Tulli
Wikipedia
Tulli tarkoittaa valtion rajan yli kulkevista tavaroista perittävää veroluonteista maksua. Sillä voidaan tarkoittaa myös näitä maksuja keräävää tulliviranomaista.
Aiemmin monissa maissa on ollut käytössä myös sisäinen tulli, jossa maan sisällä kuljetettavista tavaroista perittiin maksuja. Tällaista toimintaa toteutti aikoinaan esimerkiksi Helsingissä tulliasema, joka sijaitsi nykyisen Töölön tullin (tullinpuomi) kohdalla. Nykyisin Suomen tulli kerää tulleja vain Euroopan unionin ulkorajalta.
Tullimaksuilla pyritään ennen kaikkea rajoittamaan kansainvälistä kauppaa ja suojaamaan kotimaista tuotantoa ulkopuoliselta kilpailultakenen mukaan?. Tullimaksuista (ja muista kaupan rajoitteista) vapaana tapahtuvaa tavarakauppaa sanotaan vapaakaupaksi.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- TARIC-kysely Verotus ja tulliliitto, Euroopan komissio
Sivulta puuttuu