Tämä on lupaava artikkeli.

Afroamerikkalaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Afroamerikkalaiset
Väkiluku 42,0 miljoonaa (2010)
Merkittävät asuinalueet
Yhdysvallat
Kielet englanti, afrikkalaisamerikkalainen englanti, Louisianan kreoli, gullah
Uskonnot protestantismi, katolilaisuus

Afroamerikkalaiset (engl. African American) ovat mustaihoisia Yhdysvaltain kansalaisia tai asukkaita, joiden sukujuuret ovat suurimmalta osin Afrikassa.[1] Afroamerikkalaisia on Yhdysvalloissa noin 42 miljoonaa eli yli 13 prosenttia väestöstä, ja he muodostavat Yhdysvaltain toiseksi suurimman etnisen vähemmistön.[2]

Suurin osa afroamerikkalaisista on Länsi-Afrikan rannikolta Yhdysvaltoihin tai sen aluella aikaisemmin sijainneisiin brittiläisiin siirtokuntiin 1600-luvulta lähtien rahdattujen orjien jälkeläisiä.[3] Orjuus lakkautettiin Yhdysvaltain sisällisodan jälkeen vuonna 1865. 1960-luvulta alkaen kansalaisoikeusliike on pyrkinyt parantamaan afroamerikkalaisten asemaa ja nostamaan mustan väestön itsekunnioitusta. Kuuluisimpia mustia kansalaisoikeustaistelijoita 1960-luvulla olivat Martin Luther King ja Malcolm X. Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama on isänsä puolelta afrikkalainen, maan kongressissa on useita afroamerikkalaisia, ja useissa suurissa kaupungeissa on ollut musta pormestari. Afroamerikkalaisilla on ollut näkyvä asema 1900-luvun lopulla myös yhdysvaltalaisessa populaarikulttuurissa ja urheilussa.

Afroamerikkalaiset ovat uskonnoltaan useimmiten protestantteja. Heidän murteensa eroaa jonkin verran tavallisesta amerikanenglannista.

Afroamerikkalaisista käytetty suositeltavin nimitys on vaihdellut vuosikymmenten aikana. Jotkut mustaihoiset yhdysvaltalaiset eivät halua käyttää itsestään afrikkalaisuuteen viittaavaa nimitystä, sillä he eivät tunne yhteyttä itselleen etäiseen Afrikkaan, vaan pitävät itseään mustina amerikkalaisina.[4]

Väestötietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afroamerikkalaisten osuus väestöstä osavaltioittain vuonna 2010

Yhdysvaltain väestönlaskennassa 2010 afroamerikkalaisiksi luokiteltiin henkilöt, jotka määrittelivät itsensä afroamerikkalaiseksi, mustaksi tai negroksi. Kokonaan afroamerikkalaiseksi itsensä luokitteli 38,9 miljoonaa ihmistä (12,6 % väestöstä) ja osittain afroamerikkalaiseksi 3,1 miljoonaa (1,0 % väestöstä).[5]

Mustan väestönosan kasvu on nopeampaa kuin väestön keskimäärin.[5] Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto arvioi vuonna 2013 Yhdysvalloissa olevan 41,6 miljoonaa (13,1 %) kokonaan afroamerikkalaista sekä 3,4 miljoonaa (1,0 %) osittain afroamerikkalaista.[6]

Afrikassa syntyneiden maahanmuuttajien määrä kaksinkertaistui Yhdysvalloissa vuosien 2000–2010 välillä. Vuonna 2010 maassa asui 1,2 miljoonaa Afrikassa syntynyttä mustaihoista henkilöä ja lisäksi 0,4 miljoonaa muuta afrikkalaissyntyistä, mikä on neljä prosenttia kaikista ulkomailla syntyneistä. Mustasta Afrikasta muuttaneiden yleisimmät syntymämaat ovat Nigeria, Etiopia, Ghana ja Kenia.[7] Karibian maissa syntyneistä maahanmuuttajasta mustaihoisia on tullut etenkin Haitista ja alueen englanninkielisistä maista.[8]

Geenitutkimukset antavat afroamerikkalaisten geneettisestä alkuperästä hiukan erilaisia tuloksia. Tutkimuksesta riippuen heidän geeniperimästään on keskimäärin Saharan eteläpuolista 65–80 prosenttia, eurooppalaista 19–29 prosenttia, ja intiaania 1–2 prosenttia.[9][10] Miehistä 35 prosentilla on isälinjassaan valkoinen esi-isä.[10]

Eniten afroamerikkalaisia vuoden 2013 arvion mukaan on New Yorkin osavaltiossa, 3,7 miljoonaa eli 19 % asukkaista. Osavaltioista suhteellisesti eniten afroamerikkalaisia on Mississippissä, 38 prosenttia. Myös Georgiassa (32 %), Marylandissa (32 %) ja Louisianassa (33 %) heitä on yli 30 prosenttia. Pääkaupunki Washingtonissa afroamerikkalaisia on 51 %. Kaikista kunnista suurin afroamerikkalaisten osuus on Mississippin Holmesissa, 83,2 %.[11] Osavaltioista vähiten afroamerikkalaisia on Montanassa ja Idahossa, yksi prosentti kummassakin.[12]

Vähintään 25-vuotiaista afroamerikkalaisista 84 prosentilla on vähintään high schoolin päästötodistus.[11] Kandidaatin tutkinto tai korkeampi on 19 prosentilla, verrattuna 29 prosenttiin koko väestöllä.[13]

Vuonna 2013 afroamerikkalaisen talouden mediaanitulot olivat 34 598 dollaria (koko väestöllä 51 939 dollaria).[11] Köyhyysrajan alapuolella oli 27,2 prosenttia (koko väestöstä 14,5 %).[11] Afroamerikkalaisista työttömiä vuonna 2012 oli 10,3 prosenttia (koko väestöstä 6 %). Afroamerikkalaisia oli julkisen sektorin palveluksessa muuta väestöä suurempi osa, 20 prosenttia (koko väestöstä 14,5 %).[14]

Afroamerikkalaisten elinajanodote vuonna 2010 oli naisilla 78,0 ja miehillä 71,8 vuotta (koko väestöllä 81,1 ja 76,2 vuotta).[15]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset Yhdysvaltain alueelle saapuneet afrikkalaiset tulivat espanjalaisten ja portugalilaisten löytöretkeilijöiden laivoilla. 1500-luvulla jotkut mustat tutkimusmatkailijat asettuivat Mississippin laaksoon, Etelä-Carolinaan ja New Mexicoon. Tuon ajan tunnetuin musta tutkimusmatkailija oli Lounais-Yhdysvalloissa kiertänyt Estéban.[16]

Orjuuden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virginiaan saapui vuonna 1619 palvelijoina 20 afrikkalaista, ja seuraavina vuosikymmeninä mustien työntekijöiden määrä kasvoi nopeasti. Orjuus otettiin Virginiassa käyttöön 1661 ja kaikissa englantilaisissa siirtomaissa 1750 mennessä. Orjat laitettiin työskentelemään lähinnä pelloille ja siivoustöihin. Vuonna 1790 afrikkalaisia oli maassa jo 760 000, lähes viidesosa väestöstä. Kaikista Uuteen maailmaan tuoduista 10 miljoonasta orjasta Yhdysvaltoihin tuotiin 430 000, joista suurin osa Länsi-Afrikasta orjalaivoilla. Rankoilla laivamatkoilla vangeista kuoli yli kuudesosa.[16]

Vuonna 1860 orjuuden ollessa yhä käytössä Etelävaltioissa, koko Yhdysvalloissa oli jo noin puoli miljoonaa vapaata mustaa. Orjuus lakkautettiin myös Etelävaltioissa lopullisesti sisällissodan jälkeen 1865, ja neljä miljoonaa orjaa vapautettiin.[16]

Suuri muuttoliike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afroamerikkalaisten suuri muuttoliike etelästä pohjoiseen ja länteen. Vasemmalla vuodet 1910–1940, oikealla 1940–1970. Punaisella ja keltaisella muuttovoittokaupungit, sinisellä muuttotappiokaupungit.

Vuosien 1915–1970 välillä yli kuusi miljoonaa afroamerikkalaista muutti Etelävaltioista Yhdysvaltain pohjois- ja länsiosiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana 45 000 muutti pohjoiseen, 1920-luvulla lähti 800 000 ja 1930-luvulla 400 000. Vuosien 1940–1960 aikana 3 350 000 muutti pois etelästä. Muuttoliikkeen alkuvaiheissa kohteina olivat pohjoisen suurkaupungit, kuten Chicago, Detroit, Pittsburgh ja New York. Toiseen maailmansotaan mennessä väkeä oli alkanut muuttaa myös Los Angelesiin ja muihin lännen kaupunkeihin. Muuttoliikkeen syyt olivat Etelävaltioiden taloudelliset rajoitukset ja rotusorto sekä pohjoisen kasvanut työvoiman tarve.[17][18] Muuton myötä Yhdysvaltoihin syntyi uusi afroamerikkalainen kaupunkikulttuuri. Näistä merkittävin oli New Yorkin Harlemiin 1920-luvulla syntynyt kulttuuri.[17]

Poliittinen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustat saivat Yhdysvalloissa äänioikeuden orjuuden päättymisen jälkeen perustuslain 15. lisäyksen myötä 1870. Heidän äänestysoikeutensa ei painostuksen johdosta kuitenkaan tuolloin vielä aina toteutunut etenkään Etelävaltioissa. Joillain mustien johtajilla oli kuitenkin merkittävä asema Etelävaltioiden politiikassa jo 1870-luvulla: Robert B. Elliott oli Etelä-Carolinan ja John R. Lynch Mississippin edustajainhuoneen puhemies ja P. B. S. Pinchback toimi Louisianan virkaatekevänä kuvernöörinä. Vuosien 1869–1901 välillä Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa istui 20 afroamerikkalaista ja senaatissa kaksi, mississippiläiset Hiram R. Revels ja Blanche K. Bruce. Vuoden 1901 jälkeen kesti kuitenkin kolme vuosikymmentä ennen kuin kongressissa nähtiin jälleen afroamerikkalaisia.[16]

Afroamerikkalaisten merkittävin johtaja vuosien 1895 ja 1915 välillä oli Booker T. Washington. Hän kehitti etenkin mustien koulutusta käytännön työelämän tarpeisiin.[16] Jamaikalaissyntyinen Marcus Garvey johti vuoden 1917 jälkeen suureksi noussutta liikettä, joka korosti afroamerikkalaisten afrikkalaisia juuria.[16]

Suuri lama koetteli mustia työläisiä ankarammin kuin valkoisia. Ahdingon seurauksena 1930-luvulla perustettiin National Negro Congress (1936) ja Southern Negro Youth Congress (1937). Afroamerikkalaiset olivat jo vuoden 1928 presidentinvaaleissa etupäässä demokraattien kannattajia. Yhteyttä lujitti presidentti Rooseveltin New Deal -uudistuspolitiikka 1930-luvulla, ja Rooseveltillä oli myös useita mustia neuvonantajia hallinnossaan.[16] 1960-luvulla aloitettiin monia hankkeita, joiden avulla mustia äänestäjiä saatiin rekisteröitymään ja vaaleissa tapahtunutta syrjintää vähennettyä.[16] Vuonna 1960 vain 28 prosenttia Etelävaltioiden mustista aikuisista oli rekisteröitynyt, mutta vuonna 1969 jo yli kaksinkertainen osuus. Samalla vaaleilla valittujen mustien virkamiesten määrä nousi sadasta yli tuhannen.[16]

Mustien kansalaisoikeusmarssi Washingtonissa vuonna 1963

1960-luvun kansalaisoikeusliikehdinnän myötä syntyi militantteja ”black power” -järjestöjä, kuten Mustat pantterit. Rauhanomaisista mustista johtajista tunnetuin oli Martin Luther King.[16]

1960-luvun lopulla Clevelandissa, Garyssa ja Newarkissa valittiin ensi kertaa musta pormestari ja 1970-luvulla myös esimerkiksi Los Angelesissa, Detroitissa, Atlantassa ja New Orleansissa. Ensimmäinen suuren kaupungin musta naispormestari oli Hartfordin pormestariksi 1987 valittu Carrie Saxon Perry. Maan suurimman kaupungin New Yorkin ensimmäinen musta pormestari oli 1989 valittu David Dinkins. Ensimmäinen musta kuvernööri oli Virginian L. Douglas Wilder 1989.[16] Ensimmäinen musta senaattori 1800-luvun jälkeen valittiin Massachusettsista 1967, ja ensimmäinen musta nainen valittiin senaattiin 1992 Illinoisista. Korkeimpaan oikeuteen valittiin ensimmäisenä mustana Thurgood Marshall 1967; häntä seurasi 1991 Clarence Thomas.[16]

Ensimmäinen musta ministeri Yhdysvaltain hallituksessa oli Robert C. Weaver, joka nousi asunto- ja kaupunkikehitysministeriksi vuonna 1966. Ensimmäinen afroamerikkalainen YK-lähettiläs oli Andrew Young 1977. Yhdysvaltain armeijan johtoon nousi ensimmäisenä mustana 1989 Colin Powell, josta tuli 2001 myös maan ensimmäinen musta ulkoministeri. Hänen seuraajansa Condoleezza Rice oli ensimmäinen musta nainen samassa virassa.[16] Kenialaisen isän poika Barack Obama valittiin 2008 ensimmäisenä afroamerikkalaisena Yhdysvaltain presidentiksi.[16]

Yhdysvaltain 114. kongressissa (2015–) on 46 afroamerikkalaista edustajainhuoneen jäsentä ja kaksi senaattoria.[19] Vuoteen 2013 mennessä edustajainhuoneeseen oli valittu yhteensä 127 afroamerikkalaista. Heistä 80 prosenttia on ollut demokraatteja. Useimmin musta edustaja on valittu Marylandista, 7,2 % kaikista sieltä valituista. Yhtään mustaa edustajaa ei ole koskaan valittu 25 osavaltiosta.[20]

Kamppailu kansalaisoikeuksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orjuuden päättymisen jälkeen afroamerikkalaiset saivat vapauden, äänioikeuden ja suojan syrjintää vastaan. He joutuivat kuitenkin kokemaan syrjintää vielä useiden vuosikymmenien ajan. Heillä oli toisen luokan kansalaisen asema, ja valkoinen enemmistö ei halunnut nähdä heitä tasa-arvoisina. Joissakin Etelävaltioissa syrjintä säilyi laillisena sodan jälkeenkin, ja esimerkiksi Alabamassa rodut pidettiin erillään toisistaan niin sanotuilla Jim Crow -laeilla. Mustilla oli kaupungeissa omat asuinalueet sekä omat osastot esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä, hotelleissa, teattereissa ja kaupoissa, heidän koulunsa olivat heikkotasoisia, ja rotujenväliset avioliitot oli kielletty.[21]

Rotuerottelun toteutumista ja mustien pelottelua Etelävaltioissa valvoi väkivaltainen ja vaikutusvaltainen Ku Klux Klan -järjestö. Vielä 1920-luvulla liittovaltion hallinto oli liian heikko pystyäkseen kohentamaan afroamerikkalaisten asemaa Etelässä.[22]

Toisen maailmansodan jälkeen afroamerikkalaisten asema parani kun liittovaltio alkoi puuttua mustien syrjintään. Rauhanomaisen kansalaisoikeusliikkeen johtajat kuten Martin Luther King taistelivat menestyksellisesti mustien tasa-arvon puolesta. Vuonna 1954 Korkein oikeus julisti koulujen rotuerottelun perustuslain vastaiseksi, minkä seurauksena mustat oppilaat päästettiin valkoisiinkin kouluihin. Kansalaisoikeusliike onnistui saavuttamaan afroamerikkalaisille periaatteellisen tasa-arvon 1960-luvulla, mutta syrjintää on esiintynyt paikoitellen senkin jälkeen lakiuudistuksista huolimatta.[23][24] Toisaalta valtion työhönotossa ja korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on 1960-luvulta alkaen sovellettu positiivista syrjintää, jonka kautta afroamerikkalaisten asemaa työelämässä ja opiskelijamääriä on saatu nostettua.[25]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikkalaisamerikkalainen englanti on afroamerikkalaisten käyttämä amerikanenglannin muoto. Useimmat kielitieteilijät pitävät sitä amerikanenglannin murteena, mutta jotkut pitävät sitä kokonaan omana kielenään.[26] Afrikkalaisamerikkalainen englanti on syntynyt valkoisesta amerikanenglannista, Karibian kreoleista ja afrikkalaisista kielistä, jotka tulivat orjien mukana Yhdysvaltoihin 1600–1800-luvuilla.[26] Selkeimmin amerikanenglannin yleiskielestä eroavaa murremuotoa käyttää mustan väestön vähiten koulutettu osa. Korkeammin koulutettujen mustien kieli muistuttaa enemmän yleiskieltä.[27]

Etelä-Carolinan, Georgian ja pohjoisen Floridan rannikolla sekä Sea Islands -saarilla asuvat afroamerikkalaiset puhuvat kreolikieltä nimeltä gullah. Se syntyi 1700-luvulla Barbadokselta tulleiden orjien kieleksi, ja siinä on erityisen paljon afrikkalaisia ja karibialaisia vaikutteita.[28] Louisianan kreolit puhuvat ranskaa ja Louisianan kreolia.[29] Kolme prosenttia afroamerikkalaisista on hispaanoja eli espanjankielisiä.[5]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnolla on kyselytutkimusten mukaan afroamerikkalaisille suurempi merkitys kuin yhdysvaltalaisille keskimäärin. 87 % afroamerikkalaisista kuului johonkin uskonnolliseen ryhmään vuonna 2007, ja 79 % sanoi uskonnon olevan heille hyvin tärkeä asia. 78 prosenttia on protestantteja, ja heistä suurin osa kuuluu mustiin protestanttikirkkoihin. Katolisia on viisi prosenttia ja muslimeja yksi prosentti.[30]

Populaarikulttuuri ja kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rock and roll- ja soulduo Ike & Tina Turner vuonna 1972

Afroamerikkalaisilla on ollut näkyvä asema Yhdysvaltain populaarikulttuurissa etenkin 1950-luvulta lähtien. Afroamerikkalaisesta musiikkiperinteestä ovat syntyneet useimmat Yhdysvaltain populaarimusiikin lajit, kuten jazz, blues, gospel, rock, soul ja hip hop.[16]

Nat King Cole oli vuosina 1956–1957 ensimmäinen afroamerikkalainen viihdyttäjä, joka sai oman televisiosarjansa. Tunnettuja afroamerikkalaisia televisiosarjoja ovat olleet esimerkiksi Sanford and Son (1972–1977), Jeffersonit ja Bill Cosby Show (1984–1992). Juuret (1977) oli hyvin suosittu kahdeksanosainen minisarja, joka kuvasi yhden afroamerikkalaisen suvun historiaa Afrikasta orjuuden ajan kautta nykyaikaan.[16] Oprah Winfrey nousi 1980-luvulla aloittaneen keskusteluohjelmansa menestyksen ansiosta yhdeksi maan rikkaimmista naisista.[16]

1970-luvulla saavuttivat suosiota afroamerikkalaisille suunnatut blaxploitaatio-elokuvat. Tunnettuja ja palkittuja afroamerikkalaisia mainstream-elokuvanäyttelijöitä ja koomikoita ovat esimerkiksi Sidney Poitier, Eddie Murphy, Richard Pryor, Denzel Washington, Will Smith, Morgan Freeman ja Halle Berry. Tunnetuimmat afroamerikkalaiset ohjaajat Spike Lee ja John Singleton käsittelevät elokuvissaan usein afroamerikkalaista nykyelämää.[16]

Tunnetuimpia afroamerikkalaisia kirjailijoita ovat Pulitzer-voittajat Gwendolyn Brooks, Charles Gordone, August Wilson ja Alice Walker sekä vuoden 1993 nobelisti Toni Morrison.[16]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävä osa Yhdysvaltain menestyneimmistä urheilijoista on afroamerikkalaisia. Maailman parhaisiin omissa lajeissaan ovat kuuluneet muun muassa koripalloilija Michael Jordan, nyrkkeilijät Joe Louis ja Muhammad Ali, baseball-pelaaja Hank Aaron, yleisurheilijat Jesse Owens, Wilma Rudolph, Carl Lewis ja Michael Johnson sekä tennispelaajat Venus ja Serena Williams.[16]

Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillistä "soul-ruokaa"

Afroamerikkalaisesta ruokakulttuurista käytetään nimitystä soul food (suom. ’soul-ruoka’). Soul food -ruokakulttuuri syntyi Etelässä ja levisi pohjoisiin osavaltioihin mustan väestön muuttoliikkeen myötä.[31] Yleisimpiä soul-ruokia ovat hominy, lehmänpapu, uppopaistettu kana, maissintähkät, siansorkat, voimakkaasti maustettu grillattu liha tai kala, sekä juustokakku.[32] Yleisimpiä soul-ruoka-aineita ovat maissileipä, kana, sianliha ja laardi, monni, riisi, siirappi, okra, bataatti, vesimeloni ja pavut. Grillaus on suosittu tapa valmistaa ruoka.[31]

Merkkipäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afroamerikkalaisiin liittyviä tärkeitä merkkipäiviä ovat etenkin helmikuussa vietettävä Mustan historian kuukausi, joulukuun lopussa vietettävä Kwanzaa, kesäkuun 19. päivänä vietettävä orjien vapautuksen muistopäivä Juneteenth ja tammikuussa vietettävä Martin Luther Kingin päivä.[33]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. afroamerikkalaiset YSA. Helsingin yliopiston kirjasto. Viitattu 19.2.2009. (suomeksi)
  2. People QuickFacts United States Census Bureau. Viitattu 12.2.2015.
  3. The size and regional distribution of the black population American Communities Project. Lewis Mumford Center at the University at Albany. Viitattu 9.2.2010. (englanniksi)
  4. Jesse Washington: Some Blacks Insist: 'I'm Not African-American' 2.5.2012. Huffington Post. Viitattu 12.2.2015.
  5. a b c The Black Population: 2010 (PDF) 9/2011. U.S. Census Bureau. Viitattu 12.2.2015.
  6. etusivu BlackDemographics.com. Viitattu 11.2.2015.
  7. African Immigrants in America: A Demographic Overview 28.6.2012. American Immigration Council. Viitattu 13.2.2015.
  8. Kevin J. A. Thomas: A Demographic Profile of Black Caribbean Immigrants in the United States 4/2012. Migration Policy Institute. Viitattu 13.2.2015.
  9. Henry Louis Gates Jr.: Exactly How 'Black' Is Black America? 11.2.2013. The Root. Viitattu 12.2.2015.
  10. a b Henry Louis Gates Jr.: Exactly How 'Black' Is Black America? 11.2.2013. The Root. Viitattu 12.2.2015.
  11. a b c d African Americans by the Numbers Infoplease.com. Viitattu 11.2.2015.
  12. African American Population by State BlackDemographics.com. Viitattu 11.2.2015.
  13. Black Educational Attainment by The Numbers BlackDemographics.com. Viitattu 11.2.2015.
  14. African American Employment BlackDemographics.com. Viitattu 11.2.2015.
  15. Life Expectancy at Birth by Race and Sex, 1930–2010 Infoplease.com. Viitattu 13.2.2015.
  16. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Hollis Lynch: African Americans Encyclopaedia Britannica. Viitattu 11.2.2015.
  17. a b Great Migration History.com, A+E Networks Digital. Viitattu 1.3.2015.
  18. Great Migration, The (1915-1960) BlackPast.org. Viitattu 1.3.2015.
  19. African-American History Timeline 2015. Infoplease.com. Viitattu 14.2.2015.
  20. Aaron Blake: African Americans in Congress, by the numbers 28.8.2013. The Washington Post. Viitattu 11.2.2015.
  21. Race relations between the wars 1 BBC. Viitattu 14.2.2015.
  22. Race relations between the wars 2 BBC. Viitattu 14.2.2015.
  23. Federal Government action BBC. Viitattu 14.2.2015.
  24. Civil Rights after 1945 BBC. Viitattu 14.2.2015.
  25. Affirmative Action overview 2014. National Conference of State Legislatures. Viitattu 14.2.2015.
  26. a b Smitherman, Geneva: Talkin That Talk : Africian American Language and Culture, s. 20. Lontoo: Routledge, 1999. ISBN 9780203065419.
  27. McArthur, Tom: Oxford Guide to World English, s. 191–192. Oxford: Oxford University Press, 2002. ISBN 019-860771-7.
  28. McArthur, Tom: Oxford Guide to World English, s. 190–191. Oxford: Oxford University Press, 2002. ISBN 019-860771-7.
  29. Timothy L. Gall ja Jeneen Hobby: Worldmark Encyclopedia of Cultures and Daily Life, s. 161-165. Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-4882-4. (englanniksi)
  30. A Religious Portrait of African-Americans 30.1.2009. Pew Research Center. Viitattu 11.2.2015.
  31. a b Anita Wolff: Soul food Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.8.2013.
  32. Kaarina Turtia: Gastronomian sanakirja, s. 546. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-18546-8.
  33. African American Holidays: Kwanzaa, Juneteenth, Martin Luther King Jr. Day Infoplease.com. Viitattu 13.2.2015.