Euroopan alueellisten lentoyhtiöiden liitto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Euroopan alueellisten lentoyhtiöiden liitto eli European Regions Airline Association (ERA) on merkittävin toimielin, joka ajaa Euroopan sisäisen lentoliikenteen tavoitteita ja etuja. Päämääriin pyritään vaikuttaen lainsäädännön ja ympäristön tilaan, helpottaen teknistä kehitystä ja yhteistyötä sekä tavoitellen yleistä ja poliittista tukea.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ERA perustettiin vuonna 1980 viiden jäsenen voimin. Vuodesta 1987 ERA:n jäsenmäärä on kasvanut yli 220:n yhtiön.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoon kuuluu yli 200 yhtiötä, joista 60 on lentoyhtiötä ja 40 on lentoasemia. Loput sijoittuvat lentokoneiden, -moottoreiden, -tarvikkeiden ja -palveluiden tuotantoon sekä sidosryhmiin.

Jäsenlentoyhtiöillä on noin 1 100 lentokonetta ja yli 390 kohdetta Euroopan 55:ssä maassa. Lentoreittien lukumäärä on noin 1 300, vuosittainen matkustajamäärä on noin 73 miljoonaa henkilöä ja lentovuoroja on vuosittain noin 1,7 miljoonaa. Matkustajista noin 52% on liikematkustajia, 31% on syöttöliikenteen matkustajia ja 98% on reittilentojen matkustajia.

Yhtiöiden koneissa on keskimäärin 68 matkustajapaikkaa, ja 56% laivastosta on suihkukoneita. Keskimääräisessä yhtiössä ollaan hankkimassa uusinta ja ympäristöystävällisintä kalustoa ja laivaston keski-ikä on alle 10,5 vuotta.

ERA:n jäsenlentoyhtiöt liikennöivät keskimäärin 550:n kilometrin mittaisia reittejä, mikä vastaa esimerkiksi Amsterdamin ja Berliinin sekä Pariisin ja Bordeaux'n välisiä etäisyyksiä.

Jäsenlentoasemat työllistävät suoraan 15 - 5 523 henkilöä asemaa kohden. Asemien kautta kulkee yksikköä kohden vuosittain 5 000 - 26 650 000 matkustajaa, ja liikennesuoritteita tehdään kullakin 6 500 - 360 000 vuodessa. [1]

ERA:n alueellisten lentoyhtiöiden konferenssi kokoaa vuosittain edustajia jäsenyhteisöistä ja muista yhteisöistä. [2]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämaja sijaitsee Fairoakin lentoasemalla, lähellä Wokingin kaupunkia, Surreyn kreivikunnassa, Kaakkois-Englannissa.

ERA:n korkein toimielin on johtokunta, joka valitaan ERA:n vuosikokouksessa. Johtokuntaan kuuluu 12 jäsenlentoyhtiön johtajaa sekä seitsemän muiden jäsenyritysten edustajaa, joista kaksi edustaa lentoasemia. Toimielin johtaa ja valvoo ERA:n toimintaa ja tavoitteita.

ERA:n johtajisto toimii johtokunnan lukuun. Johtajisto jakautuu viiteen osastoon, joiden toimialat ovat tekniikan palvelut, yritysviestintä, ilmailupolitiikka, liiketoiminnan kehitys sekä infrastruktuuri ja ympäristö. Jokaisella osastolla on erillinen johtaja sekä avustavia toimihenkilöitä.

Vuosikokous pidettiin edellisen kerran 8. - 10. lokakuuta 2008 Manchesterissa. ERA:n johtokuntaan saivat lentoyhtiöistä edustuksen Aegean Airlines, Air Nostrum, Aer Arann, Blue1, Brit Air, Eastern Airways, KLM Cityhopper, Lufthansa CityLine, Skyways, Swiss European Airlines, Tyrolean Airways ja Aeroflot-Nord sekä lentoasemista Salzburg ja Rotterdam. Edustuksen saivat myös ATR, BAE Systems, Bombardier, Embraer ja GECAS.

Seuraava vuosikokous pidetään 7. - 9. lokakuuta 2009 Sveitsin Interlakenissa. [3]

Palkinnot ja kunniamaininnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ERA myöntää vuosittain jäsenilleen palkintoja ja kunniamainintoja, joista merkittävimmät ovat vuoden lentoyhtiön ja vuoden lentoaseman valinnat. Manchesterin vuosikokouksessa kauden 2008/9 parhaana lentoyhtiönä palkittiin Aegean Airlines ja parhaaksi lentoasemaksi valittiin London City Airport. Lentoyhtiöistä toiseksi sijoittui CityJet ja kolmanneksi Widerøe

Useimmin parhaiksi lentoyhtiöiksi on valittu Air Nostrum (2007/8, 2003/4, 2002/3, 1999) ja Binter Canarias (2005/6, 1992, 1991). Aegean Airlines sijoittui parhaaksi myös kaudella 2004/5.

Lentoasemia on palkittu kaudesta 2006/7 alkaen, jolloin parhaana palkittiin Innsbruck. Kauden 2007/8 parhaana lentoasemana palkittiin München. [4]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. What we do European Regions Airline Association. Viitattu 11.11.2008.
  2. Regional Airline Conference European Regions Airline Association. Viitattu 11.11.2008.
  3. General Assembly 2008 European Regions Airline Association. Viitattu 11.11.2008.
  4. ERA Awards 2008/9 European Regions Airline Association. Viitattu 11.11.2008.