Korkein oikeus (Suomi)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Suomen korkeinta oikeutta. Korkeimmasta oikeusasteesta yleensä on erillinen artikkeli. Lisää nimen merkityksiä löydät täsmennyssivulta.
Kko.gif

Korkein oikeus (lyhenne KKO[1]) (ruots. Högsta domstolen, HD) on toinen Suomen korkeimman oikeusasteen tuomioistuimista, jonka tärkein tehtävä on ennakkoratkaisujen antaminen. Suomen perustuslain 99 §:n mukaan korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa. Hallintolainkäyttöasioissa ylintä tuomiovaltaa käyttää korkein hallinto-oikeus.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeimman oikeuden rakennus Helsingin Pohjoisesplanadilla.

Korkeimman oikeuden tuomiovallan historiallisena lähtökohtana on Ruotsin kuninkailla aikoinaan ollut oikeus purkaa tuomioita. Tämä oikeus säilyi kuninkaalla myös sen jälkeen kun valtakuntaan perustettiin Svean hovioikeus vuonna 1614.

Korkeimman oikeuden perusti kuningas Kustaa III vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjalla nimellä kuninkaan korkein oikeus. Nykyinen Ruotsin korkein oikeus on perua tästä. Venäjän valloitettua Suomen vuonna 1809 korkeinta tuomiovaltaa käyttäväksi tuomioistuimeksi säädettiin Suomen keisarillisen hallituskonseljin (vuodesta 1816 Suomen senaatti) oikeusosasto.

Suomen korkein oikeus perustettiin vuonna 1918, Suomen itsenäistyttyä. Samalla korkein oikeus irrotettiin valtioneuvostosta ja siitä tuli myös muodollisesti itsenäinen ja riippumaton tuomioistuin.

Korkein oikeus on koko toimintansa ajan joutunut tasapainoilemaan valitusten määrän kanssa. Juttujen liiallinen määrä on vaikeuttanut KKO:n mahdollisuutta toimia ennakkopäätösten antajana. Valitusmahdollisuuksia rajoitettiin jo Ruotsin vallan aikana, jolloin muutoksenhakuoikeus riita-asioissa edellytti korkean vetorahan maksamista.selvennä Itsenäisyyden aikana 1922 säädettiin riita-asioiden muutoksenhaulle markkamääräinen alaraja. Tätä rajaa korotettiin myöhemmin useaan otteeseen. Vastaavasti rikosasioissa muutosta ei saanut hakea lieviin rikoksiin.

Nykyisen kaltaiseksi puhtaasti ennakkotapauksia ratkaisevaksi tuomioistuimeksi KKO muuttui vuonna 1980.

Lyhenne KKO[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeimman oikeuden lyhenne KKO on aika omintakeisesti muodostettu. Tavallisesti isokirjainlyhenne muodostetaan kunkin sanan alkukirjaimista. Näin lyhenne voisi tarkoittaa kihlakunnanoikeutta, jollaisia Suomessa aiemmin toimi. Merkityksessä korkein oikeus lyhenne on huonosti avautuva. Selitys lyhenteelle löytyy historiasta. Vuonna 1915 Lakimies-lehdessä julkaistiin kirjoitus "Oikeuslähteiden ja lähdeteosten merkitsemisestä".[2] Siinä olevassa oikeuslähteiden lyhenneluettelossa KO merkitsi kihlakunnanoikeutta. Siihen aikaan korkeinta oikeutta ei vielä ollut perustettu, vaan ylin oikeusaste oli senaatin oikeusosasto (SOO). Korkein oikeus perustettiin 1918. Vuonna 1920 Lakimies-lehdessä julkaistiin laajennettu ja paikoin uudistettu versio kirjoituksesta. Artikkelissa "Oikeuslähteiden, lähdeteosten ja oikeustapausten merkitseminen"[3] KO tarkoitti edelleen kihlakunnanoikeutta ja vastaperustettu korkein oikeus lyhennettiin KKO. Koska lyhenteen KO merkitys oli vakiintunut ja levinnyt yleiseen käyttöön, jouduttiin korkeimmalle oikeudelle etsimään toinen lyhenne. Lyhenneluettelon täydennystyön suoritti kolmejäseninen komitea, jonka ehdotuksen Suomalainen Lakimiesten Yhdistys hyväksyi kokouksessaan 26. toukokuuta 1920.[4][5]

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeimman oikeuden täysistuntosali.

Korkeimman oikeuden tärkein tehtävä on ennakkopäätösten antaminen. Ennakkopäätöksillä eli prejudikaateilla ohjataan muuta lainkäyttöä. Ennakkopäätökset eivät muodollisesti sido alempia tuomioistuimia, mutta käytännössä niitä yleensä noudatetaan oikeuskäytännössä.

Korkeimpaan oikeuteen voi hakea muutosta pääsääntöisesti vain niissä tapauksissa joissa se myöntää valitusluvan alemman tuomioistuimen päätökseen. Valituslupaa voi hakea hovioikeuksien ratkaisuista, eräistä vakuutusoikeuden ratkaisuista sekä niistä käräjäoikeuksien ratkaisuista, jotka käräjäoikeus on tehnyt maaoikeutena toimiessaan. Jos hovioikeus on ratkaissut asian ensimmäisenä oikeusasteena, ei valituslupaa tarvita.

Valitusluvan myöntämisperusteita on kolme:

  1. Ennakkopäätösperuste – lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi;
  2. Purkuperuste – asiassa on tapahtunut sellainen oikeudenkäynti- tai muu virhe, jonka perusteella ratkaisu olisi lain mukaan purettava tai poistettava;
  3. Painava syy -peruste – valitusluvan myöntämiselle on muu painava syy.

Vastapuolen suostumuksella mistä tahansa valituskelpoisesta käräjäoikeuden ratkaisusta voi hakea valituslupaa ennakkopäätösperusteella suoraan korkeimmalta oikeudelta, jolloin hovioikeusvaihe jätetään käyttämättä (ennakkopäätösvalitus)[6].

Muita korkeimman oikeuden tehtäviä ovat

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeimman oikeuden virastopäällikkönä toimii korkeimman oikeuden presidentti, jolla on apunaan kansliapäällikkö. Korkeimman oikeuden jäseniä kutsutaan oikeusneuvoksiksi, joita on oltava kerrallaan virassa vähintään 15. Muiden tuomareiden tapaan korkeimman oikeuden presidentin ja oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti. Tuomarinvalintalautakunta ei osallistu näiden virkojen täyttämiseen. Jutut ratkaistaan oikeussihteereiksi tai esittelijäneuvoksiksi kutsuttujen esittelijöiden suorittaman valmistelun pohjalta.

1. tammikuuta 2006 alkaen korkeimman oikeuden presidentti on Pauliine Koskelo. Tämän edeltäjiä ovat olleet Leif Sevón, Olavi Heinonen, Curt Olsson, Antti Hannikainen, Matti Piipponen, Toivo Tarjanne, Oskar Möller, Hjalmar Neovius, Frans Pehkonen, Julius Grotenfelt ja August Nybergh.

Korkein oikeus on toimivaltainen valitusluvan myöntämistä koskevassa asiassa kahden jäsenen kokoonpanossa. Jos valituslupa myönnetään, ratkaistaan varsinainen pääasia tavallisesti viiden jäsenen muodostamassa jaostossa. Periaatteellisesti tärkeässä asiassa kokoonpanoa voidaan vahventaa joko 11-jäseniseen jaostokäsittelyyn tai täysistuntoon, johon osallistuvat kaikki korkeimman oikeuden jäsenet.

Korkeimman oikeuden nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[7]

Korkeimman oikeuden presidentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti[8] Virkakausi
Pauliine Koskelo 1.1.2006–virassa
Leif Sevón 1.1.2002–31.12.2005
Olavi Heinonen 1.10.1989–31.12.2001
Curt Olsson 1.12.1975–30.9.1989
Antti Hannikainen 17.6.1964–11.10.1975
Matti Piipponen 8.2.1963–17.6.1964
Toivo Tarjanne 30.9.1950–8.2.1963
Oskar Möller 5.12.1945–18.9.1950
Hjalmar Neovius 21.3.1940–5.12.1945
Frans Pehkonen 8.3.1929–10.3.1940
Julius Grotenfelt 11.12.1920–8.3.1929
August Nybergh 1.10.1918–5.12.1920

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.4.2013.
  2. Lakimies 1915 s. 137–144.
  3. Lakimies 1920 s. 101–123.
  4. Lakimies 1920 s. 101.
  5. Lyhenteen tarinan lähde: Heikki E. S. Mattila: Suomalaisen oikeuskielen ominaispiirteet. Teoksessa Heikki E. S. Mattila et al. (toim.): Oikeuskieli ja säädöstieto. Suomenkielinen lakikirja 250 vuotta. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys 2010. ISBN 978-951-855-301-7. S. 206, alaviite 83.
  6. Oikeudenkäymiskaari 25 a luku
  7. Korkein oikeus – Jäsenet
  8. Korkeimman oikeuden presidentit Korkein Oikeus Historia. Korkein Oikeus. Viitattu 21.7.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]