Hamppu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee hamppua kasvina ja sen hyötykäyttöä; hamppua päihteenä ja lääkkeenä käsittelee artikkeli kannabis.
Hamppu
Marijuana.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Hamppukasvit Cannabaceae
Suku: Cannabis
Laji: sativa
Kaksiosainen nimi
Cannabis sativa
L., 1753
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Hamppu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hamppu Commonsissa

Hamppu (Cannabis sativa) on hamppukasvien (Cannabaceae) heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi. Nykypäivänä hamppu on yksi maailman kiistellyimmistä kasveista eräiden hamppulajikkeiden päihdyttävien vaikutuksien vuoksi.

Hampulla on hyöty- ja päihdekäyttökohteita, mutta niille on erilaisen jalostuspäämäärän tuottamat lajikkeet. Hyötykäyttöhamppu eli kuitu- tai öljyhamppu ovat lajikkeita, joilla on marginaalinen vaikuttavien aineosien eli kannabinoidien pitoisuus, mutta ne kasvattavat pitkän ja suoran varren tai paljon suuria ja öljypitoisia siemeniä. Päihdehamppu on kannabinoidipitoinen pitkän jalostustyön tulos, josta voidaan kuivaamalla valmistaa kannabista. Yhteistä molemmilla lajiketyypeille ovat ulkonäön peruspiirteet.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hampun tieteellisen nimen kannabis on oletettu olevan skyyttiläistä alkuperää. Mahdollisesti se on kotoisin seemiläisistä kielistä, kuten hepreasta. Raamatun toisessa Mooseksen kirjassa (30:23) Jumala käskee Moosesta valmistamaan pyhää öljyä mirhasta, kanelista, kaneh bosm'sta ja kassiasta. Kaneh bosm on hepreaksi cannabos tai kannabus; "kan" tarkoittaa ruokoa ja kaislaa ja "bosm" tarkoittaa tuoksuvaa, aromikasta.

Sara Benetowa Varsovan antropologisten tieteiden laitoksesta on kirjoittanut kirjaansa Book of Grass: "Hämmästyttävä löytö seemiläisen nimen kanbos ja skyyttiläisen cannabis välillä johtaa olettamukseen, että skyyttiläinen sana on seemiläistä alkuperää."

Kun vertaa englantilaista sanaa hemp ja kreikkalaista sanaa kannabis, huomaa nimen tulleen indoeurooppalaisista kielistä. On oletettavaa, että maanviljelyn levitessä hampun kasvattaminen yleistyi ja nimi kulki sen mukana.

Suomen itämurteissa, karjalan kielessä ja muissa itäisissä lähisukukielissä hampun nimenä on liina tai lina (vepsässä). Viroksi hamppu on kanep. Saamelaiskielissä hampun nimitys yhdistyy karjalaiseen ja savolaiseen sanaan roivas, joka murteissa yleensä tarkoittaa nyhdettyä hamppukourallista tai hamppulyhdettä, virossa vastaava sana tarkoittaa yleensä vaatteita.

Hampun tieteellisen nimen lajiosa johtuu latinan adjektiivista sativus, joka on tässä latinan kieliopin vaatimassa feminiinimuodossa sativa, koska Cannabis on suvultaan feminiininen. Sana sativus on klassillisessa latinassa hyvin harvinainen. Sen merkitys on ’viljelty’ tai ’istutettu’ eli vastakohta luonnossa kasvavalle. Ruderalis tarkoittaa ruderaattia eli joutomaata ja indica viittaa Intiaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkukulttuuri Aasiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hamppu.

Kiinalaiset omaksuivat hampun sekä lääkekasviksi että kuitukäyttöön. Luonnonlääkkeenä hamppu oli tunnettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Hamppu oli Keski-Aasiassa ensimmäinen viljelty kuitukasvi.[1] Ensimmäiset kudotut kankaat olivat hamppua, ja ne ovat peräisin ajalta 7000–8000 vuotta eaa.

Sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua kiinalaiset valmistivat käärepaperia, ja vuonna 105 keisarillisen palatsin ministeri Tsai Lun onnistui valmistamaan kirjoituspaperia. Vanhimmat päivätyt paperit on löydetty Gobin erämaasta, ja ne ovat peräisin vuosilta 265–334. Kiinalaiset valmistivat paperia kuitukasveista – kuten mulperipensas, kiinanruoho (rami), pellava ja hamppu – sekä ramin, pellavan ja hampun lumpuista. Kuudensadan vuoden ajan vain kiinalaiset osasivat valmistaa ohutta mutta erittäin kestävää hamppupaperia. Vuonna 751 arabit voittivat kiinalaisen armeijan kuuluisassa Talasin taistelussa. Sotavankien joukossa oli paperintekijöitä, minkä seurauksena Samarkandista tuli paperin maailmankaupan keskus.[2]

Asanoha – japanilainen koristekuvio.

Hamppu saapuu Suomeen ja Eurooppaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hampun saapuminen Pohjois- ja Keski-Eurooppan on tapahtunut eri aikoina. Pohjoinen hampunviljelys on osoittaunut keski- ja eteläeurooppalaista jonkin verran vanhemmaksi. Suomessa ensimmäiset merkit hampunviljelystä ovat samanaikaisia tai hieman varhaisempia kuin viljan viljelys ja vanhimmillaan noin 4000 vuoden ikäisiälähde?. Monin paikoin maanviljelyn vakiintuminen alkaa hampunviljelyksestä, kuten Lappeenrannan Kauskilassa, jossa hampunviljely alkaa 400-luvulla eaa. ja laajenee viljan viljelyksi ajanlaskun tienoilla.

Arvellaan, että hamppu tuotiin Aasiasta Etelä- ja Länsi-Eurooppaan noin 1500 eaa. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin se tuli tunnetuksi koko Euroopassa. 400-luvulla eaa. Herodotos kertoi, että skyytit kasvattivat hamppua huumaavien vaikutusten ja traakialaiset kuitujen takia. Roomalaiset levittivät hampun viljelyn koko Eurooppaan, joskin kasvi oli paikoin jo pohjoisemmassakin tunnettu.

Purjelaivoja rakennettiin jo Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa, mutta Rooman valtakunnan aikana laivat kehittyivät suuriksi, kaksi- tai kolmimastoisiksi sekä ne kykenivät kuljettamaan jopa 1600 tonnia rahtia. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävintä joten purjelaivojen materiaalina se oli luonnollisesti yleisin. Yhden purjeen kutominen vei ammattitaitoiselta kutojalta vuosia, joten kankaan laadun piti olla paras mahdollinen. Rooman valtakunnan aikana purjeenkudonta olikin yksi kukoistavimpia teollisuudenaloja.

Vanhin hampun viljelyyn kehottava laki Euroopassa oli itsensä Kaarle Suuren laatima 800-luvulla. Viikingit omaksuivat hampun jo varhaisessa vaiheessa käyttäen sitä mm. köysiin, purjeisiin, vaatteisiin ja kalaverkkoihin, sillä hamppu kestää pitkään hapertumatta kosteudenkaan haittaamatta sitä. Vuonna 850 rakennettujen viikinkilaivojen jäännöksistä on löydetty hampunsiemeniä. Hamppukuitujen voimin viikingit matkasivat Pohjois-Amerikan länsirannikolle ja ovat luultavasti vieneet kasvin mukanaan.

Keski-Venäjän suomensukuisilla kansoilla hamppu on ollut ainoa viljelty kuitukasvi.

Saksilaiset kirjasivat lääkinnälliseen kirjallisuuteensa hamppurohtojen reseptejä. Hamppua käytettiin paitsi ravintona, myös yleisrohtona erilaisiin vaivoihin, hammassärystä ja synnytyskivuista kuumetauteihin ja reumatismiin. Platina sanoo, että hampusta saa mainiota köyttä. Sitten hän lisää, että tiettyyn ruokaan käytetään jauhettua hampun siementä, mutta se vahingoittaa vakavasti vatsaa ja päätä eli kaiken kaikkiaan koko kehoa. Keskiajalla pellava- ja hamppukulttuuri kukoistivat Euroopassa. Kaikki käyttövaatteet oli valmistettava kotona kasvatetusta pellavasta, hampusta ja villasta.

Viidennellätoista vuosisadalla Euroopan mahtikansat mittelivät voimiaan merivaltoina. Espanja, Hollanti ja Iso-Britannia olivat käyneet idän kanssa kauppaa Silkkitien kautta, mutta meriteitse aukenivat huomattavasti suuremmat kaupankäynnin mahdollisuudet. Laivojensa varustamiseen nämä maat tarvitsivat ennen kokemattoman paljon hamppukuitua, sillä vain pisimmät ja vahvimmat hamppukuidut muotoutuivat suuriksi purjeiksi ja paksuiksi köysiksi, jotka olivat riittävän säänkestäviä pitkillä matkoilla itään.

Briteillä oli saarivaltana ongelmallisemmat olosuhteet. Niinpä Englannin Henrik VIII määräsi vuonna 1533 kaikki maanviljelijät kasvattamaan neljänneseekkerin hamppua tai pellavaa jokaista kuudettakymmenettä eekkeriä maata kohden. Englannin Elisabet I toisti määräyksen vuonna 1563, mutta säännös kumottiin vuonna 1593, koska maanviljelijät eivät huonon korvauksen tähden halunneet kasvattaa kuituja valtiolle. Vuonna 1663 Britannia määräsi siirtolaistyöläisiä kuitujen muokkaukseen ja asetti Irlannin tuottamaan hamppu- ja pellavavaatteita emämaalle verovapaana. Englanti myös osti jopa 97 % hampustaan Venäjältä pysyäkseen vallassa merivoimin.

Hamppu uudella mantereella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristoffer Kolumbus purjehti hamppupurjein Atlantin yli vuonna 1492. Merivaltojen laivanvarustus oli täysin riippuvaista hamppukuidun määrästä. Raportit siitä, että hamppu kasvoi hyvin uudessa maassa, antoivat merivalloille uuden mahdollisuuden lisätä laivojensa määrää ja sen myötä myös valtaansa maailmassa.

Jo ennen Kolumbusta viikingit olivat luultavasti kuljettaneet hampunsiemeniä mukanaan ylittäessään Atlantin ja vieraillessaan uudessa maassa ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hamppua oli kuitenkin viljelty Amerikan mantereella myös ennen viikinkejä. Luultavasti aikoinaan Kiinasta, Beringinsalmen kautta, nykyiseen Alaskaan vaeltaneet kansat olivat tuoneet hampun mukanaan. Varhaisista uuden maan ja Euroopan välisistä tiedotteista on jäänyt tietoja, joiden mukaan länsirannikolta olisi löytynyt luonnonvaraiseen elämään sopeutunut hamppulaji, "villihamppu", Cannabis americana.

Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat Amerikan mantereella alkoivat viljellä hamppua omiin ja emämaidensa tarpeisiin. Vuoteen 1690 mennessä Pohjois-Amerikassa oli riittävästi hamppua, pellavaa ja puuvillaa niin, että siellä voitiin aloittaa teollinen paperituotanto.

1800-luvun alussa Yhdysvallat, kuten monet Euroopankin maat, olivat luoneet vahvat kauppasuhteet maataloustuotteista Venäjän kanssa. Yhdysvaltojen tuontituotteista kymmenen prosenttia oli venäläisiä – niistä tärkeimpiä olivat rauta, hamppu ja pellava.

Teollisen vallankumouksen ensiaskelia 1800-luvun puolivälissä olivat uudet mekaaniset ratkaisut hamppukuidun käsittelyssä. Vuonna 1882 pelkästään New Yorkissa oli kymmeniä kuitujen muokkaukseen keskittyneitä tehtaita. Oli suhteellisen yksinkertaista saada aikaan selluloosaa ja kuitua, mutta kemian alan kehitys tämän vuosisadan puolella antoi mahdollisuuksia myös uudenlaiseen hampun hyödyntämiseen.

Rudolf Dieselin kehittämä dieselmoottori oli alun perin tarkoitettu käyttämään hamppu- ja muita kasviöljyjä.

»Dieselmoottoria voidaan käyttää kasviöljyillä ja se auttaisi huomattavasti sitä käyttävien maiden maanviljelyn kehittämisessä. Kasviöljyjen käyttö voi moottoreiden polttoaineena tuntua merkityksettömänä nykyään. Mutta senkaltaiset öljyt voivat ajan oloon tulla yhtä tärkeiksi kuin nykypäivän petroli ja kivihiiliterva.»
(Rudolf Diesel (1911))

1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta.

Nämä kehitysaskeleet – biomuovi ja nopea kuidunjalostus – olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Kuitenkin petrokemian tuotteet ja puu sekä puuvilla korvasivat hampun myöhemmin 1900-luvulla, sillä hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

Hampun historia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on selvitetty eri viljelykasvien varhaishistoriaa mm. seuraavia tieteenaloja soveltaen:

  • Paleoekologia: Järvien pohjalietteen kerrostumista on otettu kairaamalla näytteitä, joista on selvitetty siitepölyanalyysin avulla eri viljelykasvien varhaisinta esiintymistä sekä viljelyn yleistymistä ja ajoitettu nämä vaiheet radiohiilimenetelmällä.
  • Makrofossiilitutkimus (paleoetnobotaniikka): On tutkittu maaperän kerrostumissa säilyneitä kasvijäännöksiä ja kasvinosia, kuten siemeniä ja hedelmiä. Nämäkin löydöt on ajoitettu radiohiilimenetelmällä.

Perinteisen käsityksen mukaan hampunviljely levisi Suomeen Venäjältä Karjalan kautta joskus keskiajan lopulla. Asiakirjalähteistä hamppua tiedetään viljellyn mm. Itä-Karjalassa 1300-luvulla. Paleobotaniikan tiedot viittaavat kuitenkin jo paljoa varhaisempaan viljelyn alkuun.

Kastelholman linna. Piirros 1600-luvulta.

Suomen vanhin varma makrofossiilinen hamppulöytö on Ahvenanmaalta. Kastelholman linnan läheltä löydetystä asuinpaikka- ja hautakomplekseista on tavattu makrofossiilitutkimuksissa hampun siemeniä. Ne on ajoitettu viikinkiajalle eli vuosille 800–1050. Laajalti Lounais-Suomessa (Turun alueella) tehdyissä kaivauksissa on tavattu hampun pähkylöitä pitkältä yhtenäiseltä ajanjaksolta noin vuosilta 1100–1500. Hamppu oli kauppatavaraa. Tavallisesti sitä vietiin kuiduiksi työstettynä, joten siinä ei ollut siemeniä mukana. Pähkylälöydöt osoittavat siis, että löytöalueilla todella viljeltiin hamppua, eikä kyse ollut tuontihampusta.[3]

Hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin aiemmin on uskottu. Tuoreimpien löytöjen mukaan se on varhaisempaa tai vähintäänkin samanaikaista kuin viljan viljely.lähde? Hampun läpimurto ja yleistyminen Keski-Suomessa osuu pitkälti yksiin maanviljelyn "toisen ekspansion" eli 14001500-luvun uudisasutuksen kanssa. Tänä kautena paikallaan pysyvä maatalousasutus lujittui merkittävästi. Eteläisessä Sisä-Suomessa maanviljelykulttuurin alku eli "ensimmäinen ekspansio" ajoittuu noin vuoteen 500 eaa. eli esiroomalaisen rautakauden alkuun. Tämä sisämaassa maanviljelyä harjoittanut "kantaväestö" viljeli jo hamppua, esimerkiksi Etelä-Hämeestä on löydetty jopa 4 000 vuoden ikäistä hampun siitepölyälähde?. Lounais-Suomen vanhalla peltoviljelyalueella on hamppua viljelty kiistatta ainakin tuhat vuotta.

Makrofossiilitutkimuksissa tehtyjen varhaisten hamppulöytöjen pohjalta voisi arvailla, että hampunviljely on saattanut levitä Lounais-Suomeen Keski-Euroopan, Baltian tai Skandinavian kautta eikä välttämättä Venäjältä. Itä-Suomeen kasvi levisi luultavasti kaakosta nykyisen Venäjän alueelta, kuten tähän asti onkin oletettu. Hampun viljelyn erilähtöisyydestä Suomen itä- ja länsiosassa saattaa puhua myös se seikka, että suomen itämurteissa, karjalan kielessä sekä muissa itämerensuomen itäryhmän kielissä hampun nimityksenä on liina tai lina eikä suinkaan hamppu. Myös hampun viljely- ja muokkausmenetelmät sekä käyttö idässä ja lännessä ovat olleet hieman erilaisia. Useiden tutkijoiden mukaan hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin pellavanviljely. Pellavan oletetaan levinneen Suomeen keskiajalla Ruotsin kautta. Hampun viljelyn vanhuutta puoltaa se, että pohjoisimmat maatiaishamppukannat ovat erittäin hyvin sopeutuneita Pohjolan pitkään päivään ja lyhyeen kesään eikä niitä silti missään kasva villinä.

Etelä-Savossa hamppu yleistyi siitepölytutkimuksen mukaan 14001500-luvulla. Sen viljely oli laajimmillaan 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella. Hampun viljelykulttuuria ja sen pitkää historiaa arvioitaessa jälkimmäinen huomio on erityisen painava. Se kertoo, milloin hampusta tuli "koko kansan kasvi" ja milloin sen taloudellinen merkitys oli suurimmillaan. Esimerkiksi Porilaisen apteekkarin vuosikertomus vuodelta 1827 sanoo että apteekki oli saanut omasta lääkekasvimaasta 50 naulaa kannabiksen siemeniä.[4][5] Vuonna 1888 annettiin armollinen asetus rohdoskaupasta, joka sisälsi määräykset myrkyllisten aineiden myynnistä Suomessa. Asetus myrkkykaupasta puolestaan määräsi, että jokaisella, jolla on oikeus harjoittaa apteekkitointa tai rohdoskauppaa, oli oikeus myydä myrkyksi luokiteltuja lääkeaineita. Asetuksen liitteenä oli luettelo vaarallista ja vähemmän vaarallista laatua olevista myrkyistä. Intian hamppu yrttinä ja ekstraktina oli mukana vaarallisten myrkkyjen listassa.[6] Vuonna 1895 Duodecim-lääkärilehdessä kuvattiin luultavasti ensimmäinen kannabismyrkytys Suomessa. Kyseessä oli 27-vuotias naishenkilö, jonka migreeniä tohtori oli parantanut hyvin tuloksin kannabisekstraktilla. Potilas oli myöhemmin yrittänyt itse lääkitä migreeniä apteekista ostamallaan kannabiksella ja sai monenlaisia kannabispäihtymykseen viittaavia oireita, jotka kestivät 12 tuntia. Sama tohtori käytti kannabista myös muiden potilaiden hoidossa, muun muassa hoitaessaan unettomuutta.[7][8] Vuonna 1925 kannabis lisättiin Kansainväliseen oopiumisopimukseen ja Kansainliitto tiedusteli jäsenmaiden kantaa asiaan. Suomen sisäasiainministeriön mukaan intialaista hamppua tuotiin vuosittain Suomeen 2-3 kiloa ja siitä valmistettua ekstraktia 1,5-3 kiloa ja sitä ei käytetty huumausaineena. Koska oli kuitenkin mahdollisuus että huumausainekäyttö olisi voinut levitä muista maista, Suomi ei asettunut vastustamaan kannabiksen liittämistä vaarallisten rohdosten luetteloon.[9]

Luokitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hampun kuva Otto Wilhelm Thomén teoksesta Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885).

Carl von Linné (ennen aatelointia Carl Linnaeus) luokitteli Cannabis sativan vuonna 1753 yksilajiseksi suvuksi.

Myöhemmin hampulle on ehdotettu myös useampilajisia luokitteluja. Melko yleinen luokittelu on jakaa hamppu kolmeen lajiin: Cannabis sativa, Cannabis indica ja Cannabis ruderalis. Yksilajisessa luokittelussa nämä eri muodot voidaan ajatella Cannabis sativan alalajeiksi (subspecies, subsp.), muunnoksiksi (varietas, var.) tai lajin eri muodoiksi (forma, f.), seuraavaan tapaan:

  • Cannabis indica: Cannabis sativa subsp. indica tai Cannabis sativa var. indica
  • Cannabis ruderalis: Cannabis sativa f. ruderalis, myös Cannabis sativa subsp. spontanea.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hampun yhdeksänsorminen lehti. "Sormet" eli lehdykät ovat kapeat.

Hamppu on yksivuotinen, 1–2 metrin korkuinen pystysti kasvava kasvi. Emikasvit kasvavat hedekasveja korkeammiksi. Varsi on yläviistoon siirottavakarvainen. Hampun alimmat lehdet kasvavat vastakkain kun taas ylemmät ovat kierteisesti. Lehdet ovat ruodillisia ja sormijakoisia, tavallisesti 3–7-sormisia. Lehdykät ovat suikeita ja terävöhampaisia.[10][11] Hampunlehtien sormien määrä lisääntyy kasvin kasvaessa: ensimmäiset lehdet ovat vain kolmisormisia mutta vanhemmista lehdistä on tavattu jopa 13-sormisia. Hampun lehden muodosta on syntynyt eräänlainen hampun yleinen tunnus.

Hamppu on kaksikotinen ja tuulipölytteinen. Kukinnot ovat lehtihankaisia sekä varren latvassa. Hedekukinto on perällinen, runsashaarainen ja itse kukat ovat ennen kukkimista hyvin pientä vihreätä banaaniterttua muistuttavat. Kehälehtiä ja heteitä on viisi kappaletta. Emikukinto on lyhyt tähkä, vihreä kuten verhiölehdet jotka muodostavat kukasta suuren osan. Kukkia täysikasvuisessa, kukkivassa naaraassa on satoja. Verhiölehtien välistä työntyy kaksi, yhdessä v-asennossa olevaa luottia, jotka ovat nuorella kasvilla vaaleat ja vanhalla kasvilla lopulta ruskeat ja kuivat. Suomessa hamppu kukkii heinä-lokakuussa. Hampun hedelmä on pähkylä. Nämä "siemenet" ovat noin puolen senttimetrin pituisia, litteitä, kaljuja ja väriltään kellanharmaita.[10][11] Jotkut siemenet ovat jopa hyvinkin tummia tai tummaviirullisia pystysuunnassa.

Suomessa hamppua voi nykyään tavata luonnonvaraisena tulokkaana kaatopaikoilla, rautateillä, satamissa ja myllyillä Etelä-Lappia myöten.[10] Etelä-Euroopassa ja muun muassa Ukrainassa se on vakiintunutkin.

Kannabinoidipitoisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähikuva emikukinnosta, josta näkee rusehtuneet luotit ja verholehdillä sijaitsevat kannabinoidirikkaat hartsirauhaset, trikoomat.

Hampun luontainen kannabinoidipitoisuus on tunnettu ympäri maailmaa. Kasvin pääasiallinen psykoaktiivinen yhdiste on tetrahydrokannabinoli (THC), mutta hampusta on eristetty noin 60 muuta kannabinoidia, joista suurin osa ei ole päihdyttäviä [12] .

Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kasvin lehdillä ja kukkien pinnoilla sijaitsevien kannabinoidirikkaiden hartsirauhasten tarkoituksesta. Toiset väittävät kannabinoidien olevan kasvin luontainen hyönteiskarkotelähde?, toiset pitävät niitä kasvin keinona suojautua kuivumiseltalähde?. Erään väitteen mukaan kannabinoidit suojaavat kasvia ultraviolettisäteiltälähde?. Kuivat kasvuolosuhteet saavat päihdehampun nostamaan hartsirauhasensa näkyville lehtien pinnalle, ja lisääntynyt ultraviolettisäteily vaikuttaa myös samoin.

Villi, luonnossa kasvava hamppu ei ole kovin kannabinoidipitoinen. Siitä on kuitenkin jalostettu vahvoja päihdehamppulajikkeita, jonka kuivapainosta jopa 25 prosenttia on kannabinoideja. Poliisin mukaan marihuanan tyypillinen THC-pitoisuus on 0,5-5 %.[13] Toisessa ääripäässä on hyötykäyttöön jalostettu kuituhamppu, joka saattaa sisältää kannabinoideja vain 0,05 prosenttia.

Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indica-painotteinen emikukinto.

Cannabis sativa subsp. indica[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cannabis sativa subsp. indica on alkuperältään kotoisin Keski-Aasiasta Afganistanin, Nepalin ja Pakistanin alueelta. Kasvit ovat lyhytnivelvälisiä ja leveitä. Kasvin lehdykät ovat erittäin leveät ja usein hyvin tummanvihreät. Kasvit kukkivat nopeasti, vain noin 6–8 viikossa. Kukinnot ovat tiiviitä ja paksuja. Cannabis sativa subsp. indica on alun perinkin ollut alalajeista kannabinoidipitoisin; se sisältää Cannabis sativa subsp. sativaa enemmän kannabidiolia (CBD) ja kannabinolia (CBN), mutta vähemmän tetrahydrokannabinolia (THC). Nykyisin kaupalliseen käyttöön kasvatettavat päihdekasvit ovat pitkälle jalostettuja indica-painotteisia risteytyksiä. Syitä suosiolle ovat nopea kukinta-aika, lyhyt kasvutapa ja kasvista saatavan kannabiksen vahvuus. Keski-Aasiassa indicasta valmistetaan paljon hasista. Suuri kannabidiolimäärä tekee päihtymystilasta väsyttävän ja lääkinnälliseen käyttöön sopivan.

Cannabis sativa subsp. sativa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cannabis sativa subsp. sativa on Cannabis sativa subsp. indican "vastakohta". Alkuperältään se on kotoisin Meksikon, Kolumbian ja Thaimaan alueilta sekä Afrikan tietyistä osista. Sillä on vaaleammanvihreät ja paljon kapeammat lehdykät kuin Cannabis sativa subsp. indicalla. Kasvit kasvavat tropiikissa pitkiksi ja kukkivat hitaasti, 10–16 viikossa. Kukinnot ovat hajanaisesti pitkin latvaa, eikä Cannabis sativa subsp. indicalle tyypillistä suurta tiivistä kukintoa muodostu. Cannabis sativa subsp. sativa on alalaji, josta on jalostettu suuri osa nykyisistä kuituhamppulajikkeista.

Sativa kukkii hitaasti, kasvaa yleensä korkeaksi ja vaatii paljon valoa.

Ruderalis-painotteista kuituhamppua.

Cannabis sativa subsp. ruderalis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cannabis sativa subsp. ruderalis on kotoisin Itä-Euroopan pohjoisosista. Esimerkiksi Keski-Venäjällä ja Ukrainassa sen lähisukulaiset kasvavat villeinä teiden varsilla ja talojen seinustoilla. Ruderalis-hamppu kukkii jopa hampulle erikoisessa 24 tunnin valossa. Sen villimuotoa kutsutaan myös rikkahampuksi ja sen siementen itävys säilyy maassa jopa 40 v. ajan. Siihen pohjautuvista maatiaishampuista on hiljattain jalostettu kuituhamppulajikkeita Pohjoismaihin, koska se kasvaa nopeasti ja tuottaa siemeniä vaikka olisi yötön yö. Fin-314®, Finola, on Suomen kesäoloihin erityisesti jalostettu öljyhamppulajike, joka kasvaa lyhyeksi, yksivartiseksi ja ehtii valmistua Suomen lyhyessä kesässä.

Suomalainen ja karjalainen maatiaishamppu kuului ilmeisesti tuohon ruderalis-ryhmään. Samanlaista hamppua viljeltiin Pohjois-Venäjällä ja Pohjois-Skandinaviassa. Se oli erittäin nopeakasvuista ja pystyi tuottamaan siementä jopa Sodankylässä asti ja kuitua vieläkin pohjoisempana. Sen siemen ei kuitenkaan Pohjolan oloissa säily maassa itävänä toisin kuin villin ruderalis-hampun.

Varhaisimmat merkit hampun viljelystä Suomessa ovat samanaikaisia tai hieman varhaisempia kuin viljanviljelyn merkit eli noin 4000 vuoden takaisialähde?. Hampun eli liinan kehittynyt viljely Fennoskandiassa ja sen monipuolinen käyttö oli erityisen tyypillistä karjalaislähtöisille väestöille, joihin myös savolaiset osittain kuuluvat. Myös Itä-Venäjän suomensukuiset kansat ovat kuitukasveista viljelleet yleensä vain hamppua.

Maatiaishamppua pystyttiin viljelemään jopa kesannossa eli se joutui Kalevalan sanoin "yhtenä kesäisnä yönä" eli Pohjolan kesävalon aikana. Pohjoisilla alueilla hamppu olikin ainoa viljelty kuitukasvi. Hamppua viljeltiin yleensä samassa, vahvasti lannoitetussa liinamaassa joskus jopa vuosikymmenten ajan, mistä sen kasvun sanottiin vain yltyvän. Maatiaishamppu oli 2-kotinen eli sen heteet ja emit olivat eri kasveissa. Hedekasvia sanottiin koiraaksi tai koirakseksi ja emikasvia emäliinaksi. Hedekasvit valmistuivat aikaisemmin ja niiden nyhtämistä sanottiin koirimiseksi. Niistä saatiin hyvin hienoa kuitua ja emikasveista karkeampaa. Hamppukuidusta valmistettiin yleisesti vaatteita ja karkeammasta aineksesta köysiä, kosteutta kestävää hamppurihmaa käytettiin myös kalanpyydyksiin. Siemenistä tehtiin ruokaa ja erityisen suosittuja olivat erilaiset kastikkeet, apposet ym., joita syötiin mm. leivän ja nauriin sekä myöhemmin myös perunan kera.

Maatiaishamppua viljeltiin Sisä-Suomessa vielä 1970-luvun alussa ja sen siementä oli hankittu myös geenipankkiin. Kasvinjalostajat eivät kuitenkaan olleet uudistaneet hampunsiementä ja kun sen tarpeeseen herättiin parikymmentä vuotta myöhemmin ei geenipankissa säilytetty siemen enää itänyt. Tuohon mennessä myös kansanomainen hampunviljely oli jo loppunut eikä kotimaista maatiaissiementä saatu enää mistään. Monituhatvuotinen hampunviljelyn jatkumo Suomessa oli katkennut. Tuolloin hankittiin jalostuksen tarpeisiin vastaavaa siementä Venäjältä, jossa geenipankkitoiminta oli ollut huomattavasti laajempaa kuin Suomessa.

Luontaisesti ruderalis ei edes ole sisältänyt mainittavaa määrää kannabinoideja. Päihdekasviksi Cannabis sativa subsp. ruderalista on viime aikoina risteytetty Cannabis sativa subsp. indican kanssa, jotta kasvi tuottaisi kannabista myös Pohjoismaiden suvessa.[14]

Viljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hampun tuotanto tonneina 2003–2004
FAOSTAT (FAO)

Kiina 23000 79 % 24000 79 %
Ranska 4300 15 % 4300 14 %
Chile 1250 4 % 1250 4 %
Venäjä 200 1 % 300 1 %
Turkki 150 1 % 150 < 1 %
Ukraina 150 1 % 150 < 1 %
Romania 100 < 1 % 100 < 1 %
Unkari 40 < 1 % 40 < 1 %
Puola 15 < 1 % 15 < 1 %
Espanja 8 < 1 % 8 < 1 %
Serbia ja Montenegro 2 < 1 % 2 < 1 %
Yhteensä 29215 100 % 30315 100 %

Kuituhamppua viljeltiin Suomessa 150 hehtaarilla vuonna 2006. Hamppu kylvetään lämpimään maahan yleensä kesäkuun alussa. Sen jälkeen sille ei tarvitse tehdä mitään. Sato korjataan syksyllä tai vasta keväällä ruokohelpin tapaan. Kevätkorjuussa osa sadosta menetetään. Korjuu onnistuu niittokoneella ja paalaimella.[15] Kuituhamppua viljeltiin vuonna 2004 Euroopan unionissa 15000 hehtaarin alalla.[16] Kuituhampun lisäksi viljellään öljy- ja energiahamppua. Vuonna 2014 Suomessa oli hyötyhampun viljelijöitä nelisenkymmentä ja viljelypinta-ala alle 200 hehtaaria.[17][18] Kuituhampun viljelysopimuksia solmivan Hemprefine-yrityksen tarkoituksena on nostaa viljelypinta-ala vähintään 700 hehtaariin vuoteen 2017 mennessä.[19]

Käyttökohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hamppukuitu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varren niinikuituja.

Hamppu on yksi vanhimmista viljelykasveista.[1] Hamppukuidun tunnetuin käyttökohde on hamppuköysi, mutta hampusta saatavista kuiduista voidaan valmistaa myös kestäviä kankaita, selluloosaa paperin raaka-aineeksi sekä teollista raaka-ainetta käytettäväksi eristeenä, levyinä tai huonekalujen materiaalina.[20]

Kuituhamppupelto tuottaa 3–4 kertaa enemmän kuitua kuin metsä.lähde? Uusi sato valmistuu vuosittain, toisin kuin metsän, jonka kuitukäyttöön kasvaminen kestää noin 20 vuotta, mutta sijainnista ja puulajista riippuen vähemmän tai enemmän. Hampun kuitu on kuitenkin erilaista kuin puukuitu.

Hamppukuitu on erittäin luja (120 kg/mm²) ja märkäkestävä. Se on myös muun muassa puuvillaa lämpimämpi ja pehmeämpi materiaali tekstiiliksi valmistettuna. Pehmeää kangasta varten hamppu korjataan 2–3 kuukauden iässä, lankakäyttöön 3–4 kuukauden jälkeen ja vaativaan kangas- ja köysikäyttöön noin puolivuotiaana.

Hamppukuitu muistuttaa monessa suhteessa pellavaa. Sen pituus-paksuussuhde on samansuuruinen ja poikkisiteet ovat molemmilla kasveilla toistensa kaltaiset. Hamppukuidun päät eivät kuitenkaan ole pellavan tapaan teräviä vaan tylppiä ja haarautuneempia. Hamppukuidun pää kiertyy kuivuessaan vastapäivään. Kuituosasta noin kaksi kolmannesta on selluloosaa.lähde?

Hampun varren ulompi osa käsittää pidempiä niinikuituja ja sisäosa lyhyempiä kuituja. Näistä niini on perinteinen tekstiilien ja köysien raaka-aine. Kuitukimpun pituus vaihtelee alle puolesta metristä lähes kahteen metriin. Liotuksen ja kuivauksen jälkeen väri voi olla hyvin erilainen käytetyistä menetelmistä riippuen – aina keltaisesta tai harmaasta vihreään, ruskeaan ja lähes mustaan. Myös täysvalkoista voidaan saada aikaan, mutta tällöin kuitu heikkenee eikä enää sovellu suurta lujuutta vaativiin tarkoituksiin. Kuitukimpun paksuus on 0,5–5 mm muodostuen peruskuiduista.

Hampusta voidaan valmistaa paperilaatuja hyvin ohuesta paperista paksuihin pahveihin. Nykyään hamppupaperia käytetään laajalti sätkäpapereissa ja suuri osa raamatuista painetaan hamppupaperille, koska sivujen täytyy olla ohuita, kestäviä ja keveitä. Lähes kaikki paperi, jolle on kirjoitettu ennen 1900-lukua on hamppupaperia. Hamppupaperin kestävyys on säilyttänyt suuren määrän vanhoja kirjoja ja seteleitä hyväkuntoisina. Hamppupaperi ei repeä yhtä helposti kuin puusta valmistettu paperi eikä kellastu sataan vuoteen; kaksisataavuotiaana paperi alkaa olla kellertävää, kun puusta valmistettu kellertää jo 30–50-vuotiaana.lähde?

Vaikka hamppukuidun merkitys väheni 1900-luvun alusta alkaen puuvillan ja myöhemmin tekokuitujen käytön myötä.[1] Se on kuitenkin edelleen tärkeä raaka-aine muun muassa luontoystävällisessä vaateteollisuudessa, mattojen valmistuksessa sekä sekalaisissa tarkoituksissa – esimerkiksi darts-taulujen tärkein raaka-aine on hamppukuitu.lähde?

Hampunsiemenet ja siemenistä puristettava öljy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hampunsiemenistä saatavaa öljyä on perinteisesti käytetty lamppu- ja voiteluöljynä. Terveellistä, syötävää hamppuöljyä voidaan valmistaa muun muassa kylmäpuristamalla korjatuista, kypsistä siemenistä. Hampunsiemenet sisältävät helposti imeytyvää proteiinia noin 25 prosenttia ja monityydyttymätöntä rasvaa noin 33 prosenttia. Siemenet ja niistä puristettu öljy ovat gluteenittomia ja kolesterolittomia. Kumpikaan valmiste ei sisällä kannabinoideja.

Aiemmin soijapavun luultiin olevan kasvikunnan eniten aminohappoja sisältävä jäsen, sillä se sisältää jopa 18 aminohappoa kahdestakymmenestä proteiinisynteesissä tarvittavasta aminohaposta. Kuitenkin uudempien tutkimusten mukaan hampunsiemenet sisältävät kaikki ihmisen terveydelle välttämättömät 20 aminohappoa.[21]

Hampunsiemenet sisältävät paljon terveellisiä ja ihmiselle välttämättömiä omega-3-, omega-6-, ja omega-9-rasvahappoja. Hampunsiementen monityydyttymätön ja paljon rasvahappoja sisältävä rasva koostuu pääosin linolihaposta (LA, omega-6), jota on siementen rasvapitoisuudesta noin 55 prosenttia ja alfalinoleenihaposta (ALA, omega-3) jota on 20–25 prosenttia. Hampunsiemenet sisältävät myös erittäin harvinaista ja terveellistä gammalinoleenihappoa (GLA, omega-6) neljä prosenttia ja stearidonihappoa (SDA, omega-3) suunnilleen kaksi prosenttia.[22]

Hampunsiemenet ovat erinomainen proteiinin lähde sisältämällä kaikki 8 kehollemme välttämätöntä aminohappoa sekä 12 muuta aminohappoa. Hampunsiemen - toisin kuin esimerkiksi eläinperäiset proteiininlähteet - on raaka, kokonainen ja valmis proteiininlähde sellaisenaan. Sitä ei tarvitse missään vaiheessa kuumentaa, jotta esimerkiksi ravinnon sisältämät bakteerit saataisiin tuhottua. Tämän vuoksi hampunsiemenessä on jäljellä kaikki sen elinvoimaiset ravinto-aineet. Yli 65 % hampunsiemenen proteiineista on loistavasti imeytyvää edestiiniä. Loput 35 % on albumiinia, joka on myös äärimmäisen hyvin imeytyvä proteiinityyppi. Sekä edestiini, että albumiini ovat hypoallergisia eli ne aiheuttavat hyvin vähän allergisia reaktioita [23].

Energianlähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hamppu on nopeasti kasvava energiakasvi, jota voidaan viljellä kuivattuna poltettavaksi tai biokaasuksi kaasutettavaksi biomassaksi. Hamppu ja maissi tuottavat Suomen korkeuksilla enemmän ja nopeammin korjuukelpoista maanpäällistä biomassaa kuiva-aineena mitattuna kuin mikään muu peltoviljelykasvi.[15] Hampulla saadaan jopa 20 tonnin kuiva-ainesatoja hehtaarilta.[15] Dieselmoottorin kehittäjä Rudolf Diesel kokeili moottoria hampun siemenöljystä valmistetulla biodieselillä maapähkinöistä valmistetun biodieselin ohella, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli käyttää moottorissa kivihiilipölyä (engl. coal dust).

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön on kiellettyä rikoslain 50. luvun 1 §:n perusteella. Kieltoa rikkova syyllistyy huumausainerikokseen, josta voidaan langettaa enintään kahden vuoden vankeusrangaistus.[24]

EU-direktiivin (2860/2000, liite V, kohta 2.b) mukaan yli 0,2 prosenttia tetrahydrokannabinolipitoisuuden (THC) omaavalle hampulle ei myönnetä viljelytukea.[25] Kuitu- tai öljyhamppua, eli alle 0,2 prosenttia THC:tä sisältävää hamppua saa kasvattaa vapaasti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hampun historia Suomessa Kukinto tietosivut.
  • Hamppu - Mahdollisuuksien kasvi: Hampunkäytön historiaa maailmanlaajuisesti Kukinto tietosivut.
  • Ihalainen, J.K.Hamppu Suomessa. Hypnopoliittinen instituutti. Palladium, 1993. ISBN 951-96195-9-3.
  • Onnela, Tapio (toim.): Pyhä huumesota - huumepolitiikan pelkoja ja utopioita. ViSiO, 2001. Teoksen verkkoversio.
  • Paakkunainen, Riikkamaria: Vaatteiden ympäristöhaitat - miten suunnittelija voi vaikuttaa. Teollisen korkeakoulun suunnittelusarja. WSOY, 1995.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Vaarna, Pentti: Tekstiiliraaka-aineet. WSOY, 1965.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suomen terveyskasvit 1982, 280.
  2. Nina Seppälä: Hamppu - Mahdollisuuksien kasvi: Alkukulttuuri Aasiassa 1998. Kukin.to. Viitattu 8.6.2007.
  3. Erkki Laitinen: Hamppu kulttuurikasvina ((Esitelmän pohjalta tehty tiivistelmä)) 1995. kukin.to. Viitattu 8.6.2007.
  4. Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800–1950, s. 21. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-578-1.
  5. Peldán, Kerttu: Suomen farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys, 1967.
  6. Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800–1950, s. 24-25. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-578-1.
  7. Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800–1950, s. 54-55. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-578-1.
  8. Winter, G.J., Eräs Extractum Cannabis Indicae-intoxikationitapaus. - Duodecim 7-8 (1895), 119-124.
  9. Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800–1950, s. 112. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-578-1.
  10. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 96–97.
  11. a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 92.
  12. Paula Reinikkala, Eeva-Liisa Ryhänen, Sari Penttilä, Jyri Pesonen, Harri Vertio: Terveydeksi - Kunnon valinnat, s. 142. Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27953-6.
  13. Iltalehti 7.4.2008: Poliisi paljasti marihuanan välittäjän Tampereella
  14. The Return of Ruderalis Cannabis Culture Magazine. Viitattu 16 February 2012.
  15. a b c http://www.kaytannonmaamies.fi/arkisto/km-207/biomassan-jattilaiset
  16. http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/maatalous/maatalouspolitiikka/markkinajarjestelytjasentehtavat/kuitupellavajahamppu/luelisaa.html
  17. Hyötyhampun viljelyala kasvaa Salon Seudun Sanomat 17.8.2014.
  18. Kuituhampusta muovin korviketta Maaseudun tulevaisuus 17.9.2014.
  19. Vankilassa istunut hamppuviljelijä koki jälleen takaiskun, mutta ei luovuta Yle 26.11.2014.
  20. Vaarna, Pentti: Tekstiiliraaka-aineet. WSOY, 1965.
  21. Seppälä, Niina: 10 syytä syödä hampunsiemeniä www.vihreetpantterit.org. 12.4.2004. Viitattu 8.8.2014. (suomeksi)
  22. King's College Review of Nutritional Attributes of Cold Pressed Hemp Seed Oil
  23. Superfoodit.com - Hampputuotteet
  24. Finlex - Rikoslain 50 LUKU (17.12.1993/1304), 1 § (30.5.2008/374)
  25. Finlex Asetus peltoalaperusteisten tukien valvonnasta

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]