Läskikapina
Läskikapina olivat tapahtumat talvella 1922 Kuolajärven ja Savukosken välisellä seudulla. Kapina alkoi 2. helmikuuta Savukoskella Kemi Oy:n Värriön tukkityömaalla Itä-Karjalasta tulleen punaupseerin Jahvetti Moilasen värväyspuheesta ja päättyi 7. helmikuuta, kun joukot ylittivät rajan ja palasivat Neuvosto-Venäjälle. Kapina oli Moskovassa 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen vastaveto itäkarjalaisten kansannousulle.[1] Jossakin vaiheessa oli tarkoitus perustaa Suomen punaisen kaartin Ruotsin pataljoonan avulla erityinen Pohjolan kommunistinen neuvostotasavalta, johon olisi kuuluneet Pohjois-Suomi, Pohjois-Ruotsi, Pohjois-Norja ja Neuvosto-Karjala, mutta jostakin syystä suunnitelmista luovuttiin.[2][3] Nimityksen läskikapina arvellaan saaneen alkunsa joukkion elintarvikkeiden ryöstön jäljiltä löytyneestä suuresta määrästä siankylkisilavaa eli läskiä.[4][5] Toinen mahdollinen selitys nimelle on se, että Moilanen luki kapinan manifestin läskilaatikon päällä seisten.[6]
Sisällysluettelo |
Taustaa [muokkaa]
Tapahtumat alkoivat jo syksyllä 1919, kun Jahvetti Moilanen eli Myyryläinen ilmestyi Sallaan erääseen taloon pitämään palopuhetta pian alkavasta kapinasta.[3] Kapinaa valmisteltiin tiiviisti järjestämällä erilaisia aseharjoituksia ja hankkimalla aseita punaupseeri Vilho Honkasen johdolla aina vuoteen 1920 saakka pääasiassa Kuhmoniemen alueella.[3] Sitten kesäkuussa vuonna 1921 "Moilanen" saapui uudestaan Sallaan ja matkusteli Lapin alueella, mutta hänen tiedetään käyneen myös Helsingissä.[7] Samaan aikaan Eino Rahja organisoi aseita Knäsöön, ja sieltä aseet salakuljetettiin Suomen puolelle. Aseita salakuljetettiin jopa keskellä päivää lahjottujen suomalaisten viranomaisten seuratessa vierestä. Alkutalvesta Moilanen osteli vaatteita Sallan kirkonkylällä suoraan kaupoista.[7][8]
Retkikunnan johtajaksi nimitettiin Frans "Janne" Myyryläinen, joka käytti salanimeä Jahvetti Moilanen. Myyryläinen oli valmistunut punaupseerikoulusta Pietarissa syksyllä 1921, ja hänet tiedettiin erinomaiseksi organisaattoriksi. Hän oli toiminut Suomen sisällisssodan aikana Punakaartissa Kajaanissa, hänet oli vangittu, mutta hän oli päässyt pakenemaan vankileiriltä Kuopiosta.[9] Retkikuntaan kuului 35 poliittisesti valikoitua miestä, jotka olivat aikaisemmin osallistuneet taisteluihin niin sanotun Muurmannin legioonan joukoissa.[10] Retkelle valittiin myös jääkärit Petter Järventaus ja Emil Kvick. Heidät järjestettiin pataljoonaksi, joka koostui useista noin kymmenen miehen vahvuisista joukkueista. Retkikunta vaihtoi univormunsa siviilivaatteisiin.[5]
Retkikunta ylitti Suomen rajan Ala-Kurtissa 29. tammikuuta. Liikkuminen tapahtui hiihtäen, ja hevoset vetivät aserekiä. Aseistukseen kuului kivääreitä ja neljä Lewis-pikakivääriä. Retkikunta saapui 30. tammikuuta Sallaan, josta jatkettiin eteenpäin 31. tammikuuta kohti Kemi Oy:n suurta Värriön metsätyömaata. Retkikunta saapui tavoitteeseensa 1. helmikuuta. Retkikunnan saapumiseen ei kiinnitetty metsätyömaalla juurikaan huomiota.[5]
Kapinan kulku [muokkaa]
Retkikunta aloitti toimintansa Värriön metsätyömaalla varhain aamulla 2. helmikuuta. "Moilanen" ja "Kalle Karhuksi" esittäytyneet miehet tunkeutuivat konttorihenkilökunnan ja työnjohtajien pirttiin. Moilanen ilmoitti: "Vallankumous on puhjennut koko Suomessa" ja vaati johtajien antautumista. Nämä antautuivatkin, kun havaitsivat aseistautuneiden miehien piirittävän pirttiä. Myyryläinen takavarikoi työmaan tavaravarastot ja käteiskassan.[5]
Moilasen miehet kokosivat metsätyömaalla noin 600 metsätyömiestä, jotka kuuntelivat, kun Moilanen nousi sianlihalaatikon päälle esittämään työläisille "Pohjolan Punaisen Sissipataljoonan taistelujulistuksen". Julistuksessa käsiteltiin sekä metsätyöläisten asemaa että suomalaisten vapaaehtoisten heimosotaretkiä Itä-Karjalaan. Tilaisuudessa puhui myös "Karhu". Moilanen värväsi työmaan kassalla ja tavaroilla miehiä Pohjolan punaiseen sissipataljoonaan. Puheen seurauksena pataljoonaan liittyi noin kolmesataa työmiestä.[1][5]
Miehet aseistettiin Moilasen retkikunnan Venäjältä tuomilla aseilla, ja heille maksettiin palkkaa: jalkamiehille 150 markkaa ja hevosmiehille 350 markkaa. Pataljoona lähti 2. ja 3. helmikuuta välisenä yönä takaisin itään päin. Tässä vaiheessa kuormastoa veti noin 300 hevosta. Pääjoukosta erillään kulki noi 30 punaupseerin joukko, joka kävi Raahe Oy:n, Yttersfors-Munksundin ja And. Kurt & Co:n työmailla. Työmaiden kassat ja varastot takavarikoitiin, ja pataljoonaan liittyi lisää miehiä niin, että koko joukko kasvoi 400–500 henkeen.[5]
Pataljoona vangitsi paluumatkan aikana neljä yllätettyä rajavartijaa. Pataljoona saapui 5. helmikuuta Sallaan, jossa ammuttiin koko kapinan ainoa laukaus paikalliseen rajavartiohenkilökuntaan kuuluneen kanssa. Yksi pataljoonan miehistä haavoittui kaulaan, ja hänet jätettiin Sallan sairaalaan. Rajavartioesikunta vangittiin.[11] Sallaan tultaessa moni Moilasen värväämistä miehistä oli karannut joukosta. Sallassa pataljoonan vahvuudeksi saatiin 340 miestä ja 70 hevosta. Pataljoona ylitti rajan 7. helmikuuta. Rajan takana oli vastassa parinsadan miehen vahvuinen puna-armeijan vakinainen osasto. Rajan ylityksen jälkeen Moilasen joukon vahvuudeksi laskettiin 234 miestä, 15 naista ja yhdeksän lasta. Miehistä oli aseistettuja 180.[5] Yksi "kapinan" omituisimmista piirteistä oli, että Moilanen palautti yksikön pakko-ottamat hevoset takaisin rajan takaa ja lähetti henkilökohtaiset kiitokset "lainasta".[12]
Myöhemmin Moilasen joukko päätyi Muurmannin radan varrella olevaan Knäsöön, jossa 15. helmikuuta alkaen alettiin joukon asekuntoisille miehille antaa sotilaskoulutusta. Tarkoituksena oli muodostaa joukosta puna-armeijan osasto, joka voisi osallistua Itä-Karjalan kansannousua tukeneiden suomalaisten vapaaehtoisten karkottamiseen. Maaliskuussa 1922 Knäsöön saapui Eino Rahja, joka ilmoitti, että puna-armeija ei tarvinnut enää Moilasen kokoamia miehiä. Syynä oli se, että Toivo Antikainen oli jo lyönyt Itä-Karjalan kansannousua tukeneet suomalaiset. Rahja valitsi joukosta 215 miestä, jotka soveltuivat Pietarin kansainvälisen sotakoulun oppilaisiksi.[13] Puutteellisten tietojen mukaan valituista 156 myös valmistui koulusta punaupseereiksi.[5]
Kuolajärvelle sijoitetun Sallan rajakomppanian päällikkönä toiminut jääkäriluutnantti Jalmari Id (sukunimi myöhemmin Pajakka) miehineen antautui taisteluitta sen jälkeen kun läskikapinalliset olivat katkaisseet komppanian viestiyhteydet ja väittäneet koko Lapin olevan kapinallisten hallussa.[11]Id sai tämän vuoksi myöhemmin 42 päivän arestirangaistuksen. Hän saattoi kuitenkin jatkaa uraansa rajavartiolaitoksessa ja toimi viimeksi 1935-1939 Petsamon rajakomppanian päällikkönä. Jalmari Pajakka pidätettiin syksyllä 1939 Petsamon suuren vakoilujutun yhteydessä.
Vaikutukset [muokkaa]
Läskikapina häiritsi Itä-Karjalan kansannousua tukeneiden suomalaisten vapaaehtoisten yhteyksiä selustaan ja tuki siten epäsuorasti puna-armeijan toimintaa kansannousun kukistamisessa. SKP toivoi, että Moilasen retki olisi muodostunut laajemmaksikin vallankumoukseksi, mutta tämä ei toteutunut. Retkikunnan toiminta sai kuitenkin Suomessa paljon huomiota ja herätti rajaseuden väestössä pelkoa.[1]
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- Niinistö, Jussi: Heimosotien historia 1918–1922. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005 ISBN 951-746-687-0.
- Palokangas, Markku (toim.): Sotahistoriallinen aikakauskirja 21. Helsinki: Suomen sotahistoriallinen seura, 2002. ISSN 0357-816X.
- Tigerstedt, Örnulf: Vastavakoilu iskee. Helsinki: Otava, 1943.
- Tuominen, Arvo: Maan alla ja päällä,muistelmia vuosilta 1921-1933. Helsinki: Tammi, 1958.
- Sundquist, Jarl: Läskikapina. Porvoo: WSOY, 1963.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b c Niinistö 2005, s. 232.
- ↑ Tuominen 1958, s. 24
- ↑ a b c Tigerstedt 1943, s. 56
- ↑ Tigerstedt 1943, s. 65. Kirjoittaja arvelee läskikapainan saaneen nimensä kuormastossa olleesta läskistä
- ↑ a b c d e f g h Peltokangas 2002, s. 63–67. Suomalaiset punaupseerit Itä-Karjalan kansannousun kukistajana 1922 (Salomaa, Markku).
- ↑ Front, Hjalmar: Kremlin kiertolaisia, 1970, s. 125
- ↑ a b Kirjailija selvittää aseiden salakuljetusta
- ↑ Sundquist, Jarl: Läskikapina, s. 38–42. Kirjailija kuvailee yksityiskohtaisemmin tapahtumia. Mainitsee nimeltä erään aliupseerin joka oli sekaantunut tapahtumiin.
- ↑ Tigerstedt 1943, s. 55
- ↑ Tigerstedt 1943, s. 62
- ↑ a b Tigerstedt 1943, s. 66
- ↑ Tuominen 1958, s. 111
- ↑ Rahjan valitsemiin Pietarin kansainvälisen sotakoulun kurssilaisiin kuului jääkäri Frans Kiiskilä ja yksi Lapin rajavartioston kersantti.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Alava, Ali: Punaiset etappimiehet. Hämeenlinna: Karisto, 1973. ISBN 951-23-0759-6.
- Heinänen, Hannu (toim.): Asein, aattein, opein. Oulu: Oulun Historiaseura, 1996. ISBN 951-96266-5-4.
- Lackman, Matti: Jahvetti Moilanen − läskikapinan johtaja: poliittinen elämäkerta (1881−1938). Oulu: Oulun Historiaseura, 1993. ISBN 951-96266-2-X.
