Kuolemanrangaistus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuolemanrangaistukset kartalla.
  Ei kuolemanrangaistuksia
  Ei kuolemanrangaistuksia rauhan aikana
  Kuolemanrangaistus sallittu, mutta ei käytössä
  Kuolemanrangaistus käytössä

*Yhdysvalloissa kuolemanrangaistus on määritelty liittovaltion tasolla. Useat osavaltiot ovat kuitenkin poistaneet sen omista laeistaan.
Sähkötuoli oli varsinkin 1900-luvun Yhdysvalloissa yleinen kuolemaantuomittujen teloitusväline. 1900-luvun lopulla ja 2000-luvulla on paljolti siirrytty muihin menetelmiin, joista tavallisin on myrkyn antaminen ruiskeena. Kuvassa New Yorkin Sing Singin vankilan sähkötuoli, lempinimeltään Old Sparky.

Kuolemanrangaistus on rikoksesta tuomitun henkilön surmaaminen rangaistukseksi. Kuolemanrangaistukseen tuomitseminen ja rangaistuksen täytäntöönpano eli teloitus ovat eri asioita. Muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimus ja Suomen perustuslaki kieltävät kuolemanrangaistuksen.[1][2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemanrangaistusta on aikaisemmin käytetty lähes kaikissa maissa rangaistuksena kaikkein vakavimmista rikoksista, esimerkiksi murhasta ja valtiopetoksesta. Usein teloitus järjestettiin siten, että se synnytti julkista kansanhuvia. Joskus tunnetun rikollisen ruumis jätettiin teloituspaikalle tai ripustettiin näkyvälle paikalle kuten kaupungin portille varoitukseksi. Vielä 1700-luvulla kuolemanrangaistus oli kaikissa Euroopan maissa yleinen rangaistus; muun muassa varkaat voitiin tuomita hirtettäviksi. Koska kuolemantuomio oli yleinen, vakavimmista rikoksista teloitettavat tapettiin usein hitaalla ja tuskallisella tavalla.

Kuolemanrangaistusta on käytetty myös armeijoissa sodan aikana yleisesti kurinpitokeinona; sotaoikeudet ovat usein langettaneet kuolemanrangaistuksia muun muassa pelkuruudesta, niskoittelusta, karkuruudesta ja kapinasta. Myös vakoilijat on ollut tapana teloittaa kiinni saataessa. Myös merirosvouksesta langetettiin 1700-1800-luvulla useissa maissa hirttotuomio. Merirosvouteen pakotetut saatettiin kuitenkin armahtaa.

Kuolemanrangaistuksen oikeutusta ja tarkoituksenmukaisuutta alettiin 1800-luvun kuluessa yhä enemmän kyseenalaistaa. Kun samaan aikaan vankilaolot järjestettiin Euroopan maissa siten, että vakavimmatkin rikokset voitiin rauhan aikana sovittaa vankeudella, kuolemanrangaistuksen käyttöä vähennettiin voimakkaasti. Muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kuolemanrangaistus poistettiin rangaistusjärjestelmästä 1900-luvun alkupuolella, joskin Norjassa ja Tanskassa sitä sovellettiin poikkeuksellisesti rangaistuksena muutamista törkeimmistä toisen maailmansodan aikana tehdyistä maanpetoksista (esim. Norjan saksalaismielisen nukkehallituksen pääministeri Vidkun Quisling).

Nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin lähes kaikki länsimaat ja useat ihmisoikeussopimukset ovat kieltäneet kuolemanrangaistuksen. Alaikäisten kuolemantuomiot ovat lähes kaikkialla maailmassa kiellettyjä.

Maailmassa on vuonna 2012 ainakin 29 maata, joiden laki edellyttää kuolemantuomiota tietyistä rikoksista. Näiden maiden joukossa ei ole länsimaita. Vuoden 2000 ja 2012 välillä ainakin 18 maata luopui tällaisesta pakollisesta kuolemantuomiosta.[3]

Nykyään eniten teloituksia toimeenpannaan Kiinassa, väkilukuun suhteutettuna määrän arvellaan olevan suurin Singaporessa. Teollisuusmaista (OECD) kuolemantuomiota käytetään Yhdysvalloissa, Japanissa ja Etelä-Koreassa.

Vuonna 2004 eniten teloituksia tapahtui Kiinassa, arviolta 3400, ja seuraavaksi eniten Iranissa, 159, Vietnamissa, 64 ja Yhdysvalloissa, 59.[4]

Maailman pitkäaikaisin kuolemantuomiosta vankilassa istunut Iwao Hakamada vapautettiin 47 vuoden jälkeen Japanissa vuonna 2014, kun nykyajan DNA-tutkimukset osoittivat ettei kuolemantuomion perusteena olleet veritahrat olleet Iwaon.[5]

Etyj-maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimus kieltää kuolemanrangaistuksen, ja lähes kaikki Euroopan valtiot ovat poistaneet sen käytöstä. Etyj eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on merkittävä alueellinen turvallisuusjärjestö, jota Euroopan unioni pitää yhtenä ihmisoikeuspolitiikan keskeisistä toimijoista. Etyj:n 55 osanottajavaltiosta vain kolme – Uzbekistan, Valko-Venäjä ja Yhdysvallat – sallii kuolemantuomion.[6]

Uzbekistanissa ja Valko-Venäjällä ei pidetä virallista tilastoa teloituksista.

Viimeisin kuolemantuomioita täytäntöön pannut Euroopan neuvoston maa on Ukraina. Ukrainassa teloitukset olivat valtionsalaisuuksia, joista ei tiedotettu edes omaisille eikä niistä annettu lukuja julkisuuteen. Vuonna 1996 Ukrainassa teloitettiin Amnestyn mukaan 176 ihmistä. Tuona vuonna enemmän ihmisiä teloitettiin vain Kiinassa. Teloitukset suoritettiin pistoolinlaukauksella päähän.

Albaniassa kuolemantuomio on rauhan aikana kielletty, mutta mahdollinen sodan ja hätätilan aikana tehdyistä vakavista rikoksista. Latvia oli EU:ssa poikkeus, koska siellä kuolemantuomio oli mahdollinen murhasta sota-aikana vuoteen 2012 asti[[1]]. EU on aina kuolemantuomiota vastaan.

Kuolemantuomio on mahdollinen, mutta tosiasiallisesti (de facto) kielletty neljässä maassa: Kazakstanissa presidentti sääti kuolemaantuomittujen armahduksesta ja elinikäisestä vankeudesta vuoden 2004 alusta. Säädöstä noudatetaan siihen asti, kunnes kuolemantuomioiden kieltäminen saadaan ratkaistuksi. Kirgisian perustuslaki sallii ampumisen joistakin rikoksista, mutta presidentti on antanut useita perättäisiä armahdussäännöksiä. Tadžikistanin laki sallii ampumisen joistakin rikoksista, mutta 30. huhtikuuta 2004 lähtien presidentin armahdus on mahdollistanut tilalle 25-vuotisen vankeuden. Venäjän laki sallii ampumisen, mutta presidentti on armahtanut vuodesta 1996. Kuolemantuomion tilalle on määrätty 25 vuotta vankeutta. Vuonna 2009 Venäjän perustuslakituomioistuin kielsi kuolemantuomion.[7]

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemanrangaistus Yhdysvalloissa osavaltioittain:
  Kuolemantuomiota ei käytössä
  Tilanne epäselvä
  Kuolemantuomiota ei ole käytetty vuoden 1976 jälkeen
  Kuolemantuomiota on käytetty vuoden 1976 jälkeen

Yhdysvalloissa toimeenpantiin vuonna 2010 yhteensä 46 teloitusta. Vuosien 1976–2010 välillä Yhdysvalloissa on teloitettu 1 268 tuomittua, joista valkoisia oli 711, mustia 440 ja latinoja 93. Kuolemantuomio oli vuonna 2010 voimassa 34 osavaltiossa, 16 osavaltiossa ei.[8]

Yhdysvalloissa kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano oli keskeytyksissä vuosina 19671976, kun korkein oikeus oli arvioinut kuolemanrangaistuksen "julmaksi ja epätavalliseksi" ja siten perustuslain vastaiseksi. Lakeja ja tulkintaa on sittemmin muutettu, ja kuolemanrangaistus otettu jälleen käyttöön. Kaksoismurhasta tuomittu Kenneth Lee Boyd oli tuhannes teloitettu vuoden 1976 jälkeen. Hänet teloitettiin myrkkyruiskeella 2. joulukuuta 2005.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historian kuluessa kuolemanrangaistus on ollut käytössä myös Suomessa useiden rikosten osalta. Rauhan aikana kuolemanrangaistus on pantu Suomessa viimeksi täytäntöön 1820-luvulla, myöhemmin sitä on käytetty vain sotien aikana. Vuoden 1889/1894 rikoslaissa oli säädetty kuolemanrangaistus valtio- ja maanpetoksesta sekä murhasta, erityisessä sotaväen rikoslaissa vuodelta 1919 lisäksi törkeimmistä sotilasrikoksista. Vuonna 1949 tehdyn lainmuutoksen nojalla kuolemanrangaistusta ei saanut langettaa eikä panna täytäntöön muulloin kuin sotatilan ollessa voimassa eikä muualla kuin siinä valtakunnan osassa, joka oli julistettu sotatilaan. Kuolemanrangaistus poistettiin laista lopullisesti vuonna 1972, ja nykyisin se on kielletty perustuslaissakin.

Muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyajan tunnetuin kuolemanrangaistukseen tuomittu lienee Irakin entinen diktaattori Saddam Hussein. Hänet teloitettiin 30. joulukuuta 2006 hirttämällä.

Kansainvälistä näkyvyyttä ovat myös saaneet homoseksuaalien Mahmoud Asgarin ja Ayaz Marhonin teloitukset Iranissa vuonna 2005.

Kannatus ja vastustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisista 60 % kannatti ja 35 % vastusti kuolemanrangaistuksen käyttöä tuomittujen murhaajien rangaistuksena vuoden 2013 kyselyssä. Kannatus on laskenut vuoden 1994 korkeimmasta lukemasta, joka oli 80 %, ja on alimmillaan 41 vuoteen. Republikaaneista 81 %, demokraateista 47 % ja muista 60 % kannattaa kuolemanrangaistusta. 44 % vastaajista haluaisi kuolemanrangaistusta käytettävän nykyistä useammin.[9]

Vuonna 2006 laaditun tutkimuksen mukaan Suomessa kuolemanrangaistusta vastustaa 63 % ja kannattaa 29 % (miehistä 36 %, naisista 22  %) suomalaisista. Kuolemanrangaistusta kannattivat eniten keski-ikäiset miehet. Keskustalaisista kuolemanrangaistusta kannattaisi 30 %; kokoomuslaisilla kannatus on 29 % ja vihreillä 28 %.[10] Vuonna 2011 laaditun tutkimuksen mukaan 19 % suomalaisista hyväksyy kuolemanrangaistuksen, 29 % hyväksyy kuolemanrangaistuksen joissakin tilanteissa ja 48 % ei hyväksy kuolemanrangaistusta lainkaan. Ikäluokista 25–49-vuotiaat ovat myötämielisimpiä kuolemanrangaistukselle, heistä jopa 60 % hyväksyy kuolemanrangaistuksen ainakin joskus, kriittisimpiä ovat 60–74-vuotiaat. Perussuomalaiset olivat ainoita, joiden kannattajista enemmistö kannatti kuolemanrangaistusta. Perussuomalaisista ainoastaan 16 % ei hyväksy kuolemanrangaistusta lainkaan. Helsingin Sanomien haastattelun perusteella osa kuolemanrangaistuksen hyväksyjistä vastusti kuolemanrangaistuksen laillistamista Suomessa.[11]

Menetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemanrangaistuksia on toteutettu monilla eri menetelmillä, joista menneisyydessä yleisiä olivat hevosilla repiminen, kivitys, teilaaminen, ristiinnaulitseminen, hirttäminen, seivästäminen ja mestaus. Nämä ovat pääosin väistyneet, kun kuolemanrangaistuksen merkitys yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä on vähentynyt.

Teloitus suoritetaan maailmassa nykyisin yleensä jollain yhdeksästä eri menetelmästä, jotka ovat eri maiden laeissa auktorisoinnin yleisyysjärjestyksessä (22. kesäkuuta 2012 tilanteen mukaan): hirttäminen, teloitusryhmän edessä ampuminen (monta laukausta yhtä aikaa) tai muu ampuminen (yksi laukaus), kivitys, myrkkyruiske, mestaus, kaasukammio, sähkötuoli tai pudottaminen. Joidenkin maiden lait auktorisoivat useamman kuin yhden teloitustavan. [12]

Hirttämisen auktorisoi teloitustavaksi 60 maan laki, mukaan lukien Japani, Intia, Etelä-Korea ja Yhdysvallat. 29 maata auktorisoi ampumisen teloitusryhmän edessä, mukaan lukien Kuuba, Etelä-Korea ja Yhdysvallat. 23 muuta auktorisoi teloituksen yhdellä laukauksella, kuten Valko-Venäjä, Intia, Pohjois-Korea ja Venäjä. Kivityksen auktorisoi yhdeksän maata, kaikki islamilaisia. Myrkkyruiske auktorisoidaan kuuden (Kiina, Guatemala, Taiwan, Thaimaa, Yhdysvallat ja Vietnam) ja mestaus viiden maan laissa (Benin, Kongo, Iran, Saudi-Arabia ja Jemen).[12]

Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisia tuomitaan kuolemanrangaistukseen huomattavasti miehiä harvemmin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosien 1973–2011 välillä kuolemaan tuomituista naisia on 2,1 % ja vuoden 1608 jälkeen teloitetuista naisia on 2,9 %. Kuolemantuomion sallivista maista viiden (Valko-Venäjä, Guatemala, Mongolia, Venäjä ja Tadžikistan) lain mukaan naisia ei voi tuomita koskaan kuolemaan. Monessa niistäkin maista, joissa naisten kuolemantuomio sallitaan, nuorten lasten äitiä ei saa teloittaa. Ainoastaan Saint Kitts ja Nevisissä voidaan raskaana oleva nainen lain mukaan teloittaa. Joissain maissa raskaana olevan naisen tuomiota lykätään ja toisissa se muutetaan vankeusrangaistuksesi.[13]

Alaikäiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moni kansainvälinen sopimus kieltää alaikäisten teloittamisen, ja suurin osa kuolemantuomion säilyttäneistä maista kieltää sen omassa lainsäädännössään. Joissain maissa, etenkin Iranissa, alaikäisiä tuomitaan kuitenkin edelleen kuolemaan. Monissa kehitysmaissa ihmisten syntymätiedot ovat usein puutteellisia, minkä seurauksena alaikäisiäkin saatetaan teloittaa.[14]

Yhdysvalloissa alaikäisenä on entisaikoina tuomittu esimerkiksi George Stinney (teloitettiin 14-vuotiaana kahdesta murhasta 1944), James Arcene (teloitettiin 10-vuotiaana tehdystä rikoksesta Arkansas'ssa 1885), Hannah Ocuish (teloitettiin 12-vuotiaana 6-vuotiaan tytön murhasta 1786) ja Thomas Graunger (teloitettiin 16-vuotiaana 1642).

Luettelo valtioista jotka poistivat kuolemanrangaistuksen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

vuosi valtio
1863 Venezuelan lippu Venezuela
1865 San Marinon lippu San Marino
1877 Costa Rican lippu Costa Rica
1903 Panaman lippu Panama
1906 Ecuadorin lippu Ecuador
1907 Uruguayn lippu Uruguay
1910 Kolumbia
1928 Islannin lippu Islanti
1949 Saksan lippu Saksa
1956 Honduras
1962 Monacon lippu Monaco
1966 Dominikaanisen tasavallan lippu Dominikaaninen tasavalta
1968 Itävalta
1969 Flag of the Vatican City.svg Vatikaani
1972 Suomen lippu Suomi
1973 Ruotsin lippu Ruotsi
1976 Portugalin lippu Portugali
1978 Tanskan lippu Tanska Salomonsaarten lippu Salomonsaaret Tuvalun lippu Tuvalu
1979 Kiribati Luxemburg Nicaraguan lippu Nicaragua Norjan lippu Norja
1980 Vanuatun lippu Vanuatu
1981 Kap Verde Ranskan lippu Ranska
1985 Australian lippu Australia
1986 Marshallinsaarten lippu. Marshallinsaaret, Mikronesian lippu Mikronesia
1987 Haiti, Liechtenstein
1989 Kambodža
1990 Andorran lippu Andorra Tšekin lippu Tšekki Unkarin lippu Unkari Irlanti Mosambikin lippu Mosambik

Namibian lippu Namibia Romanian lippu Romania São Tomé ja Príncipen lippu São Tomé ja Príncipe

1991 Kroatia Makedonian lippu. Makedonia Slovenian lippu Slovenia
1992 Angolan lippu Angola Paraguayn lippu Paraguay Flag of Switzerland.svg Sveitsi
1993 Guinea-Bissau Slovakian lippu Slovakia Seychellien lippu Seychellit
1994 Italia Palaun lippu Palau
1995 Djiboutin lippu Djibouti Mauritiuksen lippu Mauritius Etelä-Afrikan lippu Etelä-Afrikka Espanjan lippu Espanja
1996 Belgian lippu Belgia
1997 Nepalin lippu Nepal Puolan lippu Puola
1998 Armenian lippu Armenia Azerbaidžanin lippu Azerbaidžan Bosnia ja Hertsegovinan lippu Bosnia ja Hertsegovina Bulgarian lippu Bulgaria

Kanada Viron lippu Viro Liettua Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia

1999 Turkmenistanin lippu Turkmenistan
2000 Norsunluurannikon lippu Norsunluurannikko Maltan lippu. Malta Ukrainan lippu Ukraina
2001 Kreikka
2002 Kypros Serbian lippu Serbia Itä-Timor
2004 Bhutanin lippu Bhutan Samoan lippu Samoa Senegalin lippu Senegal Turkin lippu Turkki
2005 Meksikon lippu Meksiko Moldovan lippu Moldova
2006 Georgia Montenegron lippu Montenegro Filippiinit
2007 Albanian lippu Albania Kirgisia Uuden-Seelannin lippu Uusi-Seelanti Ruandan lippu Ruanda
2008 Uzbekistanin lippu Uzbekistan
2009 Argentiinan lippu Argentiina Bolivian lippu Bolivia Burundin lippu Burundi Togon lippu Togo
2010 Gabon Alankomaiden lippu Alankomaat

Monissa maissa kuolemanrangaistus on säilytetty valtionpetoksesta sodan aikana, vaikka käytännössä se onkin poistettu.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Euroopan ihmisoikeussopimus Finlex. Edita. Viitattu 10.9.2009.
  2. Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 Finlex. Edita. Viitattu 10.9.2009.
  3. Mandatory Death Penalty Northwestern University. Viitattu 9.3.2014.
  4. Death Penalty: 3,797 executed in 2004 Amnesty.org. 5.4.2005. Amnesty International. Viitattu 10.9.2009. (englanniksi)
  5. Yle: "Maailman pitkäaikaisin kuolemansellin asukas vapautetaan, todisteita epäillään väärennetyiksi" Julkaistu: 27.3.2014 Viitattu: 27.3.2014
  6. The death penalty in the OSCE area osce.org. OSCE. Viitattu 10.9.2009. (englanniksi)
  7. Kuolemantuomio ei palaa Venäjälle HS.fi. 19.11.2009. Sanoma News Oy. Viitattu 20.3.2010.
  8. Teloitukset vähentyneet USA:ssa 22.9.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.1.2013.
  9. Jeffrey M. Jones: U.S. Death Penalty Support Lowest in More Than 40 Years 29.10.2013. Gallup, Inc.. Viitattu 9.3.2014.
  10. Liki joka kolmas hyväksyisi kuolemantuomion HS.fi. 18.11.2006. Sanoma News Oy. Viitattu 10.9.2009.
  11. Anna-Sofia Berner: HS-Gallup keski-ikäiset hyväksyvät kuolemantuomion. Helsingin sanomat, 5.11.2011. Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.11.2012.
  12. a b Methods of Execution 22.6.2012. Northwestern University. Viitattu 9.3.2014.
  13. Women Northwestern University. Viitattu 9.3.2014.
  14. Juvenile Offenders and the Death Penalty Northwestern University. Viitattu 9.3.2014.
  15. Russell Ash: 10 kärjessä S. 43, Helsinki Media, ISBN 951-32-0008-6

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuoleman filosofia. Toimittaneet Terhi Kiiskinen ja Sami Pihlström. Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta 1. Helsinki: Helsingin yliopisto, filosofian laitos, 2002. ISBN 952-10-0522-X
  • Terho, Sampo: Silmä silmästä: Kuolemanrangaistuksen historiaa. Jyväskylä: Atena, 2007. ISBN 978-951-796-495-1.

Linkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuolemanrangaistus.