Alankomaat

Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä Pohjanmereen. Pinta-ala on 41 526 neliökilometriä ja väkiluku noin 16 miljoonaa. Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam, mutta hallitus sijaitsee Haagissa, joka on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on Euroopan suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta (Etelä- ja Pohjois-Hollannin, Utrechtin ja Flevolandin provinssit) kutsutaan Randstadiksi. Maantieteellisesti Alankomaat on ainutlaatuinen valtio maailmassa, sillä suuri osa siitä sijaitsee merenpinnan tason alapuolella.

Alankomaita kutsutaan suomen kielessä myös nimellä Hollanti, joka varsinaisesti tarkoittaa vanhaa Hollannin provinssia, joka nykyään on jaettu Etelä- ja Pohjois-Hollannin provinsseihin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeiden mukaan Hollanti on käypä nimitys samaan tapaan kuin Alankomaat. Alankomaiden kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä alankomaalainen tai hollantilainen.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Politiikka
3 Provinssit
4 Maantiede
5 Väestö
6 Talous
- 6.1 Merkittävimmät luonnonvarat
- 6.2 Merkittävimmät vientituotteet
7 Katso myös
8 Lähteet
9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Alankomaiden historia

Nykyisten Alankomaiden alue oli aiemmin kelttien asuttama, mutta 100-luvulla eaa. he joutuivat väistymään germaanikansojen (friisit, bataavit) tieltä. Alue liitettiin 50-luvulla eaa. Rooman valtakuntaan, ja kansainvaellusten myötä se tuli frankkien hallintaan kuten nykyinen Belgiakin. Frankkien valtakunnan jaon (843) jälkeen alue pirstoutui vähitellen pieniksi ruhtinaskunniksi, jotka myöhemmin joutuivat Burgundin alaisuuteen ja tulivat Maksimilian I:n avioliiton myötä 1477 Habsburgien omistukseen.

Kaarle V antoi alueen perintönä Espanjan kuninkaalle Filip II:lle, jonka kiihkokatolinen politiikka julmine uskonvainoineen johti vapaussotaan reformoidun opin omaksuneissa Alankomaiden pohjoisissa maakunnissa. Ne julistautuivat itsenäisiksi Alankomaiden tasavallaksi (Yhdistyneet provinssit) vuonna 1581, kun taas eteläiset maakunnat (nykyinen Belgia) jäivät Espanjan yhteyteen. Saksa ja Espanja tunnustivat Alankomaiden itsenäisyyden Westfalenin rauhassa 1648.

Alankomaat oli vallannut jo vapaussodan aikana siirtomaa-alueita Itä-Intiassa ja laajensi myöhemmin siirtomaitaan muun muassa Etelä-Afrikassa. Samalla Alankomaista tuli tärkeä merenkulku- ja kauppavaltio. Se puolusti asemaansa kahdessa sodassa Englantia vastaan 1652–1654 ja 1665–1667 ja Ranskaa vastaan 1672. Vallankumoussodissa ranskalaiset kuitenkin valtasivat Alankomaat, josta tuli Ranskan alainen Batavian tasavalta. 1806 se muutettiin Napoleonin veljen Ludvigin hallitsemaksi Hollannin kuningaskunnaksi ja 1810 viimein liitettiin kokonaan Ranskaan.

Wienin kongressissa 1815 muodostettiin Alankomaiden kuningaskunta, jonka hallitsijaksi tuli Orania-Nassaun suvun Vilhelm I. Kuningaskuntaan liitettiin myös nykyinen Belgia, joka kuitenkin irrottautui itsenäiseksi kuningaskunnaksi 1830. Vilhelm I luopui kruunusta 1840 poikansa Vilhelm II:n hyväksi. Tämän seuraajaksi tuli 1849 Vilhelm III, jonka jälkeen valtaistuimelle nousi 1890 kuningatar Wilhelmina. Luxemburg erosi itsenäiseksi kuningas Vilhem III:n kuoltua.

Alankomaat pysyi puolueettomana ensimmäisessä maailmansodassa, ja julistautui puolueettomaksi myös toisen maailmansodan puhjetessa. Saksalaiset kuitenkin miehittivät maan 1940, jolloin kuningasperhe ja hallitus pakenivat Lontooseen. Alankomaat vapautettiin vasta vuonna 1945. Sodan päätyttyä kuningatar Wilhelmina palasi takaisin 1945 ja luopui kruunusta 1948 tyttärensä Julianan hyväksi. Tämä puolestaan luovutti valtaistuimen 1980 tyttärelleen Beatrixille. Toisen maailmansodan jälkeen Alankomaat on tukeutunut länteen. Alankomaat liittyi Natoon ja oli Euroopan unionin edeltäjän, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustajajäseniä. Siirtomaista on enää jäljellä Alankomaiden Antillit ja Aruba, kun Indonesia itsenäistyi 1949 ja Surinam 1975.

[muokkaa] Politiikka

Alankomaat on ollut perustuslaillinen kuningaskunta vuodesta 1815. Monarkki nimittää hallituksen, jota johtaa pääministeri (Minister-president). Hallitukset ovat rakentuneet vuoroin keskustan ja vasemmiston, vuoroin keskustan ja oikeiston yhteistyölle.

Parlamentti on kaksikamarinen. Alahuoneessa (Tweede Kamer; toinen kamari) on 150 jäsentä, ja heidät valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Senaatilla on vähemmän vaikutusvaltaa, ja sen jäsenet valitsevat Alankomaiden provinssien parlamenttien jäsenet aina provinssi-parlamenttivaalin jälkeen.

Alahuoneessa ovat edustettuina kristillisdemokraattis-konservatiivinen Christen Democratisch Appèl (vuoden 2006 vaaleissa 41 paikkaa), sosiaalidemokraattinen Partij van de Arbeid (33 paikkaa), vasemmistolainen Socialistische Partij (25), liberaali Volkspartij voor Vrijheid en Democratie (VVD; 22), konservatiivinen Partij voor de Vrijheid (vapauspuolue; PvdV, 9 paikkaa), GroenLinks (vihreävasemmisto, 7), protestanttien ChristenUnie (6), sosiaaliliberaali Democraten 66 (3), eläinten oikeuksien puolesta toimiva Partij voor de Dieren (2) ja protestanttien Staatkundig Gereformeerde Partij (2).

[muokkaa] Provinssit

Alankomaiden kartta.

Alankomaat jaetaan 12 provinssiin (provincies):

Drenthe
Groningen
Overijssel
Flevoland

Limburg
Utrecht
Friisinmaa
Pohjois-Brabant

Zeeland
Gelderland
Pohjois-Hollanti
Etelä-Hollanti

Provinssit jaetaan kuntiin (gemeenten), joita on 483. Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluu lisäksi saaria Karibianmeressä: Alankomaiden Antillit ja Aruba.

[muokkaa] Maantiede

Alankomaita hallitsee maanpinnan tasaisuus. Mäkisiä maisemia löytää vain maan keski- sekä kaakkoisosista. Jääkausi on myös muokannut selänteitä, kuten Hondsrug Drenthessä sekä kukkuloita Nijmegenin, Sallandin, Twenten ja Utrechtse Heuvelrugin lähistöllä. Alankomaat kuuluvat temperaattiseen lehtimetsävyöhykkeeseen. Metsiä on vain vähän, ja ne on suurimmaksi osaksi hakattu pois viljelymaiden ja asutuksen tieltä. Luonnonsuojelualueiden metsissä kasvaa pyökkejä, koivuja, leppää, tammea, saarnea ja jalavia. Havupuita kasvaa lähinnä istutettuina.

Alankomaat satelliittikuvassa toukokuussa 2000.

[muokkaa] Pinnanmuodostus

Suunnilleen puolet maan pinta-alasta on alle metrin korkeudella merenpinnasta, ja suuri osa siitä on merenpinnan alapuolella. Mittavat penger- ja dyynirakennelmat suojaavat näitä alueita tulvilta. Monia vedenpumppausasemia tarvitaan pitämään alueet kuivina. Maan korkein kohta Vaalserberg maan kaakkoisimmassa pisteessä on 322,7 metriä merenpinnan yläpuolella ja se kuuluu Ardennien vuoristoon. Suuri osa Alankomaista, esimerkiksi koko Flevolandin provinssi (jossa on maailman suurin tekosaari), on muodostettu valtaamalla merestä alaa patoamalla se ja kuivattamalla näin syntynyt polderi.

[muokkaa] Ilmasto ja vuodenajat

Alankomaita hallitsee meri-ilmasto. Tammikuun keskilämpötila on +3 astetta ja heinäkuun +18 astetta. Sadetta tulee tasaisen runsaasti ympäri vuoden. Kevät saapuu Alankomaihin jo helmikuussa lyhyen ja mustan talven jälkeen. Puiden lehteentulo ajoittuu maaliskuun lopulle. Tulppaanipellot ovat täynnä kukkivia tulppaaneja maalis-huhtikuussa. Puut pudottavat lehtensä loka-marraskuussa, ja ensilumi sataa yleensä tammikuussa, mutta pysyvää lumipeitettä maahan ei sada. Usein talven sateet tulevat vetenä.

[muokkaa] Tulvat

Vuosien mittaan Alankomaiden rannikkoviiva on muuttunut merkittävästi sekä ihmisen toiminnan että luonnonkatastrofien seurauksena. Merkittävimmät tapahtumat maan menetyksen suhteen ovat olleet vuoden 1134 myrsky, joka muodosti Zeelandin saariston. Vuoden 1287 myrskyssä menehtyi yli 50 000 ihmistä. Sen seurauksena syntyi Zuiderzee (nykyään padottu ja nimetty IJsselmeeriksi), joka toi Amsterdamille suoran meriyhteyden. St. Elizabethin tulva vuonna 1421 ja sen jälkeiset laiminlyönnit polderin hallinnassa johtivat 72 neliökilometrin Biesboschin alueen syntyyn.Tämä makean veden vuorovesialue toimii myös kansallispuistona. Osa Zeelandia tulvi Pohjanmeren vuoden 1953 tulvassa, joka johti Deltawerkenin syntyyn (laajamittainen patorakennelmasuunnitelma). 1836 ihmistä sai surmansa. Katastrofit olivat osittain ihmisten aikaansaamaa: suhteellisen korkealla sijaitsevaa suomaata kuivattiin pelloiksi, mikä sai aikaan turpeen tiivistymisen, joka taas johti maanpinnan alenemiseen. Tämä ongelma on vielä tänäkin päivänä ratkaisematta. Vielä 1800-luvulla turve kaivettiin ylös, kuivatettiin ja käytettiin polttoaineena, mikä vain lisäsi ongelman laajuutta.

Suojautumiseen tulvia vastaan on eri aikakausina käytetty erilaisia menetelmiä. Ensimmäisellä vuosituhannella kylät ja maatalot sijoitettiin ihmisvoimin rakennetuille kukkuloille holl. terp. Myöhemmin ne yhdistettiin penkereillä. 1100-luvulla paikalliset viranomaiset perustivat waterschap-järjestöjä (tunnetaan myös nimellä hoogheemraadschap), joiden tarkoitus oli pitää huolta vedenpinnan korkeudesta ja suojata alueita tulvilta. 1200-luvulla tuulimyllyjä alettiin käyttää veden pumppaamiseen pois alueilta, jotka ovat nyt merenpinnan alapuolella. Tuulimyllyjä käytettiin myöhemmin kuivaamaan järviä poldereiksi. Vuonna 1932 Afsluitdijk (suom. sulkupenger) sai päätöksensä, jolloin entinen Zuiderzee erotettiin Pohjanmerestä ja syntyi IJsselmeer. Siitä tuli osa suurempaa Zuiderzeewerken-projektia, jonka neljä polderia valtasivat yhteensä 1650 neliökilometriä merialuetta.

35 kilometriä pitkä aikanaan Zuiderzeen erottanut Afsluitdijk.

[muokkaa] Deltawerken

Pohjanmeren vuoden 1953 katastrofin jälkeen kehitettiin mittava patoamissuunnitelma Deltawerken Zeelandin suistoalueen tulvariskin vähentämiseksi. Työt käynnistettiin 1958, ja ne saatiin suurelta osin päätökseen vuonna 2002. Työmaa oli valtaisa, ensisijaisia ulompia penkereitä kohotettiin 3 000 kilometrin sekä toissijaisia 10 000 kilometrin matkalta. Uudet riskinhallintamenetelmien kehittämisen jälkeen on pengkereitä vahvistettu uudelleen. Deltawerken on yksi suurimmista ihmiskunnan tekemistä rakennelmista, ja American Society of Civil Engineers pitää sitä yhtenä nykymaailman seitsemästä ihmeestä.

Koska poldereiden ylläpito on kallista, niiden luopumisesta on puhuttu, vaikkakin Alankomaat on yksi maista, joiden on katsottu kärsivän eniten ilmastonmuutoksesta, varsinkin merenpinnan kohoamisen vuoksi.

[muokkaa] Joet

Maan jakaa kahteen pääosaan kolme jokea: Rein (holl. Rijn), Waal ja Maas. Joet ovat myös kulttuurisia rajoja, jotka näkyvät esimerkiksi puhutuissa murteissa sekä uskontokunnissa (aiemmin katolilaisuuden dominoidessa etelässä ja kalvinismin pohjoisessa). Alankomaiden lounaisosa on itse asiassa yksi iso jokien suistoalue.

[muokkaa] Väestö

Alankomaissa puhutaan hollantia, maan pohjoisosassa on friisinkielinen ja eteläisimmässä osassa limburginkielinen vähemmistö. Itärajan tuntumassa puhutaan myös saksaa. Väestö on uskonnoltaan pääosin kristittyjä, joko reformoituja protestantteja tai katolilaisia.

[muokkaa] Talous

Alankomaat lähti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan yhdentymisen edelläkävijöiksi. Se oli mukana muun muassa Euroopan hiili- ja teräsyhteisössä.^[1]

Luopuessaan siirtomaastaan Indonesiasta alankomaalais-brittiläinen öljy-yhtiö Royal Dutch Shell joutui uuteen asetelmaan raakaöljyn ostajana.

Alankomaat on ollut elektroniikkateollisuuden edelläkävijä Philipsin johdolla. Muun muassa CD-levy on Philipsin lanseeraama. 1990-luvulla Alankomaiden 1920-luvulta asti menestyksellinen lentokonetehdas Fokker meni konkurssiin etenkin brasilialaisen Embraer-yhtiön vallatessa sen markkinat.