Joe Louis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joe Louis
Maailman raskaansarjan maailmanmestari
Joe Louis. Kuva: Carl van Vechten
Joe Louis. Kuva: Carl van Vechten
Tiedot
Oikea nimi Joseph Louis Barrow
Lempinimi The Brown Bomber
Painoluokka Raskassarja
Pituus 188 cm
Maa Flag of the United States.svg Yhdysvallat
Syntymäaika 13. toukokuuta 1914
Syntymäpaikka La Fayette, Alabama
Kuolinaika 12. huhtikuuta 1981 (66 vuotta)
Kuolinpaikka Paradise, Nevada
Otteluasento oikeakätinen eli nyrkkeilytermein orthodox
Ammattilaistilastot
Ottelut 69
Voitot 66
Tyrmäysvoitot 52
Tappiot 3
Ratkaisemattomat 0
Ei tuomiota/
mitätöity
0

Joseph Louis Barrow eli Joe Louis (13. toukokuuta 191412. huhtikuuta 1981) oli yhdysvaltalainen nyrkkeilijä ja raskaansarjan maailmanmestari, joka tunnettiin lempinimellä Brown Bomber (suom. Ruskea pommittaja). Häntä pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista nyrkkeilijöistä. Vuonna 2005 International Boxing Research Organization nimesi hänet suurimmaksi raskassarjalaiseksi kautta aikojen[1], ja vuonna 2003 arvostettu nyrkkeilyaiheinen lehti The Ring sijoitti hänet ensimmäiseksi sadan parhaan nyrkkeilijän listalla.[2]

Louis voitti ammattilaisten raskaansarjan maailmanmestaruuden vuonna 1937 ja puolusti sitä ennätykselliset 25 kertaa ennen kuin luopui mestaruudestaan voittamattomana vuonna 1949. Louis on kaikkien aikojen pitkäaikaisin raskaansarjan maailmanmestari (12 vuotta), minkä lisäksi hänellä on myös raskassarjalaisista eniten tittelinpuolustuksia.[3] Noustessaan mestariksi hän oli 23-vuotiaana myös kaikkien aikojen nuorin (Floyd Patterson rikkoi ennätyksen vuonna 1956) ja Jack Johnsonin jälkeen toinen värillinen maailmanmestari.[4]

Louisia pidetään ensimmäisenä mustana, joka on saavuttanut kansallissankarin aseman Yhdysvalloissa, minkä lisäksi hänet on nähty myös Hitlerin vastaisen sodan symbolina toisen maailmansodan aikana.[5]

Louis kävi urallaan 69 ottelua, joista voitti 66 (52 tyrmäyksellä) ja hävisi kolme.

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joe Louis Barrow syntyi 13. toukokuuta 1914 La Fayettessa, Alabaman osavaltiossa. Maanviljelijäperheessä oli ennestään kuusi lasta. Molemmat vanhemmat Monroe Barrow ja Lillie (Reese) Barrow olivat entisten orjien jälkeläisiä. Lillie oli puoliverinen cherokee[6], kun taas Monroe oli pääasiassa afroamerikkalainen, jossa oli vähän valkoista syntyperää. Suvun kantaisä oli orjanomistaja James Barrow.[7]

Monroe Barrow joutui mielisairaalaan Louisin ollessa viisivuotias, joten hän ei tiennyt paljoakaan isästään. Hän vietti elämänsä ensimmäiset 12 vuotta Alabaman maaseudulla. Hän kärsi puheviasta ja puhui hyvin vähän ennen kuudetta ikävuottaan. Vuoden 1920 paikkeilla paikallisen rakennusyhtiön omistaja Pat Brooks nai Louisin äidin Lillien saatuaan kuulla, että Monroe olisi kuollut laitoksessa (todellisuudessa Monroe eli vuoteen 1938 saakka, tietämättä poikansa maineesta).

Vuonna 1926 perhe muutti Detroitiin Ku Klux Klanin toiminnan käytyä sietämättömäksi.[8] Louis ei koskaan ajautunut nuorisojengeihin; sen sijaan hän vietti aikaa nuorten vapaa-ajankeskuksessa. Hän kävi myös koulua ja alkoi opiskella kaappien tekemistä.[9] Louis alkoi myös harrastaa viulunsoittoa äitinsä toivomuksesta.[7] Hän pääsi soittotunneille yhdellä dollarilla viikossa. Matkan varrella oli East Side -nyrkkeilysali, jonne Louis kerran meni uteliaana seuraamaan harjoituksia.[7] Myöhemmin hän aloitti lajin harrastamisen koulukaverinsa ehdotuksesta.[10][9] Tarinan mukaan Louis salasi nyrkkeilyharrastuksensa äidiltään piilottamalla nyrkkeilyhansikkaat viulukoteloon.[11][10]

Amatööriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louis otteli ensimmäisen kerran 17-vuotiaana alkuvuodesta 1932.[12] Painoluokkana oli ylempi keskisarja.[9] Hän nettosi yhdestä amatööriottelusta viisi dollaria, joka oli hänelle suuri summa.[7] Ensimmäisenä Louis osallistui amatööriturnaukseen kotikaupungissaan Detroitissa ja kärsi debyyttiottelussaan pistein tappion Johnny Millerille käytyään kanveesissa kolmesti.[9] Tappiosta huolimatta Louis alkoi ottaa voittoja kamppailuista. Seuraavana vuonna 1933 hän voitti Golden Gloves -turnauksen sekä Yhdysvaltojen mestaruuden vuonna 1934, mikä oli hänen viimeinen esiintymisensä amatöörinä. Louis kävi amatöörinä yhteensä 55 ottelua voittaen niistä 51.[7] Voitoista 43 tuli tyrmäyksellä.[9]

Ammattilaisura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammattilaisuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joe Louisin valmentaja George Moody näki nuorukaisen kyvyt ja vuonna 1934 hän esitteli Louisin mustalle lakimiehelle ja vedonvälittäjälle John Roxboroughille. Hän ei tiennyt nyrkkeilystä paljoakaan mutta hänellä oli vaikutusvaltaa ja suhteita alamaailmaan.[7] Hän vakuutti 20-vuotiaan Louisin siitä, ettei valkoisella johdolla ole todellista kiinnostusta auttaa mustaa miestä nousemaan huipulle.[13]

Roxborough piti Louisin koko nimeä liian pitkänä ja päätti jättää siitä sukunimen Barrow pois. [7] On myös esitetty, että Louis olisi itse päättänyt jättää sukunimensä pois, jottei hänen äitinsä saisi tietää poikansa urasta.[10] Louisille tarvittiin aluksi myös rahoittaja, jolloin Roxborough järjesti sponsoriksi tuntemansa liikemiehen, Chicagon alueella toimineen Julian Blackin. Alkupääomaksi hän antoi 2000 dollaria. [7] Black päätti että tarvittaisiin George Moodya pätevämpi valmentaja ja hän pestasi tehtävään veteraani Jack Blackburnin, jolla oli yli sata ammattilaisottelua takanaan ja joka oli valmentanut useita tulevia maailmanmestareita. Blackburn oli myös kotoisin Chicagosta, joten Lousin ensimmäiset ottelut järjestettiin siellä.

Black ja Roxborough päättivät tehdä Louisista suositun kehän sankarin. He neuvoivat Louisia olemaan tekemättä asioita, joiden takia ensimmäisestä mustasta raskaansarjan maailmanmestarista Jack Johnsonista tuli aikoinaan vihattu; hymyileminen valkoisen vastustajansa tyrmäyksen päätteeksi, esiintyminen samassa valokuvassa valkoisen naisen kanssa ja ennalta sovittuihin otteluihin osallistuminen olivat kiellettyjä.[10][14] Perusperiaattena oli "elä ja nyrkkeile puhtaasti"[10]

Ensimmäiset ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyrkkeilyn aloitettuaan Louis nousi nopeasti lajin huipulle. Ensimmäisenä ammattilaisvuonna hän voitti kaikki 12 vastustajaansa, joista vain kaksi kesti täydet erät. Ensimmäisessä ottelussaan 4. heinäkuuta 1934 hän tyrmäsi Jack Krackenin ensimmäisessä erässä. Louis löi Kracken kanveesiin heti ottelun alussa ensimmäisen kerran ja iski hänet tämän jälkeen köysien läpi Illinoisin urheilukomission johtaja Joe Trinerin syliin. Vaikka Kracken nousi vielä kehään, päätti tuomari keskeyttää ottelun.[15]

Syyskuussa 1934 Michiganin nyrkkeilykomission valkoinen johto painosti Roxboroughia allekirjoittaman sopimuksen, joka takaisi Louisin manageroinnin järjestölle, mutta tämä kieltäytyi edelleen jyrkästi. [16]

Kun Louis harjoitteli salilla Lee Ramagea vastaan käymäänsä ottelua varten helmikuussa 1935, hänen huomionsa kiinnittyi paikalla olleeseen sanomalehtisihteeri Marva Trotterin. Voitettuaan Ramagen, Louis kutsui Trotterin juhlatilaisuuteen Chicago Grand Hotel -hotelliin. Hänestä tuli myöhemmin seuraavana vuonna Louisin ensimmäinen vaimo.[17] Tänä aikana Louis tapasi myös pitkäaikaisen avustajansa Truman Gibsonin, josta myöhemmin tulisi hänen asianajajansa.

Louisille etsittiin tunnettuja vastustajia, jotka koristivat hänen ottelulistaansa. Hänestä tuli kuuluisa viimeistään, kun hän otteli ensimmäisen kerran New Yorkissa 25. kesäkuuta 1935, Yankee Stadiumilla. Tuolloin hän kohtasi valtavan Primo Carneran ja tyrmäsi hänet kuudennessa erässä käytettyään häntä sitä ennen kanveesilla neljä kertaa.[18] Newyorkilainen yleisö kiinnostui nuoresta nyrkkeilijästä, joka sai seuraavaksi vastaansa toisen entisen mestarin, Max Baerin, joka oli menettänyt mestaruutensa James J. Braddockille vasta kaksi viikkoa ennen Louisin ja Carneran kohtaamista. 24. syyskuuta käydyssä ottelussa Louis tyrmäsi Baerin neljännessä erässä.[9]

Toisen ammatilaisvuotensa aikana Louis tienasi kaikkiaan 368 037 Yhdysvaltain dollaria, mikä oli erittäin suuri summa nuorelle nyrkkeilijälle.[9]

Voitettuaan Paulino Uzcudunin 13. joulukuuta 1935, Louisista tuli maailmanmestari James J. Braddockin ensimmäinen haastaja. Louis oli ehtinyt olla ammattilaisena vain kaksi vuotta. MM-ottelun toteutumiseen kesti kuitenkin vielä puolitoista vuotta, ja tänä aikana Louis kohtasi arkkivihollisensa Max Schmelingin ensimmäisen kerran. [18]

Louis vs. Schmeling I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louis vs. Schmeling, 1936

Louis kävi erään tunnetuimmista otteluistaan saksalaisen Schmelingin kanssa. He kohtasivat ensimmäisen kerran vuonna 1936. Louis oli ennen tätä yhteenottoa voittanut Max Baerin tyrmäyksellä neljännessä erässä, jolle Schmeling taas oli kokenut tappion kolmea vuotta aiemmin. Schmeling oli muutenkin jo uransa ehtoopuolella, muttei kuitenkaan tyytynyt olemaan jälleen yksi häviäjä Louisin tahrattomalla ottelulistalla.[18] Hän opiskeli Louisin ottelutyyliä ja uskoi lopulta löytäneensä hänen heikon kohtansa. [19] Schmeling paljasti ottelun jälkeen huomanneensa Louisin laskevan oikeaa olkapäätään ja kättään, jättäen näin leukansa avoimeksi vastustajan iskuille.[9] Louis uskoi helppoon voittoon ja keskittyi lähinnä golfin pelaamiseen, josta tuli hänen elinikäinen harrastuksensa.[20] Schmeling sitä vastoin harjoitteli sitkeästi.[19]

15-eräiseksi suunniteltu ottelu käytiin loppuunmyydyllä Yankee Stadiumilla 19. kesäkuuta 1936. Tuomarina toimi Arthur Donovan. Avauserät olivat varovaista tunnustelua molempien osalta. Neljännessä erässä Schmeling iski napakalla oikealla Louisin leukaperiin ja lähetti hänet kanveesille. Louis nousi mutta niin hän kuin yleisökin olivat hämillään. Louis joutui tekemään kovaa työtä koko ottelun ajan Schmelingin lisätessä höyryä. Ottelun edetessä Louis sai monia vammoja, joista lopputuloksen kannalta ratkaisevin tuli hänen silmäänsä. Louis yritti tyrmäysiskua, muttei nähnyt kunnolla. Pisteissäkin johtava Schmeling iski oikeita suoria ja onnistui lopulta tyrmäämään suurlupauksen 12 erässä, nousten näin ensimmäiseksi Louisin kukistajaksi.[21][18] Louis otti tappionsa raskaasti ja itki pukuhuoneessaan kamppailun jälkeen.[10]

Tämä oli kuitenkin ainoa kerta, jolloin Louis joutui tyrmätyksi uransa loistopuolella; ainoastaan Rocky Marciano onnistui tyrmäämään Louisin vasta 15 vuotta myöhemmin, Louisin ollessa enää varjo entisestään.[22]

Maailmanmestaruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louis nousi seuraavan kerran kehään jo kahden kuukauden päästä kohdaten Jack Sharkeyn. Sharkey oli ehtinyt olla eläkkeellä vasta kaksi kuukautta, kunnes hänet houkuteltiin nousemaan vielä kerran kehään. Louis todisti olevansa edelleen suuri lupaus lyömällä Sharkeyn kanveesiin neljä kertaa ennen kuin tyrmäsi tämän kolmannessa erässä. [23] Louis kohtasi vielä kuusi vastustajaa tyrmäten heistä viisi, ennen kuin mestaruusottelu Braddockia vastaan viimein toteutui.

Ottelu käytiin Chicagon Comiskey Parkissa 22. kesäkuuta 1937. Louis oli mestari Braddockia yhdeksän vuotta nuorempi ja vedonlyöntikertoimet olivat hänen puolellaan luvuin 3–1.[23] Ottelun ensierässä Braddock sai kuitenkin lyötyä Louisin hetkeksi kanveesiin mojovalla kohokoukulla 46 000 katsojan hämmästellessä. [4] Myös Louis oli enemmän hämmästynyt kuin sekaisin ja hän murjoi Braddockia perusteellisesti.[24] Seitsemännen erän jälkeisellä erätauolla Braddockin manageri halusi luovuttaa mutta mestari kielsi tämän. 8. erässä Louis vei viimein mestaruuden "Cinderella Man" -lempinimellä tunnetulta vastustajaltaan tyrmäyksellä. Samalla hänestä tuli 23 -vuotiaana kaikkien aikojen nuorin raskaansarjan maailmanmestari ja toinen värillinen mestari Jack Johnsonin jälkeen, joka ylsi tähän saavutukseen 22 vuotta aiemmin. Louisin voitto nähtiin monissa yhteyksissä mustan rodun voittona valkoisesta.[4]

Louis vs. Schmeling II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louis puolusti mestaruuttaan ensimmäistä kertaa jo 30. elokuuta 1937 Tommy Farria vastaan.[15] Louisista tuli aktiivisin mestari vuosiin, sillä esimerkiksi Jack Dempsey oli puolustanut mestaruuttaan vain viidesti vuosien 1919 ja 1925 välillä. Vuosien 1928 ja 1937 välillä oteltiin vain kahdeksan maailmanmestaruusottelua. Louisin managerit päättivät poiketa tästä kaavasta, koska he uskoivat, etteivät yhdysvaltalaiset hyväksyisi epäaktiivista mustaa maailmanmestaria.[25]

Louis voitti kolme ensimmäistä haastajaansa, ennen kuin kohtasi toista kertaa Max Schmelingin 22. kesäkuuta 1938 Yankee Stadiumilla.[15] Schmeling oli tuolloin ainoa nyrkkeilijä, jolle Louis oli kärsinyt tappion. Ennen ottelua Louis onnistui saamaan puolelleen kaikki yhdysvaltalaiset ihonväriin katsomatta, koska ottelu nähtiin aatteellisena vastakkainasetteluna; saksalaista Schmelingia pidettiin kansallissosialismismin symbolina (vaikkei hän kuulunutkaan kansallissosialistiseen puolueeseen).[10]

Ennen ottelua Louis kävi tapaamassa presidentti Franklin D. Rooseveltia, joka sanoi Yhdysvaltojen tarvitsevan enemmän Louisin lihasten kaltaisia lihaksia lyömään Saksan.[10] Vastaavasti Schmeling sai juuri ennen ottelua puhelun Saksan johtajalta Adolf Hitleriltä, joka varoitti häntä häviämästä kolmannen valtakunnan tähden.[10]

Uusintaottelua saapui seuraamaan peräti 70 000 katsojaa, jotka saivat todistaa Louisin ylivoimaista voittoa.[10] Kamppailu päättyi Louisin voittoon tyrmäyksellä jo ensimmäisessä erässä Schmelingin käytyä kolmesti kanveesissa.[15] Ottelu ehti kestää vain 2 minuuttia 40 sekuntia, mikä teki siitä lyhimmän siihen mennessä käydyn nyrkkeilyn maailmanmestaruusottelun. Tappionsa jälkeen Schmeling joutui viettämään kaksi viikkoa newyorkilaisessa sairaalassa ennen palaamistaan Saksaan.[9]

Louisin ja Schmelingin toinen kohtaaminen oli ensimmäinen yli miljoona dollaria tuottanut kamppailu Louisin uralla.[9]

Schmelingin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schmelingin jälkeen Louis piti puolen vuoden tauon ennen kuin kohtasi John Henry Lewisin 25. tammikuuta 1939. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kaksi mustaa nyrkkeilijää otteli maailmanmestaruudesta. Madison Square Garden oli loppuunmyyty, kun Louis kaatoi Lewisin kanveesiin kolmesti ensimmäisen erän aikana ennen kuin tuomari keskeytti ottelun.[25] 28. kesäkuuta 1939 Louis puolusti mestaruuttaan Tony Galentoa vastaan. Galento kävi kanveesissa jo ensimmäisessä erässä, mutta kolmannessa erässä hän yllätti kaikki iskemällä Louisin kanveesiin. Tästä huolimatta ottelu päättyi Louisin voittoon teknisellä tyrmäyksellä neljännessä erässä.[15]

Joulukuussa 1940 Louis aloitti ottelusarjansa, joka tunnetaan nimellä Bum of the Month (suom. Kuukauden pummi). Tämä tarkoitti, että hän kohtasi uuden haastajan kerran kuussa. Kukaan toinen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari ei ollut ennen tätä eikä sen jälkeenkään kohdannut haastajia vastaavalla tahdilla.[9]


Terveyden heikkeneminen ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joe Louisin hautakivi.

Louisin terveys heikkeni 1960-luvulta alkaen.[26] Hän sairasti muun muassa Dementia pugilisticaa sekä verenpainetautia. Hänellä oli myös ongelmia huumeiden kanssa ja joutui pelkästään niiden takia usein sairaalahoitoon.[26] Vuonna 1977 Louis joutui leikkaukseen aortan pullistuman takia, jonka seurauksena hän joutui loppuiäkseen pyörätuoliin.[10]

Joe Louis kuoli 12. huhtikuuta 1981 sydänkohtaukseen Desert Springsin sairaalassa Las Vegasissa 66-vuotiaana.[3][27] Hänet haudattiin Arlingtonin sotilashautausmaalle, jossa hänet haudattiin sotilaallisin seremonioin presidentti Ronald Reaganin läsnä ollessa.[9] Reagan oli itse vaatinut, että Louis haudattaisiin Arlingtonin hautausmaalle.[10] Schmeling oli yksi Louisin arkunkantajista ja maksoi myös Louisin hautajaiset.

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoinen Amerikka piti häntä amerikkalaisena, ei mustana.

– Joe Louis Jr. arvioi isänsä merkitystä[10]

Joe Louisia on arvostettu paitsi nyrkkeilytaitojensa, myös yhteiskunnallisen vaikutuksensa ansiosta. Hän oli vasta toinen musta raskaansarjan maailmanmestari Jack Johnsonin jälkeen. Johnson ei kuitenkaan ollut erityisen suosittu valkoisen väestön keskuudessa, kun taas Louis onnistui hankkimaan suosiota sekä valkoisten että mustien keskuudessa. Häntä on pidetty ensimmäisenä afroamerikkalaisena, joka on onnistunut saavuttamaan sankarin aseman Yhdysvalloissa.[10]

Louisia on pidetty afroamerikkalaisen voiman symbolina. Kansalaisoikeustaistelija Malcolm X:n mukaan "jokainen musta lapsi, joka oli tarpeeksi vanha kävelemään, halusi olla seuraava Ruskea pommittaja".[10]

Vuonna 2009 Reutersille, ESPN:lle ja TigerBoxing.comille kirjoittava nyrkkeilytoimittaja Kieran Mulvaney sijoitti Lousin ESPN:n 50:n kautta aikojen parhaan nyrkkeilijän listalla neljännelle sijalle.[28] Vuonna 2005 International Boxing Research Organization nimesi hänet suurimmaksi raskassarjalaiseksi kautta aikojen[1], ja arvostettu nyrkkeilyaiheinen lehti The Ring nimesi hänet ensimmäiseksi 100 parhaan nyrkkeilijän listalla.[2] Vuonna 2007 ESPN asetti hänet 1900-luvun parhaista pohjoisamerikkalaisista urheilijoista kootulla listallaan sijalle 11. Nyrkkeilijöistä ainoastaan Muhammad Ali (3) sijoittui häntä paremmin.[29]

Joe Louisia on muistettu kotikaupungissaan Detroitissa, jossa hänen mukaansa on nimetty NHL-seura Detroit Red Wingsin kotihalli Joe Louis Arena.

Ammattilaisottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

66 voittoa (52 tyrmäystä/teknistä tyrmäystä, 14 pistevoittoa), 3 tappiota (2 tyrmäystä/teknistä tyrmäystä, 1 pistetappio), 0 tasapeliä[15]
KO = Tyrmäys, TKO = Tekninen tyrmäys, PTS = Pisteillä
Tulos Vastustaja Tuomio Erä Päivä Paikka Huomio
Voitto Jack Kracken KO 1 6 4.7.1934 Yhdysvaltain lippu Chicago, Illinois Debyyttiottelu ammattilaisena.
Voitto Willie Davis TKO 3 6 12.7.1934 Yhdysvaltain lippu Chicago, Illinois
Voitto Larry Udell TKO 2 8 30.7.1934 Yhdysvaltain lippu Chicago, Illinois

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b International Boxing Research Organization All Time Rankings 2005. Viitattu 31.12.2010. (englanniksi)
  2. a b Ring Magazine's 100 Greatest Punchers Boxrec.com. 2003. Viitattu 31.12.2010. (englanniksi)
  3. a b Mitä missä milloin 1982, s. 58. Otava, 1981. ISBN 951-1-06482-7.
  4. a b c Lounasheimo, s. 221.
  5. Bloom, John & Willard, Michael Nevin: Sports Matters: Race, Recreation, and Culture, s. 46–47. New York, NY: University Press, 2002. ISBN 9780814798829. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.12.2010). (englanniksi)
  6. Bak, s. 5.
  7. a b c d e f g h Lounasheimo, s. 216.
  8. Bak, s. 11.
  9. a b c d e f g h i j k l Peters, James Edward: Joe Louis (Barrow) "The Brown Bomber," Heavyweight Champion of the World (Arlington National Cemetery: Shrine to America's Heroes) Airlingtonin sotilashautausmaan virallinen sivusto. 2000. Viitattu 31.12.2010. (englanniksi)
  10. a b c d e f g h i j k l m n o Schwarz, Larry: 'Brown Bomber' was a hero to all 2007. ESPN. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  11. Bak, s. 26.
  12. Bak, s. 31–32.
  13. American Experience: John Roxborough and Julian Black PBS.org. Viitattu 4.1.2011. (englanniksi)
  14. Lounasheimo, s. 217.
  15. a b c d e f Boxer: Joe Louis BoxRec.com. Viitattu 16.6.2011. (englanniksi)
  16. Vitale, s. 69.
  17. Vitale, s. 83–84.
  18. a b c d Lounasheimo, s. 219.
  19. a b PBS.org: The American Experience Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
  20. Vitale, s. 89.
  21. Vitale, s. 14.
  22. Lounasheimo, s. 301.
  23. a b Lounasheimo, s. 220.
  24. Lounasheimo, s. 196.
  25. a b http://sportsillustrated.cnn.com/vault/article/magazine/MAG1119926/index.htm
  26. a b Joe Louis Boxrec.com. Viitattu 31.12.2010. (englanniksi)
  27. Lounasheimo, s. 228.
  28. Mulvaney, Kieran: 50 Greatest Boxers of All Time 2009. ESPN. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  29. Top N. American athletes of the century ESPN.com. 2007. CNN. Viitattu 12.5.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
James J. Braddock
Nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari
1937 – 1948
Seuraaja:
Ezzard Charles