Simo Salminen
Sivulta puuttuu | Simo Salminen | |
|---|---|
 Simo Salminen toukokuussa 2010 |
|
| Syntymäaika | 8. marraskuuta 1932 (ikä 79) |
| Syntymäpaikka | Vanaja, Suomi |
| Aktiivisena | 1960-2004 |
| Oikea nimi | Simo Veli Atte Salminen |
| Ammatti | koomikko, näyttelijä, laulaja |
| Merkittävät roolit |
Työmies Simo (Lumilinna) Kultsi (Hei kliffaa hei) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Palkinnot | |
|
Telvis 1966 |
|
Simo Veli Atte Salminen (s. 8. marraskuuta 1932 Vanaja) on suomalainen koomikko, näyttelijä, laulaja, lasitaiteilija, kuvanveistäjä, leipuri, uima- ja pellehyppääjä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pellehyppääjä, akrobaatti ja leipuri
Simo Salminen tuli kansan tietoisuuteen 1950-luvulla uima- ja pellehyppääjänä. Salmisen meriittejä uimahypyissä oli Suomenmestaruus suorista hypyistä, sekä kaksi suomen- ja yksi pohjoismaiden mestaruutta pellehypyistä ja neljäs sija lajin ensimmäisistä EM-kisoista. Hän oli pellehyppyseura Härvelin varapuheenjohtaja ja hyppäsi taiteilijanimellä Liukas Lätkä. Salmisen bravuurinumero oli nimeltään ”vetelä vanukas” eli hyppy kymmenestä metristä vatsalleen. Kyseinen numero oli varsin kivulias, mutta se myös nauratti yleisöä kovasti. Salminen oli myös akrobaatti ja esiintyi trampoliinilla Erkki Sammaleen kanssa Dos Pompolinos -nimisenä duona. Siviiliammatiltaan hän oli kondiittorimestari ja työskenteli sokerileipuri-tuotesuunnittelijana Colombian leipomossa. Kondiittorin uransa hän oli aloittanut jo 15-vuotiaana Vikströmin leipomossa.[1]
Uransa alkuvaiheissa Salminen esiintyi Tesvision Rullaportaissa ja Sirkus Papukaijassa. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli vuoden 1960 Eemeli-elokuvassa Molskis, sanoi Eemeli, molskis!, jonka loppuosassa Eemeli sähläilee Uimastadionin pellehyppykilpailuissa. Salmisen lisäksi kuvissa nähdään iso joukko tuon ajan parhaimpia kotimaisia ja ruotsalaisia pellehyppääjiä. Lisäksi Salminen oli Leo Jokelan stunttina elokuvassa Pikku Pietarin piha (1961). [2]
[muokkaa] Elokuva- ja televisioura
Salmisen varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin 1960-luvulla, kun Spede Pasanen huomasi Simon esiintyjänkyvyt ja päätti ottaa tämän mukaan televisiotyöhön. Pasanen ja Salminen olivat tavanneet uimahyppykilpailuissa.[1] Vuonna 1964 alkoi Simon ja Speden lähes neljä vuosikymmentä kestänyt yhteistyö elokuvalla X-Paroni, jossa Salminen oli vielä pienehkössä roolissa gangsteriporukan yhtenä jäsenenä. 1965 Salminen oli pääosassa lyhytelokuvassa Lumilinna, joka palkittiin Montreux'n Kultaisella Ruusulla. Speden aloittaessa 1965 televisiossa sketsisarjojensa ketjun Simo oli jo vakiokalustoa, ja 1967 hän oli jo toinen pääosanesittäjä Speden Pähkähullussa Suomessa. Salmisesta tuli Speden hyvä ystävä myös töiden ulkopuolella. Salminen oli tuttu vieras muun muassa Speden mökillä Muonion Pallaksella[3]. Pasanen ja Salminen olivat myös liikekumppaneita. Kaksikon tunnetuimpia yhteisyrityksiä olivat ravintolat Simon rysä (Lappeenrannassa) ja Speden saluuna (Kouvolassa) sekä tanssipaikka Raikulimaa Lemillä.
Pasasen kanssa elokuvia syntyi kaikkiaan 37, joista 1970-luvun puolivälistä eteenpäin valtaosa oli Uuno Turhapuro-elokuvia, joissa Simon roolihahmona oli Härski Hartikaisen korjaamokaverin Sörsselssönin rooli. Salminen esiintyi yhtä lukuun ottamatta kaikissa Uuno-elokuvissa.[4] Hahmon nimi tosin vakiintui vasta vuonna 1981 elokuvassa Uuno Turhapuron aviokriisi, ensimmäisessä Uuno Turhapuro -elokuvassa nimi oli vielä Lettunen ja elokuvissa Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon ja Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy nimenä oli Lörsson. Elokuvassa Lottovoittaja UKK Turhapuro Salminen esiintyi vain pienessä sivuroolissa Turhapurojen Jaska-nimisenä mökkinaapurina. Professori Uuno D. G. Turhapuro on ainoa Turhapuro-elokuva, jossa Salminen ei näytellyt.
Spede hyödynsi Simon pellehyppytaitoja parissa Turhapuro-elokuvassa. Salmisen voi nähdä hyppäävän Sörsselssönin roolissa pellehyppyjä elokuvissa Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon ja Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin. 1980-luvulla Simolla oli niin Speden televisio-ohjelmissa kuin elokuvissakin kaksi vakiohahmoa; Kultsi, Auvo & Kultsi-sketseissä ja elokuvassa sekä Väke Pikkupojissa, joka myös esitettiin niin teatterissa kuin Spede Show'n jaksoissa. Speden televisiosarjan päätyttyä Simo jatkoi Vesa-Matti Loirin Vesku Show'ssa. Speden kuoltua Ere Kokkonen ohjasi vuonna 2004 jonkinlaisena jälkinäytöksenä elokuvan Uuno Turhapuro – This Is My Life, joka on Simo Salmisen viimeinen esiintyminen valkokankaalla.
Vuonna 1998 Salminen näytteli Ihmeidentekijät -televisiosarjassa Sakari Majavan roolissa. Lisäksi Salminen tuurasi Spede Pasasta Speden Spelien juontajana muutaman jakson ajan tämän ollessa matkoilla. Salminen oli mukana myös Speden aiempien visailuohjelmien kevennyksissä.
[muokkaa] Musiikillinen ura
Vuonna 1966 Simo aloitti levylaulajan uran levyttämällä protestilauluja parodioivan ”Rotestilaulun”. Kyseinen kappale oli pitkään Salmisen keikkojen bravuurinumero. ”Rotestilaulu” osoittautui suurmenestykseksi: levy oli kesän kovimpia myyntimenestyksiä ja pysytteli levymyyntilistan kärkipaikoilla useita viikkoja. Vuoden loppupuolella levytetty ”Keltainen jäänsärkijä”, joka oli käännösversio Beatlesin ”Yellow Submarinesta”, myi Suomessa jopa paremmin, kuin alkuperäisversio. Alkuvuodesta 1968 Salminen levytti kaikkein suurimman menestyslevynsä ”Pornolaulu”, joka oli maaliskuussa Suomen levylistojen ykkönen ja pysyi kymmenen kärjessä yli kolme kuukautta. Laulun sanat olivat Jukka Virtasen. Simon viimeinen listamenestys oli 1969 levytetty ”Suurena miehenä”. Muita tuon aikakauden levytyksiä olivat muun muassa ”Minä olen paakari”, ”Alle lujaa”, ”Tenkka-tenkka-poo”. 1970-luvun puolivälissä Salminen julkaisi kaksi albumia, ja 1987 hän teki yhdessä Spede Pasasen kanssa singlen ”Hartikainen ja Sörsselssön”. Hän kierteli esittämässä laulujaan esimerkiksi iltamissa ja keikoilla. Aluksi Simo esiintyi yhdessä Speden kanssa, mutta Spede kyllästyi nopeasti varsinkin ravintolakeikkoihin ja pitkiin ajomatkoihin, joten hän jätti keikkailun.
Vuonna 2006 Salminen teki laulajanuransa viimeiseksi tarkoitetun albumin nimeltä Melkein viimeistä huutoa, mutta levy-yhtiön mentyä konkurssiin levy julkaistiin vasta loppuvuodesta 2009. Sen levittämisestä vastaa Salmisen tueksi perustettu Facebook-ryhmä.[5]
[muokkaa] Taiteilijan ura
Monipuolinen Salminen on myös kuvanveistäjä ja lasitaiteilija. Colombia-leipomosta hän siirtyi kuudeksi vuodeksi Ateneumiin opiskelemaan kuvanveistoa.[1] Hän on ottanut osaa erilaisiin taidekilpailuihin. Nykyistä edeltävä Venla-patsas, rehevä naishahmo, oli hänen kädenjälkeään. Vuonna 2003 Salmisen kehittämästä patsasmallista luovuttiin. Venla-juhlien perustaja Ere Kokkonen suuttui perinteikkään patsaan syrjäyttämisestä ja sanoutui irti nykyisenlaisen palkintojuhlan toiminnasta. Salminen sekä Ere ja Anna-Maija Kokkonen muodostivat Orginaali-Venla -toimikunnan, joka jakoi vanhanmallisen pystin vuoden 2003 Venla-voittajille.[6]
Salminen oli osaomistajana 1990-luvulla Lievestuoreella sijainneessa Lasilandiassa, jonka yhteydessä toimi ravintola ja Salmisen lasiyritys. Yritys kuitenkin ajautui myöhemmin taloudellisiin vaikeuksiin.
[muokkaa] Myöhempiä vaiheita
1990-luvulla Salminen on esiintynyt vain harvakseltaan televisiossa ja elokuvissa, toistaiseksi viimeisen kerran viimeisessä Uunossa.[7]. Salmisen yritys ajautui konkurssiin, ja talousvaikeuksia oli muutenkin, ulosottoon menee edelleen osa taiteilijaeläkkeestä. Lisäksi hän sairasteli vakavasti ja menetti asuntonsa tulipalossa. Salminen asui Espoossa palvelutalossa, kunnes muutti Saloon toukokuussa 2010[7][8]. Salminen asuu nykyisin vanhainkodissa terveydentilansa heikennyttyä. Salminen kuvaili vointiaan Iltalehden haastattelussa kuitenkin ikäänsä nähden hyväksi.[9]
[muokkaa] Albumit
- Laulakaamme taas (Scandia 1975) – vanhoja iskelmiä ja kansanlauluja
- Kaksi kukkopilliä (WSOY 1975) – lastenlauluja ja -loruja
- Melkein viimeistä huutoa (XUCD 2010)
[muokkaa] Tunnustuksia
Vuonna 1966 Salminen voitti parhaan miespuolisen televisioesiintyjän Telvis-patsaan yhdessä Niilo Tarvajärven kanssa. Vuonna 2002 Salmiselle myönnettiin viihteen erikoisvenla.
27. lokakuuta vuonna 2005 järjestettiin Helsingissä Astoria-salissa Simo Salminen Stand up -gaala, jonka tarkoituksena oli kunnioittaa Salmisen elämäntyötä suomalaisen komiikan parissa. Gaalassa esiintyivät muun muassa Ismo Leikola, Krisse Salminen, Sami Hedberg ja Teemu Vesterinen. Tapahtuman yhteydessä perustettiin Simo Salmisen nimeä kantava rahasto, josta jaetaan apurahoja ja tunnustuspalkintoja stand up- koomikoille.
Salossa järjestettiin toukokuussa 2010 Salmisen kunniaksi We love Simo Salminen -konsertti, mukana oli monia tunnettuja suomalaisia esiintyjiä kuten Eino Grön, Aira Samulin, Vieno Kekkonen, Veltto Virtanen ja Erkki Liikanen. Salminen esiintyi itsekin tilaisuudessa, ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. [10]
[muokkaa] Filmografia
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1960 | Molskis, sanoi Eemeli, molskis! | Kuoleva Joutsen |
| 1964 | X-Paroni | Simo, roistokoplan jäsen |
| 1965 | Lumilinna | Simo, työmies |
| 1966 | Millipilleri | Hannu Edengren |
| 1967 | Pähkähullu Suomi | Simo, kulkuri, chansonlaulaja Pierre Dumas |
| 1968 | Noin 7 veljestä | Mauno Munalukko, Sir Wilhelmin palvelija |
| 1969 | Leikkikalugangsteri | pääinsinööri Sulo Räntävaara |
| Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut | koomikko Simo Salminen | |
| Pohjan tähteet | kuvaaja Törrönen | |
| 1970 | Jussi Pussi | Taneli Huurre, filosofian lisensitaatti, ”Tane” |
| Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika | Hämeen hitain | |
| 1971 | Hirttämättömät | Tonto |
| Kahdeksas veljes | mainostoimisto Universalin johtaja Kalevi Riivatsalo | |
| 1973 | Uuno Turhapuro | autokorjaamon työmies Lettunen |
| 1974 | Viu-hah hah-taja | intohimoinen suutelija / työntekijöiden sopimusneuvottelija |
| 1976 | Lottovoittaja UKK Turhapuro | Jaska, mökkinaapuri |
| 1977 | Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon | Lörsson, tekniikan tohtori |
| 1978 | Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy | autonasentaja Lörsson / puolesihteeri Lörsson, autonasentajan isä |
| 1979 | Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit | salapoliisitoimiston johtaja Simo Seivästö |
| 1980 | Tup-akka-lakko | johtaja Härveli alias FBI:n erikoisosaston mies |
| 1981 | Uuno Turhapuron aviokriisi | insinööri Sörsselssön |
| 1982 | Uuno Turhapuro menettää muistinsa | insinööri Sörsselssön |
| 1983 | Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin | insinööri ja Sörsselssön |
| 1984 | Lentävät luupäät | salaiseksi agentiksi opiskellut pohjoishämäläinen |
| Uuno Turhapuro armeijan leivissä | kersantti Sörsselssön | |
| 1985 | Hei kliffaa hei | Kullervo ”Kultsi” Kankinen |
| Uuno Epsanjassa | insinööri Sörsselssön | |
| 1986 | Liian iso keikka | muuttoilmoituksen tekevä eläkeläinen |
| Pikkupojat | Väke / keksijä Yskänen | |
| Uuno Turhapuro muuttaa maalle | insinööri Sörsselssön | |
| 1987 | Uuno Turhapuro – kaksoisagentti | insinööri Sörsselssön |
| 1988 | Tupla-Uuno | insinööri Sörsselssön |
| 1990 | Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla | teekkari Sörsselssön |
| 1991 | Uuno Turhapuro herra Helsingin herra | insinööri Sörsselssön |
| 1992 | Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti | valtiovarainministeri Sörsselssön |
| 1993 | Uuno Turhapuron poika | insinööri Sörsselssön |
| 1994 | Uuno Turhapuron veli | insinööri Sörsselssön |
| 1996 | Sepelimurskaamon kauniin Jolantan ihmeellinen elämä | Jolantan isä |
| 1997 | Hilarius ja Loru-Liisa | rehtori |
| 1998 | Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies | etsivä Sörsselsson |
| 1999 | Naisen logiikka | Pullo Pölkkynen |
| 2004 | Uuno Turhapuro – This Is My Life | vanhainkodin talonmies Sörsselsson |
[muokkaa] Lähteet
- Suomen kansallisfilmografia 6–9, VAPK, 1991
- Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, 2004.
- Elokuva-Aitta 18/1965: Simo Salminen - lehtiartikkeli
- Tuomas Marjamäki: Naurattajat. Suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907. Edita, 2007.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c Marjamäki 2007, s. 219.
- ↑ Simo Salminen Pomus.net. Viitattu 12.10.2010.
- ↑ http://www.spedemesopotamia.fi/index.php?pinc=3&lng=fi
- ↑ Marjamäki 2007, s. 220.
- ↑ Simo Salminen teki paluun Facebook-ryhmän tuella Aamulehti. 6.2.2010. Viitattu 31.5.2010.
- ↑ http://www.iltasanomat.fi/viihde/ere-kokkonen-suuttui--uudesta-venla-pystista/art-1288339431739.html
- ↑ a b Marjamäki 2007, s. 221
- ↑ Nyman, Marja: Simon uusi elämä. Iltalehti, 31.5.2010, s. 35.
- ↑ http://www.iltalehti.fi/viihde/2011090114300072_vi.shtml
- ↑ http://www.voice.fiindex.php?mw=Simo%20Salminen+paluu%20lavoille+Facebook+Salo&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=16299&cat=26
