasvikuituja, kuten puuvillaa ja hamppua, voidaan käyttää. Monissa kielissä käytetty sana paperi juontuu papyruksesta.

Paperia valmistetaan niin graafiseen käyttöön (kirjoittaminen, piirtäminen, kopiointi, tulostaminen), hygieniaan (WC- ja talouspaperi) kuin pakkausmateriaaliksi. Paperin jalosteita ovat muun muassa sanomalehdet, kirjat, mehu- ja maitotölkit ja jotkin keksi- ja makeiskääreet. Myös tapetit valmistetaan vahvasta paperista. Setelit ja muut arvopaperit valmistetaan erittäin korkealaatuisesta paperista, johon voidaan käyttää puuvillaa tai lumppua. Lumppupaperi kestää hyvin aikaa ja kulutusta, ja sen pH-arvo on neutraali, joten se sopii erityisen hyvin arkistokäyttöön.

Paperinvalmistuksessa käytetään termiä grammapaino, joka tarkoittaa yhden neliömetrin kokoisen paperin painoa grammoina. Paperin ja kartongin välinen standardinmukainen erottelu kulkee grammapainossa 125 g, jonka yli olevia laatuja kutsutaan kartongiksi. Kartonkeja käytetään useimmiten pakkauksiin. Muita kartonkien käyttökohteita ovat imukartongit, joiden valmistuksessa käytetään pellavaa imun muodostamiseen. Paksuimpia monista kartonkikerroksista koostuvia lajeja taas kutsutaan pahveiksi.

Paperiarkkien ohuet reunat voivat vahingoittaa ihoa johtaen paperihaavoihin.

Paperiarkeista käytetään seuraavia kappalemittoja:

  • kirja = 25 arkkia
  • riisi = 500 arkkia (= 20 kirjaa)
  • pakka = 5000 arkkia (= 10 riisiä)

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Oksyrhynkhoksesta, Egyptistä löydetty papyrus. Reiät ovat madonreikiä.

Paperin valmistusprosessin kuvasi kirjallisesti ensi kerran Kiinassa valtion virkamies Tsai Lun vuoden 105 paikkeilla. Paperin valmistustaito levisi Koreaan ja Japaniin 600-luvun alussa. Paperin valmistustaidon uskotaan levinneen arabien mukana Kiinasta islamilaiseen Espanjaan 1100-luvulla ja edelleen tästä Eurooppaan 1300-luvun tienoilla. Paperin ohella kirjoitusmateriaalina oli pergamentti. Suomeen paperia tuotiin jo 1300-luvun puolessa välissä, varhaisin säilynyt suomalainen paperiasiakirja on vuodelta 1350.[1]

Keisari Napoleon otti Ranskassa paperin standardikoot käyttöön jo 1800-luvun alussa. Napoleonin standardit eivät kuitenkaan koskaan levinneet laajalle.[2]

Paperi kuitenkin säilyi suhteellisen kalliina vuosisatojen ajan, kunnes teolliset paperikoneet mullistivat valmistusprosessin ja oivallettiin, että paperia pystytään valmistamaan edullisemmin puumassan kuiduista. Paperikoneiden kehitys tapahtui erityisesti 1800-luvun alussa. Tuolloin raaka-aineena käytettiin yhä lumppuja. Menetelmä puuhiokkeen käyttöön kehitettiin Saksassa 1840-luvulla. Puuhiokkeen ohella tarvittiin edelleen myös lumppuja sitomaan massaa. Seuraava kehitysaskel oli kemiallisen menetelmän kehittäminen: puuhiokkeesta siirryttiin sellun käyttöön raaka-aineena.[3]

Halvan paperin esiinmarssin myötä kirjat ja sanomalehdet yleistyivät teollistuneissa maissa, jolloin informaationlevitys mullistui lähes kaikkien lukutaitoisten saataville ja pakkaukset muodostuivat kulutuksen luontaiseksi osaksi.

Sveitsi standardoi paperin koot 1921. A4 ja myös muut A- ja B-sarjojen paperikoot standardisoitiin Suomessa 8. marraskuuta 1927. Standardit hyväksyi neljä vuotta aiemmin perustettu Suomen kansallinen standardisoimisjärjestö SFS. Paperikoot olivat järjestön ensimmäisiä standardeja, ja Suomi oli myös ensimmäisiä maita, joissa paperien koot vakioitiin.[2]

Tietokoneiden siirtyessä kuvaputkinäyttöihin ja rivikirjoittimien kadotessa ennustettiin paperittoman toimiston ja jopa paperittoman yhteiskunnan tuloa, mutta päinvastoin tietotekniikan aikakaudella kulutus on moninkertaistunut. 1980-luvulla jotkut ennustivat jopa paperisen kirjan katoamista ja korvaamista sähköisillä näytöillä, mutta 2000-luvulla tällaista ei ole ollenkaan näkyvissä. PDAt ja kännykkäkalenterit ovat tulleet muistilehtiöiden rinnalle, mutta paperin katoamista ei ole silti näköpiirissä.

[muokkaa] Valmistus

Paperinvalmistusta 1500-luvun Saksassa
Pääartikkeli: Paperikone

Nykyään valtaosa paperista valmistetaan teollisesti puukuiduista pitkälle automatisoidulla prosessilla. Eräät muutkin kuidut sopivat, mutta metsäteollisuus ei ole panostanut niiden tutkimukseen, koska puun riittävyys on vaikuttanut turvatulta. Taloudellinen ja ympäristöystävällinen tulevaisuuden vaihtoehto puulle on olkisellu. Olkea syntyy vuodessa ruuantuotannon ohessa 2500 miljoonaa tonnia. Paperia valmistetaan maailmassa 350 miljoonaa tonnia vuodessa.

Kuitupuu tuotiin ennen tavallisemmin uittamalla proomujen avulla, nykyisin maateitse rekoilla, laivoilla tai rautateitse. Kuorimarummuissa puista poistetaan kuori. Rungot jatkavat matkaansa; kuoret poltetaan energiaksi tai käytetään maanparannusaineena. Osa puunrungoista haketetaan lastuiksi (puuhakkeeksi), jotka varastoidaan, osa hiotaan hiomakoneilla hiokemassaksi. Lastuista voidaan valmistaa puumassaa lähinnä kahdella eri tavalla: hake keitetään lipeässä, jolloin puusta liukenee ligniini, mutta runsaasti muutakin. Näin saadaan sellumassaa. Vaihtoehtoisesti hake hierretään mekaanisesti. Käsittelyjen tuloksena puusta muodostuu massaa (hioke, hierre tai sellu), joka pestään ja useimmiten valkaistaan (valkaisematonta massaa josta syntyy ruskeaa paperimateriaalia, käytetään lähinnä pakkauspaperien ja -kartonkien valmistukseen).

Syntynyt kostea paperimassa laimennetaan perälaatikossa lisäämällä vettä, jolloin tuloksena on massaliuos, josta noin 99 prosenttia on vettä. Tässä vaiheessa voidaan massaan myös lisätä erinäisiä täyteaineita esimerkiksi kaoliinia, talkkia tai kalsiumkarbonaattia. Täyteainelisäyksen pääasialliset edut ovat opasiteetin (läpinäkymättömyyden) kasvaminen, matta- tai kiiltopintaisuuden säätely ja raaka-ainekustannuksien halventuminen. Tämä massa suihkutetaan viiraosalle muodostumaan ohueksi tasaiseksi rainaksi, ja sen jälkeen prosessin suurin tehtävä on poistaa vesi eri keinoilla. Ensin viiralla vettä valuu pois (suotautuminen), sitten raina puristetaan suurien telojen läpi (märkäpuristus), ja viimeksi paperiraina kulkee kuivatusosalle jossa se menee kuumien telojen pintaa pitkin huomattavan matkan, jolloin loput tasapainokosteuden ylittävästä vedestä poistuu haihtumalla (kuivatus).

Näiden jälkeen paperi rullataan isolle konerullalle "tampuurille". Suihkutuksella, viiralla ja puristinteloilla paperi saa muotonsa. Kuivaan paperiin voidaan lisätä erilaisia päällysteitä ja pintakäsittelyaineita, jotka parantavat paperin ominaisuuksia paremmin sen käyttötarkoitukseen soveltuvaksi.

[muokkaa] Paperiarkkien koot

Merge-arrows.svg
 Tämä artikkeli tai sen osa sisältää päällekkäistä tietoa artikkelin ISO 216 kanssa.
Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla.
Tarkennus: Yhdistäminen ei välttämättä tarpeen mutta liika samankaltaisuus poistettava.
Pääartikkeli: ISO 216
A-sarjan paperikoot

Kansainväliset paperiarkkien koot on määritelty ISO 216 -standardissa. Standardin mukaisia paperikokoja käytetään useissa maissa, merkittävinä poikkeuksina ovat mm. Yhdysvallat ja Kanada.

ISO 216 -standardi määrittää yleisesti käytössä olevat A-, B- ja C-sarjat, jotka eroavat toisistaan kokonsa puolesta. Yleisin käytössä oleva sarja on A-sarja, johon kuuluu Suomessa yleisin A4-paperi.

A0-arkin pinta-ala on tasan 1 neliömetri, B0-arkin lyhyempi sivu on pituudeltaan metri. Sekä A- että B-sarjoissa arkin lyhyemmän ja pidemmän sivun suhde toisiinsa on 1 : \sqrt{2}. A-sarjan eri kokoja käytetään muun muassa kirjoituspaperina, postikortteina ja käyntikortteina. B-sarjan kokoja käytetään esimerkiksi kirjoissa, piirustuksissa ja esitteissä.

C-sarja määrittelee kirjekuorien koot. C-sarjan kirjekuori on aina vastaavaa A-sarjalaista suurempi. C4 kirjekuoren sisälle mahtuu A4-kokoinen paperi taittamatta.

Alla olevan taulukon papereiden koot on otettu ISO 216 -standardista ja ne on ilmoitettu millimetreinä.

A sarja B sarja C sarja
# Koko Käyttötarkoitus # Koko Käyttötarkoitus # Koko Käyttötarkoitus
A0 841×1189 Tekniset piirustukset, julisteet B0 1000×1414 C0 917×1297
A1 594×841 Tekniset piirustukset, julisteet B1 707×1000 C1 648×917
A2 420×594 B2 500×707 C2 458×648
A3 297×420 B3 353×500 C3 324×458
A4 210×297 Kirjepaperi, yleinen kopiopaperin koko B4 250×353 C4 229×324
A5 148×210 Muistikirjat, Kirja B5 176×250 Kirja C5 162×229
A6 105×148 Kirja B6 125×176 Kirja C6 114×162
A7 74×105 B7 88×125 Passi C7 81×114
A8 52×74 Käyntikortti, pelikortti B8 62×88 Pelikortti C8 57×81
A9 37×52 B9 44×62 C9 40×57
A10 26×37 B10 31×44 C10 28×40
DL 110×220 Kirjekuori kahdesti taitetulle A4:lle
C7/6 81×162

Alla olevan taulukon kirjekuorien koot on ilmoitettu millimetreinä.

E sarja
# Koko Käyttötarkoitus
E4 215×307
E5 156×220
E6 110×156
E6/5 110×220

[muokkaa] Paperin mineraalit

Paperin ydin on puukuiduissa. Kuituaineiden sitomisessa paperissa on myös erilaisia liima-aineita. Paperin painatusominaisuuksien parantamiseksi paperiin voidaan lisäksi laittaa kiviaineksesta peräisin olevia pigmenttejä. Joidenkin paperilaatujen koostumuksesta jopa kolmannes voi olla näitä mineraaleja. Tämän vuoksi koulukirjat, aikakauslehdet ja muut mineraalipitoisesta paperista valmistetut painotuotteet tuhkaavat poltettaessa normaalia paperia enemmän. Joissakin papereissa mineraaleja on täyteaineen lisäksi erityisenä pinnoitteena.

Mineraalien käytön tavoitteena on estää painovärien imeytyminen paperiin, jolloin teksti piirtyy terävämmin. Mineraalien tarkoituksena on myös heijastaa valoa niin, että teksti ei paistaisi paperin läpi. Näin syntyy voimakas kontrasti painomusteen ja valkoisen paperin välille. Pinnoitettu paperi heijastaa usein valoa niin voimakkaasti, että tekstin lukeminen saattaa vaikeutua. Tästä syystä kirjat, joissa on paljon luettavaa tekstiä, painetaan yleensä pinnoittamattomalle paperille. Mineraalit tekevät paperista myös hitaammin hajoavaa ja pidentävät näin paperin kestoikää.

Yleisimmin käytettyjä mineraaleja ovat kaoliniittisavi ja kalsiumkarbonaatti eli liitu. Myös hienoksi jauhettua kiteistä marmoria, kipsiä ja titaanioksidia käytetään. Syväpainatuksessa voidaan käyttää myös talkkia; offsetpainatukseen talkki ei sen sijaan sovi.[4]

[muokkaa] Paperilajit

  • Puuta sisältämättömät painopaperit eli hienopaperit
    • päällystämättömät hienopaperit
    • päällystetyt hienopaperit
    • setelipaperit

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Lindberg, N.: "The paper trade in a Finnish perspective with emphasis on the 17th century", IPH Congress Book 11 (1996).
  2. ↑ 2,0 2,1 Matti Huuskonen: Aanelonen täyttää 80 vuotta, Helsingin Sanomat 7.11.2007. Viitattu 18.1.2009.
  3. ↑ Myllyntaus, T. & Michelsen, K.-E. & Herranen, T.: Teknologinen muutos Suomen teollisuudessa 1885-1920. Metalli-, saha- ja paperiteollisuuden vertailu energiatalouden näkökulmasta, s. 97-98
  4. ↑ Heikki Papunen ja Matti Tyni: "Kiveä jopa kolmannes". Tiede 2000 2/98, s. 41 - 43

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Paperi
Henkilökohtaiset työkalut