Vartiomoottorivene

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vartiomoottorivene 1930- tai 1940-luvulta.
Kotkan Merikeskus Vellamossa entisöitynä ja näytteillä oleva Vartiomoottorivene 11, on viimeinen nykypäiviin säilynyt vartiomoottorivene.

Vartiomoottoriveneet (lyhenne VMV) olivat Suomen Merivartiolaitoksen keveitä ja nopeita puurunkoisia aluksia. Ne rakennettiin 1930-luvulla merivartiointiin sekä kieltolain aikaiseen pirtusalakuljetuksen torjuntaan.

Ainoa nykypäiviin säilynyt vartiomoottorivene, numero 11, on Kotkan Merikeskus Vellamossa museoituna alkuperäisessä 1930-luvun asussaan.

Vartiomoottoriveneet ennen sotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartiomoottoriveneet suunnitteli merivoimilla työskennellyt diplomi-insinööri Jaakko Rahola. Veneistä tuli kevyitä, nopeita ja merenkulkuominaisuuksiltaan hyviä. Painoa niillä oli noin 30 tonnia, pituutta 20–25 metriä ja aseistuksena rauhan aikana 20 mm:n tykki. Miehistön lukumäärä oli 8 miestä. Ensimmäinen vene tilattiin joulukuussa 1929 U. Suortin Veneveistämöltä Helsingistä. Tämä vene kuitenkin myöhästyi, joten myöhemmin Saksasta tilatut kaksi venettä valmistuivat ennen sitä. Seuraavat kaksi venettä tilattiin tammikuussa 1931 Uudenkaupungin Veneveistämöltä ja ne valmistuivat saman vuoden joulukuussa. Seuraavaksi tilattiin yksi vene Turun Veneveistämöltä ja se valmistui 1932. Seuraavana oli vuorossa suurtilaus vartiomoottoriveneiden rakennuskilpailun voittajalta Turun Veneveistämöltä. Veistämöltä tilattiin keväällä 1934 kymmenen VMV:tä, jotka valmistuivat 1935.

Vartiomoottoriveneissä 1–7 oli bensiinimoottorit, mutta veneissä 8–17 käytettiin polttoaineena kaasuöljyä. VMV 3 ja VMV 7 tuhoutuivat konehuoneessa syttyneen tulipalon ja räjähdysten seurauksena vuosina 1931 ja 1933.

Vartiomoottoriveneet sodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan alettua vartiomoottoriveneiden aseistusta parannettiin konekivääreillä, syvyyspommeilla ja savunkehittimillä. Jatkosodassa aseistus riippui veneiden käyttötarkoituksesta, joten ne saattoivat ottaa 4 tai 5 miinaa tai kaksi 450 mm:n torpedoa. Joitakin veneistä käytettiin myös tykkiveneinä, jotka oli aseistettu 40 mm:n ja 20 mm:n tykeillä. Joitakin käytettiin sukellusveneiden torjuntaan, jolloin aseina oli 20 mm:n tykki ja syvyyspommeja. Talvisodassa vartiomoottoriveneet eivät osallistuneet suuriin taisteluihin. Jatkosodassa veneiden tärkeimpiä tehtäviä olivat sukellusveneiden torjunta ja suurempien alusten suojaaminen. Veneet ottivat osaa Somerin ja Bengtskärin taisteluihin.

Sodissa menetettiin yhteensä viisi vartiomoottorivenettä, joista kaikki vuoden 1944 aikana. Kaksi upposi Helsingin pommituksissa, yksi pommituksissa Koivistolla ja kaksi saksalaisten hyökkäyksessä Suursaarelle.

Suomen muut vartiomoottoriveneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VMV 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VMV 4 oli 1931 takavarikoitu norjalainen salakuljetusvene (entiseltä nimeltään Sterling), joka myytiin siviilikäyttöön 1939, kun tilalle saatiin isompia ja tehokkaampia aluksia.

VMV 18 – VMV 20[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä alun perin suojeluskunnille rakennetut veneet oli annettu merivartiolaitokselle 1944. Ne olivat 21–22-tonnisia, nopeuden ollessa 10–11 solmua. VMV 18 oli rakennettu Porvoossa 1935 ja VMV 19 ja VMV 20 Tolkkisissa 1943.

VMV 101 – VMV 104[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä saksalaista alkuperää olevat veneet toimivat Laatokalla 19431944. Veneet oli hankittu Laatokalla 1942 toimineelta Einsatzstab Fähre Ostilta. Veneet olivat 10 tonnia painavia, niiden nopeus oli seitsemän solmua ja ne oli aseistettu 57 mm:n ja 20 mm:n tykeillä. Ne joutuivat Neuvostoliiton haltuun syksyllä 1944.

Suomen vartiomoottoriveneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]