Energiakasvi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Energiakasvi on kasvi, jota viljellään biopolttoaineen tai biokaasun raaka-aineeksi tai puupolttoaineeksi. Energiakasveina on Suomessa viljelty esimerkiksi nopeasti kasvavaa pajua, jota voidaan käyttää lämmitysenergian tuotannossa polttoaineena. Kasvaessaan paju varastoi auringon energiaa kemialliseen muotoon fotosynteesiä käyttäen. Pajun ongelmana on sen siitepölyn aiheuttamat oireet allergiaa sairastaville. Haittaa voi torjua viljelemällä vain naaraspuolisia eli emikasveja. Rypsin viljelyä on kokeellisesti kehitetty myös biologisen dieselpolttoaineen tuotantoa varten, tosin öljynhinnan nousukaan ei ole tehnyt siitä taloudellisesti kannattavaa. Uutena energiakasvina on kokeilussa ruokohelpi ja tutkimuksen alla oleva ahdekaunokki. Yksinkertaisinta energiakasvien käyttöä on perinteinen puulämmitys. Lämpimissä ja kosteissa maissa on tutkittu erilaisten levien ja jopa hyasinttien käyttöä energiakasveina.

Ruokohelven viljely, korjuu ja kuljetus kuluttavat energiaa noin kuusi prosenttia tuotetusta energiasta. Hehtaarilta vuosittain saatava energiamäärä on noin 30 MWh. Myös hampun käyttöä energiakasvina on tutkittu. Hampun rakenne myös mahdollistaa suuren sadonkorjuuprosentin. Runko on paksu eikä ylimääräisiä lehtiä ja hauraita osia ole, jotka varisisivat maahan sadonkorjuun aikana.

Ahdekaunokki (Centaurea jacea) on noussut esiin mahdollisena uutena energiakasvina, sillä se tuottaa tämän hetkisten tietojen mukaan enemmän maanpäällistä biomassaa kuin mikään muu kasvi Suomessa.

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bioenergiayhdistys Finbion mukaan Suomessa voidaan tuottaa 8 TWh peltoenergiaa. Finbio arvioi energiakasvien viljelyalaksi 250 000 ha ja olkien keräysalaksi 100 000 ha (2020). Ruokohelpiä viljellään nyt 20 000 ha ja käytetään 30 voimalassa.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Finbio: Ruokohelpi tärkein energiakasvi, Helsingin Sanomat 29.8.2007 B9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.