Meänkieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
meänkieli
Tiedot
Alue Ruotsin lippu Ruotsi
Virallinen kieli Haaparanta, Pajala, Ylitornio
Puhujia noin 110 000
Kirjaimisto latinalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
suomalais-permiläiset kielet
suomalais-volgalaiset kielet
suomalais-saamelaiset kielet
itämerensuomalaiset kielet
suomen kieli
Kielikoodit
ISO 639-1 -
ISO 639-2 fiu
ISO 639-3 fit

Meänkieli (suom. yleiskielellä meidän kielemme) on yksi Ruotsin virallisista vähemmistökielistä ollen tasa-arvoinen muiden muassa suomen kielen kanssa. Meänkieltä puhutaan Norrbottenin läänissä jakautuen Jällivaaran ja Tornionlaakson murteisiin. Sen puhujia oli yhteensä noin 110 000 henkilöä vuonna 2000.[1]. Meänkielen asema itsenäisenä kielenä on kiistanalainen sillä perinteisesti meänkielen katsotaan lukeutuvan suomen kielen peräpohjalaisiin murteisiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meänkieli kehittyi sen jälkeen, kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809. Rajaa ei tuolloin vedetty suomen ja ruotsin väliselle kielirajalle, vaan osa suomenkielisestä alueesta jäi Ruotsiin. Ruotsin valtio katsoi 1880-luvulla parhaaksi, että kaikki kansalaiset käyttävät ruotsin kieltä. Tämä johtui myös sotilaallisista syistä. Ajateltiin että sotatilan vallitessa ei voitaisi täysin luottaa niihin raja-alueen asukkaisiin, jotka puhuvat naapurimaan kieltä. Toisaalta suomalaisten ja saamelaisten katsottiin kuuluvan ei-germaaniseen rotuun, joka on lähempänä Venäjää kuin Skandinaviaa. Alueen kouluissa opetettiin ainoastaan ruotsin kieltä ja lapsia kiellettiin puhumasta suomea rangaistuksen uhalla. Kielto koski jopa välitunteja.

Ennen 1970-lukua ei ollut vielä omaa kirjakieltä eikä juuri kukaan pitänyt puhumaansa kieltä muuna kuin suomen murteena. Ensimmäinen meänkielellä kirjoitettu romaani oli Bengt Pohjasen Lyykeri, joka julkaistiin vuonna 1985. Ensimmäinen meänkielinen näytelmä oli myös Pohjasen kirjoittama Kuutot vuodelta 1987. Markuksen evankeliumi julkaistiin meänkielellä samana vuonna, ja loput evankeliumikäännökset valmistuivat vuonna 2000. Kieliopin perusteet, Meänkielen kramatiikki julkaistiin vuonna 1996, kirjoittajina Matti Kenttä ja Pohjanen.[2]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meänkielen itsenäisen kielen asema on kiistanalainen. Erityisesti poliittisesti katsottuna meänkieli voidaan katsoa omaksi kielekseen, mutta kielitieteellisesti asiasta ollaan erimielisiä.[3] Itsenäisenä kielenä meänkieltä pitävät perustelevat näkemystään yleensä korostaen kielen sosiologista merkitystä ja sen itsenäistä asemaan alueen kieliekologiassa, kun taas murre-määritelmän kannattajat perustavat näkemyksensä kielitieteen komparatiivisiin menetelmiin ja perinteiseen näkemykseen kielestä lingvistisenä järjestelmänä.[4]

Ruotsin tornionlaaksolaisten valtakunnallisen liiton ehdotuksesta Ruotsin valtiopäivät päätti 2. joulukuuta 1999 tunnustaa Tornionlaakson suomalais-saamelaisten kielten puhujat kansalliseksi vähemmistöksi. 1. huhtikuuta 2000 tuli voimaan laki, jonka mukaan viidessä Norrbottenin läänin kunnassa (Kiiruna, Jällivaara, Pajala, Ylitornio ja Haaparanta) saa käyttää tavallista suomea ja meänkieltä viranomaisten ja tuomioistuinten kanssa asioimiseen sekä on oikeus saada opetusta ja hoitoa näillä kielimuodoilla.

Meänkieltä käyttää tai ymmärtää 25 000 - 35 000 Norrbottenin läänin asukasta. Meänkielen käyttö on vähentynyt etenkin nuorten keskuudessa. Meänkieltä opetetaan Ruotsissa Luulajan teknillisessä yliopistossa, Uumajan yliopistossa ja Tukholman yliopistossa. Meänkielen kirjallinen muoto noudattaa lähinnä Pajalassa ja Ylitornion kunnassa puhuttua murretta. Kirjailija Bengt Pohjanen on voimaperäisesti pyrkinyt kehittämään meänkielen kirjakieltä ja kielioppia. Lokakuun 2010 alusta alkaen on meänkieltä voinut lukea myös Romanian Babes-Bolyain yliopistossa.

Erityispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meänkielestä puuttuvat sijamuodot komitatiivi ja instruktiivi. Lainasanoja ruotsista on runsaammin kuin suomen länsimurteissa. Suomen murteista poiketen on meänkieleen omaksuttu lainasanavastineita lukuisille uudemmille käsitteille, joille suomensuomessa on vakiintunut omakielinen vastine. Suomen murteissa vielä esiintyvät ruotsin lainat ovat yleisesti vanhempaa perua.

Meänkielen sanoja, joita ei käytetä suomen yleiskielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • följy = seura, mukana olo
  • hantuuki = pyyhe
  • kahveli = haarukka
  • kartano = piha
  • kietku = ruuantähde, erit. liha
  • kläppi = lapsi
  • knapsu = naisellinen mies
  • källi = hassu (tarkoittaa myös ulostetta)
  • pranttu = kasvimaa
  • saikata = värkätä
  • tyär = tytär
  • vuoma = laaja suoalue

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kirjallisuutta meänkielellä:
    • Älä sie, vaimo, tähhään tuki, Juhaneksen evanjeeliymmi. Kaamos 1994 ISBN 91-87410-14-10
    • Bengt Pohjanen: Tule Leevi följhyyn: Markkyksen evankeliumi tornionlaaksoksi. Kaamos, 1988. ISBN 91-8741001-X.
    • Tulkaa tekki fölhjyyn. Evankeeljumit meänkielelä. Kaamos 2000 ISBN 91-8944-05-8