Puupolttoaine

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Puupolttoaine on polttoaineena käytettävää biomassaa eli biopolttoainetta, joka on peräisin puun rungosta, oksista tai juurista. Se on tavallisesti kiinteää, mutta voidaan myös kaasuttaa biokaasuksi (puukaasu). Puuhun sitoutunut energia hyödynnetään polttamalla, jolloin siitä saadaan lämpöä tai sähköä tai molempia.

Puupolttoaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polttopuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polttopuuksi nimitetään perinteisissä tulisijoissa käytettävää puupolttoainetta, joka on yleensä halkoja tai klapeja. Polttopuu on kaadetusta tai kaatuneesta puunrungosta tiettyyn mittaan katkottuja ja halkaistuja kappaleita, jotka kuivuttuaan noin 20% kosteuteen ovat soveliaita tuottamaan lämpöenergiaa tulipesissä. Kuivatus voidaan tehdä joko koneellisesti tai perinteisesti ulkokuivauksena.

Pino sekahaloiksi tarkoitettuja pölkkyjä.

Pölkky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pölkkyjä saadaan katkomalla puun runkoa, joka on karsittu eli siitä on poistettu oksat. Pölkkyjä käytetään harvoin sellaisenaan; yleensä ne pilkotaan pienemmiksi kappaleiksi.

Halko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halkoja saadaan halkaisemalla puun rungosta katkottuja pölkkyjä, joiden pituus on yleensä noin yksi metri ja pienin halkaisija 5 cm. Halkaisijaltaan 10–15 cm olevat pölkyt halkaistaan kahtia ja paksummat halkaistaan useampaan osaan. Halkojen suosituspaksuus on 4–10 cm. Pölkyn halkaisu edistää puun kuivumista. Alle 10 cm:n paksuiset pölkyt voidaan aisata eli niiden kyljestä vuollaa koko pituudelta kuorta pois puun kuivumisen nopeuttamiseksi. Halkoja voidaan säilyttää halkopinossa useampia vuosia. Halot ladotaan pinoon yleensä puun ulkopinta ylöspäin, jolloin sade ei niinkään imeydy halkoon. Halkopinot voidaan myös peittää.

Siellä täällä murteissa ja myös arkisessa puhekielessä haloiksi nimitetään kuitenkin myös pieniksi pilkottuja polttopuita (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus).

Halkoja nimitetään raaka-aineen mukaan koivuhaloiksi ja sekahaloiksi. Sekahaloissa on muitakin puulajeja kuin koivua.

Kasa klapeja.

Kalikka eli klapi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilkottuja polttopuita sanotaan pilkkeiksi. Länsi-Suomessa tämmöinen pilkottu polttopuu on useimmiten nimeltään klapi, klappi, lapi, klapu tai lapu. Tämä äänneasultaan vaihteleva nimityssikermä perustuu ruotsin sanaan klabb. Siellä täällä murteissa ja myös arkisessa puhekielessä pieniksi pilkottuja polttopuita nimitetään haloiksi. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus). Kalikka eli klapi saadaan kun halko katkotaan kahteen, kolmeen tai neljään osaan ja saadut pätkät vielä halkaistaan pienemmiksi paloiksi. Niitä voidaan tehdä myös rankoja katkomalla ja saatuja pölkkyjä pilkkomalla. Polttopuuksi tarkoitettujen klapien pituus on siis 25–50 cm. Klapipölkkyjen pilkkominen voidaan suorittaa perinteisillä käsityökaluilla tai klapikoneella.

Pilke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilkottuja polttopuita sanotaan pilkkeiksi. Pilke on alkuaan itämurteiden sana, joka on omaksuttu yleiskieleen. Se perustuu pienimistä tarkoittavaan teonsanaan pilkkoa. Kaikkien kielitajussa pilke ei tarkoita aivan samaa kuin klapi, vaan näitä pienemmäksi, ohuemmaksi pilkottua puuta. Esimerkiksi tervanpolttoa varten tervaskannot on hakattu pieniksi pilkkeiksi. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus).

Pilke on noin 15 cm pitkää koneella pilkottua polttopuuta. Käytetään usein puukaasuttimessa polttoaineena

Hake[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivuhaketta. Tämä hake soveltuu polttamisen lisäksi myös paperimassan raaka-aineeksi.

Hake leikataan koneellisesti puusta pieniksi tasakokoisiksi kappaleiksi, hakelastuiksi. Palakoko on yleensä 0,5–3 cm, palahakkeella 5–10 cm. Hake voi olla

  • kokopuuhaketta, jota saadaan puun rungosta ja oksista
  • osapuuhaketta, esimerkiksi rankahaketta tehdään rangasta eli karsitusta puun rungosta, joka ei kelpaa muuhun käyttöön
  • viherhakkeessa on myös neulasia tai lehtiä, sellaista on esimerkiksi hakkuutähdehake
  • polttohakkeeksi kutsutaan polttoaineena käytettävää haketta, silloin kun halutaan erottaa se massateollisuuden hyödyntämästä puuhakkeesta.

Puumurske[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puumurske on muutoin kuin leikkaamalla hienonnettua puuta.

Puubriketti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puubriketit valmistetaan kuivista puun lastuista puristamalla. Noin klapinkokoisia puristeita käytetään esimerkiksi takkapuina. Koivunlastuista tehty briketti sisältää energiaa kolminkertaisesti vastaavan kokoiseen puuklapiin verrattuna. Aivan yleisesti puuhun sitoutunut energia on riippuvainen kolmesta perustekijästä: puun laadusta, kuivuusasteesta ja massasta (painosta).

Puupelletti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kourallinen puupellettejä.
Pääartikkeli: Puupelletti

Puupelletti on kuivasta sahanpurusta ja/tai höylänlastuista (kutterinlastuista) puristettua polttoainetta. Sitä voidaan valmistaa kosteastakin raaka-aineesta mikäli pellettitehtaan yhteydessä on kuivaamo. Halkaisijaltaan 6–12 mm olevien lieriönmuotoisten puristeiden pituus on noin 1–3 cm. Niiden kiinteä muoto pysyy koossa, koska puristuksen lämmittämästä puusta vapautuu ligniiniä, joka sitoo osaset yhteen. Mitään vierasta sideainetta ei tarvita, mutta joskus sideaineeksi saatetaan kuitenkin lisätä perunajauhoa.

Pellettien poltto on helppo automatisoida: pellettipoltin syttyy ja sammuu itsenäisesti termostaatin ohjaamana ja syöttöruuvi siirtää pelletit varastosta kattilaan. Pellettilämmitystä käytetään usein vesikiertoisen lämmityksen yhteydessä, mutta Suomessa on yleistymässä myös erilaiset pellettitakat. Pellettien kuljetus tehtaalta käyttäjän varastosiiloon tapahtuu yleensä irtotavarana kuorma-autoilla, joista ne voidaan puhaltaa paineilman mukana letkua pitkin 15 metrin päähän siiloon. Satunnaiseen käyttöön ja pellettitakkoja varten pellettiä on saatavana myös 500–1000 kilon suursäkeissä, sekä 10–25 kilon piensäkeissä.

Metsätähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsätähteeksi nimitetään metsään jääviä runkohukkapuita, oksia ja juuria, joita voidaan myös hyödyntää puuraaka-aineena.

Puu polttoaineena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puu on uusiutuva energianlähde eikä sen käyttö polttoaineena lisää hiilidioksidipäästöjä. Puuhun sitoutuneen hiilen katsotaan olevan luonnonkierrossa toisin kuin fossiilisten polttoaineiden kohdalla. Hiilidioksidia vapautuu ilmakehään poltettaessa siinä missä puun lahotessakin. Hakattujen tilalle kasvavat puut sitovat poltossa vapautuvaa hiilidioksidia. Polton typpipäästöt riippuvat palotapahtuman hallinnasta. Poltossa syntyvä tuhka voidaan hyödyntää lannoitteena.

Puun polton negatiivisiin vaikutuksiin kuuluu pienhiukkaset, jotka aiheuttavat sydän- ja verisuonitauteja sekä aiheuttavat hengitysvaikeuksia astmaatikoille. Ruotsissa nämä hiukkaset tappavat arviolta 5 000 henkilöä vuosittain.[1]

Suomessa puu on kotimainen uusiutuva luonnontuote. Puupolttoaineen kuljettaminen kauaksi ei aina ole taloudellisesti kannattavaa. Se soveltuu kuitenkin hyvin paikalliseen käyttöön, mikäli saatavuus on varmaa ja hinta kilpailukykyinen. Puupolttoaineissa on usein runsaasti vettä, joten ne on kuivattava ulkoilmassa tai koneellisesti. Kuivan puun lämpöarvo on noin 19 MJ/kg, kuivan turpeen noin 20 MJ/kg ja kevyen polttoöljyn 42,7 MJ/kg.

Vuonna 2004 Suomessa saatiin puusta energiaa 27 terawattituntia, mikä on 7 % energian kokonaiskulutuksesta. Sähköenergian osuus siitä oli 8 TWh. Nykyisin energiaksi hyödynnetään huomattava osa muualle kelpaamattomasta jätepuusta, kuten metsäteollisuuden sivutuotteet, hakkuutähteet ja metsänkunnostuksessa syntyvä pienpuu. Viime aikoina on ruvettu ottamaan energiapuuksi myös hakkuualueille jäävät järeät kannot.

Polttopuun mittayksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Puutavaran mittaus

Polttopuun, kuten muunkin puutavaran kaupassa puun määrä ilmoitetaan erityisinä tilavuusyksiköinä, joita ovat pinokuutiometri (lyhenne p-m3 ja irtokuutiometri (i-m3), lyhyesti pinokuutio ja irtokuutio. Irtokuutiosta käytetään myös nimitystä heittokuutio. Pinokuutio vastaa tilavuudeltaan yhden kuutiometrin kokoista pinoa, kun taas irtokuutiometri vastaa puumäärää, joka heiteltynä täyttäisi kuutiometrin kokoisen laatikon. Näiden keskinäisen vertailun helpottamiseksi käytetään myös yksikköä kiintokuutiometri (kiintokuutio, k-m3[2]), joka periaatteessa tarkoittaa kuutiometrin kokoista täyttä puuta ilman pino- tai irtokuutioon jääviä rakoja.[3]

Vanhoja polttopuun mittayksikköjä ovat motti, joka vastaa yhtä pino­kuutio­metriä, ja syli, joka vastaa neljää pino­kuutio­metriä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaupunki-ilman pienhiukkasten terveysvaikutukset 2005. Kansanterveys-lehti. Viitattu 29.6.2008.
  2. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.4.2013.
  3. Metsäkeskus Lappi: polttopuupörssi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]