Karboksimetyyliselluloosa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karboksimetyyliselluloosa

Karboksimetyyliselluloosan toistuva yksikkö

Tunnisteet
CAS-numero 9000-11-7

Karboksimetyyliselluloosa eli CMC on puolisynteettinen polymeerin ja selluloosan johdannainen. Rakenteeltaan se eroaa selluloosasta siten, että osa selluloosamolekyylin hydroksyyliryhmistä on korvautunut karboksimetyyliryhmillä. Tuote myydään usein natriumsuolanaan natriumkarboksimetyyliselluloosana. Karboksimetyyliselluloosaa käytetään monissa sovelluksissa stabilointi- ja täyteaineena.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karboksimetyyliselluloosan valmistus tapahtuu kahdessa osassa. Ensimmäisessä vaiheessa valmistetaan natriumhydroksidin ja selluloosan kompleksi käsittelemällä selluloosaa natriumhydroksidilla. Karboksyyliryhmät liitetään polymeeriin kloorietikkahapolla tai sen natriumsuolalla natriumklooriasetaatilla. Reaktio tapahtuu 50 °C:n lämpötilassa. Karboksyylimetyyliselluloosaprosessin liuottimena käytetään useimmiten alkoholeja, kuten etanolia, propanolia ja tert-butanolia sekä näiden seoksia. Karboksyylimetyyliselluloosan lisäksi reaktion sivutuotteena muodostuu natriumglykolaattia, johtuen kloorietikkahapon hydrolyysistä. Valmistusreaktiota voidaan kuvata seuraavalla reaktioyhtälöllä, jossa selluloosan sokerirunkoa merkitään Rcell-merkinnällä[1][2][3]:

RcellOH + NaOH + ClCH2COOH → RcellOCH2COOH + NaCl

Tuote puhdistetaan epäpuhtauksista asetonilla, kuivataan, jauhetaan ja pakataan.[2][3]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liukoisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karboksimetyyliselluloosa liukenee veteen ja alkoholeihin muttei muihin orgaanisiin liuottimiin. Karboksimetyyliselluloosan liukoisuus veteen riippuu polymeeriketjun pituudesta. Mitä pitempi selluloosarunko on, sitä huonommin polymeeri myös liukenee. Ketjunpituuden lisäksi liukoisuuteen vaikuttaa myös substituutioaste. Karboksyylimetyyliselluloosa liukenee sitä paremmin veteen, mitä suurempi on substituutioaste. Kaupallisessa laadussa se on usein välillä 0,4–1,4. Liukoisuuteen vaikuttaa lisäksi myös liuoksen pH-arvo. Karboksyylimetyyliselluloosan sisältämät karboksyyliryhmät protonoituvat pH-välillä 4–5, ja tässä happomuodossaan se on veteen liukenematonta.[1][2][3][4][5]

Reologiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karboksimetyyliselluloosaliuokset ovat varsin viskooseja ja käyttäytyvät joko pseudoplastisesti, tiksotrooppisesti tai dilatantisti. Viskositeetti riippuu polymeerin koosta ja substituutioasteesta. Mitä pitempi polymeeri, sitä suurempi on viskositeetti. Substituutioasteen vaikutus on käänteinen eli korkean substituutioasteen karboksimetyyliselluloosa on vähemmän viskoosia kuin vähemmän substituoidut laadut. Rakenteellisten ominaisuuksien lisäksi reologiset ominaisuudet riippuvat myös pH-arvosta. Suurimmillaan viskositeetti on alueella 9–10, ja tällöin liuos on myös kaikkein stabiilein.[2][3][5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karboksyylimetyyliselluloosaa myydään maailmanlaajuisesti vuosittain arviolta 230 000 tonnin verran. Sitä käytetään elintarviketeollisuudessa sakeuttamisaineeena esimerkiksi jäätelöissä. Sen E-koodi on E 466. Sakeuttamiseen sitä käytetään myös hammastahnoissa ja öljyteollisuudessa. Sitä käytetään myös tapettiliistereissä, lääkkeiden täyteaineena, vettä sitovana polymeerinä, tekstiiliteollisuudessa, väriaineissa ja paperiteollisuudessa sidosaineena.[1][2][3][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jukka Seppälä: Polymeeriteknologian perusteet, s. 227. 6. painos. Otatieto, 2005. ISBN 978-951-672-348-1.
  2. a b c d e Thomas G. Majewicz & Thomas J. Podlas : Cellulose Ethers, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 12.01.2011
  3. a b c d e Heiko Thielking & Marc Schmidt: Cellulose Ethers, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 12.1.2011
  4. Hans-Dieter Belitz, Werner Grosch, Peter Schieberle: Food chemistry, s. 329. Springer, 2009. ISBN 978-3-540-69933-0. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.1.2011). (englanniksi)
  5. a b Alan Imeson: Food Stabilisers, Thickeners and Gelling Agents, s. 97. John Wiley and Sons, 2009. ISBN 978-1-4051-3267-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.1.2011). (englanniksi)
  6. E-koodiavain Evira. Viitattu 27.12.2012.