Lyydin kieli

Wikipedia

Lyydi
Omakielinen nimi	lyydin kiel', l'yyd'ikiel'
Englanninkielinen nimi	Ludian, Ludic
Ranskankielinen nimi	Lude
Tiedot
Alue	Karjala
Puhujia	3 000
Sija	ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto	latinalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	uralilaiset kielet
Kieliryhmä	suomalais-ugrilaiset kielet suomalais-permiläiset kielet suomalais-volgalaiset kielet itämerensuomalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	-
ISO 639-2	fiu (muut suomalais-ugrilaiset kielet)
SIL	LUD
Ohje

Lyydi on itämerensuomalainen kieli tai murre, joka kuuluu uralilaiseen kielikuntaan. Lyydiläisten varhaishistoria, samoin kuin karjalaistenkin, on jäänyt niukasti tutkituksi. Yleiseksi on muodostunut näkemys siitä, että lyydiläiset ovat muodostuneet keskiaikaisten karjalaisten kohdatessa vepsäläisiä ja samalla sulauttaneet itseensä paikalliset saamelaiset, mikä on viime kädessä luonut omintakeisen kielen ja kulttuurin. Ensimmäinen kirjallinen lähde, jossa lyydiläiset mainitaan on Ahmed ibn Fadlanin kertomus matkastaan Volgalle vuosina 921-922, joissa lyydiläisistä käytetään nimitystä ”luud-aana”. Keskiaikaisissa venäläisissä lähteissä lyydiläiset mainitaan usein nimellä людины / ljudiny eikä heitä tällöin samaisteta karjalaisiin. Mutta jo huomattavasti aiemmin eräästä Novgorodin kaupunginosasta käytettiin nimeä Людин / Людинов eli Ljudin / Ljudinov. Toisen, melko yleisen tieteellisen tulkinnan mukaan sana lyydi olisi peräisin venäjän sanasta люди (ljudi) 'ihmiset'; 'miehet'; 'palvelusväki'.

Sisällysluettelo 1 Kielitieteellinen asema 2 Nykytilanne 3 Kirjallisuutta 4 Aiheesta muualla

[muokkaa] Kielitieteellinen asema

Lyydiä voidaan pitää sekä karjalan murteena että omana kielenään. Tässä artikkelissa ei oteta kantaa kummankaan vaihtoehdon puolesta, vaikka artikkelin otsikossa ja muualla tekstissä käytetään nimitystä kieli. Lyydin puhuma-alue sijaitsee maantieteellisesti aunuksenkarjalan ja vepsän välissä, joten kielessä on vaikutteita kummastakin kielestä. Toisinaan lyydiä pidetään jopa karjalan ja vepsän sekamurteistona, sillä se on syntynyt muinaisvepsästä, johon karjalan kieli on voimakkaasti vaikuttanut. Lyydiläisalue on kuitenkin arkeologiassa muodostanut omanlaisenaan erottuvan alueen jo tuhansien vuosien ajan.

[muokkaa] Nykytilanne

Lyydiläisiä on noin 10 000 ja heistä 3 000 puhuu lyydiä äidinkielenään. Kielen puhuja-alue sijaitsee Karjalan tasavallan itäosassa Petroskoin ympäristössä ja se eteläpuolella Äänisen rannoilla. Lyydin eteläpuolella puhutaan vepsää ja länsipuolella aunuksenkarjalaa.

Lyydi jakautuu kolmeen päämurteeseen, jotka ovat

• pohjoislyydi (Kontupohja)
• keskilyydi (Prääsä)
• Kuujärven lyydi (Kuujärvi).

Kukin murre on saanut vaikutteita eri suunnalta: pohjoislyydiin on vaikuttanut varsinaiskarjala ja erityisesti sen eteläinen murre, keskilyydiin aunuksenkarjala ja Kuujärven lyydiin vepsä. Hävinneitä murteita ovat Järventakuisen, Lohmojan ja Saavan Prääsän murteet.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Lyydinkielistä ja lyydin kieltä käsittelevää kirjallisuutta on melko vähän. Alla on luetteloitu näistä merkittävimpiä.

• Seppoi Ilmorin starina, 1845, laatinut D. E. D. Europaeus, julkaistu Suomettaressa 1847
• Wepsän pohjoiset etujoukot, 1873 - 1874, tutkielma lyydiläismurteista, laatinut Arvid Genetz, julkaistu Kielettäressä
• Lyydin kielen sanakirja, 1908, laatinut Mihail Georgijevski keskilyydin murteesta
• Lyydiläisiä kielennäytteitä, 1934
• Lyydiläismurteiden sanakirja, 1944, toimittanut Juho Kujola
• Lyydiläismurteiden äännehistoria, 1946 (osa 1), toimittanut Aimo Turunen
• Kuujärven refleksiivikonjugaatiot, 1947, artikkeli, Nikolai Bogdanov
• Lyydiläismurteiden äännehistoria, 1950 (osa 2), toimittanut Aimo Turunen
• Lyydiläisiä tekstejä, 1963 - 1984, Pertti Virtaranta
• Lähisukukielten lukemisto, 1967, sisältää Pertti Virtarannan koostamia kielinäytteitä lyydistä
• Fonologitšeskije sredstva ljudikovskoi retši, 1975, Aleksander Barantsev
• Obraztsy ljudikovskoi retši, 1978
• Haljärven lyydiläismurteen muoto-oppia, 1986, Pertti Virtaranta
• Tuohuz ikkunas, 1993, Miikul Pahomov (runoja)
• D'umalan Poig (Jumalan Poika), 1999,(hengellisiä tekstejä), käänt. Miikul Pahomov
• Lyydiland, 2000, Miikul Pahomov (runoja)
• ABC-kird', 2003, Miikul Pahomov ja Lidia Potashova, (aapinen Kuujärven murteella)
• Ehtsluužb, 2005 (arkipäivän ehtoopalvelus ja rukouksia), käänt. Miikul Pahomov

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Lyydiläinen Seura - Lüüdilaine Siebr