Työttömyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kansantaloustieteen määritelmä työttömyydelle on työtä vailla olevien, työvoimaan kuuluvien henkilöiden määrä.[1]

Työttömyydellä on tarkoitettu perinteisesti ansiotyön puutetta. Joidenkin uusimpien näkemysten mukaan työttömyys voitaisiin nähdä myös vapautena palkkatyöstä. Näiden näkemyksen mukaan tulisin nähdä nykyistä selkeämmin, että palkkatyön asemasta ihminen voi tehdä muutakin hyödyllistä, tarpeellista tai välttämätöntä työtä. [2]

Työttömyyden keskeisimmiksi haitoiksi koetaan tyypillisesti elintason lasku, työn mukanaan tuomien ihmissuhteiden ja sosiaalisen aseman menetys sekä taloudellisen ja sosiaalisen turvattomuudentunteen lisääntyminen. Monet työttömät kokevat myös ahdistavaksi sen, että osa ihmisisistä suhtautuu työttömiiin avoimen halveksivasti. Lisäksi monet ihmiset pitävät työstään, joten he menettävät työttömyyden mukana myös työn tuoman tyydytyksen. Myös stressi saattaa usein lisääntyä johtuen tarjolla olevien työmahdollisuuksien vähäisyydestä ja työhakemuksiin saatujen kielteisten vastausta lannistavasta vaikutuksesta. Elintason laskiessa myös palkattoman pakollisen kotityön osuus lisääntyy yleensä huomattavasti.

Työttömyys on merkittävimpiä köyhyyden riskitekijöitä. Työttömyyskorvaus kattaa osan työttömyyden aiheuttamasta taloudellisesta taakasta. Kansantalouden kannalta työttömyyden yleistyminen aiheuttaa lisäksi tuotannon laskua ja sosiaaliturvamenojen kasvua.

Työttömyyden tilastointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen työttömyys- (pylväät, vasen asteikko) ja työllisyysaste (viiva, oikea asteikko) vuosina 1988-2006.

Työttömyyden tilastointikriteerit ovat maakohtaisia. Suomessa työvoimatutkimuksessa luokitellaan työttömäksi ilman työtä olevat, jotka ovat etsineet töitä edeltävänä neljänä viikkona ja voivat vastaanottaa sen 2 viikon sisällä. Työikäisinä pidetään 15–74-vuotiaita, joista työvoimaan kuuluvia ovat työlliset ja työttömät. Työlliseen työvoimaan luetaan kaikki 18-74-vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä eivätkä olleet työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa tai suorittamassa ase- tai siviilipalvelua. Tieto työllisyydestä perustuu työeläke- ja veroviranomaisten tietoihin.[3]

Työttömyyttä mitataan tavallisesti työttömyysasteella, joka on työttömien osuus työvoimasta. Toinen yleinen mittari on työllisyysaste, joka on 15–64-vuotiaiden työllisten osuus samanikäisestä väestöstä. Työvoimaosuus on taas 15–74-vuotiaista työvoimaan kuuluvien osuus. Nämä mittarit kuvaavat työllisyystilannetta eri näkökulmista. Työllisyysaste on toisinaan huono, koska se ei ota huomioon esimerkiksi eläkeläisten, kotiäitien, opiskelijoiden, asevelvollisten ja vankilassa olevien osuutta. Näillä on merkitystä erityisesti maiden välisessä vertailussa.

Työttömyyden tarkastelussa on otettava huomioon kausivaihtelu. Sitä aiheutuu sekä työn tarjonnan sekä kysynnän vaihtelusta vuodenaikojen mukaan. Syynä kausivaihtelulle on muun muassa koulujen päättymis- ja alkamisajat, jotka vaikuttavat työn hakijoiden määrään. Toisaalta kysynnän muutokset aiheuttavat kausityöttömyyttä. Tämän vuoksi työttömyyttä tarkastellaan vuosimuutoksina tai kausitasoitettuna.

Tilastoitu työttömyys ei ota huomioon niin kutsuttua harmaata työvoimaa, joka työskentelee tilastoidun työn ulkopuolella. 1980-luvulta alkaen on esitetty arvioita, että esimerkiksi Yhdysvalloissa työskentelee kymmenen miljoonaa niin sanottua laitonta työntekijää. Myöskään rikollisen toiminnan työvaikutus ei näy tilastoissa.

Työttömyyden lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausityöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kausityöttömyys johtuu työvoiman kysynnän vaihtelusta vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi rakennusalalla kysyntä on kesällä suurempaa kuin talvella. Toisaalta puunkorjuussa haittaa kelirikkoaika ja Lapin matkailusesonki taas ajoittuu talveen.

Suhdannetyöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suhdannetyöttömyys on työttömyyden yleistymistä matalasuhdanteen aikaan työn kysynnän vähennyttyä.

Kitkatyöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kitkatyöttömyys tarkoittaa aikaa, joka menee uuden työn etsimiseen esimerkiksi opiskelun päättämisen tai työpaikan vaihdon yhteydessä.

Rakennetyöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennetyöttömyys seuraa talouden rakenteen muutoksesta, joka ohjaa työn kysyntää uusille aloille. Työn tarjonta ei mukaudu kysynnän muutoksiin useinkaan riittävän nopeasti, mikä aiheuttaa työttömyyttä. Rakenteelliselle työttömyydelle käytetään synonyymeina myös luonnollista työttömyysastetta tai ns. NAIRU-astetta. NAIRUlla tarkoitetaan työttömyysasteen tasoa, jonka alittaminen kiihdyttää inflaatiota. Taustalla on käsitys, että työttömyyden laskiessa alle rakennetyöttömyyden tason talous on ylikuumentuneessa tilassa, jossa myös hinnat nousevat nopeasti.[4] Työttömyyttä voidaan pitää rakenteellisena, jos se ei vähene vaikka joillain aloilla vallitsee samalla työvoimapula. Rakenteellisen työttömyyden yhtenä syynä pidetään sitä, että työvoiman vaatimukset ovat kasvaneet eikä työttömien osaaminen enää riitä.[5] Tyypillisesti empiirinen tutkimus pyrkiikin arvioimaan rakennetyöttömyyttä erilaisilla regressiomalleilla, joissa inflaation muutoksia selitetään työttömyysasteella. Toinen tutkimustraditio pyrkii myös huomioimaan palkanmuodostukseen vaikuttavat ammattiliitot ja hyödykemarkkinoiden epätäydellisen kilpailun. Rakennetyöttömyyden tasoa arvioitaessa ongelman ydin on, ettei todellista rakennetyöttömyyden tasoa voida havaita, ja lisäksi taso on myös mitä ilmeisimmin ajassa muuttuva. Ilman teoreettista mallinnusta voidaan väittää, että rakenteellisella työttömyysasteella on yhteys pitkäaikaistyöttömien määrään.[6]

1900-luvun alkupuolella vaikuttanut brittiläinen ekonomisti William Beverige esitti täystyöllisyyden vallitsevan 3 % työttömyyden tasolla. Sittemmin on esitetty lukuja 2 ja 7 % väliltä maasta ja ajankohdasta riippuen. Näin matalaa työttömyyttä pidetään toisinaan työttömyyden "luonnollisena" tasona, toisin sanoen kitkatyöttömyytenä ja muuna väliaikaisena, vaihtuvana työttömyytenä. On esitetty, että työttömyyden laskeminen luonnollista työttömyysastetta alemmaksi johtaa inflaatioon.

Massatyöttömyys eli joukkotyöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi massatyöttömyys otettiin käyttöön 1930-luvun laman aikana, jolloin ensi kertaa oli esimerkiksi Saksassa yli viisi miljoonaa työtöntä. Vuonna 2005 Saksassa muutettiin työttömyyden määritelmää (mm. työllisyyskoulutuksessa olevat lasketaan nyt työttömiksi) siten, että työttömien määrä nousi viiden miljoonan ihmisen tasolle. Saksassa työttömyys on kuitenkin merkittävästi pienempi ongelma nyt, koska saksalaisia on enemmän ja kansantalous on paljon suurempi kuin 1930-luvulla.

Teknologinen työttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teknologinen työttömyys tarkoittaa työttömyyttä, joka aiheutuu teknologian korvatessa ihmistyötä. Ilmiö vaikuttaa sekä yksittäisten työpaikkojen että koko yhteiskunnan tasolla. Sen vaikutus yhteiskuntaan on kiistanalainen aihe. Perinteisen taloustieteen edustajat väittävät, että kokonaisuutta tarkastellen koneen korvaama ihminen voi aina siirtyä jonkin muun tekemättömän työn pariin, tai tehdä töitä tuon koneen huollon, ylläpidon ja kehittämisen parissa. Teknologian oletetaan siis luovan työpaikkoja viemiensä tilalle. Kritiikki puolestaan liittyy muun muassa ajatukseen siitä, että teknologian tarkoitus on vapauttaa ihminen työstä eikä vain palvella taloudellisen edun tavoittelua; sen ei nimenomaan tulekaan synnyttää työpaikkoja, vaan hävittää niitä. Työpaikkojen häviäminen positiivisena asiana ei sovi totuttuun talouden paradigmaan, jossa ihmisten on voitava tehdä töitä ansaitakseen palkkansa, jotta he voivat toimia kuluttajina ylläpitäen rahan kiertoa, ja siten pitää talouden pyörät pyörimässä. Työn hävittäminen kuitenkin täyttää tuottavuusmallin mukaisen tehokkuuden määritelmän, koska työ on panos.[7][8]

Pitkäaikaistyöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähintään vuoden jatkunutta työttömyyttä kutsutaan pitkäaikaistyöttömyydeksi. Pitkäaikaistyöttömyys on yleisintä pitkäaikaissairaiden ja työkyvyttömien[9] sekä vanhojen ja heikosti koulutettujen työnhakijoiden[10]keskuudessa. Pitkäaikaistyöttömyyden riski alkaa kasvaa melko tasaisesti jo 20 ikävuoden jälkeen kiihtyen kuitenkin selvästi 54 ikävuoden jälkeen[11][12]. Yli 50-vuotiaiden työttömyys kestää keskimäärin 1,5 vuotta[13].

Nuorisotyöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorisotyöttömyydellä tarkoitetaan yleensä 15-24-vuotiaiden työttömyyttä [14]. Osa nuorisotyöttömyydestä on luontaista kitkatyöttmyyttä, koska koska nuoria valmistuu paljon työmarkkinoille. Nuorisotyöttömyys on yleistä Euroopassa. Nuorisotyöttömyyttä pidetään vakavana ongelmana, jos nuori ei pääse lainkaan työelämän alkuun. Elinikäisen syrjäytymisen riskiä pidetään tällöin korkeana.

Piilotyöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piilotyöttömyydellä tarkoitetaan sellaista työttömyyttä, joka ei näy tilastoissa. Piilotyöttömiä ovat esimerkiksi ihmiset, jotka ovat jääneet kotiin hoitamaan lapsiaan lapsiaan siksi, että heidän alansa työllisyystilanne on niin huono. Piilotyöttömiä ovat myös ihmiset, jotka ovat alkaneet opiskella uutta alaa, koska heidän oman alansa työllisyystilanne on niin huono. Piilotyöttömiä ovat myös sellaiset työttömät työnhakijat, jotka osallistuvat työvoimaviranomaisen osoittamaan palkattomaan työhön. Myös työttömyyseläkkeellä olevat ovat piilotyöttömiä.

Valetyöttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valetyöttömyydellä voidaan viitata esimerkiksi työkyvyttömiin henkilöihin, jotka tilastoidaan työvoimatoimistoissa työttömiksi työnhakijoiksi. Suomessa on nykyisin vallalla käytäntö, jonka mukaan työttömyyskorvausta maksetaan myös työkyvyttömille henkilöille siinä tapauksessa, että vakuutusyhtiöt eivät suostu myöntämään heille työkyvyttömyyseläkettä.

Vapaaehtoinen työttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaaehtoinen työttömyys on käsite, jolla viitataan työttömiin, jotka eivät etsi töitä, koska pitävät työttömyyttä työntekoa parempana vaihtoehtona tai kokevat heidän saavutettavissaan olevien työpaikkojen työolot kohtuuttoman raskaiksi tai palkkauksen kohtuuttoman huonoksi. Muuta työttömyyttä kutsutaan vastentahtoiseksi.

Työvoimapolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talouspolitiikalla pyritään usein ainakin epäsuorasti parantamaan työllisyyttä. Työvoimapolitiikalla pyritään vaikuttamaan suoremmin työttömyyden tasoon. Tavallisesti riittävän voimakkaan talouskasvun ajatellaan lisäävän työvoiman kysyntää, jolloin työttömyys automaattisesti vähenee. Suomessa 1990-luvun nousukausi ei kuitenkaan laskenut työttömyyttä odotetusti. Syynä tähän pidetään muun muassa töissä olleiden tuottavuuden kasvua, joka osaltaan vähensi uuden työvoiman tarvetta, ja työn kysynnän siirtymistä uusille aloille.

Työttömien osaamisen lisäämisen ajatellaan usein parantavan työllistymismahdollisuuksia. Opettelemalla taitoja joille on enemmän kysyntää, työntekijän tuottavuus lisääntyy. Tämä voi tarkoittaa kouluttautumista uudelle alalle tai vain työkokemuksen hankkimista. Monissa maissa valtio tukee ja järjestää työttömille koulutusta ja tukityöllistämistä. Tähän viitataan termillä aktiivinen työvoimapolitiikka.

Työttömien taloudellista asemaa tuetaan työttömyyskorvauksella. Suomessa se jakautuu työttömyyspäivärahaan ja työmarkkinatukeen. Päivärahaan edellytetään työssäoloehdon täyttyminen, ja se on työttömyyskassaan kuuluvilla ansiosidonnaista. Sitä maksetaan enintään 500 päivältä (viideltä päivältä viikossa). Työttömyyskorvaus toimii vakuutuksena työttömyysriskin taloudellista vahinkoa vastaan. Toisaalta se kuitenkin vähentää ainakin jossain määrin kannusteita työllistyä. Osa tutkijoista uskoo, että monissa Euroopan maissa korkea työttömyys- tai muu sosiaaliturvan taso lisää olennaisesti työttömien määrää.

Tanskan malli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanska on esimerkki maasta, jossa on onnistuttu yhdistämään matala työttömyys ja korkea työttömyyskorvaus. Toimia nimitetään Tanskan malliksi tai joustoturvaksi (flexicurity). Tässä mallissa yhdistyy helppo irtisanominen ja korkea työttömyysturva.

Tanskassa työntekijän irtisanominen on helppoa: irtisanomisaikaa ei ole. Tavoitteena on, että työllistämispäätös ei tuntuisi työnantajista liian suurelta riskiltä. [15]. Työntekijän laatua ja sopivuutta on vaikea arvioida ennalta ja työvoiman kysyntä voi yhtäkkiä vähentyä, joten korkea irtisanomissuoja nostaisi työllistämiskynnystä. Myös ay-liike on tätä mieltä.[16]

Malliin kuuluu myös sanktioiden käyttö. Työntekijän kynnys kieltäytyä töistä pidetään korkeana siten, että siitä seuraa työttömyyskorvauksen loppuminen[15] samoin kuin siitä, jos kieltäytyy toisen alan töistä[16]. Tästä syystä työtön yleensä hankkii itse työpaikan, kun taas Suomessa työtön voi käytännössä olla menemättä töihin[16].

TT:n Johannes Koroma on myös vaatinut ammattiliitoilta Tanskan kaltaisia alhaisia (1 %) nelivuotisia palkankorotuksia ja yrityskohtaiset lisiä, joita yritykset maksavat harkintansa mukaan. Näin palkat voitaisiin sovittaa työpaikkojen tuottavuuden mukaisiksi. Suomessa ammattiliitot ovat vastustaneet tällaista. Tanskassa myös parlamentilla on valta lopettaa lakot.[16]

Tanskan mallissa työttömyyskorvaus on korkea: yleensä 60–80 prosenttia palkkatuloista, parhaimmillaan jopa 90 prosenttia.[15]

Vuoden 2008 alussa Tanskassa oli lähes täystyöllisyys (3,2 tai jopa vajaa 2 prosenttia, laskentatavasta riippuen), tosin talouskriisin seurauksena lukema on noussut Suomen tasolle, noin 8 prosenttin 2012-2013, ja on nykyään korkeampi kuin esim. entisessä suurtyöttömyyden maassa Saksassa.

Työvoiman tarjonnan lisääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiaisen mukaan Suomen pitäisi Ruotsin tavoin tehdä päätöksiä, jotka houkuttelevat ja jopa pakottavat ihmisiä tekemään työtä. Hänen mukaansa työn kysynnän lisääminen nostaa lähinnä palkkoja, ei työllisyyttä eikä talouskasvua.[17]

Suomea vaivaa Vartiaisen mukaan "kysyntäharha":[18][19] yritetään luoda työpaikkoja, tukea yrittäjyyttä ja investointeja sekä huolehtia ostovoimasta, vaikka tällainen voi toimia vain suhdanneluonteisesti, ei lisätä työllisyyttä pysyvästi. Vain työnteon kannustimiin puuttuminen parantaa työllisyyttä pysyvästi, ei ostovoiman lisääminen.[18]

Työttömyyden syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työttömyys johtuu siitä, että työn kysyntä on pienempää kuin työn tarjonta. Yksittäisten ihmisten vaikeus löytää töitä voi johtua esimerkiksi ikäsyrjinnästä. Pidempään kuin vuoden työttömänä olleiden määrä kasvaa mitä vanhemmasta henkilöstä on kysymys[20].

Suuri osa tilastoidusta pitkäaikaistyöttömyydestä johtuu työttömiksi tilastoitujen henkilöiden huonosta terveydentilasta. Työkyvyttömätkin henkilöt hyväksytään nykyisin työttömiksi työnhakijoiksi ja heille maksetaan työttömyyskorvausta, mikäli kansaneläkelaitos tai yksityiset eläkevakuutusyhtiöt ovat hylänneet heidän sairauspäiväraha-, kuntoutustuki- tai sairauseläkehakemuksensa. Lähes puolella pitkäaikaistyöttömistä onkin lääkärin toteama vamma tai sairaus, joka haittaa paljon työntekoa[21].

Täydellisen kilpailun oletuksilla luonnollinen työttömyys johtuu työn etsintäajasta sekä siitä, että työvoiman hinta (palkka) on korkeampi kuin se markkinahinta, jolla työvoiman kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret.[22] Tähän on kolme mahdollista syytä:[22]

Työn taloustieteen mukaan käytännössä on kuitenkin useita syitä, miksi työmarkkinat ovat varsin epätäydellisesti kilpaillut. Työmarkkinat ovat paikallisia, niillä on rajallinen määrä työnantajia ja työntekijöiden liikkuvuus on rajallista. Näin ollen työnantajien asema markkinoilla saattaa olla monopsoninen.[23]

Työnteon kannattavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liian suuret tuloerot vähentävät työnteon kannattavuutta. Jos alimmat palkat ovat suurempia kuin työntekijöiden ja heidän perheidensä välttämättömät elnkustannukset, työstä puuttuu kokonaan taloudellinen kannustavuus. Työttömillä ei myöskään ole välttämättä varaa ottaa vastaan pieniä työkeikkoja, koska niistä saatavan palkan ja työttömyystukien puutteellinen ajallinen yhteensovittaminen johtaa siihen, että työttömyyskorvaus viivästyy useilla viikoilla. Toimeentulotuki ja asumistuki ovat erityisen kannustamattomia tukimuotoja. [24]

Työttömyyteen liittyviä käsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työttömyysaste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työttömien osuus työvoimasta.

Työn tarjonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avoinna olevien työpaikkojen määrä.

Työvoiman tarjonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Niiden ihmisten määrä, jotka ovat valmiita vastaanottamaan työtä.[1]

Täystyöllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansantaloustieteessä[1]

  1. Tilanne, jossa ei ole riittämättömästä kokonaiskysynnästä johtuvaa työttömyyttä, vaan kaikki työttömyys on kitka- tai rakennetyöttömyyttä.
  2. Tilanne, jossa kaikki työtä haluavat saavat sitä.

Täystyöllisyysjäämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansantaloustieteessä se ylijäämä, joka julkiselle sektorille muodostuisi vallitsevin tulo- ja menoperustein, jos tuotanto vastaisi täystyöllisyyttä. Kun taloudessa on esimerkiksi laskukausi, on toteutunut julkisen sektorin alijäämä suurempi kuin täystyöllisyysjäämä, koska julkisen sektorin automaattinen stabilisaatio pienentää verotuloja ja lisää eräitä julkisia menoja. Läheinen ilmaus: normeraattu tuloylijäämä.[1]

Hystereesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hystereesi tarkoittaa ilmiötä, jossa työttömäksi jääminen aiheuttaa vaikeuksia työllistyä uudelleen esimerkiksi syrjäytymisen tai osaamisen vanhentumisen vuoksi. Syrjäytyminen riippuu työttömyyden kestosta sillä mitä pitempään työttömyys jatkuu, sitä vaikeammin työllistyminen on. Tätä käytetään yhtenä perusteena talouspolitiikalle, jossa työttömyyden nousua pyritään ehkäisemään.

Työttömyys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa oli vuoden 2013 lopussa 329 900 työtöntä työnhakijaa.[25] Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden kolmannella neljänneksellä 23 500.[26] Joulukuun 2013 työttömyysaste oli 7,9 prosenttia.[25] Todellinen työttömyys on kuitenkin suurempaa, kun mukaan lasketaan erilaisilla tukitoimilla työllistetyt ja muut käytännössä työttömän asemassa olevat henkilöt.

Alueellisesti työttömyyttä on eniten Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Vähäisintä työttömyys on Ahvenanmaalla, Helsingin seudulla ja Pohjanmaalla. Kunnista eniten työttömyysetuuksien saajia oli vuonna 2003 Sallassa (22,2 %) ja vähiten Kauniaisissa (3,3 %).lähde?

Suurista kaupungeista vaikeimmin työttömyydestä kärsivät 1990-luvun laman jälkeen savupiipputeollisuuteen tukeutuneet Pori, Jyväskylä ja Lahti. Näissä kaupungeissa työttömyys on vielä nykyäänkin korkealla tasolla. Porissa oli pahimmillaan 1990-luvun alussa joka neljäs työvoimaan kuuluva ilman työtä.[27]

Pitkäaikaistyöttömyyttä syntyi paljon lama-aikana. Noin puolet pitkäaikaistyöttömistä on yli 50-vuotiaita ja monet heistä poistuvat eläkeputkeen lähivuosina. Pitkäaikaistyöttömyyden ratkaisemiseksi käytetään useita keinoja. Useimmiten pitkäaikaistyöttymyyttä yritetään ratkaista kuntouttavalla työtoiminnalla. Muita pitkäaikaistyöttömyyden hoitokeinoina on yritetty palkkatuettua työtä, työelämävalmennusta ja työharjoittelua sekä erilaisia koulutus- ja työkokeiluja. Etenkin nuorille tarkoitettuja uusia vaihtoehtoja ovat työpajatoiminta, matalapalkkatuki, oppisopimuskoulutus ja työkoulu. Pitkäaikaistyöttömien "kova ydin" on kuitenkin vaikeasti työllistyvää, monilla heistä on sairauksia ja syrjäytymistä, ja lukuisat hallitukset ovat sitä yrittäneet hoitaa vaihtelevalla menestyksellä. Vaikeimmin työllistyviä on yritetty työllistää kansalaistyö-mallilla.

Lääkärilehdessä julkaistiin 12. lokakuuta 2010 työterveyshuollon erikoislääkäri Raija Kerättären tutkimus, jonka mukaan usein pitkäaikaistyöttömien sairauksissa on kyse mielenterveyden häiriöistä.[28] Tutkimuksessa ilmeni, että toimintakyvyn heikkeneminen jää usein tunnistamatta, koska sairaat pitkäaikaistyöttömät eivät jaksa jonottaa palveluihin tai osaa hakeutua niihin. Kyse on usein vaikeasta masennuksesta tai kehitysvammaisuudesta, ei viitseliäisyyden puutteesta. Siten pitkäaikaistyöttömiä ei voida auttaa koulutus- tai työllistämistukitoimin, ennen kuin heidän sairautensa on hoidettu

Kymmenen suurimman kaupungin työttömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot TE-keskusten kesäkuun 2010 tilastoista.

Työttömyys tulevaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulevaisuudessa teknologisen kehityksen, esimerkiksi tietotekniikan, automaation, robotiikan, robottiautojen, 3D-tulostamisen ja ohjelmistokehityksen ennustetaan vievän paljon lisää työpaikkoja erityisesti tehtaista ja muista työläisaloilta, mutta myös korkeammin koulutetuilta toimistotyöpaikkojen aloilta, kuten pankeista, vakuutusyhtiöistä, kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta.

Ennusteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomessa ETLA ennusti 2014 että joka kolmas työpaikka Suomessa katoaa tietotekniikan kehittymisen takia. Puolestaan monimutkaista ajattelua, etiikkaa, moraalia ja ihmisten välistä viestintää vaativat työt lisääntyvät kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. [29] [30]
  • Oxfordin yliopiston raportin mukaan lähes puolet työpaikoista voidaan Yhdysvalloissa korvata roboteilla ja keinoälyllä 20 vuoden aikana. Sama kehitys on nähtävissä Suomessa ja muissa teollistuneissa maissa.[31]
  • Martin Ford, ohjelmistoyrittäjä ja kirjailija, ennusti Washington Post lehdessä työttömyyden nousevan 75%:iin vuosisadan loppuun mennessä. Hänen mukaansa uudet työpaikat syntyvät vain digitaalisille aloille, kun robotit korvaavat ihmiset eri aloilla ja ihmiset vain ohjaavat ja ohjelmoivat robotteja ja muita koneita.[32]
  • Työtehtävät, jotka työllistivät 47% yhdysvaltalaisista vuonna 2010 arvioitiin mahdollisesti katoaviksi 10-20 vuoden sisällä.[33]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Pekkarinen, Jukka & Sutela, Pekka: Kansantaloustiede. Helsinki: WSOY 2007. ISBN 951-0-27436-4.
  2. Vuolanne, Antti: ”6 Sosiaalinen tasaus markkinataloudessa”, Sosiaalinen tasaus ja tehokas talous, s. 65 - 71. Työn markkinaperusteisen arvonmäärityksen täydentäminen. Bookwell Oy Jyväskylä: Kalevi Sorsa -säätiö, 2011. ISBN 978-952-5689-30-3. Teoksen verkkoversio.
  3. Tilastokeskus: Työllisen määritelmä.
  4. Lehmus, Markus. Palkansaajien Tutkimuslaitos. Kuukauden kolumni 7.2.2008. [1] viirattu 7.2.2008.
  5. Tilastokeskus: Verkkokoulu
  6. Lehmus, Markus. Palkansaajien tutkimuslaitos. Kuukauden kolumni 7.2.2008. [2] viitattu 7.2.2008.
  7. Teknologinen työttömyys. Tilastokeskus. Viitattu 10.2.2012. Saatavana: http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/tvt/05/06/index.html
  8. Laasonen, J. 2010. Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun. Internet julkaisu, 102-104. Viitattu 10.2.2012. Saatavana: http://www.scribd.com/heppareppana/d/45171032/54-Teknologinen-tyottomyys
  9. Ilpo Airio ja Mikko Niemelä: Työmarkkinatuen saajien koettu terveys ja toimeentulo. S. 52. Teoksessa Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/40230/Huono-osaisten_hyvinvointi.pdf?sequence=1
  10. Talouselämäkeskuudessa
  11. Pitkäaikaistyöttömyyden hoitamisesta työvoimavarojen turvaamiseen. Työ ja elinkeinoministeriö, maaliskuu 2011, sivu 5. http://www.tem.fi/files/29581/liite_nykytilan_kuvaus.pdf
  12. Hertta Hiltunen: Töissä totta kai. Helsingin Sanomat 3.8.2014, D2.
  13. Anne-Sofia Berner: 30.3.2014 Nuorisotyöttömyys on kuviteltua pienempi ongelma. Helsingin Sanomat 30.3.2014. http://www.hs.fi/sunnuntai/Nuorisoty%C3%B6tt%C3%B6myys+on+kuviteltua+pienempi+ongelma/a1396070606619?ref=hs-art-new-1&sivu=2
  14. Anne-Sofia Berner: 30.3.2014 Nuorisotyöttömyys on kuviteltua pienempi ongelma. Helsingin Sanomat 30.3.2014. http://www.hs.fi/sunnuntai/Nuorisoty%C3%B6tt%C3%B6myys+on+kuviteltua+pienempi+ongelma/a1396070606619?ref=hs-art-new-1&sivu=2
  15. a b c Mikä ihmeen Tanskan malli? Helsingin Sanomat 22.2.2007
  16. a b c d Jotain hyvää Tanskanmaasta?, Talouselämä 3.6.2005
  17. Budjetti tehtiin kivutta – mutta ohuelle jäälle, HS pääkirjoitus 16.9.2011
  18. a b "Vartiainen tahtoo lisää velkaa - Vattin tuleva johtaja suosittaa lisävelkaa ja työttömyysetujen karsimista", Talouselämä 8/2012, sivu 15, Olli Ainola
  19. Ruotsissa on panostettu työn tarjontaan, Nykypäivä 20.5.2011, sivu 4
  20. Tilastokatsaus 7:2011. Sivu 8. Vantaan tietopalvelu. http://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/71398_tk7_2011.pdf
  21. Ilpo Airio ja Mikko Niemelä: Työmarkkinatuen saajien koettu terveys ja toimeentulo. S. 52. Teoksessa Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/40230/Huono-osaisten_hyvinvointi.pdf?sequence=1
  22. a b c d e Työttömyys, Tampereen yliopisto, makrotaloustieteen kurssi (luettu 14.7.2013). Sivut 19-20 ja 22.
  23. Manning, Alan (2003): Monopsony in Motion: Imperfect Competition in Labor Markets. Princeton UP.
  24. Pienipalkkainen saa käteen lähes saman kuin tuilla elävä, HS 11.6.2011
  25. a b Joulukuun 2013 työllisyyskatsaus: Vuonna 2013 työttömiä kuukausittain 41000 edellisvuotta enemmän 21.1.2014. TE-palvelut. Viitattu 6.2.2014.
  26. Avoimia työpaikkoja vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 23 500 14.11.2013. Tilastokeskus. Viitattu 6.2.2014.
  27. Kansan Uutiset 28.12.2007 Pori ja Jyväskylä yhä työttömyyskaupunkeja
  28. Lääkärilehti: Pitkäaikaistyöttömien sairauksia ei hoideta 12.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.12.2013.
  29. ETLA: "Computerization Threatens One Third of Finnish Employment". Julkaistu: 13.1.2014 Viitattu: 15.5.2014
  30. Yle: Etla: Tietotekniikka uhkaa joka kolmatta työpaikkaa Suomessa. Julkaistu: 13.1.2014 Viitattu: 15.5.2014
  31. YLE: Lähes puolet työpaikoista on vaarassa kadota. Julkaistu: 11.10.2013 Viitattu: 15.5.2014
  32. Talouselämä: Synkkä ennuste robottitulevaisuudesta: "Työttömyys 75%". Julkaistu: 28.1.2013 Viitattu: 15.5.2014
  33. Bloomberg: Your Job Taught to Machines Puts Half U.S. Work at Risk. Viitattu: 15.5.2014

Aiheesta muualta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]