Kiitotie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”kiitorata” ohjaa tänne. Kiitorata on myös suomalainen television musiikkiohjelma ja yhdysvaltalainen elokuva.

Kiitotie eli kiitorata on maalentopaikalle määritetty suorakaiteen muotoinen alue, joka on kunnostettu ilma-alusten laskua ja lentoonlähtöä varten.[1] Kiitotiet voivat olla kestopäällysteisiä (usein asfaltti tai betoni) tai päällystämättömiä (sora, nurmi tai hiekka).

Yleiskielessä kiitotiestä käytetään usein myös nimitystä kiitorata.[2] Ilmailussa käytetään kuitenkin termiä kiitotie.[1]

Kiitotierakenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiitoteitä pyritään rakentamaan lentokentille niin, että lentokoneet voivat aina lentoonlähdössä ja laskeutumisessa käyttää hyväksi vastatuulta. Vastatuuli on myötätuulta parempi erityisesti siksi, että lentokoneen siipien kantavuus kasvaa koneen ja ilman välisen nopeuseron (koneen ilmanopeus) kasvaessa, ja vastatuuleen koneen ilmanopeus on suurempi kuin myötätuuleen. Muita kiitoteiden suuntaa rajoittavia tekijöitä ovat muun muassa meluvaikutukset, joita nousevat ja laskevat lentokoneet aiheuttavat lähellä sijaitseville asutuskeskuksille.

Kiitotiearkkitehtuureissa tyypillisiä sijoittelumalleja ovat

  • yksi kiitotie
  • kaksi risteävää kiitotietä
  • rinnakkaiset kiitotiet

Kiitotien sivussa on yleensä rullausteitä, joita pitkin lentokoneet siirtyvät terminaalirakennukselta kiitotielle ja toisin päin. Rullausteiden rakentamisessa voidaan säästää, jos on kyseessä sen verran harvaan liikennöity lentokenttä, että kiitotien suuntaisen rullaustien sijasta koneet voivat käyttää itse kiitotietä rullaukseen (esimerkiksi ennen lentoonlähtöä ajavat kiitotielle sen keskivaiheilta, sitten kiitotien toiseen päähän, ja kääntyvät siellä).

Kiitoteiden ja lentoasematerminaalin keskinäinen sijainti on merkittävä suunnitteluongelma pyrittäessä minimoimaan rullausaikoja, joina polttoaineenkulutus on merkittävä.

Kiitotien koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiitotien pituus ja leveys vaihtelevat pienimpien kenttien 240 metriä pitkistä ja 8 metriä leveistä aina kansainvälisten kenttien 4 800 metriä pitkiin ja 80 metriä leveisiin. Yhdysvalloissa ja Kanadassa mitat ilmoitetaan jalkoina. Kiitotien pituuteen vaikuttavat liikennöivien koneiden tarpeiden lisäksi merkittävästi paikalliset olosuhteet, sillä lentokoneen ilmassa pysymiseen tarvitsemaan nosteeseen vaikuttaa nopeuden lisäksi myös muun muassa ilmanpaine. Siksi vuoriston ohuessa ilmassa koneet tarvitsevat pidempiä kiitoteitä kuin merenpinnan tasolla. Pisin siviililentokentän kiitotie (5 500 m) on Bamdan kentällä Tiibetissä. USA lentotukikohdassa, Area 51:llä on käytöstä poistettu kuuden mailin (9 656 m) kiitotie, jota tosin ei ole ilmeisesti milloinkaan käytetty kokonaisuudessaan

Kiitoteiden numerointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurten ja pienten lentokenttien kiitotiet noudattavat samoja numerointisääntöjä. Kuvassa Kumlingen lentokentän kiitotie 15.

Kiitoteiden numerointi tapahtuu kompassisuuntien mukaisesti, ja se muodostuu asteluvun kahdesta ensimmäisestä numerosta. Jos kiitotien kompassisuunta on esimerkiksi 172 astetta, numero on 17. Koska kiitotietä voidaan käyttää molempiin suuntiin, kummallakin suunnalla on oma numeronsa. Koska toinen suunta on siis 180 astetta suurempi, esimerkiksi edellisessä tilanteessa (172+180=352) suunta on 35. Kiitotien tunnus on näiden yhdistelmä: 17/35. Mikäli suunta on alle sadan asteen, ensimmäinen numero on nolla (esimerkiksi 04/22).

Mikäli lentoasemalla on kaksi samansuuntaista kiitotietä rinnakkain, numeroiden lisäksi käytetään myös kirjaimia, esimerkiksi 18L (L=left=vasen) ja 18R (R=right=oikea). Mikäli samansuuntaisia kiitoteitä on kolme, käytetään edellisten lisäksi C-kirjainta (C=center=keskimmäinen). Muutamilla suurimmilla kentillä samansuuntaisia kiitoteitä on vielä enemmän, jolloin ylimenevät kiitotiet erotellaan ensimmäisestä kolmesta numeroimalla ne 10 astetta tarkoituksellisesti väärin. Esimerkiksi 18L, 18C, 18R ja 19 voivat olla todellisuudessa neljä täsmälleen yhdensuuntaista kiitotietä.

Koska numero annetaan kompassisuunnan mukaan, ongelmia aiheutuu Kanadassa, sillä sen alueella sijaitsee magneettinen pohjoisnapa. Tästä syystä pohjoisessa Kanadassa kiitotiet numeroidaan karttapohjoisen mukaan.[3]

Kiitotien merkintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentokentällä kiitotien opasteena toimii valotaulu, jolle kiitotien numero on kirjoitettu valkoisilla numeroilla punaiselle taustalle.

Aktiivinen kiitotie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka kentällä olisi useita kiitoteitä, niistä käytetään kerrallaan yleensä vain muutamaa. Tällaisia nimitetään aktiivisiksi kiitoteiksi. Aktiivisen kiitotien valinnassa yleensä tärkein kriteeri on tuulen suunta, sillä lentoonlähtöjen ja laskujen tulisi tapahtua vastatuuleen. Myös muut tekijät, muun muassa melumääräykset, voivat vaikuttaa valintaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ilmailumääräys AGA M3-1. AGA M3-sarjan ilmailumääräyksissä käytettyjen käsitteiden määritelmiä (PDF) (s. 3) 31.5.2000. Vantaa: Ilmailulaitos, Lentoturvallisuushallinto. Viitattu 4.1.2013.
  2. Suomen kielen perussanakirja. Hakusana kiitorata. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1990.
  3. Canadian NOTAM Procedures Manual (PDF) (s. 21) 16.11.2009. Nav Canada. Viitattu 10.2.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]