Suomen ilmavoimat

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen ilmavoimat

Suomen ilmavoimien tunnus
Toiminnassa 6. maaliskuuta 1918–
Valtio Suomi
Puolustushaarat ilmavoimat
Rooli puolustushaara
Tukikohta Tikkakoski, Jyväskylä
Motto Qualitas Potentia Nostra (Laadussa voimamme)
Komentajat
Nykyinen komentaja Jarmo Lindberg

Suomen ilmavoimat on yksi Suomen puolustusvoimien kolmesta puolustushaarasta. Muut kaksi ovat maavoimat ja merivoimat.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ilmavoimien perustaminen

Suomen sisällissodan aikana Valkoisen armeijan lentojoukkoja perustettaessa oli sekä lentokoneiden että lentohenkilöstön saamiseksi turvauduttava ulkomaiseen apuun. Puolueettoman Ruotsin viralliset tahot suhtautuivat torjuvasti avunpyyntöihin, mutta yksityiset Ruotsin kansalaiset halusivat auttaa Suomen Valkoista armeijaa. Ruotsalaisen Aftonbladetin toimittaja Waldemar Langlet osti Finlands vänner -järjestön varainkeräyksellä tukholmalaisen Nordiska Aviatik A.B.-tehtaan N.A.B. Albatros-koneen (Ruotsissa valmistettu saksalaisen Albatros-koneen muunnos kulki nimellä SW 20), joka oli ensimmäinen Ruotsista saapunut kone. Koneen lensivät Haaparannasta 25. helmikuuta 1918 ruotsalaiset luutnantit John-Allan Hygerth, josta tuli 10. maaliskuuta Suomen ilmavoimien ensimmäinen komentaja, ja Per Svanbäck. Kone teki välilaskun Kokkolassa ja pakkolaskun Pietarsaareen, josta lähdettäessä moottori leikkasi kiinni. Kone sai myöhemmin Suomen ilmavoimissa tunnuksen F 2, jossa F oli lyhennys sanasta Flygmaskin.[1]

Ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti Suomen valkoiselle hallitukselle Morane-Saulnier Parasol -lentokoneen ruotsalaisen Enoch Thulinin lentokonetehtaan valmistaman muunnoksen Thulin Typ D. Luutnantti Nils Kindberg lensi sen Vaasaan 6. maaliskuuta 1918. Lahjoittaja von Rosen oli koneessa matkustajana. Tämäkin kone tuotiin Suomeen vastoin Ruotsin virallista linjaa. Se ei ollut saanut lähtölupaa Ruotsista ja Kindberg sai 100 kruunun sakon luvattomasta maastapoistumisesta. Tätä konetta pidetään Suomen ilmavoimien ensimmäisenä lentokoneena, koska Suomen Ilmavoimilla ei - ymmärrettävistä syistä - katsota olevan historiallista jatkuvuutta sisällissodan toisen osapuolen lentotoimintaan, joka alkoi aiemmin. Kone sai tunnuksen F1.[1] Suomen Ilmavoimia kutsuttiin useiden vuosien ajan virallisesti Ilmailuvoimiksi. Vuodesta 1922 (1924 on myös mainittu) alkaen koneen saapumispäivää on vietetty Ilmavoimien päivänä. Ilmavoimien synty tapahtui hyvin aikaisin: esimerkiksi Englannin RAF perustettiin itsenäisenä aselajina 1. huhtikuuta 1918 ja Ruotsin Flygvapnet vuonna 1925.

Ilmavoimien lentokoneiden tunnus vuosina 1918-1945

Von Rosen oli maalauttanut Uumajassa koneen siipiin onnenmerkkinsä, sinisen hakaristin, josta tuli Suomen ilmavoimien tunnus. Tunnuksen tausta, valkoinen ympyrä, tuli siitä, kun koneen siivissä ollut Thulinin lentokoulun tunnus piti maalata piiloon.[2] Natsiassosiaatioiden johdosta hakarististä luovuttiin vuonna 1945 hävityn jatkosodan jälkeen liittoutuneiden valvontakomission kehotuksesta ilmavoimien koneissa ja lentomerkeissä tilanteessa, jossa hakaristi oli häviävän natsi-Saksan tunnus. Kunniamerkeissä ja muissa pienissä tunnuksissa hakaristiä käytetään edelleen Suomen puolustusvoimissa, etenkin Ilmavoimissa, jonka joukko-osastojen lipuissa risti ei olekaan sininen von Rosenin merkin tapaan, vaan musta. Lentomerkkien alkuperä on pääosin taiteilija Akseli Gallen-Kallelan töissä ja suunnitelmissa. Hakaristi määrättiin Mannerheimin päiväkäskyllä numero 26 18. maaliskuuta 1918 sotilaskoneiden kansallisuustunnuksiksi.

Ilmavoimien lentokoneiden nykyinen tunnus

Mannerheimin maininta lentokoneesta päiväkäskyssään 21 (13. maaliskuuta 1918) kuuluu: "Kuuluisa ruotsalainen löytöretkeilijä, Kreivi Erik von Rosen, joka on lahjoittanut armeijallemme sen ensimmäisen lentokoneen, on ilmoittautunut päämajaan saapuneeksi. Hänen kaunis lahjansa tulee vastaanotettavaksi kiitollisuudella ja merkittävä lentokoneena N:o 1, Kreivi von Rosen, Suomen armeijan ilmailutarhaan."

Tämä F.1-kone tuhoutui pian, huhtikuussa 1918 koneen pudotessa Tampereen Näsijärveen miehistön kuollessa. Myöhempi onnettomuus (1920-luvulla) oli suurempi isku ja 7. syyskuuta vietetään ilmavoimien onnettomuuksissa kuolleiden muistopäivää.

Svinhufvud hyväksyi 28. kesäkuuta 1918 Akseli Gallen-Kallelan piirtämän sotalentäjän merkin (myöhemmin: lentomerkki).

Puolustusvoimien
organisaatiorakenne
Maavoimat
Operatiivinen sotilaslääni (2008–)
Maanpuolustusalue (1993–2007)
Aluehallinto
Sotilaslääni (1966–2007)
Alueellinen sotilaslääni (2008–2009)
Aluetoimisto (2008–)
Sotilaspiiri (1945–1992)
Joukot
Joukko-osasto
Joukkoyksikkö
Perusyksikkö
Ilmavoimat
Merivoimat

[muokkaa] Ilmavoimien organisaatio

Ilmavoimat on organisoitunut 10 joukko-osastoon: esikuntaan sekä kolmeen laitokseen, kolmeen kouluun ja kolmeen lennostoon. Ilmavoimissa tapahtui vuoden 2005 alussa kaksi koulujen nimimuutosta.

  • Tikkakoskella sijaitsevan Ilmavoimien Viestikoulun nimi muutettiin Ilmasotakouluksi josta samalla tuli Ilmavoimien puolustushaarakoulu. Samalla Kauhavalla sijaitseva Ilmasotakoulu muuttui Lentosotakouluksi jonne myös vuoden 2005 lopulla keskitettiin Hawk-suihkuharjoituskonekoulutus ja -kalusto. Vinka-kalusto siirtyi puolestaan sitä ennen Kauhavalta Tikkakoskelle.
  • Tikkakoskella sijainnut Tukilentolaivue lakkautettiin itsenäisenä joukko-osastona ja liitettiin Ilmasotakouluun.
  • Ilmavoimien sodanajan organisaatioon kuuluu kolme F-18 hävittäjälaivuetta, yksi Hawk -koulutuslentolaivue, kuusi valmiustukikohtaa, yksi tukilentolaivue ja seitsemän yhteyslentolaivuetta. Kokonaishenkilöstövahvuus on 38 000 henkeä.[3]
F-18 C Hornet Rissalan kentällä

[muokkaa] Esikunta

Ilmavoimien esikunta johtaa ilmavoimien toimintaa.

[muokkaa] Lennostot

Operatiivisten hävittäjälennostojen määrä on kolme kattaen koko valtakunnan ilmatilan:

Kaikki operoivat McDonnell Douglas/Boeing F-18 Hornet-torjuntahävittäjiä.

[muokkaa] Koulut

Ilmavoimilla on kolme koulua, joissa koulutetaan puolustushaaran varusmiehet ja kantahenkilökunta:

[muokkaa] Laitokset

Ilmavoimilla on kolme laitosta hoitamassa pääosin hyvin teknisen aselajin lento- ja viestitekniikan hallitsemisesta ja kehittämistä:

[muokkaa] Nykyinen lentokalusto ja lentotoiminta

Hawk Rissalan kentällä.

[muokkaa] Lentokalusto

Taistelukoneet:

  • McDD F-18C Hornet (HN) torjuntahävittäjä on ilmavoimien tärkein ase. Niitä hankittiin 57 kappaletta, joista yksi on tuhoutunut lento-onnettomuudessa ja toista vaurioitunutta konetta ollaan muuttamassa kaksipaikkaiseksi.
  • McDD F-18D Hornet (HN) on kaksipaikkainen torjuntahävittäjä, joita hankittiin seitsemän kappaletta tyyppikoulutukseen.

Jatkokoulukoneet

  • BAe Hawk Mk51/51A (HW) on harjoitushävittäjäkone. Niitä hankittiin 57 kappaletta, joista seitsemän on tuhoutunut onnettomuuksissa. Kesäkuussa 2007 solmitun ostosopimuksen mukaan vuosina 2009-2010 Sveitsi toimittaa ilmavoimille 18 käytettyä Hawk Mk66:ta. RAF on 1980-luvulla luokitellut Hawkin aputaistelukoneeksi, mutta Suomen ilmavoimissa koneella ei ole enää tällaista roolia.

Kuljetuskoneet:

  • Learjet 35A/S (LJ) on alun perin liikesuihkukone. Kolme Learjetia toimii yhteys- ja maalinhinauskoneina.
  • Fokker F.27 Friendship (FF) koneet toimivat laskuvarjojääkärien kuljetuskoneina ja elektronisessa tiedustelussa. Koneita on tällä hetkellä kaksi kappaletta käytössä (korvataan EADS CASA C-295M-kuljetuskoneilla vuonna 2007).
  • EADS CASA C-295M (CC) koneet toimitettiin maalis-huhtikuussa 2007, noin vuoden alkuperäisestä toimitusaikataulustaan edellä. Ensimmäinen kone, CC-1, saapui Suomeen 6. maaliskuuta 2007 Ilmavoimien 89. vuosipäivänä. Koneita on tilattu kaksi ja lisäksi ilmavoimilla on optio viiteen lisäkoneeseen.

Koulukoneet:

  • Valmet L-70 Vinka (VN) on ilmavoimien ohjaajien peruskoulutuskone. Niitä on käytössä 28 kappaletta. Koneet siirtyivät vuonna 2006 Patria Aviation-osakeyhtiön operoitaviksi peruslentokoulutuksen siirtyessä sen tehtäväksi.

Yhteyskoneet:

  • Piper PA-31-350 Chieftain (PC) on ilmavoimien 7-paikkainen yhteyskone. Niitä on käytössä kuusi kappaletta
  • Valmetin Valmet L-90 TP Redigo (RG) on nelipaikkainen yhteyskone. Niitä on käytössä yhdeksän kappaletta.
  • Suomen ilmavoimat tilasi keväällä 2009 yllä mainittujen yhteyskoneiden korvaajaksi sveitsiläisen Pilatus Aircraft-yhtiön Pilatus PC-12 NG-konetyypin. Koneita hankitaan kuusi kappaletta ja ne luovutetaan vuoden 2010 lopussa. Myyntihinta oli 22,5 miljoonaa euroa.[4]

[muokkaa] Koneiden käyttöperiaatteet vuoteen 2010 asti

1970-luvun alusta alkaen ilmavoimat ja valtiojohto ovat pyrkineet hankkimaan suorituskykyisempiä hävittäjäkoneita. Tuolloin suuret lentokonetuottajat alkoivat myydä yhtä suorituskykyisiä koneita sotilasliittojensa ulkopuolisiin maihin. Tässä jouduttiin valtiotasolla ulkopoliittiseen tasapainoiluun länsimaisten ja neuvostoliittolaisten koneiden välillä 1970- ja 1980-luvulla. 1990-luvulla tapahtunut siirtyminen yhteen hävittäjäkoneeseen, Hornetiin, on globaali trendi, myös suurissa maissa. Hornetien nykyinen rooli Suomessa on torjuntahävittäjä. Tätä roolia on harjoiteltu myös ulkomaisten ilmavoimien koneita vastaan, esimerkiksi 2000-luvulla Hornetit ovat käyneet ilmataisteluharjoituksia Luftwaffen MiG-29-koneita vastaan Saksassa. Puolustuspoliittisen selonteon linjausten myötä 2010-luvulle mennessä F-18 Hornet-hävittäjiin ilmasta-maahan iskukykyä, toisin sanoen niiden rynnäkkökoneominaisuuksia otettaisiin käyttöön. Näin ollen F-18 Hornetista tulisi F/A-18 Hornet aseistuksensa perusteella, jolloin se olisi muutakin kuin tutka- ja infrapunaohjuksin varustettu torjuntahävittäjä.

Vuoden 2004 lopulla keskusteltiin ja vuonna 2005 päätettiin ilmavoimien peruslentokoulutuksen siirtämisestä Patria Aviationin hoidettavaksi. Ilmavoimien koulutuksessa on kysymys sopivien lentäjätyyppien etsimisestä, minkä tehtävän toteuttaminen yrityksessä edes entisten sotilaslentäjien toimesta voi olla vaikeaa. Toisaalta on keskusteltu yhteiseurooppalaisen lentokoulun saamisesta Suomeen. Suomen rauhallisempi ilmatila ja suuret harvaanasutut alueet puoltavat tätä, kun taas huono lentosää ja NATOon kuulumattomuus ovat sitä estämässä.

Huhtikuussa 2006 puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala arvioi julkisesti, että Suomi joutuu 2020-luvulla Hornet-kaluston vanhenemisen myötä miettimään pystyykö se ylläpitämään omaa ilmapuolustusta. Ilmapuolustusyhteistyö Euroopan maiden kesken on Kaskealan mukaan joka tapauksessa edessä parin vuosikymmenen kuluessa.[5]

Valmet Vinka ja Redigo olivat suomalaisen lentokoneteollisuuden viimeiset omat lentokoneet. Tämä kansallisen konetuotannon lopettaminen oli noin vuosikymmentä edellä esimerkiksi Hollantia. Toisaalta kotimaisen tuotannon vahvuus on aina Suomessa ollut lisenssivalmistus ja loppukokoonpano, jotka ovat ilmavoimille tärkeitä kriisiaikana huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Ilmavoimien tarkoitus on korvata myös nykyiset Valmet L-90 TP Redigo- ja Piper Chieftain -yhteyskoneet yhdellä konetyypillä, joka olisi käytössä vuonna 2009. Myös Valmet Redigon käyttö päättynee tässä yhteydessä. Koneiden hankinta käynnistyy kun kuljetuskonehanke on saatu päätökseen.

Harjoitushävittäjänä jatkaa British Aerospace Hawk Mk.51 2010-luvulle asti. Tällöin koko EU:n 1970-luvulla käyttöön otetut harjoitushävittäjät alkavat olla suhteellisen ikääntyneitä. Suomessa Ilmavoimat on jo jatkanut Hawkien elinikää erikoistoimin. Kesäkuussa 2007 julkistettu kauppa 18 käytetystä sveitsiläisestä Hawk Mk66:sta (toimitus 2009-2010) kerrotaan kuitenkin mahdollistavan Hawkien palveluksen harjoitushävittäjinä aina 2020-luvun puoliväliin asti.[6]

Fokker F.27-kuljetuskoneiden korvaajaksi valittiin espanjalainen CASA C-295. Toisena vaihtoehtona esillä oli italialainen Alenia C-27J Spartan. Tarjouspyynnöt lähetettiin valmistajille tammikuussa 2005 ja arviointilennot päättyivät keväällä 2006. Toimitusten oli määrä sijoittua vuoden 2008 alkupuolelle, mutta ne aikaistuivat noin vuodella. Kuljetuskoneet ovat jatkossa enemmän kansainvälisiin tehtäviin liittyviä ja laskuvarjojoukot käyttävät enenevästi maavoimien helikoptereita kuljetuksiinsa.

18. tammikuuta 2007 puolustusministeriön muodostama työryhmä ehdotti, että Suomeen hankittaisiin noin 2 raskaan kuljetuskoneen ja ilmatankkauskoneen yhdistelmää. Mahdollisesti konetyyppi olisi Airbus A330 MRTT. Yksinomaan Ilmavoimien käyttöön koneet olisivat liian kalliita ja niille olisi liian vähän käyttöä, joten ehdotettiin, että koneet tulisivat Finnairin ja Puolustusvoimien yhteiskäyttöön. Tämä oli 1950- ja 1960-luvulla toimintamoodi esimerkiksi helikoptereiden Imatran voiman ja rajavartiolaitoksen sekä ilmavoimien välillä. Tällä kertaa Finnair tyrmäsi hankkeen täysin sen kaupallisen roolin vastaisena.

[muokkaa] Helikopterit

Puolustusvoimien Mi-8 kuljetushelikopteri

Suomen ilmavoimat operoivat 1990-luvun jälkipuolelle asti kaikkia sotilaallisia ilma-aluksia. Helikopteri oli pääosin rahdin kuljetusväline ja pelastusväline. Helikoptereita ei alun alkaen hankittu maahanlaskujoukkoja varten, vaikka laskuvarjojääkärit käyttivät niitä toiminnassaan. Helikoptereiden siirto maavoimille Utin Jääkärirykmentin alaisuuteen erilliseksi Helikopteripataljoonaksi on merkki niiden käytön luonteen muuttumisesta osaksi maavoimien taktiikkaa.

[muokkaa] Katso myös

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen ilmavoimat.

[muokkaa] Lähteet

  • Kalevi Keskinen, Kyösti Partonen, Kari Stenman: Suomen ilmavoimat I 1918-1927. Tietoteos, 2005. ISBN 952-99432-2-9.
  • Timo Heinonen: Thulinista Hornetiin – 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4.

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 Keskinen, Partonen, Stenman 2005.
  2. ↑ Heinonen 1992 s. 16.
  3. ↑ Puolustusvoimien tulostavoitteet vuosille 2009–2012 Suomen Puolustusministeriö. Viitattu 2.3.2008.
  4. ↑ Teemu Kiviniemi, "Ilmavoimat valitsi uuden yhteyskonetyypin", Ruotuväki, 9/2009, sivu 5
  5. ↑ HS.fi: Kaskeala: Naton jäsenyys ei säästäisi puolustusmenoja 23.4.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.3.2008.
  6. ↑ Suomi hankkii lisää Hawk-hävittäjiä 28.6.2007. Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Nykytila ja kehitys:

Suomen puolustusvoimat
Puolustushaarat: Ilmavoimat – Maavoimat – Merivoimat
Muut: Rajavartiolaitos
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ilmavoimat
Henkilökohtaiset työkalut