Karjalaiset
Wikipedia
Karjalaiset ovat Karjalan maakuntien itämerensuomalaisia asukkaita, jotka ovat viimeistään keskiajalta lähtien muodostaneet kaksi erillistä ryhmää. Suomen karjalainen heimo on osa suomalaista kansaa. Venäjällä asuvat karjalaiset puolestaan ovat oma kansansa. Saman nimen käyttäminen kahdesta erillisestä ihmisryhmästä aiheuttaa toistuvasti väärinkäsityksiä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Karjalaisten kahtiajako
-
Pääartikkeli: Karjalaisten historia
[muokkaa] Rautakautinen muinais-Karjala
Karjalaiset eivät muodostaneet yhtenäistä kansaa tai valtiota, vaan he elivät suhteellisen erillisinä yksikköinä muun muassa Karjalankannaksella, Viipurinlahden ympäristössä sekä Laatokan länsi- ja pohjoisrannalla. Näillä alueilla muotoutui niin sanottu muinaiskarjalan kieli, jonka puhujia siirtyi rautakauden loppuvaiheessa ja keskiajalla myös Savoon, Vienan rannoille ja jopa Pohjois-Pohjanmaalle.
Karjala joutui Novgorodin valtaan ilmeisesti 1280-luvulla, jolloin se muodosti Käkisalmesta (Korelasta) käsin hallitun alueen. Ruotsi valtasi jalansijan Karjalankannakselta vuonna 1293 Viipurin perustamisen myötä. Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savilahden.
[muokkaa] Karjalan kansa jakaantuu
Karjalan asutus jakaantui keskiajalla, kun Karjala jaettiin Ruotsin ja Novgorodin ja siten katolisen ja ortodoksisen kirkon kesken. Uskonnollinen ero, kulttuuri- ja kauppayhteyksien suuntautuminen sekä muuttoliikkeet johtivat siihen, että Novgorodin puolella muinaiskarjalan kielestä kehittyi vähitellen karjalan kieli eli varsinaiskarjala. Ruotsin Karjalassa puhuttu kieli muodostui läntisten vaikutteiden voimasta ns. viipurinkarjalaksi ja lopulta suomen kielen kaakkoismurteiden ryhmäksi, jota nimitetään myös suomen kielen karjalaismurteiksi. Myös Savossa ja Pohjois-Karjalassa puhutut suomen savolaismurteet palautuvat osittain muinaiskarjalaan. Pohjois-Karjalassa puhuttavissa suomen itäisissä savolaismurteissa on yhä runsaasti karjalan kielestä periytyvää sanastoa.
[muokkaa] 1600-luvun väestömuutos Karjalassa
-
Pääartikkeli: Karjalan väestömuutos 1600-luvulla
1600-luvulla Ruotsin alaisuuteen joutui sotien seurauksena ortodoksisia karjalaisia, joita asui silloisen Käkisalmen läänin (muun muassa nykyinen Pohjois-Karjala) alueella. Tätä ortodoksiväestöä pakeni sotien ja uskonnollisen vainon vuoksi muun muassa Tverin alueelle. Monissa pitäjissä paikalleen jääneet ortodoksit kääntyivät muutaman sukupolven kuluessa luterilaisiksi. Tyhjiksi jääneille maille taas tuli luterilaista väestöä, joka läänin pohjois- ja keskiosissa oli suurelta osin savolaistaustaista. Näitäkin Karjalan uusia asukkaita alettiin vähitellen kutsua karjalaisiksi. Heidän perujaan Pohjois-Karjalassa puhuttu murre liittyy savolaismurteisiin eikä eteläisemmässä Karjalassa puhuttuihin kaakkoismurteisiin. Käkisalmen läänin eteläosassa Karjalankannaksella tyhjiksi jääneet alueet asutettiin paljolti Länsi-Karjalasta eli Äyräpään, Jääsken ja Lappeen kihlakunnista käsin, mistä syystä läänin eteläosan murre on ollut suomen kielen kaakkoismurretta eli karjalaismurretta.
[muokkaa] Suomen ja karjalan kielen puhujat 1600-luvun jälkeen
Ruotsin ja sittemmin itsenäisen Suomen alueelle jäänyt ortodoksiväestökin suureksi osaksi siirtyi puhumaan suomea (savoa tai kaakkoismurretta) jo varhaisessa vaiheessa. Poikkeuksen tässä muodostivat niin sanotun Raja-Karjalan asukkaat. Venäjän valtaan jääneessä Itä-Karjalassa suomesta eroava karjalan kieli on säilynyt näihin päiviin saakka, joskin sen puhujien määrä on 1900-luvulla romahtannut.
[muokkaa] Karjalaiset (Suomen maakuntaheimo)
Suomalaisten karjalaisten kotiseutua oli Suomelle kuulunut Karjalan alue, jonka pääosa kuului Viipurin lääniin ja pohjoisosa Kuopion lääniin. Alueluovutusten jälkeen näistä alueista jäi Suomelle nykyisten Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakuntien alue. Kun Suomessa puhutaan karjalaisista, käytetään sanaa useimmiten juuri tässä merkityksessä. Tällöin karjalaisiksi kutsutaan Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan asukkaita sekä luovutetun Karjalan alueilta evakkoon lähteneitä karjalaisia.
Suomen Etelä-Karjalan maakunnassa puhuttavan kielen katsotaan edustavan suomen kaakkoismurteita, kun taas Pohjois-Karjalassa puhutaan murretutkijoiden mukaan suomen kielen savolaismurteita. Murreraja kulkee Parikkalan kunnan tienoilla. Kaakkoismurteet eli suomen karjalaismurteet jakautuvat varsinaiskarjalaa muistuttaviin sisämaan murteisiin ja inkeroista muistuttaviin rannikon murteisiin. Murteesta huolimatta pohjoiskarjalaisiakin pidetään yleensä karjalaisina eikä savolaisina, tosin osa heistä mieltää itsensä itäsuomalaisiksi.
Karjalaisevakkoja asutettiin kaikkialle Suomeen, minkä vuoksi karjalaiset ovat nykyisin levittäytyneet laajalle. Monilla sotien jälkeen syntyneillä nykysuomalaisilla on karjalaisia juuria. Karjalan Liitto on suurin karjalaisuuden säilymistä edistävä järjestö.
[muokkaa] Karjalaisiin liittyviä stereotypioita
Karjalaisten on sanottu olevan eläväisiä, iloisia ja musikaalisia. Tämä stereotypia yleistyi 1800-luvun puolivälissä, jolloin muun muassa Zacharias Topelius ja Johan Vilhelm Snellmann rakensivat suomalaisen kansakunnan identiteettiä. Heidän aikanaan luotuja maakuntaheimojen tyypittelyjä opetettiin sukupolvien ajan kouluissa täytenä totena. Historiantutkija Heikki Ylikankaan mukaan karjalaisia oli aiemmin pidetty kyräilevinä ja vihamielisinä.
Kaarlo Hännisen Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten vuodelta 1929 sanoo karjalaisista seuraavaa: "Karjalainen on solakkavartaloinen ja pitempi. Silmät ovat tummemmat, tukka tavallisesti ruskea ja usein kihara. Luonteeltaan karjalainen on reipas, puhelias ja toimelias. Hänellä ei kuitenkaan ole hämäläisen sitkeyttä töissään. Se nähdään varsinkin siinä, että hänellä ei ole maanviljelyyn niin suurta halua kuin hämäläisillä. Sen sijaan tekee hän mielellään kauppaa. Karjalainen rakastaa laulua ja soittoa."[1]
[muokkaa] Kuuluisia karjalaisia
- Martti Ahtisaari, presidentti
- Lauri Kristian Relander, presidentti
- Kim Borg, oopperalaulaja
- Gustav Hägglund, entinen puolustusvoimain komentaja, Euroopan sotilaskomitean puheenjohtaja
- Iivo Härkönen, kirjailija
- Max Jakobson, diplomaatti
- Arvi Lind, toimittaja
- Erkki Melartin, säveltäjä
- Olavi Paavolainen, kirjailija, myös merkittävä karjalaisromantikko
- Väinö Raitio, säveltäjä
- Kaija Saariaho, säveltäjä
- Aulis Sallinen, säveltäjä
- Edith Södergran, runoilija
- Martti Talvela, oopperalaulaja
- Riitta Uosukainen, eduskunnan ensimmäinen naispuhemies
- Johannes Virolainen, valtioneuvos
- Veikko Vennamo, Asutusasiain osaston pääjohtaja, ministeri, puoluejohtaja, SPP-SMP:n perustaja ja ideologi
- Larisa Lazutina, Venäläinen hiihtäjä
- Unto Mononen, säveltäjä
| Suomalaiset |
|---|
|
Hämäläiset | Inkerinsuomalaiset | Karjalaiset | Kveenit | Pohjalaiset | Savolaiset | Länsipohjalaiset | Varsinaissuomalaiset |
[muokkaa] Karjalaiset (itämerensuomalainen kansa)
Karjalaiset ovat itämerensuomalainen, pääasiassa ortodoksinen kansa, jolla on oma kieli, historia ja identiteetti. Karjalaisiin luetaan tällöin vaihteleva joukko Karjalan tasavallassa ja muissa Venäjän federaation osissa asuvia pieniä väestöryhmiä. Kiistattomimmin karjalaisia ovat varsinaiskarjalan puhujat. Livviläisiä ja lyydiläisiä pidetään usein omaa murrettaan puhuvina karjalaisina, mutta tämä perustuu enemmän hallinnolliseen perinteeseen kuin kyseisen väestön omaan käsitykseen. Joskus heitä pidetäänkin erillisinä itämerensuomalaisina kansallisuuksina, joilla on oma kieli.
Ennen vuotta 1939 varsinaiskarjalan etelämurteita tai livviä (aunuksenkarjalaa) puhuvia karjalaisia asui myös Suomeen kuuluneella Raja-Karjalan alueella, joka luovutettiin sodan jälkeen Neuvostoliitolle. Alueen asukkaat jäivät evakkoina Suomeen, jossa he ja heidän jälkeläisensä suomalaistuivat kieleltään. Suomen nykyisellä alueella Kainuun Suomussalmella, itärajan läheisyydessä, sijaitsee muutamia vienalaiskyliä, joissa asuu vielä joitakin vanhoja karjalankielisiä ihmisiä. Aikaisemmin, 1600-luvulle saakka, nykyisen Pohjois-Karjalan alue oli ollut karjalankielistä seutua.
[muokkaa] Eri karjalaisryhmät
Karjalaiseen kansaan luetaan laajimmillaan seuraavat ryhmät:
- Vienankarjalaiset Vienan Karjalassa (varsinaiskarjalan puhujia)
- Tytärkarjalaiset eli saarekekarjalaiset (varsinaiskarjalasta kehittyneiden murteiden puhujia, siirtyneet 1600-luvulla Karjalankannakselta ja Suomen Pohjois-Karjalasta Luoteis-Venäjälle)
- Tverinkarjalaiset
- Valdain eli Novgorodin karjalaiset
- Tihvinänkarjalaiset
- Aunuksenkarjalaiset eli livviläiset Aunuksessa
- Lyydiläiset Itä-Aunuksessa
- Inkerissä asuvat inkerikot, joista Soikkolan inkeroiset identifioivat itsensä myös karjalaisiksi, vaikka yleensä inkerikkoja pidetään omana erillisenä kansanaan.
- Suomen karjalankieliset asukkaat (noin 5000 nykyisin)
[muokkaa] Karjalan kielen kuihtuminen
Vuonna 1989 kansallisuudeltaan karjalaisiksi ilmoittautuvia henkilöitä oli Venäjän federaatiossa 131 000. Näistä noin puolet puhui äidinkielenään karjalaa. Mahdollisesti luku oli kuitenkin suurempi, koska kaikki karjalaa äidinkielenään puhuvat eivät ehkä uskaltaneet vähemmistövainot muistaessaan kertoa todellista äidinkieltään. Venäjällä myös lyydiläiset tilastoidaan karjalaisiksi. Nykyaikaan tultaessa venäjänkielisten osuus on kasvanut ja uudet sukupolvet ovat lähes poikkeuksetta venäjänkielisiä. Jos sama kehitys jatkuu, on karjalan kieli vaarassa kadota kokonaan jo lähitulevaisuudessa.
[muokkaa] Karjalan kielen eri murteiden suhde suomeen
Itämerensuomalainen karjalan kieli on suomen läheisin sukulaiskieli. Suomen kieleen luettavista murteista varsinaiskarjalaa lähimmin muistuttavat sisämaan kaakkoismurteet (karjalaismurteet), joita on puhuttu Saimaan eteläpuolelta Itä-Inkeriin ulottuvalla alueella.
Vienankarjalaa on suomalaisen helppo ymmärtää. Livvi eli aunus sen sijaan tuottaa suuria vaikeuksia. Tverinkarjalaa ymmärtää enää vain paikoin, ja sen nykymuotoa voisikin jo pitää omana kielenään.
Karjalan kielen suuret murre-erot on nähty syyksi sille, ettei sille ole onnistuttu luomaan yhtenäistä kirjakieltä. Osittain tämän takia karjalan kielellä ei ole myöskään virallista asemaa Karjalan tasavallassa.
