Merjan kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
merja
Tiedot
Alue Moskovan alue
Virallinen kieli ei virallista asemaa
Puhujia 0 (sammunut 1500-1700-luvulla)
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto ei kirjakieltä
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet

Merjan kieli oli suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään kuulunut kieli. Merjalaiset, jotka tuhat vuotta sitten asuivat nykyisen Moskovan tienoilla, sulautuivat jo 1500-luvulla slaaveihin ja omaksuivat heidän kielensä. Joidenkin lähteiden mukaan merjaa puhuttiin vielä 1700-luvulla nykyisten Ivanovon, Kostroman ja Jaroslavlin seuduilla. Tästä kuitenkaan ei ole pitäviä todisteita.

Merjan kielen jälkiä paikannimistössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merja, kuten myös sukukielet muroma ja metserä kokivat saman kohtalon slaavien ekspansion aikoihin 1000–1200-luvuilta lähtien. Vaikka kielellisesti nämä kansat ovatkin sulautuneet jo täysin venäläisiin, on heistä jäänyt muistoksi lukuisia paikannimiä. Esimerkkeinä näistä nimistä on esitetty Moskvajoki eli Moskova ("moskainen"), Volga ("valkoinen") ja Seliger-järvi ("selät").lähde? Volga- ja Moskvajoen etymologioista on tosin muitakin teorioita.

Kartta eri kansojen ja heimojen asuinalueista Euroopan puoleisella Venäjällä 800-luvulla. Merjalaisten alueet on merkitty violetilla.

Merjan kielen suhde muihin suomalais-ugrilaisiin kieliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merjan kielen asema suomalais-ugrilaisessa kieliryhmässä on kiistelty. Aikaisemmin merjaa pidettiin volgansuomalaisena kielenä, mutta nykyisin sen on esitetty olleen läheisempää sukua itämerensuomalaisille ja saamelaisille kielille. Professori Jevgeni Helimskin mielestä merja polveutui varhaiskantasuomea vastaavasta kielestä, jota hän kutsuu suomalais-ugrilaisten kielten luoteisryhmän kantakieleksi.

Merjan rekonstruoiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka tutkijoiden käytössä ei ole säilynyt merjalaisia tekstejä, Ukrainan tiedeakatemian tutkija O. B. Tkatšenko julkaisi vuonna 1985 merjan kielen rekonstruktion, joka perustui paikannimistöön ja Keski-Venäjän murresanastoon. Suurin osa Tkatšenkon johtopäätöksistä on hyvin epävarmoja. Merjan kieltä ovat paikannimistön pohjalta pyrkineet rekonstruoimaan myös Arja Ahlqvist ja A. K. Matvejev. 1990-luvun lopussa Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisella laitoksella oli merjalaisalueen nimistöön keskittynyt tutkimushanke.

Merjan kielen sanoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

tuli, valo – tule, kylä – palo, matk - matke, kirves – kirväs, kieli – jelma, kuolema – kolema, kivi – kiv, suo – nero, järvi – jähre, joki – joge, voi – voi, marja – mare, kurki – kurga, käki – kägö, kala – kol, koira – pene, on – jon, ei ole – e jola, olla – jole, voima – voimo, puhua – mere, tahtoa – tohte, elämä – elä, tuntea – tudo, antaa – ando, näkeä – näv, matkata – matkoma, panna – pane, kaunis – maze, terveiset - tsölönda, Hyvää ruokahalua – Jolus pa jolus.

Allikas: Ткаченко О. Б., Мерянский язык, Kiiev 1985.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]