Selluloosa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Selluloosa
Selluloosa

Selluloosa (C6H10O5)n on pitkäketjuinen, β-D-glukoosimolekyyleistä koostuva polysakkaridi, joka on rakenneaineena useimpien kasvien soluseinissä. Selluloosa eristettiin ja sen kaava määritettiin ensimmäisen kerran 1838 ranskalaisen kemistin Anselme Payenin toimesta. Selluloosa ei liukene tai liukenee heikosti tavallisimpiin liuottimiin. Selluloosalla ei myöskään ole sulamispistettä, mutta se hajoaa yli 300 °C:n lämpötiloissa. Puuaines sisältää 33–50-prosenttista selluloosaa. Puuvillan kuidut ovat lähes puhdasta selluloosaa. Sellulaasi on selluloosaa hajottava entsyymi.

Kasviksissa oleva selluloosa ei imeydy ihmisen ruoan­sulatuksessa, mutta se kuuluu ravintokuituihin, joilla on terveydellisesti edullisia vaikutuksia. Kasvinsyöjät, kuten märehtijät, pystyvät hajottamaan selluloosaa mikro-organismien avulla.

Selluloosa erotetaan puuaineksesta keittämällä ja kemikaalien avulla (sooda-, sulfiitti- ja sulfaattimenetelmät). Tällaisesta teknisesti eristetystä puhtaasta selluloosasta käytetään myös nimitystä sellu ja sitä käytetään varsinkin paperiteollisuuden raaka-aineena. Selluloosa muodostaa suurimman osan paperimassan kuiva-aineesta eli puumassasta. Selluloosaa käytetään myös ruudin valmistukseen nitroselluloosana.

Nanoselluloosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nanoselluloosalla nähdään olevan perinteiseen puusta eristettyyn lignoselluloosaan verrattuna uusia sovelluksia biotekniikassa. Nanoselluloosaa voidaan käyttää esimerkiksi kantaja-aineena biomateriaaleissa, keinotekoisena ihona palovammojen hoidossa, biohajoavana materiaalina kertakäyttötuotteissa ja suurta lujuutta omaavana materiaalina erilaisissa teollisuuden sovelluksissa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.