Fokker

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anthony Fokker vuonna 1912.

Fokker oli hollantilaisen lentokonesuunnittelija Anthony Fokkerin (1890–1939) 21. heinäkuuta 1919 perustama lentokonetehdas.

Fokkerin saksalainen yhtiö ensimmäisessä maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker-Flugzeugwerke toimi Berliinin Johannisthalissa. Sen M.2-kone voitti Saksan keisarillisten ilmavoimien (pääesikunnan alainen toiminto, ei itsenäinen aselaji) tarjouskilpailun ja yhtiöstä kasvoi vähitellen yksi Saksan suurimmista lentokonetehtaista. Vuonna 1913 tehdas muutti Schweriniin.

Ensimmäisen maailmansodan alussa yhtiö teki yhtenä monista toimittajista erilaisia lentokoneita Saksan ilmavoimille. Kaupallinen läpimurto tuli sattumalta kesällä 1915, kun sodan osapuolet yrittivät kuumeisesti kehittää yksipaikkaisia hävittäjälentokoneita.

Ranskalainen hävittäjälentäjä ja urheilusankari Roland Garros oli asennuttanut nopeaan Morane-Saulnier-yksitasoonsa ainutlaatuisen potkurin läpi ampuvan konekiväärin. Potkuriin oli ruuvattu metallivahvikkeet, jotka kimpouttivat niihin osuneet luodit syrjään. Garros pystyi näin lentämään viholliskoneiden kimppuun ketterällä yksipaikkaisella koneella eikä hänen tarvinnut varoa ilmassa vaurioittavansa omaa potkuriaan tai siipiään. Aiemmin valtaosa aseistetuista sotakoneista oli ollut hitaita kaksipaikkaisia, joissa tähystäjä oli toiminut käsin suunnattavan konekiväärin ampujana.

Saksalaisten onneksi Garros teki huhtikuussa 1915 pakkolaskun heidän puolelleen. Fokker-yhtiön insinöörit pääsivät heti tutkimaan sotasaaliskonetta.

Yhtiö paranteli Garrosin ideaa. Se keksi mekaanisen tahdistuslaitteiston joka esti konekiväärin laukeamisen silloin, kun potkurinlapa oli piipunsuun edessä. Uusi laite asennettiin Fokkerin kehittämään E.1-yksitasoon (E=Eindekker). Heinäkuusta 1915 alkaen tämä kevyt pieni hävittäjä alkoi kylvää tuhoa länsirintamalla vastustajan raskaiden ja hitaiden koneiden parissa.

Fokkerin ”hittituotteen” menestyskausi kesti kevääseen 1916 asti. Vaikka E.1 oli lento-ominaisuuksiltaan oikukas kone, eikä tahdistinlaite toiminut täysin luotettavasti, vastapuolellakaan ei ollut parempia tarjolla.

Näin hyvän alkumenestyksen jälkeen Fokkerilla oli etulyöntiasema Saksan ilmavoimien seuraavissa tarjouskilpailuissa. Yhtiötä suosittiin, vaikka kilpailijoista (Albatross, Roland, Junkers jne.) moni olisi tehnyt teknisesti yhtä toimivia tai edistyksellisempiä malleja.

Kuuluisin Fokkerin ensimmäisen maailmansodan konetyypeistä lienee ketterä Fokker Dr.I -kolmitaso. Ensimmäinen globaali ilmasodan sankari Manfred von Richthofen (”Punainen paroni”) käytti viimeisinä kuukausinaan ko. mallia.

Teknisesti yhtiön onnistunein hävittäjä oli keväällä 1918 esitelty kaksitaso Fokker D.VII. Nopea, virtaviivainen ja kestävä vaneriverhoiltu kone oli niin pelätty vastustaja, että sodan jälkeen Saksaa kiellettiin nimeltä mainiten valmistamasta niitä.

Seuraava malli, ylätaso Fokker D.VIII olisi ollut vieläkin edistyksellisempi, mutta sitä Fokkerin tehtaat eivät ennättäneet saada kunnolla tuotantoon ennen Saksan häviötä.

Hävinneen Saksan kaaoksessa ylijäämä-Fokkerit kulkeutuivat talvella 1918–1919 hämärien liikemiesten kauppavälineinä ympäri Eurooppaa. Samoi keinoin Fokkerin tehdas siirtyi Hollantiin. Yhtiön rahoittaja oli Steenkolen Handels Vereniging (nykyinen SHV Holdings) ja yhtiön nimi oli aluksi Nederlandse Vliegtuigenfabriek – Anthony Fokkerin osuus siitä piilotettiin Ententen viranomaisilta. Tämä oli Saksan varautumista rauhanehtoihin. Myös vastaperustetuille Suomen Ilmailuvoimille ostettiin muutama Fokker D.VII -hävittäjä. Ne tosin romuttuivat lento-onnettomuuksissa ja varaosien puutteen takia nopeasti.

Markkinajohtaja 1930-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokkerin tehdas siirtyi 1919 Amsterdamiin, jossa toimi nimellä N.V. Nederlandse Vliegtuigenfabriek. Anthony Fokker toi junalastin Fokker D.VII ja C.I sotilaskoneita sekä varaosia. Koska liittoutuneet kielsivät lentokoneteollisuuden Saksassa, tämä ei välttämäti ollut varkaus vaan yhteistoimintaa Saksan halltuksen kanssa.

1930-luvulla Fokkerin matkustajakoneet olivat merkittävässä markkina-asemassa globaaleilla markkinoilla.

Fokker rakensi sotilaskoneita vain Hollannin, Tanskan ja Suomen ilmavoimille. Suomen ilmavoimat oli harvinainen poikkeus, se osti muun muassa Fokker C.V, Fokker C.X , Fokker D.X ja Fokker D.XXI koneita.

1920-luvulla Fokkerin suurin menestys oli kolmimoottorinen F.VIIa/3m matkustajakone (Trimotor), joka hallitsi Euroopan markkinoita kunnes Saksan ja Yhdysvaltain kokometalliset matkustajakoneet saapuivat markkinoille 1930-luvun puolivälissä. Yhdysvaltoihin Fokker ei saanut myydä suoraan vaan autoyhtiö Ford rakensi Fokker Trimotoria lisenssillä Ford Trimotor-nimellä.

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen maailmansota tuhosi Fokkerin tehtaat, joita oli käytetty Saksan sotataloudessa.

Vuonna 1946 Alankomaihin perustettiin Nederlands Instituut voor Vlietuigontwikkeling (NIV, v. 1971 alkaen NIVR, jossa kirjain R=Ruimtevaart toi avaruusteollisuuden tutkimustarpeet mukaan), jonka tarkoitus oli lentokoneteollisuuden jälleenrakentaminen. Samana vuonna alkoi Fokker S-11-koulukoneen kehitystyö - Hollannin ilmavoimat olivat lupautuneet suunnittelun alussa suureen tilausmäärään, joka loi pohjan tehtaan toiminnalle,

Vuonna 1951 perustettiin uusi Fokkerin tehdas Amsterdamin Schipholin lentoaseman luo. Siellä rakennettiin muun muassa lisenssillä F-104 Starfighter (jonka kauppoihin liittyvästä lahjonnasta lankesi varjo kuningashuoneeseen, prinssi Bernhardiin, asti). Toinen tehdas sijaitsi Woensdrechtissä.

Westdeutsche Luftwerbungin Fokker F-27-600 vuonna 2002

1958 tuli myyntiin Fokker F-27 ”Friendship”. Siitä tuli luokkansa menestynein, noin 800 myytiin 1958–1986). F-27-konetta seurasi Fokker F-28 ”Fellowship”, Fokker F50, Fokker F70 ja Fokker F100. Friendship-matkustaja- ja kuljetuskonetta käytetään yhä sekä sotilas- että siviilikoneena. Suomen ilmavoimat käyttää sitä muun muassa kuljetuskoneena laskuvarjojoukoille.

1969 Fokker liittoutui Bremenissä toimivan Vereinigte Flugtechnische Werke (osa ERNOa), jolla oli monikansallinen omistuspohja. Yhtymä kehitti epäonnistuneen syöttöliikennekoneen VFW-614:n. Euroopan avaruusjärjestö ESA tilasi ERNO-VFW-Fokker GmbH-yhtymältä kesäkuussa 1974 Spacelab-laboratorion NASA:n Avaruussukkulaan.

Loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun lopussa Schipholin lentoasemalla Amsterdamissa toiminut Fokker ajautui vaikeuksiin brasilialaisen Embraerin vallatessa moderneilla koneillaan Fokker Friendshipin kokoluokan markkinat. Yhtiö oli konkurssissa 1996.

Hollantilainen Stork Fokker Aerospace Group-yhtiö jatkaa Fokkerin toimintaa, mutta vain lentokoneiden osavalmistajana.

Fokkerin avaruusosasto muuttui erilliseksi Dutch Space-yhtiöksi, joka siirtyi EADS:n omistukseen vuonna 2006.

Fokkerin lentokoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1945–1996[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fokker.