Yleiskieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo normitetusta, julkisesta kielimuodosta. Yleiskielellä voidaan tarkoittaa myös monikielisen yhteisön yhteistä kieltä, katso Lingua franca.

Yleiskieli eli standardikieli on normitettu, sanastoltaan yleispätevä ja perussävyltään neutraali kielimuoto, jota käytetään kirjallisesti ja suullisesti julkisissa yhteyksissä. Varsinkin silloin kun kyse on kirjoitetusta standardikielestä, käytetään myös nimitystä kirjakieli. Toisaalta kirjakieleksi voidaan myös kutsua kirjoitettua kieltä, jolloin sen alue on laajempi kuin yleiskielen.[1][2]

Normitettu kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiskieli on kehitetty tietoisesti ja julkisesti, ja sen oikeasta käytöstä on tehty ohjeet. Se ei siis ole kehittynyt luonnollisesti, vaan se on kulttuurin tuote. Ohjeet tehdään tunnetuksi kouluopetuksen, kielioppien ja sanakirjojen avulla. Jotta ohjeita noudatettaisiin, niitä laativien ja ylläpitävien tahojen pitää olla yhteiskunnallisia ja kulttuurisia auktoriteetteja.[3] Vaikka yleiskieli onkin normitettu, se ei voi olla täysin muuttumaton eikä yhtenäinen kielimuoto, sillä sitä täytyy voida käyttää eri aikoina ja eri tarkoituksiin. Yleiskielessä onkin historiallisista syistä eri-ikäisiä kerrostumia. Koska sitä käytetään myös puheessa, se saa vaikutteita myös elävästä puhekielestä.[4]

Sosiolingvistiikan näkökulmasta yleiskieli on vain yksi kielen sosiaalinen murre. Muista kielen murteista se kuitenkin eroaa siinä, että sitä käytetään maantieteellisesti laajemmalla alueella, sillä on enemmän tehtäviä ja se on suhteellisen pysyvä. Toisin kuin murteet, yleiskieli toimii kieliyhteisön yhteisenä kielenä, joten käyttötarkoitukseltaan se on murteiden välinen lingua franca. Sosiaalisesti yleiskieli ei ole kuitenkaan neutraali, vaan se on kulttuurin valtamurre, joka nauttii arvostusta eli prestiisiä.[5] Yleiskieli myös edustaa koko kieltä suhteessa toisiin kieliin esimerkiksi silloin, kun virallisia tekstejä käännetään kielestä toiseen[6].

Yleiskieli on väline, jonka avulla kulttuuri välittyy sukupolvelta toiselle[7]. Varsinkin pienille kansakunnille se on myös tärkeä kansakunnan identiteetin ja yhtenäisyyden symboli.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.

Sajavaara, Paula: Kielenohjailu. Kari Sajavaara & Arja Piirainen-Marsh: Kieli, diskurssi ja yhteisö, 2000, s. 67-106. Jyväskylä: Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-39-0664-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sajavaara s. 79.
  2. Kielitoimiston sanakirjan mukaan yleiskieli: erikoiskielten sanastoa sisältämätön suositusten mukainen kirjoitettu ja puhuttu kieli; kirjakieli.” ”kirjakieli: kirjallisuuden kieli; suositusten mukainen kirjoitettu (ja puhuttu) kieli.”
  3. Sajavaara s. 80-81.
  4. Sajavaara s. 81.
  5. Sajavaara s. 82
  6. a b Sajavaara s. 83.
  7. Sajavaara s. 82.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.