Köyhyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jakartan slummeja
Alle dollarilla päivässä elävän väestön osuus eri valtioissa

Köyhyys on sosiaalipolitiikan käsite, jolla kuvataan ihmisen taloudellista ja toisinaan myös sosiaalista asiantilaa. 1900-luvulla köyhiksi on kuvattu myös valtioita ja jopa kokonaisia maanosia. Köyhyys kuitenkin luokitellaan joksikin ulkoiseksi puutteeksi, mikä pitää erottaa kurjuudesta, joka tarkoittaa enemmän sisäisistä syistä johtuvaa olotilaalähde?.

Määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Köyhyydellä on objektiivisia ja subjektiivisia piirteitä; absoluuttinen ja suhteellinen köyhyys. Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän jyrkkää huono-osaisuutta muihin verrattuna.

Köyhyyden mittaaminen on haastavaa ilmiön monimutkaisen luonteen vuoksi. Maailmanpankki on pyrkinyt kehittämään erilaisia köyhyyden mittaustapoja, mutta nämä ovat jatkuvan keskustelun kohteena. Esimerkkinä köyhyyden mittaamisen ongelmista voidaan pitää esimerkkiä, jossa suuri joukko ihmisiä siirtyy jonkun määritellyn köyhyysrajan yläpuolelle seurauksella, että tilastojen tulkinta hankaloituu ja vääristyy. Vaikka rahaa ja tulorajoja on perinteisesti käytetty köyhyyden mittarina, ei niiden avulla voida kuvata köyhyyden koko kirjoa. Voidaan ajatella, että köyhyys on puutetta enemmästä kuin rahasta tai muusta taloudellisin mittarein mitattavista omaisuudesta. Köyhyyden käsitettä voidaan laajentaa ajatuksella, että köyhyys on moniulotteista puutetta elämän perustarpeista ja hyvinvoinnista. Toisaalta eräisiin aatteisiin kuuluu asketismin ihanne, joka pitää itse valittua köyhyyttä positiivisena ja haluttavana asiana.

Köyhyys kehitysmaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Köyhyys on puutetta puhtaasta juomavedestä, huonoa ravintoa tai suoranaista nälkää, surkeita asuinoloja, olematonta sanitaatiohygieniaa, terveydenhuollon puutetta ja lukutaidottomuutta. Edelleen köyhyyttä ovat koulutuksen puute, syrjäytyneisyys yhteiskunnasta, turvattomuus, epätasa-arvo, huonot ihmisoikeudet, saastunut ympäristö tai ympäristön huono tila. Köyhillä ihmisillä on myös puutetta ajasta, sillä päivän valoisat tunnit saatavat mennä juomaveden, polttopuiden ja päivän aterian hankkimiseen. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa naiset ja tytöt joutuvat kävelemään vedenhaussa useita kilometrejä päivittäin.

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan 800 miljoonaa ihmistä kärsii jatkuvasta nälästä. Noin miljardilla ihmisellä ei ole saatavillaan juomakelpoista vettä, ja noin 2,5 miljardia ihmisistä elää ilman kunnollista saniteettihuoltoa, eli vailla vessaa ja viemäröintiä.

Huonon hygienian ja puuttuvan terveydenhuollon vuoksi tartuntataudit ovat yleisiä. YK on arvioinut 11 miljoonan lapsen kuolevan vuosittain nälkään ja erilaisiin torjuttavissa oleviin tauteihin, kuten ripuliin. Kehitysmaissa malaria on yleinen vitsaus, samoin tuberkuloosi ja HIV/AIDS. Kaikkiaan köyhyyden vuoksi – sairauksiin ja nälkään – kuolee YK:n mukaan vuosittain miljoonia ihmisiä.

Kehitysmaiden aikuisista jopa kolmasosa on luku- ja kirjoitustaidottomia, eikä yli 100 miljoonalla lapsella ole mahdollisuutta käydä koulua. Kehitysmaiden asukkaista kymmenet miljoonat elävät järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella; heillä ei ole henkilökortteja eikä heitä ole merkitty mihinkään rekisteriin. Virallisesti heitä ei ole olemassa. UNICEF:in arvion mukaan kehitysmaihin joka vuosi syntyvistä lapsista 55 prosenttia jää rekisteröimättä.

Köyhyys nähdään laajalti yhtenä keskeisimmistä sosiaalisista ongelmista. Kansainvälinen kehitysyhteisö pitää kehitysparadigmanaan nykyään "köyhyyden vähentämistä" (poverty reduction). Aiemmin teollistuminen ja modernisaatio nähtiin ratkaisuina köyhyyden ongelman voittamiseksi. Toisaalta kehityskriitikot ovat arvostelleet köyhyyden käsitettä siitä, että sillä kuvataan ulkoapäin ihmisten elämää kurjaksi välittämättä ihmisten omasta arviosta. On väitetty, että useat virallisesti köyhiksi luokitellut elävät subjektiivisesti tarkasteltuna onnellista ja materiaalisesti tarpeeksi rikasta elämää.

Köyhyys teollisuusmaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös teollisuusmaissa esiintyy köyhyyttä. Teollisuusmaiden köyhyys on usein suhteellista köyhyyttä erotuksena absoluuttista köyhyydestä. Teollisuusmaissa köyhiksi kutsutaan ihmisiä, joilla on huomattavasti vähemmän varallisuutta kuin kansalaisilla keskimäärin. Ympärillä olevien ihmisten elintason ollessa korkea köyhä jää paitsi monista yhteisön ihmisten tavallisiksi katsomista asioista ja voi syrjäytyä tavallisesta elämästä. Erityisesti kouluttamattomat, maahanmuuttajat ja syrjäytyneiden lapset ovat köyhyyden riskiryhmässä.

Suomalaiset sosiaalipolitiikan ja köyhyyden tutkijat Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio toteavat, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että "henkilöllä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla". He toteavat, että tämä on tutkijoiden keskuudessa yleisesti vallitseva ajatus. [1].

Länsimaissa köyhyyden esiintyminen vaihtelee. Ruotsin kaltaisessa sosiaalisessa hyvinvointivaltiossa se ei ole kovin suurta, vaikka etuuksia on sielläkin vähennetty 2000-luvulla. Sen sijaan Yhdysvallat poikkeaa muista länsimaista, sillä siellä köyhyys on verraten yleistä. Etenkin musta väestönosa kärsii köyhyydestä ja laaja köyhyys on vaikuttanut esimerkiksi rikollisuuden yleistymiseen.

Köyhyys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa köyhyysrajaksi määritellään kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen perusteella se tulomäärä, joka on 60 prosenttia yhteenlaskettujen käytettävissä olevien tulojen mediaanista. Kotitaloudet, joiden tulot jäävät tuota pienemmiksi, luokitellaan pienituloisiksi kuten myös kotitalouden kaikki jäsenet. Vuonna 2008 köyhyyden raja oli yksinasuvalla 1150€ kuussa.[2] Suhteellinen köyhyysaste kertoo kuinka monta prosenttia väestöstä kuuluu tähän ryhmään; Suomessa se on n. 13,2 % (2008). Joka viides yksinäisyrittäjä jää tuloissa köyhyysrajalle tai sen alapuolelle. [3]

Suomessa köyhyyttä pyritään vähentämään erityisesti toimeentulotuella. Esimerkiksi vuonna 2004 toimeentulotukea saaneista 26% olisi ilman tukea elänyt köyhyysrajan alla. Toimeentulotuen myöntämisen jälkeen köyhyysrajan alla eli vielä 10% tukea saaneista.[4] Toimeentulotuki siis vähentää köyhyyttä, mutta ei poista sitä nykytasollaan.[4]

Suomessa sosiaalietuudet ovat perinteisesti olleet riittäviälähde?, mutta 1990-luvun lamasta lähtien etuuksia on karsittuselvennä ja indeksikorotuksia jätetty tekemättäselvennä. Vuonna 2014 pienituloisiin kohdistunut sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotusten jäädytys johti Vasemmistoliiton eroon hallituksesta kaikkien muiden puolueiden hyväksyessä jäädytykset.[5] 

Kasvukeskuksissa, etupäässä Helsingin ja Tampereen seuduilla, asuntojen raju hintojen ja vuokrien nousu on myös vaikeuttanut köyhien toimeentuloa. Tämä on johtanut leipäjonoihin ja syrjäytyneiden akanvirtaan edullisempien elinkustannuksien maaseudulle.

Vaikka suhteellinen köyhyys on Suomessa lisääntynyt 1990-luvun lamasta saakka, ovat kotitalouksien itsensä raportoimat toimeentulo-ongelmat kääntyneet laskuun. Tämä johtuu keskimääräisen hyvinvoinnin lisääntymisestä: vertailupohjan muuttuessa suhteellisesti köyhiksi tilastoidaan entistä suurempi joukko niitä, joiden aineelliset perustarpeet ovat tyydytettyjä. Suhteellisen köyhyyden kasvu kertoo ennen kaikkea siitä, että pienituloisten tulokehitys on jäänyt jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Myös pätkätöiden yleistyminen sekä se, että aikaisempaa harvempi edunsaaja on oikeutettu ansiosidonnaisiin etuuksiin, selittävät pienituloisten tulokehityksen jäämisen jälkeen keskituloisten tulokehityksestä.

Noin kolmanneksen köyhyysjakson kokeneista voidaan katsoa olevan tilapäisköyhiä, kolmanneksen toistuvaisköyhiä ja kolmanneksen pitkäaikaisköyhiä. Pitkäaikaisköyhyys on keskimääräistä yleisempää iäkkäillä ja yksin asuvilla. Nuorilla ja lapsiperheillä taasen tilapäisköyhyys on yleisempää kuin pitkäkestoinen köyhyys.[6].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jouko Kajanoja: Mitä on hyvinvointi? 25. elokuuta 2005. Tilastokeskus.
  2. Pienituloisten reaalitulot laskivat − Tilastokeskus
  3. Suomeen syntynyt yrittäjien köyhälistö
  4. a b Susan Kuivalainen: [https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/100704/604kuivalainen.pdf Missä määrin toimeentulotuki poistaa köyhyyttä?] Yhteiskuntapolitiikka 69 (2004):6. 2004. Viitattu 25.8.2014.
  5. Helsingin Sanomat: "Vasemmistoliitto lähtee hallituksesta" Julkaistu: 25.3.2014 Viitattu: 26.3.2014
  6. Pasi Moisio: Suhteellinen köyhyys Suomessa

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Köyhyys.