Köyhyys

Wikipedia

Köyhyys on sosiaalipolitiikan käsite, jolla kuvataan ihmisen taloudellista ja usein myös sosiaalista sekä psykologista asiantilaa. 1900-luvulla köyhiksi on kuvattu myös valtioita ja jopa kokonaisia maanosia.

Sisällysluettelo 1 Määritelmiä 2 Köyhyys kehitysmaissa 3 Köyhyys teollisuusmaissa 3.1 Köyhyys Suomessa 4 Katso myös 5 Aiheesta muualla 6 Lähteet

[muokkaa] Määritelmiä

Köyhyydellä on objektiivisia ja subjektiivisia piirteitä; absoluuttinen ja suhteellinen köyhyys. Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän jyrkkää huono-osaisuutta muihin verrattuna.

Köyhyyden mittaaminen on haastavaa ilmiön monimutkaisen luonteen vuoksi. Maailmanpankki on pyrkinyt kehittämään erilaisia köyhyyden mittaustapoja, mutta nämä ovat jatkuvan keskustelun kohteena. Esimerkkinä köyhyyden mittaamisen ongelmista voidaan pitää esimerkkiä, jossa suuri joukko ihmisiä siirtyy jonkun määritellyn köyhyysrajan yläpuolelle seurauksella, että tilastojen tulkinta hankaloituu ja vääristyy. Vaikka rahaa ja tulorajoja on perinteisesti käytetty köyhyyden mittarina, ei niiden avulla voida kuvata köyhyyden koko kirjoa. Voidaan ajatella, että köyhyys on puutetta enemmästä kuin rahasta tai muusta taloudellisin mittarein mitattavista omaisuudesta. Köyhyyden käsitettä voidaan laajentaa ajatuksella, että köyhyys on moniulotteista puutetta elämän perustarpeista ja hyvinvoinnista. Toisaalta eräisiin aatteisiin kuuluu asketismin ihanne, joka pitää itse valittua köyhyyttä positiivisena ja haluttavana asiana.

Suomessa ja etenkin Euroopan unionissa tehtävissä vertailevissa tutkimuksissa on 2000-luvun mittaan yleistynyt köyhyyden tarkastelu niin sanotun suhteellisen tulometodin avulla. Siinä köyhyysraja määritellään suhtteessa väestön keskimääräisiin tuloihin ja ilmoitetaan yleensä tiettynä prosenttiosuutena mediaanituloista. Köyhiä voivat olla esimerkiksi ne, joiden tulot jäävät alle 60 prosentin väestön mediaanituloista eli suuruusjärjestykseen asetettujen tulojen keskimmäisestä arvosta. Suhteellisen mittaustavan avulla pystytäänkin kuvaamaan hyvin yhteiskunnassa vallitsevia tuloeroja. Tämä metodi ei kuitenkaan ole ongelmaton. Esimerkiksi 1990-luvun laman aikana suhteellisella tulometodilla ei havaittu Suomessa köyhyyden kasvua, vaikka arkikokemus kertoi toista. Tämä johtui siitä, että mediaanitulo laski, mutta tuloerot pysyivät samoina. Vastaavasti suhteellinen tulometodi voi vertailevassa tutkimuksessa antaa saman köyhyysasteen vauraudeltaan hyvin eritasoisille maille.^[1]

[muokkaa] Köyhyys kehitysmaissa

Köyhyys on puutetta puhtaasta juomavedestä, huonoa ravintoa tai suoranaista nälkää, surkeita asuinoloja, olematonta saniteettihygieniaa, terveydenhuollon puutetta ja lukutaidottomuutta. Edelleen köyhyyttä ovat koulutuksen puute, syrjäytyneisyys yhteiskunnasta, turvattomuus, epätasa-arvo, huonot ihmisoikeudet, saastunut ympäristö tai ympäristön huono tila. Köyhillä ihmisillä on myös puutetta ajasta, sillä päivän valoisat tunnit saatavat mennä juomaveden, polttopuiden ja päivän aterian hankkimiseen. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa naiset ja tytöt joutuvat kävelemään vedenhaussa useita kilometrejä päivittäin.

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan 800 miljoonaa ihmistä kärsii jatkuvasta nälästä. Noin miljardilla ihmisellä ei ole saatavillaan juomakelpoista vettä, ja noin 2,5 miljardia ihmisistä elää ilman kunnollista sanitettihuoltoa, eli vailla vessaa ja viemäröintiä.

Huonon hygienian ja puuttuvan terveydenhuollon vuoksi tartuntataudit ovat yleisiä. YK on arvioinut 11 miljoonan lapsen kuolevan vuosittain nälkään ja erilaisiin torjuttavissa oleviin tauteihin, kuten ripuliin. Kehitysmaissa malaria on yleinen vitsaus, samoin tuberkuloosi ja HIV/AIDS. Kaikkiaan köyhyyden vuoksi – sairauksiin ja nälkään – kuolee YK:n mukaan vuosittain 18 miljoonaa ihmistä.

Kehitysmaiden aikuisista jopa kolmasosa on luku- ja kirjoitustaidottomia, eikä yli 100 miljoonalla lapsella ole mahdollisuutta käydä koulua. Kehitysmaiden asukkaista kymmenet miljoonat elävät järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella; heillä ei ole henkilökortteja eikä heitä ole merkitty mihinkään rekisteriin. Virallisesti heitä ei ole olemassa. UNICEF:in arvion mukaan kehitysmaihin joka vuosi syntyvistä lapsista 55 prosenttia jää rekisteröimättä.

Köyhyys nähdään laajalti yhtenä keskeisimmistä sosiaalisista ongelmista. Kansainvälinen kehitysyhteisö pitää kehitysparadigmanaan nykyään "köyhyyden vähentämistä" (poverty reduction). Aiemmin teollistuminen ja modernisaatio nähtiin ratkaisuina köyhyyden ongelman voittamiseksi. Toisaalta kehityskriitikot ovat arvostelleet köyhyyden käsitettä siitä, että sillä kuvataan ulkoapäin ihmisten elämää kurjaksi välittämättä ihmisten omasta arviosta. On väitetty, että useat virallisesti köyhiksi luokitellut elävät subjektiivisesti tarkasteltuna onnellista ja materiaalisesti tarpeeksi rikasta elämää.

[muokkaa] Köyhyys teollisuusmaissa

Myös teollisuusmaissa esiintyy köyhyyttä. Teollisuusmaiden köyhyys on usein suhteellista köyhyyttä erotuksena absoluuttista köyhyydestä. Teollisuusmaissa köyhiksi kutsutaan ihmisiä, joilla on huomattavasti vähemmän varallisuutta kuin kansalaisilla keskimäärin. Ympärillä olevien ihmisten elintason ollessa korkea köyhä jää paitsi monista yhteisön ihmisten tavallisiksi katsomista asioista ja voi syrjäytyä tavallisesta elämästä. Erityisesti kouluttamattomat, maahanmuuttajat ja syrjäytyneiden lapset ovat köyhyyden riskiryhmässä.

Suomalaiset sosiaalipolitiikan ja köyhyyden tutkijat Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio toteavat, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että "henkilöllä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla". He toteavat, että tämä on tutkijoiden keskuudessa yleisesti vallitseva ajatus. ^[2]. Joidenkin mukaan^{kenen mukaan?} joukkotyöttömyydessä yhteiskunnan vallitseva tapa muuttuu.

Länsimaissa köyhyyden esiintyminen vaihtelee. Ruotsin kaltaisessa sosiaalisessa hyvinvointivaltiossa se ei ole kovin suurta, vaikka etuuksia on sielläkin vähennetty 2000-luvulla. Sen sijaan Yhdysvallat poikkeaa muista länsimaista, sillä siellä köyhyys on verraten yleistä. Etenkin musta väestönosa kärsii köyhyydestä ja laaja köyhyys on vaikuttanut esimerkiksi rikollisuuden yleistymiseen.

Anu Suorannan 2009 julkaistun väitöskirjan mukaan pätkätyö eli työuraan toistuvia katkoksia aiheuttava "säännöllisen epäsäännöllinen" työ tuottaa 2000-luvun Suomessa taloudellista ja sosiaalista turvattomuutta sekä työtätekeviä köyhiä.^[3]

[muokkaa] Köyhyys Suomessa

Suomessa köyhyysrajaksi määritellään kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen perusteella se tulomäärä, joka on puolet kaikista käytettävissä olevien tulojen mediaanista. Kotitaloudet, joiden tulot jäävät pienemmiksi kuin mediaanitulo puolitettuna, luokitellaan köyhiksi tai ainakin pienituloisiksi ja niiden kaikki jäsenet köyhiksi tai pienituloisiksi. Vuonna 2004 köyhyyden raja oli yksinasuvalla 825€ kuussa.^[4] Suhteellinen köyhyysaste kertoo kuinka monta prosenttia väestöstä kuuluu tähän ryhmään; Suomessa se on n. 11 % (2007).

Pienituloiseksi määritellään henkilöt, joiden kotitalouksien käytettävissä olevat vuositulot kulutusyksikköä kohden olivat pienemmät kuin 60 prosenttia koko väestön vastaavasta mediaanitulosta. Pienituloisuusastetta kutsutaan myös köyhyysriskiksi^[5] ja pienituloisia ihmisiä köyhyysuhan alla eläviksi^[6]. Vuonna 2007 pienituloisia suomalaisia oli 708 000, joka vastaa reilua 13 prosenttia koko väestöstä^[7].

Poliitikkojen köyhyyskiistelyn innoittamana Tilastokeskus määriteli 2009 varmuuden vuoksi uudelleen pienituloisuuden rajan. Silloin pienituloiseksi pääsi 1090 euron kuukausiansioilla.

Kasvukeskuksissa, etupäässä Helsingin ja Tampereen seuduilla, asuntojen hintojen ja vuokrien nousu on vaikeuttanut köyhien toimeentuloa. Tämä on johtanut leipäjonoihin ja syrjäytyneiden akanvirtaan edullisempien elinkustannuksien maaseudulle.

[muokkaa] Katso myös

• Taloudellinen epätasa-arvo

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Iltalehden artikkelisarja suomalaisesta köyhyydestä

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Köyhyttä tulisi tarkastella useammalla mittarilla -tiedote (Kela, 20.5.2008, liittyy julkaisuun Köyhyyden mittaustavat, sosiaaliturvan riittävyys ja köyhyyden yleisyys Suomessa)
2. ↑ Jouko Kajanoja: Mitä on hyvinvointi? 25. elokuuta 2005. Tilastokeskus.
3. ↑ Pätkätyö luo turvattomuutta Taloussanomat. 13.2.2009. Viitattu 13.2.2009.
4. ↑ Tietoiskuja suomalaisesta köyhyydestä − STAKES
5. ↑ Pienituloisia tuli tuplasti lisää Taloussanomat. 19.1.2009. Viitattu 19.1.2009.
6. ↑ Köyhyys kukoistaa Iltalehti. 19.1.2009. Viitattu 19.1.2009.
7. ↑ Köyhyys kukoistaa Iltalehti. 19.1.2009. Viitattu 19.1.2009.

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia. Voit auttaa laajentamaan myös muita samankaltaisia artikkeleita.