Eläketurvakeskus
Eläketurvakeskus (ETK) on työeläketurvan kehittämisen ja toimeenpanon lakisääteinen yhteistyöelin, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja. Sen tehtäviä ovat muun muassa työeläkejärjestelmän keskusrekisterien hoitaminen, tutkimus, tilastointi ja työeläkelaitosten vastuunjako. Lisäksi ETK tuottaa suunnittelu-, koulutus- ja viestintäpalveluja ja tukee säädösten valmistelua. Eläketurvakeskus neuvoo työeläkeasioissa ja valvoo, että työnantajat ovat ottaneet työntekijöilleen työeläkevakuutuksen.
Eläketurvakeskus on kansainvälinen yhdyslaitos eli se välittää ulkomaille kaikki Suomessa asuvien hakemukset, joissa haetaan eläkettä ulkomailta.
Ennen ulkomaankomennusta työnantajien on haettava ETK:sta todistus E101/A1, joka todistaa, että työntekijä kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin työkomennuksen ajan.
Eläketurvakeskus sijaitsee Itä-Pasilassa. Sen toimitusjohtaja on Jukka Rantala. Eläketurvakeskuksessa on vajaa 400 työntekijää.
Sivulta puuttuu