Glutamiinihappo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Glutamiinihappo
L-Glutaminsäure - L-Glutamic acid.svg
Koodit Glu, E
Molekyylimassa 147,13
Sivuketjun tyyppi happo
Karboksyyliryhmän happovakio 2,10
Aminoryhmän happovakio 9,47
Sivuketjun happovakio 4,07
Isoelektroninen piste 3,15
Yleisyys proteiineissa 6,3 %
Kodonit GAA, GAG
3D-malli glutamiinihappomolekyylistä

Glutamiinihappo (C5H9NO4) eli 2-aminopentaanidihappo on yksi luonnon 20 yleisimmästä aminohaposta. Se tunnetaan myös anioni-nimellään glutamaatti. Glutamiinihappo on asparagiinihapon ohella toinen kahdesta happamasta aminohaposta ja se esiintyy fysiologisessa pH:ssa aina negatiivisena ionina. Se on glutamiinin karboksyylihappomuoto. Glutamiinihapporadikaali on nimeltään glutamyyli (Glu). Glutamiinihapon CAS-numero on 56-86-0 ja elintarvikkeissa käytettävä E-koodi E 620.

Metabolia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glutamiinihappo on ei-välttämätön aminohappo, jonka ihmisen elimistö pystyy syntetisoimaan esimerkiksi alaniinin tai aspartaatin ja alfa-ketoglutaraatin yhdistämällä.

Aivokudoksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glutamiinhapon isomeeri L-glutamaatti toimii aivokudoksessa proteiinien ja pienten peptidien rakennusaineena, hermovälittäjäaineena, solujen välisen ionisen ja osmoottisen toiminnan säätelijänä, välivaiheena energia-aineenvaihdunta-ketjussa, gamma-aminovoihapon GABA:n esiasteena, ammoniakin detoksifikaatiossa sekä liiallisissa määrin hermomyrkkynä.[1]

Se toimii lisäksi mm. rasvahappojen, foolihapon, glutationi-tripeptidin rakennusaineena ja sillä on merkittävä rooli kipuviestien välittämisessä sekä hermosolujen vaurioihin liittyen.[1]

Synteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivoissa L-glutamaatti voi syntetisoitua seitsemällä eri tavalla, myös vastakkaiseen suuntaan takaisin l-glutamaatiksi. Aspartaattiaminotransferaasientsyymin avulla aspartaatista ja alfa-ketoglutaraatista, glutamaatti-dehydrogenaasin avulla vedestä ja glutamaatista, sekä GABA-, alaniini- tai ornitiini-aminotransferaasientsyymin avulla, asparagiini-syntetaasilla, tai vain yhteen suuntaan ornitiinista l-glutamaatiksi pyrrolideoni-dehydrogenaasilla. Muualla elimistössä se johtuu glutamiinistä.[1]selvennä

Transportaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

L-glutamaatti ei pysty läpäisemään veri-aivoestettä.[1] Aivojen verisuonten seinämissä, kapillaarisessa endoteelissä on kuitenkin ainakin yhdeksän erilaista aminohappojen siirtoon erikoistunutta kalvoproteiinijärjestelmää. Järjestelmien avulla elimistö säätää aivojen L-glutamaattitasoja, ja monet niistä voivat siirtää useita muitakin aminohappoja veri-aivoesteen yli.[2]

Hermovälittäjäaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glutamiinihappo on aivojen pääasiallinen kiihottava eli eksitoiva hermovälittäjäaine. Glutamaatti on avainroolissa hermoston kestoherkistymisessä ja vaikuttaa mm. oppimiseen ja muistiin.[3]

Toksisuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glutamaatti on voimakkaasti glutamaattireseptoreita aktivoiva. L-Glutamaatilla on suurina pitoisuuksina hermo- ja gliasolujen kuolemaa aiheuttava neurotoksinen luonne.[1] Aivojen normaalien glutamaattitasojen pienestäkin häiritsemisestä voi seurata voimallinen vaikutus käytökseen ja muihin aivojen toimintaan liittyviin ominaisuuksiin.[1] On kuitenkin huomattava, että glutamaatin nauttiminen suun kautta lisäaineena ei juurikaan vaikuta sen pitoisuuksiin keskushermostossa mainitusta kolmesta syystä: Ainetta on elimistössä runsaimmin luonnostaankin juuri hermostossa, se ei läpäise veriaivokynnystä ja elimistö osaa syntetisoida sitä itse.

Glutamaatti ruoassa ei sinänsä ole turvallisuusriski, vaikka siitä on herännyt paljon keskustelua ja se on jopa kielletty joissain Suomen kouluissa. Yliherkkyysreaktioita se voi joillekin aiheuttaa. [4]

Käyttö elintarvikkeissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glutamiinihapon natriumsuolaa, natriumglutamaattia, käytetään arominvahventeena (lisäaine E 621). Makuaistin viides perusmaku, umami, tunnistaa nimenomaan natriumglutamaatin.

Glutamiinihappoa on runsaasti hiivauutteessa, jota sitäkin käytetään arominvahventeena.[5]

Suoloja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Akhlaq A. Farooqui, Wei-Yi Ong, Lloyd A. Horrocks: ”1 Glutamate and aspartate in the brain”, Neurochemical Aspects of Excitotoxicity. Springer,, 2007. ISBN 9780387730226. "Neurochemical+Aspects+of+Excitotoxicity"&source=bl&ots=RFPzVVYmcu&sig=wUbXsAglYV-vWl8Ui39OZcEYD9Y&hl=fi&ei=5F9vTfj2GI7FtAb2ta2EDw&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=1&ved=0CBwQ6 Teoksen verkkoversio (viitattu 2.3.2011).
  2. Quentin R. Smith: Transport of Glutamate and Other Amino Acids at the Blood-Brain Barrier. The Journal of Nutrition, April 1, 2000, nro vol. 130, no. 4, s. 1016S, 1017S. American Society for Nutrition. (englanniksi)
  3. Robert Sapolsky (2005). "Biology and Human Behavior: The Neurological Origins of Individuality, 2nd edition". The Teaching Company. "see pages 19 and 20 of Guide Book"
  4. Pitääkö natriumglutamaattia välttää?. Lääkärilehti, 8.4.2011, 66. vsk, nro 14, s. 1179. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto. suomi
  5. Mats-Eric Nilsson, Aitoa ruokaa, Atar-kustannus s. 215

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.