Simo Salminen

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista koomikkoa. Muista samannimisistä henkilöistä katso täsmennyssivu.

Simo Veli Atte Salminen (s. 8. marraskuuta 1932, Vanaja) on suomalainen koomikko, näyttelijä, laulaja, leipuri, uima- ja pellehyppääjä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Pellehyppääjä, akrobaatti ja leipuri

Simo Salminen tuli kansan tietoisuuteen 1950-luvulla uima- ja pellehyppääjänä. Salmisen meriittejä uimahypyissä oli suomenmestaruus suorista hypyistä, sekä kaksi suomen- ja yksi pohjoismaiden mestaruus pellehypyistä ja neljäs sija lajin ensimmäisistä EM-kisoista. Hän oli pellehyppyseura Härvelin varapuheenjohtaja ja hyppäsi taiteilijanimellä Liukas Lätkä. Salmisen bravuurinumero oli nimeltään "vetelä vanukas", eli hyppy kymmenestä metristä vatsalleen. Kyseinen numero oli varsin kivulias, mutta se myös nauratti yleisöä kovasti. Salminen oli myös akrobaatti ja esiintyi trampoliinilla Erkki Sammaleen kanssa Dos Pompolinos -nimisenä duona. Siviiliammatiltaan hän oli kondiittorimestari ja työskenteli sokerileipuri-tuotesuunnittelijana Colombian leipomossa. Kondiittorin uransa hän oli aloittanut jo 15-vuotiaana Vikströmin leipomossa.[1]

Uransa alkuvaiheissa Simo esiintyi Tesvision Rullaportaissa ja Sirkus Papukaijassa. Ensimmäinen elokuvaosa tuli vuonna 1960 Eemeli-elokuvassa Molskis, sanoi Eemeli, molskis!, jonka loppuosassa Eemeli sähläilee Uimastadionin pellehyppykilpailuissa. Salmisen lisäksi kuvissa nähdään iso joukko tuon ajan parhaimpia kotimaisia ja ruotsalaisia pellehyppääjiä. Lisäksi Salminen oli Leo Jokelan stunttina elokuvassa Pikku Pietarin piha (1961).

[muokkaa] Elokuva- ja televisioura

Salmisen varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin 1960-luvulla, kun Spede Pasanen huomasi Simon esiintyjänkyvyt ja päätti ottaa Simon mukaan televisiotyöhön. Pasanen ja Salminen olivat tavanneet uimahyppykilpailuissa.[1] Vuonna 1964 alkoi Simon ja Speden lähes neljä vuosikymmentä kestänyt yhteistyö elokuvalla X-Paroni, jossa Salminen oli vielä pienehkössä roolissa gangsteriporukan yhtenä jäsenenä. 1965 Salminen nähtiin keskeisessä osassa lyhytelokuvassa Lumilinna, joka palkittiin Montreux'n Kultaisella Ruusulla. Speden aloittaessa 1965 televisiossa sketsisarjojensa ketjun Simo oli jo vakiokalustoa ja 1967 hän oli jo toinen pääosanesittäjä Speden Pähkähullussa Suomessa. Salmisesta tuli Speden hyvä ystävä ja hän oli aina valmis auttamaan kaveriaan tarpeen vaatiessa.

Pasasen kanssa elokuvia syntyikin kaikkiaan peräti 37, joista 1970-luvun puolivälistä eteenpäin valtaosa oli Uuno Turhapuro-elokuvia, joissa Simon roolihahmona oli Härski Hartikaisen korjaamokaverin Sörsselssönin rooli. Salminen esiintyi kaikissa muissa Uuno-elokuvissa paitsi yhdessä.[2] Hahmon nimi tosin vakiintui vasta vuonna 1981 elokuvassa Uuno Turhapuron aviokriisi, ensimmäisessä Uuno Turhapuro -elokuvassa nimi oli vielä Lettunen ja elokuvissa Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon ja Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy nimenä oli Lörsson. Elokuvassa Lottovoittaja UKK Turhapuro Salminen esiintyi vain pienessä sivuroolissa Turhapurojen Jaska-nimisenä mökkinaapurina. Professori Uuno D. G. Turhapuro on ainoa Turhapuro-elokuva, jossa Salminen ei näytellyt.

Spede hyödynsi Simon pellehyppytaitoja parissa Turhapuro-elokuvassa. Salmisen voi nähdä hyppäävän Sörsselssönin roolissa pellehyppyjä elokuvissa Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon ja Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin. 1980-luvulla Simolla oli niin Speden televisio-ohjelmissa, kuin elokuvissakin kaksi vakiohahmoa; Kultsi, Auvo & Kultsi-sketseissä ja elokuvassa, sekä Väke, Pikkupojissa, joka myös nähtiin niin valkokankaalla, kuin Spede Show'n jaksoissa. Speden lopetettua televisiosarjansa jatkoi Simo Vesa-Matti Loirin Vesku Show'ssa. Speden kuoltua ohjasi Ere Kokkonen vuonna 2004 jonkinlaisena jälkinäytöksenä elokuvan Uuno Turhapuro – This Is My Life, joka on toistaiseksi Simo Salmisen viimeinen esiintyminen valkokankaalla.

[muokkaa] Musiikillinen ura

Vuonna 1966 Simo aloitti myös levylaulajan uran levyttämällä protestilauluja parodioivan "Rotestilaulun". Kyseinen kappale oli pitkään Salmisen keikkojen bravuurinumero. "Rotestilaulu" osoittautui lopulta suurmenestykseksi ja levy oli kesän kovimpia myyntimenestyksiä, pysytellen levymyyntilistan kärkipaikoilla useita viikkoja. Vuoden loppupuolella levytetty "Keltainen jäänsärkijä", joka oli käännösversio Beatlesien "Yellow Submarinesta", myi Suomessa jopa paremmin, kuin alkuperäisversio. Alkuvuodesta 1968 Salminen levytti kaikkein suurimman menestyslevynsä "Pornolaulu", joka oli maaliskuussa Suomen levylistojen ykkönen, pysytellen kymmenen kärjessä yli kolme kuukautta. Laulun sanat olivat Jukka Virtasen käsialaa. Simon viimeinen listamenestys oli 1970 levytetty "Suurena miehenä". Muita tuon aikakauden levytyksiä olivat muun muassa "Minä olen paakari", "Alle lujaa", "Tenkka-tenkka-poo". 1970-luvun puolivälissä Salminen julkaisi kaksi albumia, ja viimeisen kerran hän kävi levystudiossa 1987 tehden singlen "Hartikainen ja Sörsselssön". Hän kierteli esittämässä laulujaan esimerkiksi iltamissa ja keikoilla. Aluksi Simo esiintyi yhdessä Speden kanssa, mutta Spede kyllästyi nopeasti varsinkin ravintolakeikkoihin ja pitkiin ajomatkoihin, joten hän jätti keikkailun.

Vuonna 2006 Simo teki laulajanuransa viimeiseksi tarkoitetun albumin nimeltä Melkein viimeistä huutoa, mutta levy-yhtiön mentyä konkurssiin, ei kyseistä levyä julkaistu. Internetiin on perustettu adressi levyn julkaisemisen puolesta.[3]

[muokkaa] Taiteilijan ura

Monipuolinen Salminen on myös kuvanveistäjä ja lasitaiteilija. Colombia-leipomosta hän siirtyi kuudeksi vuodeksi Ateneumiin opiskelemaan kuvanveistoa.[1] Hän on ottanut osaa erilaisiin taidekilpailuihin. Nykyistä edeltävä Venla-patsas, rehevä naishahmo, oli hänen kädenjälkeään. Hän myös omisti 1990-luvulla Laukaassa lasiyrityksen, joka kuitenkin ajautui myöhemmin taloudellisiin vaikeuksiin.

[muokkaa] Nykyisin

1990-luvulla Salminen on esiintynyt vain harvakseltaan televisiossa ja elokuvissa, toistaiseksi viimeisen kerran siis viimeisessä Uunossa.[4] Salmisen yritys ajautui konkurssiin ja talousvaikeuksia oli muutenkin, ulosottoon menee edelleen osa taiteilijaeläkkeestä.[4] Lisäksi hän sairasteli vakavasti ja menetti asuntonsa tulipalossa.[4] Salminen asuu nykyään Espoossa palvelutalossa.[4]

[muokkaa] Albumit

  • Laulakaamme taas (Scandia 1975) - vanhoja iskelmiä ja kansanlauluja
  • Kaksi kukkopilliä (WSOY 1975) - lastenlauluja ja -loruja

[muokkaa] Tunnustuksia

Vuonna 1966 Salminen voitti parhaan miespuolisen televisioesiintyjän Telvis -patsaan yhdessä Niilo Tarvajärven kanssa. Vuonna 2002 Salmiselle myönnettiin viihteen erikoisvenla.

[muokkaa] Filmografia

[muokkaa] Lähteet

  • Suomen kansallisfilmografia 6–9, VAPK, 1991
  • Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, 2004.
  • Elokuva-Aitta 18/1965: Simo Salminen - lehtiartikkeli
  • Tuomas Marjamäki: Naurattajat. Suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907. Edita, 2007.

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 Marjamäki 2007, s. 219.
  2. ↑ Marjamäki 2007, s. 220.
  3. ↑ Adressit.com – Simo Salmisen levy kuulijoille (11.10.2007)
  4. ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 Marjamäki 2007, s. 221.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Simo_Salminen
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä