Juhani Kaskeala
| Pauli Juhani Kaskeala | |
|---|---|
| 1946– | |
| Syntymäpaikka | Kuopio |
| Maa tai osapuoli | Suomi |
| Palvelusvuodet | 1965–2009 |
| Ylin sotilasarvo | amiraali |
| Komentajuudet | Ohjuslaivue 1989–1991 Turun ja Porin sotilaslääni 1997–1998 Suomen puolustusvoimat 2001–2009 |
| Korkeimmat kunniamerkit | SVR suurr. |
Pauli Juhani Kaskeala (s. 26. heinäkuuta 1946 Kuopio) on eläkkeellä oleva suomalainen amiraali. Hän toimi Suomen puolustusvoimain komentajana 4. kesäkuuta 2001 – 31. heinäkuuta 2009.
Kaskealan komentaja-aikana Suomen puolustusvoimat kansainvälistyi ja tiivisti yhteistyötä Naton kanssa. Suomi osallistui rauhanturvaoperaatioihin muun muassa Afganistanissa ja Tšadissa. Venäjä alkoi varustautua uudelleen, ja Baltian maat liittyivät Natoon 2004.[1]
Kaskeala on naimisissa Reija Maarit Kaskealan kanssa ja heillä on 2 lasta.
Sisällysluettelo |
Ura [muokkaa]
Kaskeala valmistui Merisotakoulusta vuonna 1969 ja yleisesikuntaupseeriksi Sotakorkeakoulusta (nyk. Maanpuolustuskorkeakoulu) 1981.
Urallaan Kaskeala on toiminut muun muassa YK:n sotilastarkkailijana Lähi-idässä vuosina 1975–1976 ja tasavallan presidentin adjutanttina (sekä III, II että I adjutanttina) vuosina 1982–1989.
1999 Kaskeala avusti presidentti Martti Ahtisaarta Kosovon rauhansopimuksen tekemisessä.[1]
Kaskeala jäi eläkkeelle Puolustusvoimien komentajan virasta 1. elokuuta 2009 alkaen. Hänen seuraajakseen tuli Ari Puheloinen.[2]
Eläkkeelle jäätyään Kaskeala on muun muassa perustanut konsulttitoimiston.[3]
Huomionosoituksia [muokkaa]
- Ranskan ansioritarikunta Kunnialegioonan komentajaluokan kunniamerkki vuonna 2004.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b ...ja yksi kenraaliluutnantti. Helsingin Sanomat/Kuukausiliite, 2009, nro Heinäkuu, s. 47.
- ↑ Ari Puheloisesta tulossa uusi puolustusvoimain komentaja Iltalehti. 21.1.2009. Viitattu 21.1.2009.
- ↑ Rita Tainola: Jarin ja Virpin tyttärestä Veera. Ilta-Sanomat, 2011, nro 1.7., s. 48.
Aiheesta muualla [muokkaa]
|
Karl Fredrik Wilkman | Kaarlo Kivekäs Sotaväen päällikkö (1919–1939) Karl Fredrik Wilkama (ent. Wilkman) | Vilho Nenonen | Lauri Malmberg | Aarne Sihvo | Hugo Österman Tasavallan puolustusvoimain komentaja (1939–1945) Gustaf Mannerheim Puolustusvoimain komentaja (1945–) Erik Heinrichs | Jarl Lundqvist | Aarne Sihvo | Kaarlo Heiskanen | Sakari Simelius | Yrjö Keinonen | Kaarlo Leinonen | Lauri Sutela | Jaakko Valtanen | Jan Klenberg | Gustav Hägglund | Juhani Kaskeala | Ari Puheloinen |
Sivulta puuttuu