Romaani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaunokirjallisen teoksen tyyppiä. Romanikansasta, katso romanit, heidän kielestään katso romanin kieli.
Aarresaari-romaanin vuoden 1911 painoksen kansikuva.

Romaani on laaja proosamuotoinen, sepitteellinen kirjallinen teos. Romaani on 1800-luvulta lähtien ollut kaunokirjallisuuden hallitseva lajityyppi.

Romaani eroaa novellista pituutensa ja monimutkaisemman rakenteensa puolesta. Romaanin ja novellin ero voi joskus olla vaikeasti määriteltävä. Joitakin satasivuisia tekstejä lasketaan vielä novelleiksi ja toisaalta on olemassa pienoisromaaneja, joista esimerkiksi Samuel Beckettin Huonosti nähty huonosti sanottu on vain 50-sivuinen. Vaikka ehdottomia määritelmiä ei ole, luetaan seuraavat ominaisuudet usein romaanin tunnusmerkeiksi:

  • pidempi kuin novelli
  • jaettu lukuihin
  • henkilöiden sisäinen monologi eli ajatukset
  • yksi tai useampia päähenkilöitä
  • kuuluu yhteen tai useampaan lajityyppiin
  • kertoo kuvitteellisen tarinan
  • selkeä loppu.

Romaani sijoittuu usein tunnistettavaan paikkaan ja aikaan. Inhimillinen elämä on yleensä tarinoiden pääosassa, riippumatta siitä, ovatko henkilöt ihmisiä vai eivät. Yleensä tietyt henkilöhahmot ovat kertomuksessa keskeisempiä eli teoksella on yksi tai useampia päähenkilöitä, ja romaani kuvaa juonen kautta tiettyä muutosta ja kehitystä näissä henkilöhahmoissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaania muistuttavia pitkiä proosateoksia on kirjoitettu Euroopassa ja muualla maailmassa jo antiikin aikoina. Antiikin aikana romaania ei kuitenkaan vielä määritelty, koska se ei ollut arvostettu kirjallisuudenlaji. Pitempiä proosateoksia kutsuttiin kreikaksi muun muassa nimillä historia, mythos, drama tai plasma, latinaksi taas nimellä fabula. Niiden aiheina olivat yleensä rakkaus ja seikkailut, Roomassa usein eroottiset teemat.[1]

Nykyisenkaltainen romaani alkoi kehittyä vasta keskiajalla, jolloin romaani eriytyi eepoksesta omaksuen ilmaisutavoikseen proosamuodon ja kansankielen. Käsitteenä romaani on alun perin merkinnyt lingua romanalla eli latinaan pohjautuneella kansankielellä kirjoitettua kaunokirjallisuutta.

Romaani yleistyi renessanssin aikana, ja sen suosio kasvoi vuonna 1605 julkaistun Miguel de Cervantesin Don Quijoten ilmestymisen jälkeen. Don Quijote merkitsi uudenaikaisen, individualismia korostavan romaanin syntyä. Myös Daniel Defoen vuonna 1719 julkaistu Robinson Crusoe oli suuri menestys, ja vahvisti romaanin asemaa kirjallisuuden muotona.

Hallitsevaksi kaunokirjallisuuden lajiksi romaani nousi 1800-luvun realismin myötä, ja se on säilyttänyt valta-asemansa nykypäivään asti.

Romaanin alalajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avainromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avainromaanissa henkilöt ovat todellisia henkilöitä ja helposti tunnistettavissa, mutta heidän nimensä on muutettu. Tunnettu suomalainen avainromaani on Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä.

Dokumenttiromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Dokumenttiromaani

Dokumenttiromaani perustuu tositapahtumiin sekä niiden pohjalta laadittuihin dokumentteihin. Kuuluisa esimerkki dokumenttiromaanista on Truman Capoten Kylmäverisesti.

Fantasiaromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Fantasiakirjallisuus

Fantasiaromaani kertoo arkitodellisuudelle vieraista, sadunomaisista tai myyttisistä tapahtumista. Fantasiaromaaneissa esiintyy usein kansanperinteestä tuttuja taruolentoja, kuten lohikäärmeitä tai kääpiöitä. Esimerkkejä fantasiaromaaneista ovat J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi.

Historiallinen romaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Historiallinen romaani

Historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen, esimerkiksi antiikin Rooman tai keskiaikaan. Joskus historiallinen romaani voi olla allegoria kirjoitushetkensä aikakaudesta. Tunnetuin suomalainen historiallinen romaani on Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen.

Kehitysromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysromaani kuvaa päähenkilön henkistä kasvua ja kehitystä. Tunnettu esimerkki kehitysromaanista on Charles Dickensin David Copperfield.

Kirjeromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjeromaani rakentuu kirjeistä tai kirjeenvaihdosta. Tämä romaanin alalaji oli erityisen suosittu Euroopassa 1700-luvulla, ja naiskirjailijoilla oli merkittävä rooli sen muotoutumisessa. Esimerkkejä ovat Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset ja Choderlos de Laclos’n Vaarallisia suhteita. Myös ensimmäinen Suomessa ilmestynyt romaani, Fredrika Wilhelmina Carstensin Murgrönan, on muodoltaan kirjeromaani.

Päiväkirjaromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päiväkirjaromaani rakentuu päähenkilönsä ja kertojansa päiväkirjamerkinnöistä. Esimerkki päiväkirjaromaanista on Georges Bernanos'n Maalaispapin päiväkirja.

Rakkausromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jane Austen kirjoitti useita rakkausromaaneita, joista kuuluisin on kenties Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 1813.
Pääartikkeli: Rakkausromaani

Rakkausromaanissa tarina keskittyy kahden henkilön, yleensä miehen ja naisen, välisen rakkauden ympärille. Romanttisessa rakkaudessa rakastaja kohdistaa tunteensa tiettyyn ihmiseen ja kaipaa likeiseen yhteyteen rakastettunsa kanssa. Romanttinen rakkaus on luonteeltaan seksuaalista ja toteuttaa idealistista rakkauskäsitystä. Rakkausromaani vahvistaa sen yhden ainoan myyttiä, jossa täydellistyminen voi tapahtua. Sukupuolieron vuoksi rakkausromaaneissa päähenkilöt toteuttavat maskuliinisiksi ja feminiiniksi luokiteltuja kulttuurisia piirteitä. Näitä piirteitä miesten kohdalla ovat erityisesti voimakkuus, aktiivisuus ja rationalismi. Nainen kuvataan tyypillisesti hieman passiivisemmaksi, tunteelliseksi ja herkäksi. Sankarittaret ovat myös kauniita: jos naiset eivät pidä itseään kovin viehättävinä, heillä on jokin kompensoiva erityispiirre. Yleensä rakkausromaanien sankarittaret ovat myös monipuolisemmin kuvattuja kuin miehet.lähde? Rakkausromaanin tyypillisiä mieshahmoja on yleensä vain kaksi:lähde? voimakas ja maskuliininen, vaikeasti taltutettava sankari ja feminiinisiä piirteitä omaava tunteellinen mies.

Rakkausromaanit ovat omalta osaltaan rakentaneet länsimaisen kulttuurin piirissä yleiseksi muodostunutta käsitystä rakkauden ainutlaatuisuudesta. Tätä kautta rakkaus on myös saanut etuoikeutetun aseman avioliiton ainoana ehtona.kenen mukaan? Rakkausromaanit uusintavat ja toistavat vakiintuneita konventioita ja representaatioita romanssikaavallaan. Samalla ne myös tuottavat rakkauden jo yleisesti omaksuttua kieltä. Tyypillisessä rakkausromaanissa tarinan loppu on onnellinen, ja monien vaikeuksien ja väärinkäsitysten jälkeen pääpari saa toisensa. Tunnettuja esimerkkejä ovat muun muassa Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo (1813) ja Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani (1847). Uudempia rakkausromaaneiden kirjoittajia ovat muun muassa Danielle Steel ja Catherine Cookson.

Rikosromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rikoskirjallisuus

Rikosromaani kertoo rikoksesta, sen tapahtumisesta ja selvittämisestä. Rikosromaani on lajina monipuolinen ja monimuotoinen. Osa teoksista on kaavamaista viihdettä, osassa taas pohditaan kunnianhimoisesti yhteiskunnallisia ja psykologisia aiheita. Esimerkki rikosromaanista on Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja poliisin poika. Kun dekkari kertoo tarinan rikollisen näkökulmasta, kyseessä on rikosromaani. Henkilöt ja heidän motiivinsa kuvataan tarkasti, ja rikoksen suunnittelu, valmistelu ja toteuttaminen ovat kerronnan kohteita. Lukijan oletetaan samastuvan näin rikolliseen ja toivovan vilpittömästi että rikos onnistuisi ja että poliisit epäonnistuisivat.

Salapoliisiromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salapoliisiromaani (epämuodollisesti ”dekkari”) on rikosromaani, jossa rikosta selvittää salapoliisi eli yksityisetsivä. Tunnettuja esimerkkejä ovat Agatha Christien Hercule Poirot -romaanit ja Raymond Chandlerin Philip Marlowe -tarinat.

Tieteisromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tieteiskirjallisuus

Tieteisromaanit käsittelevät asioita, jotka nousevat tieteen luomista mahdollisuuksista – joko lisäten mukaan mielikuvituksellisia piirteitä, tai pitäytyen tiukasti tieteellisissä tosiasioissa. Ne sijoittuvat tyypillisesti kaukaiseen tulevaisuuteen. Keskeisiä aiheita voivat olla esimerkiksi maan ulkopuolinen äly, kaukaiset planeetat, avaruussiirtokunnat ja tähtimatkat. Tunnettu esimerkki on muun muassa Arthur C. Clarken 2001: Avaruusseikkailu.

Veijariromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veijariromaani (pikareskiromaani) rakentuu päähenkilön seikkailujen ympärille. Veijariromaanin tyylilaji on usein parodia tai satiiri. Kuvattavan aikakauden tapoja ja oloja käsitellään yleensä kriittiseen sävyyn. Esimerkkejä veijariromaaneista ovat Cervantesin Don Quijote ja Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa.

Yhdenpäivänromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdenpäivänromaani

Yhdenpäivänromaani on nimensä mukaisesti romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat yhteen päivään. Tunnettuja yhdenpäivänromaaneja ovat muun muassa Joel Lehtosen Putkinotko, Volter Kilven Alastalon salissa, Antti Tuurin Pohjanmaa ja James Joycen Odysseus.

Maailmankirjallisuuden merkkinimiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi maailmankirjallisuuden merkittävimmistä romaaneista on Miguel de Cervantesin vuonna 1605 ilmestynyt Don Quijote de la Mancha. 1800-luvulla julkaistuista romaaneista klassikkoasemassa ovat muun muassa Charles Dickensin Oliver Twist, Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus ja Leo Tolstoin Sota ja rauha, Victor Hugon Kurjat ja Herman Melvillen Moby Dick. Suomenkielisen romaanin suurin klassikko on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.

Suomalaisia romaanikirjailijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erääksi ensimmäiseksi suomenkieliseksi romaaniksi katsotaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1870). Suomenkielisten pienoisromaanien kirjoittajana taas on kunnostautunut ennen muuta Mika Waltari. Klassikoihin kuuluvat myös Väinö Linnan pääteokset Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla -trilogia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grönstrand, Heidi 2001: Murgrönan – kärsimyksen kuvaus vai selviytymistarina? Kirjeromaani naisten lajina. Teoksessa Lappalainen Päivi, Heidi Grönstrand & Kati Launis (toim.): Lähikuvassa nainen: näköaloja 1800-luvun kirjalliseen kulttuuriin. SKS, Helsinki.
  • Korsisaari, Eva Maria 2006: Tule, rakkaani! Naisen ja miehen välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa. Helsinki: Teos.
  • Paasonen, Susanna (toim.) 1999: Hääkirja. Kirjoituksia rakkaudesta, romantiikasta ja sukupuolesta. Naistutkimus, sarja A, n:o 43. Turku: Turun yliopisto.
  • Soikkeli, Markku 1998: Lemmen leikkikehässä. Rakkausdiskurssin sovellutukset 1900-luvun suomalaisissa rakkausromaaneissa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
  • Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 489

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Savolainen, Aino-Maria: Linnasta Humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-032-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]