Rikos

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli liittyy oikeustieteeseen. Suomalaisesta levy-yhtiöstä katso Rikos Records.

Rikos (ruots. brott) on oikeustieteellisten määritelmien mukaan teko tai laiminlyönti, josta on laissa säädetty rangaistus. Rikos määritellään yleensä tietyn tunnusmerkistön täyttäväksi ja oikeudenvastaiseksi teoksi, joka osoittaa tekijässään syyllisyyttä. Tuomioistuimen pitää langettaa tällaisesta teosta rangaistus. Eräiden rikosten osalta myös yritys on rangaistavaa. Tietyillä perusteilla rangaistus voidaan jättää tuomitsematta, vaikka rikos luetaankin syytetyn syyksi. Rikos voi ilmetä sekä toimintana että laiminlyöntinä. Yleensä vain tahallinen mutta joskus myös tuottamuksellinen (huolimaton) teko on rangaistava.

Rangaistavaksi säädetty teko voi tosin jäädä rankaisematta tekijään liittyvistä syistä (syyntakeettomuus) ja eräissä muissa poikkeustapauksissa (esim. oikeuttamisperusteet hätävarjelu ja pakkotila).

Monessa oikeuskulttuurissa rikoksista erotetaan rikkomukset, eli lievät rikokset (esimerkiksi liikennerikkeet), jotka käsitellään eri tavalla kuin varsinaiset rikokset. Suomessa kaikki rangaistavaksi säädetyt teot ja laiminlyönnit ovat kuitenkin rikoksia, joita koskevat yhteiset säännökset esimerkiksi rikoslain yleisessä osassa. Suomessa on kuitenkin rikosten rinnalla eräistä teoista ja laiminlyönneistä säädetty seuraamukseksi maksu, joka ei ole lain tarkoittama rangaistus. Tällaisia ovat esimerkiksi pysäköintivirhemaksu, ylikuormamaksu ja joukkoliikenteen tarkastusmaksu.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Syyte, syyttämiskynnys ja rikoksen vanheneminen

Epäillystä rikoksesta voidaan nostaa syyte yleisessä tuomioistuimessa. Säännönmukaisesti syytteen ajaminen syytettyä vastaan kuuluu viralliselle syyttäjälle. Niitä rikosasioita, joissa virallisen syyttäjän on nostettava syyte omasta aloitteestaan sanotaan virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Tällaisia ovat useimmat rikokset. Niitä tekoja, joista virallinen syyttäjä saa syyttää vain jos uhri sitä pyytää eli asianomistajan pyynnöstä, kutsutaan puolestaan asianomistajarikoksiksi. Asianomistajarikoksia ovat esimerkiksi näpistys, lievä pahoinpitely, kunnianloukkaus ja vaikkapa tekijänoikeusrikkomus.

Jos syytettä ei ajeta määräajassa rikos vanhentuu tietyn ajan kuluttua. Epäiltyyn voidaan kohdistaa lain mukaisia pakkokeinoja kuten kiinniottoa, noutamista kuulusteluun, pidätystä ja vangitsemista.

Mikäli tutkittavana olevasta rikoksesta on laissa säädetty vähintään 6 kuukauden vankeusrangaistus (eli lähes kaikissa rikoksissa, kaikkien lievimpiä, sakkorangaistuksella sovitettavia, lukuun ottamatta) saa poliisi suorittaa lisäksi henkilöön käyvän tarkastuksen ja kotietsinnän.

[muokkaa] Rikosasian selvittelyn eteneminen Suomessa

  1. Rikoksen uhri tai joku muu henkilö tekee rikosilmoituksen poliisille tai eräissä tapauksissa rikos tulee ilmi muulla tavalla.
  2. Poliisi ryhtyy tutkimaan rikosta, eli esitutkinta käynnistyy kun on syytä epäillä rikosta. Tähän kuuluu mm. todistusaineiston kerääminen, mahdolliset kotietsinnät ja asianosaisten (rikoksesta epäillyt, todistajat) kuulustelu.
  3. Asia siirtyy poliisilta syyttäjälle. Asia siirtyy syyteharkintaan. Syyte nostetaan jos sen tueksi on todennäköiset syyt. Syyttäjä nostaa syyteen toimittamalla haastehakemuksen käräjäoikeuteen tai päättää, ettei syytettä nosteta. Jos syyttäjä tekee syyttämättäjättämispäätöksen tai poliisi jo ennen asian syyteharkintaan lähettämistä tekee omaan toimivaltaansa kuuluvan ratkaisun jättää asian tutkimatta mm. sillä perusteella, että rikoksen tunnusmerkistö ei täyty, voi asianosainen viedä sen itse joko rikos- tai riita-asiana itse käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Tutkinnanjohtajana oleva päällystöön kuuluva poliisimies voi myös esittää syyttäjälle esitutkinnan rajoittamista.
  4. Tuomioistuin käsittelee rikoksen oikeudenkäynnistä rikosasiassa säädetyn lain mukaisesti. Pääkäsittelyn jälkeen tuomioistuin antaa asiasta tuomion.
  5. Syyttäjä, rikoksen uhri eli asianomistaja taikka syytetty voivat valittaa tuomiosta, jos he eivät ole siihen tyytyväisiä.
  6. Jos tuomiosta valitetaan, käsittely jatkuu ylemmässä tuomioistuimessa eli hovioikeudessa. Tuomioistuin päättää valitusten hyväksymisestä.

Syksyllä 2006 tuli voimaan säännökset kirjallisesta rikosprosessista käräjäoikeudessa. Tässä menettelyssä pääkäsittelyä ei järjestetä, koska syytetty on luopunut oikeudestaan asian suulliseen käsittelyyn.

[muokkaa] Rangaistukset Suomen lain mukaan

Rangaistusmuotoina ovat ankaruuden mukaan rikesakko, päiväsakko, nuorisorangaistus, ehdollinen vankeus ja ehdoton vankeus. Virkarikoksista voidaan tuomita myös viraltapano ja varoitus. Sotilasrikoksista on omia rangaistuksia. Rangaistuksen lisäksi tuomitulle voidaan määrätä vahingonkorvauksia (esimerkiksi korvaus varastetun tavaran arvosta) ja joissakin rikostyypeissä mm. ajokielto, eläintenpitokielto tai liiketoimintakielto.

Rikesakkoa käytetään lähinnä lievissä liikennerikkomuksissa. Kahdeksan kuukauden tai sitä lyhemmän ehdottoman vankeusrangaistuksen asemesta voidaan tuomita yhdyskuntapalvelua. Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi voidaan tuomita oheissakko. Kun tekoja on monta, lasketaan rangaistus useimmiten ottaen pohjaksi ankarin rangaistus ja lisäämällä päälle kolmasosa seuraavista rangaistuksista. Alle 18-vuotiaiden rangaistukset ovat täysi-ikäisiä alempia. Samoin alennetut rangaistukset ovat henkilöille, joilla on alentunut syyntakeisuus.

Rangaistuksen ankaruus riippuu siitä, miten paheksuttavaksi lainsäätäjä on sen katsonut. Perinteisesti omaisuuteen kohdistuvia rikoksia ei ole katsottu yhtä paheksuttaviksi kuin ihmisiin kohdistuvia rikoksia.

[muokkaa] Keskimääräisiä rangaistuksia Suomessa

[muokkaa] Rikoksen vanhentuminen Suomen rikoslain mukaan

Rikosoikeudellista vanhentumista on kolmea päälajia: syyteoikeuden vanhentuminen, rangaistukseen tuomitsemisen estävä vanhentuminen ja rangaistuksen täytäntöönpano-oikeuden vanhentuminen.[1]

Yleisen syyteoikeuden vanhentumisen vaikutus on se, että ellei syytettä ole nostettu määräajassa rikoksen tekemisestä, rangaistusta ei saa tuomita. Vanhenemisen vaikutus katsotaan aineellisoikeudelliseksi, se poistaa teon rangaistavuuden. Vanhenemisajan pituus on yleensä porrastettu rikoksesta määrätyn enimmäisrangaistuksen mukaan. Jos rikoksesta voi seurata elinkautisrangaistus, se ei vanhene. Myöskään rikokset ihmisyyttä tai rauhaa vastaan eivät vanhene riippumatta siitä, mikä on ankarin mahdollinen niistä seuraava rangaistus.

Syyttäjällä on mahdollisuus hakea tuomioistuimelta pidennystä syyteoikeuden vanhenemisaikaan. Vanhenemista voidaan siirtää kerran yhdellä vuodella, mikäli erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista ja

  1. rikoksen esitutkinta vaatii erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä, joiden vuoksi tutkinta olisi vanhentumisajan päättyessä selvästi keskeneräinen,
  2. rikos on tullut esitutkintaan poikkeuksellisen myöhään tai
  3. rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä.

On mahdollista, että teosta on nostettu syyte ja vastaaja on saatu haastettua, mikä katkaisee syyteoikeuden vanhentumisen. Jos vastaajaa ei kuitenkaan saada oikeuteen tai oikeudenkäynti pitkittyy jostain muusta syystä, rangaistuksen tuomitseminen voi viivästyä. Tällöin rangaistusta ei saa tuomita, jos rangaistukseen tuomitsemisen estävä vanhenemisaika ylittyy.

Edellä mainitulla kovimmalla rangaistuksella tarkoitetaan sitä rangaistusta, joka tapaukseen sovellettavassa rangaistussäännöksessä on asiassa ilmenevien seikkojen vallitessa tehdystä rikoksesta säädetty enimmäisrangaistukseksi.

Kerran tuomittu rangaistus voi jäädä täytäntöönpanematta esimerkiksi viranomaisen virheen tai tuomitun karkaamisen vuoksi. Tällöin tarpeeksi kauan kestänyt pakoilu voi merkitä sitä, että rangaistus raukeaa. Jos rangaistuksen täytäntöönpanoa ei ole lainkaan aloitettu, sen raukeamisaika lasketaan tuomitsemishetkestä. Muutoin raukeaminen lasketaan hetkestä, jolloin täytäntöönpano keskeytyi esimerkiksi karkaamisen vuoksi.

Rikosten vanhentumisajat vakavuuden mukaan
Kovin mahdollinen rangaistus (tai tuomittu rangaistus) Syyteoikeuden vanhentumisaika Rangaistukseen tuomitsemisen vanheneminen Rangaistuksen täytäntöönpanon vanheneminen
sakkoa tai enintään vuosi 2 vuotta 10 vuotta sakko viidessä vuodessa, vankeus kymmenessä
yli 1 vuosi ja enintään 2 vuotta 5 vuotta 20 vuotta 10 vuotta
yli 2 vuotta ja enintään 4 vuotta 10 vuotta 20 vuotta 10 vuotta
yli 4 vuotta ja enintään 8 vuotta 10 vuotta 20 vuotta 15 vuotta
yli 8 vuotta 20 vuotta 30 vuotta 20 vuotta
elinkautinen vankeusrangaistus ei koskaan ei koskaan ei koskaan

Asianomistajarikosten erityinen yhden vuoden vanhentumisaika poistui laista 1. tammikuuta 2006.

Virkarikokset vanhentuvat muiden rikosten tapaan, kuitenkin siten, että niiden lyhyin vanhentumisaika on viisi vuotta. Lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset vanhenevat vasta, kun niiden uhri täyttää 28 vuotta eli on kulunut kymmenen vuotta hänen tulemisestaan täysi-ikäiseksi. Luonnonsuojelu-, ympäristö- ja rakennussuojelurikokset vanhenevat kymmenessä vuodessa.

Rikoksista, joista määrätään suurempi rangaistus kuin sakko, jää merkintä rikosrekisteriin rajatuksi ajaksi, poikkeuksena siviilipalvelusrikos ja asevelvollisuudesta kieltäytyminen, joista ei merkintää tule.

[muokkaa] Aiheeseen liittyvää

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ Tämä luku perustuu kokonaisuudessaan Rikoslain 8. lukuun, sellaisena kuin se on muutettuna viimeksi lailla 297/2003.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Rikos
Henkilökohtaiset työkalut