Kulutus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kulutusta taloudessa. Polttoaineenkulutuksesta, katso ajoneuvon polttoaineenkulutus.
Tuotannon ja kulutuksen teoria

Kulutus on taloustieteessä jonkin hyödykkeen käyttämistä ja nauttimista yleensä muussa kuin tuotantotarkoituksessa. Se osa tuloista, jota ei kuluteta, on säästöä. Kulutuksen tekijää kutsutaan kuluttajaksi.

John Maynard Keynes kehitti kulutusfunktion käsitteen. Kulutusfunktio C(Y) kertoo kulutuksen määrän tulojen Y funktiona. Kulutuksen muutosta tulojen muuttuessa dC/dY kutsutaan rajakulutusalttiudeksi.

Keynesin mukaan kulutusfunktio määräytyisi seuraavien lakien mukaan:

  • kulutus lisääntyy tulojen kasvaessa
  • kulutuksen osuus laskee tulojen kasvaessa

Lineaarisen kulutusfunktion tapauksessa C = a + bY voidaan havainnollistaa lakien vaikutusta seuraavasti. Tällöin rajakulutusalttius b on välillä 0 ja 1 sekä vakio a > 0.

Kansalainen ja kuluttaja – järki vs. halu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuluttaja määritellään yleisesti yhteiskunnassa niin, että se olisi perustavaa laatua oleva olemisen tapa. Keskiajalla oli ritareita, ritareilla oli kunniaetiikka, ritarina piti olla koko päivä. Kuluttajuus poikkeaa ritariudesta - kuluttajuus on aspekti, näkökanta: kaikki ovat jossakin suhteessa kuluttajia. Kuluttajuus on kansantaloudesta oleva kuluttamisen määre; olemme kuluttajia ollessamme kansantalouden partikkeleita. Kuluttajuus on muodostunut osaksi ihmisen identiteettiä, olemisen tapaa. Toisaalta voidaan ajatella, että kuluttaja tai kuluttajuus ei ole se voima, joka sysää ritariuden syrjään – välissä ehti vaikuttaa kansalaisuus. ”Kansalaisuus”-projekti oli voimissaan valistuksen ajalta 1950- 1960-luvuille saakka. Vapaita kansalaisia ohjasi järki. Kansalaisuus alkoi ehtyä, tilalle muodostui USA:n consumer-tyyppinen kuluttajuus. Kuluttajalle on tyypillistä, että hänen toimintaansa ohjaa halu. 1960-luvulla alettiin puhumaan nuorten vieraantuneisuudesta, vieraantumista yhteisestä isänmaasta, kansalaisuudesta ja yhteisestä kulttuurisesta kansallisesta symboliavaruudesta. Nykyään puhutaan vieraantuneisuuden sijasta syrjääntymisestä: primaarinen huoli on, että syrjäännytään markkinoilta. Voidaan ajatella, että kuluttajuus indikoi arvoa tai maailmankuvaa; kuluttajuus on ensisijaista verrattuna kansalaisuuteen. Kuluttajat kuluttavat (~haluavat kuluttaa) sen sijaan että kokoontuisivat yhteen säätämään itselleen lakeja (~demokratian ihanne): kuluttajat äänestäessään populaaripolitiikkoa, kuluttavat lakia (halu) erotuksena, että olisivat kansalaisia (~järki). Voidaan ajatella, että kuluttajamarkkinointi yrittää hämärtää edellistä: "kuluttaja on halujensa mukaan toimiva järkiolento, joka tekee rationaalisia valintoja (vapailla) markkinoilla analysoiden omia tarpeitaan, hinta-laatusuhteita, suhtautuen kuluttamiseen kriittisesti ja rationaalisesti"; vertaa rationaalisen valinnan teoria(t) ja mainonta. Kuluttaja ei kyseenalaista sitä, mikä on järki: kaikki (voi olla) järkevää, mikäli sitä ostetaan ja kulutetaan.lähde?

Kuluttajuuteen voidaan liittää ajatus, että kaikki työlliset ovat tuottajia. Voidaan ajatella että suuryrityksen johtaja voisi hyvinkin liittyä tai kuulua kuluttajaliikkeeseen. Kuluttajaliike ei kyseenalaista kuluttamista itseään. Kuluttaminen on kuluttajaliikkeelle itseisarvo. Kuluttajaliikkeelle on sitä vastoin tyypillistä, että se vaatii parempia tuotteita, käyttöohjeita, asiallisempaa tiedottamista pelkän mainonnan asemasta.[1]

Kuluttajuuden peruste on massatuotanto, joka tuottaa paljon samanlaista, samanlaatuista tavaraa. Kuluttaja on hahmo, joka yrittää tehdä distiktiota. Kuluttaja uusien luotujen, keksittyjen tarpeiden kantaja, kuluttaja haaveilee uudesta tuotteesta (vrt. hedonismi). Voidaan nähdä, että kuluttamiseen liittyy tietty tuhoamisen tarve: henkilö, joka tuhoaa suuremman määrän omaisuutta (~rahaa) on sitä suurempi (kuluttaja).[1]

Kuluttamisen kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuluttaja tai kulutustoiminnan kritiikin alku voidaan nähdä Rousseaussa, joka näki kuluttamisen symboliseksi, statukseksi ja turhamaisuudeksi, ja josta pääsi eroon vain palaamalla alkuun (luontoon), maalaisidylliin.

Kulutusjuhla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen pankinjohtaja, Rolf Kullberg lanseerasi termin kulutusjuhlat: talous voi kärsiä mikäli kulutetaan väärin so. yli varojen.

Suomessa on vuodesta 2007 toiminut sivusto www.kulutusjuhla.fi, joka kirjoittaa kuluttamisesta ja kerää kuluttajien nettikeskusteluista kommentteja. Nykyisin sivustoa ylläpitää Kulutusjuhla ry, joka on perustettu 2008. Kulutusjuhla äänestettiin Suomen parhaaksi yhteiskunnalliseksi blogiksi Digitodayn blogiäänestyksessä keväällä 2008[2].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lehtonen, Turo-Kimmo: Rahan vallassa: Ostoksilla käyminen ja markkinatalouden arki. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Tutkijaliitto, 1999. ISBN 952-5169-12-X.
  • Ojala, Kari: Irti tavarasta. Helsinki: Etukeno, 2009. ISBN 978-952-99593-9-6.
  • Pantzar, Mika: Kuinka teknologia kesytetään: Kulutuksen tieteestä kulutuksen taiteeseen. Hanki ja jää. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0870-8.
  • Pantzar, Mika: Tulevaisuuden koti: Arjen tarpeita keksimässä. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16693-X.
  • Naish, John: Riittää jo - Irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa (Enough - Breaking Free From the World of More). Kääntänyt Heli Naski. Atena, 2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]