Parodia
Parodia eli ivamukaelma on huumorin alalaji.
Parodia on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleensä tunnetun ja vakavan) teoksen jäljitelmä (myös pienet epäsuorat viittaukset riittävät). Alkuperäinen teos tehdään naurunalaiseksi. Parodia voi kohdistua myös johonkin lajityyppiin, jolloin irvaillaan lajityypin kliseille. Toisaalta moniakin asioita voi parodioida, kuten jonkun elämäntyyliä.
Parodia muistuttaa satiiria, mutta pääero lienee, että parodialla tarkoitetaan yleensä humoristista mukaelmaa teoksesta, kun taas satiirilla viitataan humoristiseen mukaelmaan reaalimaailmasta. Esimerkiksi satiirinen elokuva käsittelee jotain yhteiskunnallista ilmiötä tai henkilöä, kun taas parodinen elokuva käsittelee jotain toista elokuvaa tai lajityyppiä. Merkitykset ovat kuitenkin osittain sekoittuneet ja parodiaa käytetään myös satiirin merkityksessä ja kääntäen.
Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista nykyajan parodiakirjailijoista on Terry Pratchett Kiekkomaailma-sarjallaan.
Tunnettuja parodioita [muokkaa]
- Loru sorbusten herrasta, Taru sormusten herrasta -trilogian parodia.
- Avaruusboltsit, parodia Tähtien sodasta.
- Hei me rokataan! (This Is Spinal Tap), rock-dokumentin parodia.
- Linnunradan käsikirja liftareille, scifi-parodia.
- Star Wreck, parodia Star Trekistä ja Babylon 5:stä.
- Smells Like Nirvana, musiikkiparodia Nirvanan ”Smells Like Teen Spirit” -hitistä. Kappaleen on tehnyt Weird Al Yankovic.
- Barry Trotter, Harry Potterin parodia.
- Date Movie, rakkauskomedioita parodioiva komediaelokuva.
- Austin Powers, James Bondin parodia.
- The Comebacks, parodioi urheiluelokuvia.
- Scary Movie, kauhuelokuvia parodioiva komediaelokuva.
- Epic Movie, eeppisiä elokuvia parodioiva komediaelokuva
- Neko Majin Z, Akira Toriyaman tekemä parodia Dragon Ball Z:sta.
- Spy Hard – lupa läikyttää, toimintaelokuvia parodioiva elokuva. Pääosassa Leslie Nielsen.
- Uncyclopedia ja Hikipedia, parodiat Wikipediasta.
- Vasikoiden marssi, parodia natsimarssista Horst Wessel Lied.
- Superhero Movie, parodia supersankarielokuvista.
- London Tipton, parodia Paris Hiltonista.
- Rainier Wolfcastle, parodia Arnold Schwarzeneggeristä.
- A.U.T.O., parodia K.I.T.T:stä
- Viidakon Ykä, parodia Tarzanista.
- Karmivia tositarinoita parodia, Hannusta ja Kertusta.
- It’s the Grand Pumpkin, Milhouse on parodia tenavista.
- Mitäs me spartalaiset, parodia muun muassa 300-elokuvasta ja julkisuuden henkilöistä.
- Malibu Stacy, parodia Barbiesta.
- Connie Appleseed, parodia Johnny Appleseedista
Katso myös [muokkaa]
- Ironia on epäsuoraa, joskus katkeraa, mahdollisesti itseenkin kohdistuvaa ivaa; salaivaa.
- Sarkasmi tarkoittaa pidemmälle vietyä suppeaa, jopa yhden lauseen huumoria tai purevaa ivaa.
- Slapstick eli pelleily.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Am I Right? -sivusto on omistautunut musiikkiparodioille (englanniksi)
- Laine, Jarkko: Mahdotonta menoa Turun Sanomat. 17.3.1998.
- Hietanen, Herkko: Pelleily sallittu? – Parodia tekijänoikeuden rajoituksena. Defensor Legis, 2009, nro 1. Artikkelin verkkoversio (pdf).
Sivulta puuttuu