Kansaneläkelaitos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansaneläkelaitos

Kansaneläkelaitoksen logo.svg

Tunnuslause Elämässä mukana - muutoksissa tukena
Yritysmuoto Valtion laitos
Lajityyppi julkisoikeudellinen säätiö
Perustettu 1937
Toimitusjohtaja Liisa Hyssälä (pääjohtaja)
Kotipaikka Suomen lippu Helsinki, Suomi
Toiminta-alue 310 toimipistettä Suomessa
Toimiala Sosiaaliturva
Liikevaihto 10 722 milj. (2005)
Henkilökuntaa 6 097 (01.09.2010)
Omistaja Suomen valtio
Kotisivu www.kela.fi

Kansaneläkelaitos (lyhenne Kela[1]; ruots. Folkpensionsanstalten, Fpa) hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kelan asiakkaita ovat kaikki Suomessa asuvat ja ulkomailla asuvat Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvat henkilöt.

Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on turvata väestön perustoimeentuloa, edistää terveyttä ja tukea itsenäistä selviytymistä eri elämäntilanteissa. Maaliskuussa 2014 hallitus päätti siirtää myös toimeentulotuen perusosan maksatuksen kunnilta Kelalle.[2] Laitoksen keskushallinto on hajautettu ympäri Suomea, mutta pääosa keskushallinnon työntekijöistä työskentelee Helsingissä. Kansaneläkelaitos toimii eduskunnan valvonnassa. Sen pääjohtajana on vuodesta 2010 toiminut Liisa Hyssälä.

Vuonna 2013 Kelan etuusrahaston rahoittamisesta vastasivat valtio (69 %), työnantajien ja vakuutettujen sairasturvamaksut (25 %) sekä kunnat (5%). Vuonna 2013 sosiaalimenot Suomessa olivat yhteensä noin 63,2 miljardia euroa, josta Kelan osuus oli 12,7 miljardia euroa (20 %).[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kela aloitti toimintansa 16. joulukuuta 1937, ja se oli aluksi nimensä mukaisesti eläkelaitos. Alkuaikojen jälkeen toiminta on uudistunut, laajentunut ja monipuolistunut.

Ensimmäinen uudistus oli vuonna 1963 säädetty sairausvakuutuslaki, joka tuli voimaan 1. syyskuuta 1964. Jokainen Suomessa asuva henkilö tuli vakuutuksen piiriin, johon kuuluvat sairaanhoitokorvaukset (lääkärinpalkkioiden, tutkimuksen ja hoidon sekä lääkkeiden korvaaminen) sekä työtulovakuutus (sairauspäiväraha, äitiys- isyys ja vanhempainraha korvauksena sairauden sekä raskauden ja synnytyksen aiheuttamista työansion menetyksistä. Sairausvakuutuslaki on toissijainen, eli jos vakuutetulla on oikeus saada lakiin perustuvaa korvausta muualta, hän on oikeutettu sairausvakuutuslain mukaisiin etuuksiin vain sikäli ja siltä osin kuin muun lain mukainen korvaus jää pienemmäksi. Sairausvakuutuslakiin nähden ensisijaisia ovat mm. liikennevakuutus (korvaa henkilövahingot, jotka syntyvät kun moottoriajoneuvoa käytetään liikenteessä), tapaturmavakuutuslaki (korvaa työssä saadusta vammasta aiheutuvat kustannukset ja työansion menetyksen) sekä vahingonkorvauslaki (korvaa toisen henkilön tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttaman vamman siitä aiheutuvine taloudellisine menetyksineen. Jopa tavallinen kadulla liukastuminen on katuosuuden kunnossapidosta vastaavan, ei sairausvakuutuksen vastuulla).

Nykyisin Kelan vastuulla on esimerkiksi kansaneläke, kuntoutusraha, lapsilisä, lääkekorvaukset, opintotuki, perhe-eläke, peruspäiväraha, sairaanhoitokorvaukset, sairauspäiväraha, sotilasavustus, työmarkkinatuki, työttömyyseläke, vammaistuki, vanhuuseläke ja yleinen asumistuki. Elatustuen maksatus siirtyi kunnilta Kelan hoidettavaksi 1. huhtikuuta 2009.

Kelan päätöksistä voi aina valittaa. Valitus lähetetään Kelaan ja jos päätöstä ei muuteta, etenee valitus sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle tai työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle tai opintotukea koskevissa päätöksissä opintotuen muutoksenhakulautakunnalle. Toisena muutoksenhakuasteena on vakuutusoikeus.

Tulevaisuudessa Kansaneläkelaitos hoitaa myös sähköisten potilasasiakirjojen valtakunnallisen arkistoinnin. Sähköistä reseptiä koskeva lainsäädäntö astui voimaan 1. huhtikuuta 2007 ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä koskeva lainsäädäntö 1. heinäkuuta 2007. Toimintojen ja rakenteiden uudistamishankkeet toteutetaan vuoden 2007 loppuun mennessä. Sähköinen arkisto luotiin 2008 ja terveydenhuollon organisaatiot liittävät tietonsa arkistoon 2008–2011.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelalla on noin 6000 työntekijää ja palvelupisteitä eri puolilla Suomea. Kelalla on 219 toimistoa ja se toimii 115 yhteispalvelupisteessä. Kelan puhelinpalvelu on jaoteltu eri elämäntilanteiden ja etuuksien mukaan. Puhelinpalvelusta vastaavat yhteyskeskukset sijaitsevat Joensuussa, Lieksassa, Jyväskylässä, Kemijärvellä ja Pietarsaaressa. Kelan tietokonekeskus ja opintotukikeskus sijaitsevat Jyväskylässä. Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo sijaitsee Helsingissä Taka-Töölössä.

Kela julkaisee Elämässä – Mitt i allt -nimistä (aikaisemmalta nimeltään Kelan sanomat) asiakaslehteä. Sidosryhmille tarkoitettu lehti on Sosiaalivakuutus.

Vuonna 2009 Kela oli TNS Gallupin tekemässä yhdeksää organisaatiota koskeneessa imagotutkimuksessa Suomen kolmanneksi luotetuin palveluorganisaatio. 74 prosenttia piti sitä joko erittäin tai melko luotettavana. Kela sijoittui tutkimuksessa kolmanneksi Poliisin ja Puolustusvoimien jälkeen. Taakse jäivät muun muassa tuomioistuimet, sosiaaliturvajärjestelmä, julkinen terveydenhuolto ja kirkot.[4]

Kelan vuoden 2013 kokonaiskulut olivat 14 miljardia euroa, joista etuuksien osuus oli 13,6 miljardia euroa.[3] Menot jakautuivat seuraaviin avustuksiin:

  • 4 186,5 miljoonaa euroa sairausvakuutusetuuksia
  • 2 615 miljoonaa euroa eläke-etuuksia
  • 2 091 miljoonaa euroa lapsiperheiden etuuksia
  • 1 683 miljoonaa euroa työttömyysturvaetuuksia
  • 807 miljoonaa euroa opintoetuuksia (sisältää myös opiskelijoiden asumislisän)
  • 670 miljoonaa euroa yleistä asumistukea
  • 468 miljoonaa euroa eläkkeensaajan asumistukea
  • 380 miljoonaa euroa kuntoutusetuuksia
  • 593 miljoonaa euroa vammaisetuuksia
  • 58 miljoonaa euroa muita etuuksia

Vuoteen 2012 verrattuna kasvoivat kaikkien muiden etuuksien paitsi opintoetuuksien ja sairausvakuutusetuuksien määrä. Eniten kasvoivat työttömyysturvaetuudet (lisäystä 18,5 %) ja yleinen asumistuki (10,5 %).[3]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelan aluetoimisto Seinäjoella, arkkitehti Aarne Ehojoki.
Kela-konttori Espoon Leppävaarassa.

Aluekeskukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelalla on kolme aluekeskusta: Etelä-Suomen aluekeskus, Itä- ja Pohjois-Suomen aluekeskus sekä Länsi-Suomen keskus. Näihin kuuluvat Lahden, Kuopion, Oulun, Turun ja Seinäjoen yksiköt.[5]

Vuosina 19722006 Kelalla oli oma kuntoutuspalveluja tuottava kuntoutuslaitos Turussa. Vuoden 2007 alusta lähtien laitos on jatkanut toimintaa itsenäisenä säätiönä nimellä Kuntoutuskeskus Petrea.

Kelan pääjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimikausi Pääjohtaja
2010 Liisa Hyssälä
2000–2010 Jorma Huuhtanen
19932000 Pekka Tuomisto
19711993 Jaakko Pajula
19541971 V. J. Sukselainen
19461954 Eino E. Louhio
19441945 Väinö Arola
19371944 Eero Rydman

[6]

Kelan hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelan valtuutettuina toimivat kansanedustajat nimittävät 10-henkisen hallituksen.[7] Hallituksen jäsenet toimikaudella 1. tammikuuta 2014 – 31. joulukuuta 2016 ovat:[8]

Kelan henkilöstön edustajana toimii Kelan toimihenkilöt ry:n Heli Martinmäki (läsnäolo- ja puheoikeus).

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelaa on kritisoitu sen hallinnoiman tukijärjestelmän monimutkaisuudesta ja ehtojen vaikeasta ymmärrettävyydestä.lähde? Kela ei säädä lakeja, joiden pohjalta se toimii, mutta Kelalla on paljon itsenäistä harkintavaltaa yksittäisissä tapauksissa. Koska sosiaaliturvalainsäädäntö on hyvin eri-ikäistä, eikä siinä ole aina otettu huomioon kuinka yksi lainmuutos aiheuttaa seurauksia muiden lakien toteuttamisessa.

Osa poliitikoista pitää sosiaaliturvalainsäädäntöä niin monimutkaisena, että se tulisi uudistaa kokonaisvaltaisesti. Uudistusehdotukset vaihtelevat demarileirin lainsäädännön maltillisesta nykyaikaistamishankkeesta[9]. koko järjestelmän korvaamiseen niin sanotulla perustulomallilla. Perustulojärjestelmää ovat julkisuudessa kannattaneet erityisesti vihreät.[10]

Kelan entinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen on kannattanut lainsäädännön yksinkertaistamista, sillä hänen mielestään etuusviidakko toimii huonosti sekä asiakkaan että toimeenpanijan kannalta. Nyt noin sadan etuuden ja vajaan 40 lain sosiaaliturvajärjestelmässä toimiminen on toimeenpanijalle ja asiakkaalle hankalaa.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 29.3.2013.
  2. Taloussanomat: "Näin hallitus haalii 2,3 miljardia euroa". 26.3.2014. Viitattu 26.3.2014.
  3. a b c Toimintakertomus 2013 Kela. Viitattu 9.10.2014.
  4. Arola, Hilkka: Arvosana tyydyttävä. Elämässä, marraskuu 2009, nro 4, s. 6-7. Kela. [1]
  5. Aluekeskukset 19.7.2013 (päivitetty). KELA. Viitattu 29.9.2013.
  6. Pääjohtajakunta, s. 174. SKS, Helsinki 2005.
  7. Organisaatio 23.4.2013 (päivitetty). Kela. Viitattu 29.9.2013.
  8. Hallitus 6.3.2014 (päivitetty). KELA. Viitattu 21.7.2014.
  9. Sosiaalidemokraattien sosiaali- ja terveyspolitiikan ohjelma 2005
  10. Perustulomalli 31.1.2013. Vihreät. Viitattu 29.9.2013.
  11. Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen: Sosiaaliturvan peruspilareita ei tule murentaa (Kela tiedottaa) 27.2.2007. Kansaneläkelaitos. Viitattu 27.2. 200.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kai Häggman: Suurten muutosten Suomessa, Kansaneläkelaitos 1937–1997. Gummerus 1997. ISBN 951-669-434-9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]