Suomen rajavartiolaitos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen Rajavartiolaitoksen tunnus

Rajavartiolaitos (ruots. Gränsbevakningsväsendet) on sisäasiainministeriön alainen sotilaallisesti organisoitu sisäisestä turvallisuudesta vastaava viranomainen. Sen päätehtävät ovat rajavalvonta maarajoilla sekä merialueella ja rajatarkastukset ylityspaikoilla, satamissa ja lentoasemilla. Rajavartiolaitos on esitutkintaviranomainen, joka tutkii havaitsemansa toimialaansa liittyvät rikokset. Niitä ovat rajaylitykseen, laittomaan maahantuloon ja väärennöksiin liittyvä rikollisuus. Tarpeen mukaan se hoitaa myös tulli- ja poliisiviranomaisten tehtäviä. Rajavartiolaitos osallistuu myös pelastustoimiin merellä ja erämaissa. Meripelastuspalvelun johtaminen, järjestelyt ja suorittaminen on eräs Rajavartiolaitoksen näkyvimpiä tehtäviä. Näitä tehtäviä se suorittaa merivartiostojen vartiolaiva- sekä -venekalustolla sekä vartiolentueen meripelastushelikopterein. Schengenin sopimuksen myötä varsinainen rajavalvonta on keskittynyt lähinnä sopimuksen kattaman alueen ulkorajalle. Suomessa tämä tarkoittaa Venäjän-vastaista rajaa ja Helsinki-Vantaan lentoasemaa, jossa Suomella on ulkorajaa noin kahdensadan valtion kanssa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Tonterin vartion partio tuo pidätettyjä 1920-luvulla

Rajavartiolaitos perustettiin 21. maaliskuuta 1919 valvomaan Suomen rajoja, painopisteenä Venäjän vastainen raja. Sen henkilöstö muodostui puolustusvoimien palveluksesta siirtyneistä jääkäriupseereista ja aliupseereista sekä varusmiehistä. Alusta asti palvelukseen otettiin myös värvättyä miehistöä.[1] Toiminnan painopisteenä oli levottoman rajan vartiointi ja tuolloin yleisten laittomien rajanylitysten estäminen. Väestö ei raja-alueilla pitänyt rajalinjaa merkityksellisenä ja ylitti rajaa vapaasti.[2] Erityisesti Lapissa olosuhteet olivat 1920-luvun taitteessa erittäin levottomat. Muun muassa vuonna 1922 ns. läskikapinan yhteydessä suomalaisten punaupseerien joukko perusti Värriöllä tukkityömaan miehistä n. 300-miehisen sotilasosaston, joka ryösti erään rajavartioaseman ja poistui kenenkään estämättä Venäjälle. Vähäisempää rajan pinnan tiedustelutoimintaa esiintyi huomattavasti.[3]

Rajavartiolaitoksen tehtäviin oli alusta lähtien kuulunut osallistuminen maanpuolustukseen, mutta Suomen kohottaessa puolustusvalmiuttaan 1930-luvulla rajavartiostojen valmiustehtäviä lisättiin ja niiden vahvuutta kohotettiin. Vuonna 1931 Rajavartiolaitos vakinaistettiin säätämällä siitä lailla. Talvi- ja jatkosodan aikana rajavartiostot muodostivat rajapataljoonia, myöhemmin rajajääkäripataljoonia ja osallistuivat taisteluihin muun armeijan rinnalla. Jatkosodan päätyttyä rajalle sijoitetut armeijan yhtymät hoitivat rajavartiointia 1. joulukuuta 1944 saakka, jolloin rajavartiointi siirtyi takaisin Rajavartiolaitoksen vastuulle.[4][5]

Merivartiolaitos perustettiin vuonna 1930 torjumaan kieltolain aiheuttamaa laajamittaista salakuljetusta. Se käytti toimintaansa höyrykäyttöisiä vartiolaivoja ja moottoriveneitä, joista tärkeimpiä olivat nopeakulkuiset vartiomoottoriveneet.[6] Sodan aikana merivartiostot toimivat osana laivastoa. Merivartiolaitos yhdistettiin Rajavartiolaitokseen vuonna 1945.[7]

Sodan jälkeen toiminnan painopiste oli rajavartioinnissa ja sotilaallisen kyvyn voimakkaassa kehittämisessä. Tähän syynä oli vallinnut sodan tai sisäisen levottomuuden uhka. Vasta vuoden 1947 jälkeen toimintaa alettiin kehittää rauhan ajan rajavartiointia painopisteenä pitäen. Merkittävänä ongelmana oli miehistöaineksen epätasaisuus, johon vaikuttivat huono palkkaus ja heikot työolot[1][8]

Valtiovallan alettua suunnata entistä enemmän varoja maanpuolustukseen 1960-luvulla Rajavartiolaitoksen kalusto alkoi kehittyä, samalla kun rajavartioinnista tuli houkutteleva ammatti kuihtuvien syrjäseutujen nuorisolle.[7][1] Seuranneet vuosikymmenet ovat olleet tasaista kehitystä, jota on leimannut 1990-luvulla työn monipuolistuminen. Erityisesti rajatarkastuksien siirtyminen Rajavartiolaitokselle on ollut merkittävä uusi tehtävä. Länsirajan valvontaa on voitu keventää ja virkoja onkin siirretty Kaakkois-Suomen rajavartiostoon ja Suomenlahden merivartiostoon. Tärkein yksittäinen nimistömuutos on ollut 1990-luvun alussa toteutettu rajavartiokomppanioiden nimeäminen rajavartioalueiksi. Samassa yhteydessä lakkautettiin yli sata Rajavartiolaitoksen toimipistettä. Merivartiostot ovat 1980-luvulta alkaen saaneet myönteistä näkyvyyttä, kun meripelastustoiminnan päävastuu on siirtynyt niille.[9][10]

[muokkaa] Organisaatio

Susiluodon merivartioaseman merivalvontatorni

Rajavartiolaitos koostuu esikunnasta, Raja- ja merivartiokoulusta sekä seitsemästä hallintoyksiköstä, jotka toteuttavat käytännön rajavalvontaa:

Hallintoyksiköt ovat resursseiltaan itsenäisiä toimijoita. Hallintoyksikkön toimialue on useiden kihlakuntien laajuinen ja se tekee tiivistä yhteistyötä alueensa muiden viranomaisten kanssa. Tavallisia yhteistyötahoja ovat syyttäjä, poliisi ja tulli. Hallintoyksikön päällikkö johtaa varsin itsenäisesti vuosittain saamillaan resursseilla. Vartiolentolaivuetta lukuun ottamatta hallintoyksiköt jakautuvat edelleen raja- tai merivartioalueisiin, laivayksiköihin sekä Helsingin rajatarkastusosastoon, joilla on alaisinaan yhteensä 63 vartioasemaa ja muuta yksikköä.

Rajavartiolaitos on sisäministeriön alainen hallinnollisissa asiossa, mutta sen sotilaskäskyasiat, mm. upseerinimitykset, kuuluvat presidentin toimivaltaan. Mahdollisen kriisin sattuessa rajavartiolaitos voidaan liittää osittain tai kokonaan Puolustusvoimiin. Todennäköistä on, että liitos tehtäisiin mahdollisimman myöhään - jos lainkaan - sillä ainakin Puolustusvoimien entisen asessorin Kaarina Buure-Hägglundin mukaan Puolustusvoimiin liitetyt rajavartiolaitoksen osat menettäisivät toimivaltuutensa.

Lapin- ja Pohjois-Karjalan rajavartiostoihin sekä Raja- ja merivartiokouluun kuuluu osana rajajääkärikomppania, joka antaa varusmieskoulutusta rajavartiolaitokseen varusmiespalvelustaan suorittamaan määrätyille asevelvollisille. Koulutukseen pääsyn edellytyksenä on hyvä fyysinen kunto. Tyypillisesti rajavartiostojen varusmiehet, rajajääkärit, koulutetaan sissi- ja tiedustelutoimintaan, joka olisi rajavartiostojen tehtävä laajamittaisen maahanhyökkäyksen sattuessa niillä alueilla, jotka ovat vihollisen hallussa. Lisäksi rajajääkäreille koulutetaan perusteet kriisiolojen rajavartioinnista vakinaisen henkilökunnan apuna.

Vuonna 2005 tehdyllä sisäasiainministeriön päätöksellä Kainuun rajajääkärikomppania lakkautettiin 1. heinäkuuta 2007 ja Lapin rajavartioston Ivalon rajajääkärikomppania supistettiin rajajääkäriosastoksi.

[muokkaa] Rajavartiolainsäädäntö

Suomenlinnan merivartioaseman ja poliisin yhteispartio Helsingin edustalla.

Syyskuun 2005 alusta astui voimaan uusi rajavartiolainsäädäntö, joka laajentaa Rajavartiolaitoksen valtuuksia ja toiminta-aluetta. Aikaisemmin rajavartiolaitoksen toimivaltuudet olivat voimassa ainoastaan sen valvonta-alueella, joka käsitti lähinnä rajaseudun kunnat ja merten rannikot taajamien ulkopuolella. Uudessa lainsäädännössä toimivaltaa ei ole rajattu alueellisesti vaan tehtävän mukaan. Rajavartiolaitokselle on annettu oikeus toimia siellä, missä tämä on tarkoituksenmukaista rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Rajavartiolaitoksella on rajavartiolaissa määritetyt toimivaltuudet. Rajavartiomiehellä on oikeus käyttää tarpeellista voimaa järjestyksen ja yleisen turvallisuuden säilyttämiseksi tai palauttamiseksi rajanylityspaikoilla, omissa toimipaikoissaan sekä muualla, missä poliisia ei ole riittävän nopeasti saatavilla. Rajavartiolaitosta voidaan käyttää varsinaisen raja-alueen ulkopuollellakin yleisen järjestyksen palauttamiseen poikkeustilanteessa.

Rajavartiolaitoksella on oikeus myös suorittaa toimialaansa liittyvien rikosten esitutkinta ja käyttää tässä tarkoituksessa kaikkia pakkokeinoja; valeostoa ja peitetoimintaa lukuun ottamatta. Tutkinnanjohtajuus on määritelty rajavartiolain (578/2005) 46 §:ssä. Viimeisimmän rajavartiolain muutoksen (478/2010) myötä Rajavartiolaitos voi käyttää telepakkokeinoja törkeän laittoman maahantulon ja ihmiskaupan esitutkinnassa. Lakimuutoksen myötä tutkinnanjohtajista tuli pidättämiseen oikeutettuja virkamiehiä.

Rajavartiolaitoksen omaan toimintaan liittyy rajatarkastus, joka toteutetaan pelkästään rajanylitysaikeen tai rajanylityksen perusteella ilman rikosepäilyä. On huomattava, että rajatarkastuksen perusteena toimii jo aie: rajan ylitystä yrittävä henkilö voidaan tarkastaa, vaikka hän luopuisikin aikeestaan jouduttuaan rajatarkastuksen kohteeksi. Rajatarkastuksessa varmistetaan rajanylittäjän matkan laillisuus ja henkilöllisyys sekä se, että hänellä ei ole mukanaan kiellettyjä esineitä tai aineita.

Sisäasiainministeriö voi asetuksella säätää liikkumisrajoituksen Rajavartiolaitoksen hallitsemalle alueelle tai tiloihin. Jokaisella vähintään kapteenin arvoisella rajaupseerilla on lisäksi oikeus sulkea väliaikaisesti sotilaallisessa käytössä oleva harjoitusalue.

Rajavartiolaitoksen sotilaallinen järjestys herätti vuoden 2005 rajavartiolainsäädännön uudistustyön yhteydessä keskustelua turvallisuusviranomaisten piirissä. Muissa Euroopan maissa on pääosin jo siirrytty rajapoliisiorganisaatioihin, jotka eivät ole sotilaallisesti järjestettyjä. Rajavartiolaitoksen sotilaallisuuden varjopuolena pidettiin sitä, että rajavartiomiesten sotilaskoulutus oli aikoinaan puutteellista erilaisia lainvalvontatehtäviä ajatellen. Näkemyksen toi voimakkaimmin esille Suomen poliisijärjestöjen liitto ry, joka nykyistä rajavartiolakia valmisteltaessa esitti rajavartiolaitoksen kaikkien poliisivaltuuksien poistamista.[11][12] Koulutusta koskeneeseen ongelmaan on pyritty vastaamaan pidentämällä raja- ja merivartijoiden peruskurssi puolesta vuodesta vuoden mittaiseksi. Lisäksi rajaupseereiden koulutus sisältää noin vuoden mittaisen Puolustusvoimista eriytyvän jakson. Jakso sisältää toimivaltuus ja lainsäädännöllistä koulutusta. Muutoin rajavartiolaitoksen tehtäviä lainvalvonnassa on oikeastaan ainostaan lisätty. Esimerkiksi Smash ASEM -mielenosoituksen yhteydessä joukkojenhallintaan käytettiin myös rajavartiolaitoksen henkilökuntaa.[13][14]

[muokkaa] Henkilöstö

Rajavartija partioimassa koiran kanssa.

Rajavartiolaitos rekrytoi jatkuvasti uusia rajamiehiä. Uudet rajamiehet, jotka on juuri nimitetty nuoremman rajavartijan virkaan, koulutetaan Espoon Otaniemessä ja Imatralla Raja- ja merivartiokoulussa 14 kk mittaisella peruskurssilla. Kymmenkunta vuotta palvelleet rajavartijat suorittavat täydennyskurssin tai jatkokurssin. Jatkokurssin suorittaneet soveltuvat rajavartijat nimitetään ylirajavartijoiksi. Täydennyskurssille komennetaan ne rajavartijat, jotka eivät tule etenemään urallaan pitemmälle. Noin 15 palvelusvuoden jälkeen soveltuvat rajavartijat voidaan komentaa vartioupseeri- eli mestarikurssille, jonka käynyt on pätevä rajavartiomestarin tehtäviin esimerkiksi vartioupseeriksi tai vaativimpiin rajatarkastusaseman vuoropäällikön tehtäviin.[15]

Rajavartijan yleiset pätevyysvaatimukset ovat, Suomen kansalaisuuden lisäksi:

Fyysiselle kunnolle asetetut vaatimukset olivat vuonna 2005:

  • Cooperin testin tulos 2 500 metriä (naisilla 2 300 metriä)
  • 200 metrin uinti 6 minuutissa
  • Näön tarkkuus kummassakin silmässä lasien kanssa vähintään 1,0 ja 0,7 ilman laseja
  • Normaali väri- ja kuuloaisti
  • Ei kroonista ihottumaa tai haittaavaa allergiaa
  • Ei herkästi oireilevaa laktoosi-intoleranssia tai keliakiaa
  • Palveluskelpoisuusluokka A (ahvenanmaalaisilla vastaava terveys ja kunto)

Rajavartiolaitoksen johtotehtävissä toimivat upseerit, jotka ovat saaneet nelivuotisen koulutuksensa Maanpuolustuskorkeakoulun rajavartiolinjalla. Palveluksessa on myös opistoupseereja, joiden koulutus on kuitenkin lopetettu. Teknisissä tehtävissä työskentelee noin 60 erikoisupseeria ja erilaisissa huolto- ja toimistotehtävissä noin 500 siviiliä. Lisäksi Rajavartiolaitoksella on pieni varusmiesten joukko kolmessa paikassa sijaitsevissa Rajajääkärikomppanioissa. Rajavartiolaitoksen liikekannallepanovahvuus on 11 600 henkilöä.

[muokkaa] Kalusto

[muokkaa] Ilma-alukset

[muokkaa] Helikopterit

Rajavartiolaitoksen Agusta Bell 412 OH-HVD
VL Uisko Toppilan satamassa Oulussa vuonna 2007.

[muokkaa] Lentokoneet

[muokkaa] Laivat ja veneet

[muokkaa] Ulkovartiolaivat

Lisäksi 30 rannikkovartiovenettä, 30 partiovenettä ja 7 ilmatyynyalusta.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen rajavartiolaitos.


Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä