Arkisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arkisto tarkoittaa järjestelmää, jonka kohteena ovat kirjoitus-, kuva-, äänite- ja tietokonetuotosten talletus, sekä niiden luettelointia, säilytystä, kuljetusta että yleistä hallinnointia. Arkistolla voidaan tarkoittaa myös asiakirjojen säilytykseen tarkoitettua tilaa tai rakennusta. Yleensä tässä yhteydessä tuodaan nimessä esille aineistoa säilyttävä yhteisö, viranomainen tai laitos.

Arkistolla tarkoitetaan lisäksi tiettyä asiakirjaryhmien kokonaisuutta, joka fyysisesti saattaa sijaita useammassakin paikassa samaan aikaan. Sana arkisto voi olla myös tieteellisen aikakausijulkaisun lisämääritteenä esimerkkinä vaikkapa Historiallinen Arkisto, jossa julkaistaan historiallisia tutkimuksia.

Sana arkisto peräisin kreikan käsitteestä arkheion. Alun perin sillä tarkoitettiin sekä viranomaista että kaupungintaloa. Muinaisroomalaiset käyttivät käsitettä arca, jolla tarkoitettiin varmaa paikkaa.

Arkistotoimi vastaa asiakirjojen pitkäaikaisesta säilyttämisestä. Sen tehtävänä on varmistaa asiakirjojen käytettävyys ja säilyminen, huolehtia asiakirjoihin liittyvästä tietopalvelusta, määritellä asiakirjojen säilytysarvo ja hävittää tarpeeton aineisto. [1]

Schlagwortkatalog.jpg

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes kaikissa luku- ja kirjoitustaidon piiriin tulleissa kulttuureissa tavataan arkistoja. Mesopotamiassa sekä yleensä Vähässä-Aasiassa hallitsijat laativat ja säilyttivät verraten seikkaperäisiä selostuksia, jotka koskivat eritoten heidän virkatoimiaan.

Ensimmäisenä eurooppalaisena arkistona voidaan eittämättä pitää Ateenan raatihuoneeseen 460 eaa. perustettua lakitekstien arkistoa. Roomassa rakennettiin Capitoliumille tabulariumi, johon valtakunnan valtiosopimukset arkistoitiin. Valtakunnan finanssihallinnon asiakirjat koottiin puolestaan kaupungissa olevaan Saturnuksen temppeliin. Kun Capitolium oli palanut v. 83 eaa., niin Saturnuksen temppelin taakse rakennettiin valtionarkisto (Aerarium Saturini). Keisarikaudella perustettiin vielä keisarillisen palatsin kanslian yhteyteen keskusarkisto (Santuarium Caesaris).

Keskiajan alkaessa roomalainen perinne siirtyi kirkolliselle organisaatiolle. Sitä vastoin hitaasti kehittyvän maallisen hallinnon arkistot pysyivät pitkään varsin alkeellisina ja vaikeasti hyödynnettävinä. Maallisella hallinnolla ei yleensä keskiajalla ollut pysyvää sijoituspaikkaa, vaan hallinto liikkui hallitsijan mukana paikasta toiseen. Tämän tähden arkistot yleensä tuhoutuivat ja kärsivät suuria vahinkoja. Kaarle Suuri perusti omana aikanaan arkistoja samalla kun hän suoritti koulureformia ja muutti yhteiskuntaa aiempaa stabiilimmaksi. Kuitenkin vasta 1200- ja 1300-luvuilla syntyivät Ranskassa ja Englannissa ensimmäiset arkistot kuninkaan ja hallinnon asiakirjoista, joita voitiin käyttää tehokkaina referenssilähteinä kun oli esimerkiksi tarve puolustella hallitsijan tekoja, oikeuksia tai omistuksia.

Ensimmäinen nykykäsityksen mukainen arkistorakennus rakennettiin Kastilian Salamancaan 1542. Kuitenkin vasta 1700-luvun loppuvaihe toi todellisen vyöryn arkistojen perustamiseen. Ranskan vallankumouksen myötä perustettiin maan keskusarkisto Archive National, jonka alaisuuteen tulivat departementtien arkistot. Materiaalia oli vallankumouksen myötä suorastaan tulvinut julkiselle vallalle, sillä luostareiden ja feodaaliruhtinaiden yksityisarkistoja oli takavarikoitu todella lukuisasti.

Jacob von Rammingen, joka oli yksi ensimmäisistä “arkistoteoreetikoista”, kirjoitti Saksassa v. 1571 tarkoituksellisesti niin hämärän oppikirjan, ettei sen perusteella pysty sanomaan, miten asiakirjahallintaa hoidettiin. Syynä oli se, että kyse oli von Rammingenin suvussa sukupolvelta toiselle siirtyvän ammatin salaisuuksista. Rahanarvoisia taitoja ei haluttu opettaa ulkopuolisille. [2]


Arkistot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa arkistojen historia alkaa jo keskiajalla, sillä alueelle juurtuneen hengellisen ja maallisen vallan vakiintuminen merkitsi myös asiakirjamateriaalin syntyä.

Suomessa ei ennen vuotta 1816 ollut omaa keskusarkistoa, vain viranomaisten (hovioikeudet, lääninhallitukset ja tuomiokapituli) arkistoja. Ruotsin vallan aikana, vuoteen 1809 asti, kaikki keskeinen keskusarkistomateriaali siirrettiin Ruotsin keskusarkistoon. Sen jälkeen Venäjälle vuoteen 1816 asti, jolloin Senaatin arkisto perustettiin.[3][4]

Autonomisen Suomen senaatin arkistoon kertyi runsaasti myös muuta asiakirja-aineistoa, sillä Haminan rauhan mukaisesti Ruotsista siirrettiin sinne arkistomateriaalia[3] ja samoin tehtiin Pietarista niin sanotulle vanhan Suomen materiaalillelähde?. Vähitellen senaatin arkistosta muodostui Suomen keskusarkisto. Vuonna 1844 arkiston hoito annettiin historiantutkijan koulutuksen saaneelle henkilölle. Arkisto avattiin yleisön käyttöön 1859 ja kymmenen vuotta myöhemmin se sai Valtionarkiston nimen. Vuonna 1994 Valtionarkisto vaihtoi nimensä Kansallisarkistoksi[4].

Jo 1800-luvulta lähtien oli suunniteltu alueellisten maakunta-arkistojen perustamista. Toimeen ryhdyttiin vasta seuraavalla vuosisadalla, kun vuonna 1927 perustettiin Hämeenlinnan maakunta-arkisto.[3]

Suomen arkistolaitoksen keskushallinnosta vastaa opetusministeriön alaisuudessa toimiva Kansallisarkisto. Kansallisarkiston alaisuudessa toimii seitsemän Maakunta-arkistoa:[5]

Puolustusministeriön ja ulkoministeriön hallinnonaloilla on omat päätearkistot:

Sota-arkisto Sota-arkiston kotisivulle
Ulkoministeriön arkisto Ulkoministeriön arkiston kotisivulle
Oulun kaupunginarkisto Vanhatullissa.

Lisäksi meillä on lukuisa joukko muita päätearkistoja:

Eduskunnan arkisto
Elinkeinoelämän keskusarkisto
Kansan Arkisto
Kunta-arkistot
Porvarillisen Työn Arkisto
Seurakuntien arkistot
Työväen Arkisto

Kulttuurialojen arkistoja:

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto
Kansanrunousarkisto
Kuvataiteen keskusarkisto
Yleisradion äänilevystö

Ruotsin vallan ajan Suomen koskevia arkistoaineistoja on myös esimerkiksi Tukholman Krigsarkivetissa.

Muut yksityiset arkistot
Urho Kekkosen arkisto

Kansainvälisiä arkistoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin valtionarkisto Riksarkivet on perustettu jo vuonna 1618. Se on itsenäinen keskusvirasto ja sen tehtävänä on valvoa arkistotoimintaa koko valtakunnassa. Riksarkivet on myös valtion heraldinen keskusvirasto ja julkaisee myös Svenskt Diplomatariumin. Arkiston organisaatioon kuuluu myös 1805 perustettu sota-arkisto Krigsarkivet sekä Svensk arkivinformation ja Arkion. [6]

Viro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron kansallisarkisto Rahvusarhiiv on perustettu vuonna 1999. Se koostuu neljästä maakunta-arkistosta sekä historiallisesta, elokuva- ja valtionarkistoista. Historiallinen arkisto on vuonna 1921 perustetun vanhan valtionarkiston seuraaja.[7]

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä vallitsi tsaarien aikana hyvin kirjava arkistopolitiikka. Vasta Leninin antama säädös 1918 arkistolaitoksen uudelleenjärjestelystä ja keskittämisestä loi pohjan Neuvostoliiton keskitetylle arkistolaitokselle. Suomalaisten kannalta keskeisiä, joskin vaikeasti avautuvia arkistoja ovat muun muassa Kommunistisen puolueen arkistot, salaisen poliisin arkisto jne.

Venäjän valtionarkiston kotisivu

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa pienet valtiot loivat kukin omat arkistonsa, jotka säilyivät yhtenäisen valtakunnan perustamisenkin jälkeen. Vasta vuonna 1918 perustettiin valtakunnan keskusarkisto Potsdamiin. Nykyisin Liittotasavallan keskusarkisto Bundesarchiv toimii Koblenzissa ja edesmenneen DDR:n arkisto toimi Potsdamissa.

Saksan liittotasavallan arkiston kotisivu

Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan kansallisarkisto syntyi suuren vallankumouksen seurauksena 1790. Tällöin takavarikoitujen feodaalilinnojen ja luostareiden arkistot keräytyivät valtion haltuun, ja niille piti löytää sopiva sijoituspaikka. Näin sai alkunsa Les Archives nationals. Sen apuna toimivat kymmenet departtementien arkistot.

Ranskan kansallisarkistojen kotisivu

Yhdistynyt kuningaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisarkiston kokoelmat käsittävät materiaalia Domesdaysta, eli WIlhelm Valloittajasta nykyhetkeen.

Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisarkiston kotisivu

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen kansallisarkisto Washington D.C.:ssä

Nuorella Yhdysvaltain valtiolla ei ollut alkuaikoina kovinkaan suurta kiinnostusta arkistoja kohtaan. Vasta vuonna 1934 annettiin maassa laki keskusarkistosta, ja syynä tähän oli tieteellisten piirien ankara painostus. Vuonna 1950 annettu Federal Record Act loi maassa mahdollisuudet kymmenen piiriarkiston perustamiselle.

Yhdysvaltojen valtionarkisto

Kansainvälistä yhteistyötä koordinoi vuodesta 1948 lähtien arkistoväen maailmanliitto Internationaöl Council of Archives / Conseil International des Archives.

ICA/CIA kotisivu

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arkistolaki § 7 mom. 1 <http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1994/19940831>
  2. The earliest predecessors of archival science, Jacob von Rammingen's two manuals of archival management printed in 1571, translated by JBLD Strömberg, Wallin&Dalholm-Lundaboken, Lund 2010 <https://erkki.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?Search_Arg=Rammingen&SL=None&Search_Code=GKEY%5E*&PID=BiAu3UJdNY3IAhITUKwjMXu6jIc_V&SEQ=20110310172800&CNT=25&HIST=1>
  3. a b c Arkistolaitoksen vaiheet Arkistolaitoksen verkkosivut. Arkistolaitos. Viitattu 17.3.2012.
  4. a b Haasio, A.: "Tiedon lähteillä 1". BJT Kirjastopalvelu Oy, 2005, sivu 15
  5. Maakunta-arkistot Arkistolaitoksen verkkosivut. Arkistolaitos. Viitattu 17.3.2012.
  6. Ruotsin valtionarkiston kotisivu
  7. Kes me oleme? Rahvusarhiiv-verkkosivut. Viron kansallisarkisto. Viitattu 17.3.2012. (viroksi),(englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arkistolaitoksen verkkosivut
  • Karhu, Hanna: Miten löytää neula heinäsuovasta ja auttaa muutkin sen jäljille – eli kuinka viitata arkistoaineistoihin?. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain. Tekstuaalitieteet (erikoisnumero), 2010, nro 3, s. 62–64. Saatavissa pdf-muodossa.


Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arkisto.