Kihlakunta

Wikipedia

Kihlakunnat olivat Suomessa lääniä pienempiä valtion paikallisalueita. Kihlakuntajärjestelmä lakkautettiin vuoden 2008 alusta lukien. Kihlakunnanviraston toiminnot ja yhteinen henkilöstö siirrettiin tällöin poliisilaitoksiin, ulosottovirastoihin, syyttäjänvirastoihin ja maistraatteihin.

1. joulukuuta 1996 - 31. joulukuuta 2007 paikallishallinto järjestettiin kihlakunnittain, joita oli 90. Kihlakuntien rajat olivat samat kuin kuntien rajat ja niiden alueista määräsi valtioneuvosto. Kihlakunnassa oli kihlakunnanvirasto, lääninhallituksen alainen valtion viranomainen, joka hoitaa poliisi-, syyttäjä- ja ulosottotehtäviä.

[muokkaa] Historia

Ennen vuotta 1945 kihlakunta oli kruununvoudin ja henkikirjoittajan virkapiiri, joka käsitti yhden tai useamman kunnan. Kun kruununvoudin virka lakkautettiin, jäi kihlakunta ainoastaan henkikirjoittajan virkapiiriksi vuoteen 1996 saakka. Ennen vuotta 1960 perustetut kaupungit eivät kuuluneet kihlakuntiin. (Kihlakunnanoikeuden toimialue ei tästä nimikkeestä huolimatta ollut kihlakunta vaan tuomiokunta, jonka alue ei välttämättä ollut sama kuin kihlakunnan.) Nykyään henkikirjoittaja on kihlakunnan maistraatin rekisteriosaston päällikön virkanimike.

Kihlakunta on alkuaan vastannut pitäjää, myöhemmin se on ollut mm. tuomarin virka-alue. Kansatieteilijä ja akateemikko Kustaa Vilkuna (1902–1980) on selvittänyt teoksessaan Kihlakunta ja häävuode (Otava, Helsinki 1964) suomalaisen yhteiskunnan järjestäytymisen vaiheita. Vilkunan mukaan länsisuomalaisen murteen sana kihlakunta jokseenkin vastaa itäsuomalaista sanaa pitäjä. Vilkunan ehdottama suora käännös sanalle kihlakunta on veropitäjä. Sana ”kihla” on laina muinaisgermaanisesta sanasta ”geisel”, pantti(vanki).

Suomen sanan kihla ja muinaisgermaanin sanan geisel välinen yhteys perustuu Vilkunan mukaan keskiaikaiseen veronperintäkäytäntöön, jossa valloitetun alueen uskollisuus varmistettiin ottamalla alueen hallitsijan tai muiden korkeasukuisten miesten jälkeläisiä määräajaksi panttivangeiksi.