Lyydin kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lyydi
Oma nimi lüüdin kiel', lüüdikiel'
Tiedot
Alue Flag of Karelia.svg Karjalan tasavalta
Puhujia 300
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
suomalais-permiläiset kielet
suomalais-volgalaiset kielet
itämerensuomalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 -
ISO 639-2 fiu (muut suomalais-ugrilaiset kielet)
ISO 639-3 lud

Lyydi on suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluva itämerensuomalainen kieli tai murteisto, joka kuuluu uralilaiseen kielikuntaan. Lyydiläisten varhaishistoria on jäänyt niukasti tutkituksi. Yleiseksi on muodostunut näkemys siitä, että lyydiläiset ovat muodostuneet karjalaisten vaikutuksesta ja samalla sulauttaneet itseensä paikalliset saamelaiset, mikä on viime kädessä luonut omintakeisen kielen ja kulttuurin.

Keskiaikaisissa venäläisissä lähteissä lyydiläiset mainitaan usein nimellä людины / ljudiny, eikä heitä tällöin samaisteta karjalaisiin. Jo huomattavasti aiemmin eräästä Novgorodin kaupunginosasta käytettiin nimeä Людин / Людинов eli Ljudin / Ljudinov. Toisen, melko yleisen tieteellisen tulkinnan mukaan sana lyydi olisi peräisin venäjän sanasta люди (ljudi) ’ihmiset, miehet, palvelusväki’.lähde?

Kielitieteellinen asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyydiä voidaan pitää sekä karjalan murteena että omana kielenään. Tässä artikkelissa ei oteta kantaa kummankaan vaihtoehdon puolesta, vaikka artikkelin otsikossa ja muualla tekstissä käytetään nimitystä kieli. Lyydin puhuma-alue sijaitsee maantieteellisesti aunuksenkarjalan ja vepsän välissä, joten kielessä on vaikutteita kummastakin kielestä. Toisinaan lyydiä pidetään jopa karjalan ja vepsän sekamurteistona. Tämän käsityksen mukaan se olisi syntynyt muinaisvepsästä, johon karjalan kieli on vaikuttanut. Lyydiläisalue on kuitenkin arkeologiassa muodostanut omanlaisenaan erottuvan alueen jo tuhansien vuosien ajan.

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 perustetun Lyydilaine-lehden kolmas numero.

Lyydiläisiä on noin 3 000 ja heistä noin 300 puhuu lyydiä äidinkielenään.lähde? Kielen puhuja-alue sijaitsee Karjalan tasavallan itäosassa Petroskoin ympäristössä ja sen eteläpuolella Äänisen rannoilla. Lyydin eteläpuolella puhutaan vepsää ja länsipuolella aunuksenkarjalaa. Vain harvat lapset puhuvat lyydiä.[1]

Lyydi jakautuu kolmeen päämurteeseen, jotka ovat

  • pohjoislyydi (Kontupohja)
  • keskilyydi (Prääsä)
  • Kuujärven lyydi (Kuujärvi).

Kukin murre on saanut vaikutteita eri suunnalta: pohjoislyydiin on vaikuttanut varsinaiskarjala ja erityisesti sen eteläinen murre, keskilyydiin aunuksenkarjala ja Kuujärven lyydiin vepsä. Hävinneitä murteita ovat Järventakuisen, Lohmojan ja Saavan Prääsän murteet.

Vuonna 2008 suomalainen Lyydiläinen Seura ja karjalainen Trias-nuorisojärjestö perustivat Lyydilaine-sanomalehden, jossa on juttuja lyydin ja venäjän kielillä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pahomov, Miikul: Lyydin kansan alkuperästä. Carelia, 2007, nro 6, s. 32-36. Petroskoi: Karjala-kustantamo. ISSN 0868-6513.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ethnologue: Ludian (englanniksi) Viitattu 10.12.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyydinkielistä ja lyydin kieltä käsittelevää kirjallisuutta on melko vähän. Alla on luetteloitu näistä merkittävimpiä.

  • Seppoi Ilmorin starina, 1845, julk. D. E. D. Europaeus, julkaistu Suomettaressa 1847
  • Wepsän pohjoiset etujoukot, 1873 - 1874, tutkielma lyydiläismurteista, laatinut Arvid Genetz, julkaistu Kielettäressä
  • Lyydin kielen sanakirja, 1908, laatinut Mihail Georgijevski keskilyydin murteesta
  • Lyydiläisiä kielennäytteitä, 1934
  • Lyydiläismurteiden sanakirja, 1944, toimittanut Juho Kujola
  • Lyydiläismurteiden äännehistoria, 1946 (osa 1), toimittanut Aimo Turunen
  • Kuujärven refleksiivikonjugaatiot, 1947, artikkeli, Nikolai Bogdanov
  • Lyydiläismurteiden äännehistoria, 1950 (osa 2), toimittanut Aimo Turunen
  • Lyydiläisiä tekstejä, 1963 - 1984, Pertti Virtaranta
  • Lähisukukielten lukemisto, 1967, sisältää Pertti Virtarannan koostamia kielinäytteitä lyydistä
  • Fonologitšeskije sredstva ljudikovskoi retši, 1975, Aleksander Barantsev
  • Obraztsy ljudikovskoi retši, 1978
  • Haljärven lyydiläismurteen muoto-oppia, 1986, Pertti Virtaranta
  • Tuohuz ikkunas, 1993, Miikul Pahomov (runoja)
  • D'umalan Poig (Jumalan Poika), 1999,(hengellisiä tekstejä), käänt. Miikul Pahomov
  • Lüüdiland, 2000, Miikul Pahomov (runoja)
  • ABC-kird', 2003, Miikul Pahomov ja Lidia Potašova, (aapinen Kuujärven lyydiksi)
  • Ehtsluužb, 2005 (arkipäivän ehtoopalvelus ja rukouksia), käänt. Miikul Pahomov
  • Tervheks! Lugendkird' Kujärven lüüdin kielel, 2007. Miikul Pahomov ja Lidia Potašova (koulun lukukirja)
  • Pajod. Lyydiläisiä lauluja, 2007. Pit'k Randaane. Toimitus: Miikul Pahomov
  • Lüüdilaine 2005-2007, 2013-, vuosijulkaisu. Päätoimittajat Miikul Pahomov ja Veikko Purmonen.
  • Karjalan Heimo, 2003, N:o 9-10. Kuujärven erikoisnumero. Päätoimittaja Sakari Vuoristo.
  • Carelia, 2007, N:o 6. Lyydiläinen erikoisnumero. Päätoimittaja Robert Kolomainen.
  • Ukon bembel, 2010, Miikul Pahomov (runoja)
  • Kuujärven lyydiläistekstejä, SUS 2011, Miikul Pahomov
  • Kondan Kalndan, Kuujärven lyydin kansanrunoutta, 2012, koonnut Miikul Pahomov

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]