Ministeri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee valtioneuvoston jäsentä – arvonimestä ministeri katso ministeri (arvonimi), diplomaattien arvoasteikossa katso diplomatia.

Ministeri (lyhenne min.[1]) on poliitikko, joka hoitaa asioita joko kansallisessa tai alueellisessa neuvostossa (Suomessa valtioneuvostossa), jota johtaa yleensä pääministeri.

Ministeri Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ministeri-nimitystä käytetään Suomessa istuvan hallituksen eli valtioneuvoston jäsenestä. Kunkin ministeriön johtaja on ministeri, mutta koska samassa ministeriössä voi toimia useampia ministereitä (kuten esimerkiksi Opetusministeriössä toimiva toinen opetusministeri, eli kulttuuriministeri), kaikki ministerit eivät ole ministeriöiden johtajia. Ministeri voi toimia myös useammassa ministeriössä.

Sanana ministeri juontuu latinan apulaista (minister) tarkoittavasta sanasta.


Suomen ministerien salkut Kataisen hallituksessa (suluissa ministeriö):

  1. Pääministeri (Valtioneuvoston kanslia)
  2. Valtiovarainministeri (Valtiovarainministeriö)
  3. Ulkoasiainministeri (Ulkoasiainministeriö)
  4. Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri (Ulkoasiainministeriö)
  5. Oikeusministeri (Oikeusministeriö)
  6. Sisäministeri (Sisäministeriö)
  7. Hallinto- ja kuntaministeri (Valtiovarainministeriö)
  8. Puolustusministeri (Puolustusministeriö)
  9. Kehitysyhteistyöministeri (Ulkoasiainministeriö)
  10. Opetusministeri (Opetusministeriö)
  11. Kulttuuri- ja urheiluministeri (Opetusministeriö)
  12. Maa- ja metsätalousministeri (Maa- ja metsätalousministeriö)
  13. Liikenneministeri (Liikenne- ja viestintäministeriö)
  14. Asunto- ja viestintäministeri (Liikenne- ja viestintäministeriö)
  15. Elinkeinoministeri (Työ- ja elinkeinoministeriö)
  16. Työministeri (Työ- ja elinkeinoministeriö)
  17. Sosiaali- ja terveysministeri (Sosiaali- ja terveysministeriö)
  18. Peruspalveluministeri (Sosiaali- ja terveysministeriö)
  19. Ympäristöministeri (Ympäristöministeriö)

Ministerierot Suomessa 1990- ja 2000-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on tapahtunut vuoden 1990 jälkeen kahdeksan ministerieroa.

  • Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo (kesk.) erosi 1992 yritystensä talousvaikeuksien tultua julki.
  • Toinen valtiovarainministeri Arja Alho (sd.) erosi 1997, koska oli hyväksynyt STS-pankin entisen pääjohtajan Ulf Sundqvistin vahingonkorvausten kohtuullistamisen.
  • Liikenneministeri Matti Aura (kok.) erosi 1999 Sonera-ongelmien takia.
  • Kulttuuriministeri Suvi Lindén (kok.) erosi 2002, koska oli esittänyt 170 000 euron tukea golfkentälle, jossa oli itse osakkaana.
  • Pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) erosi 2003 niin sanotun Irak-vuodon vuoksi.
  • Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) erosi 1.4.2008 tekstiviestikohun vuoksi.
  • Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) erosi 11.12.2008 perhesyihin vedoten.
  • Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) erosi 22.6.2010 tulevaan nivelrikonkorjausleikkaukseen vedoten.[2] Eron todelliset syyt hän aikoo kuitenkin paljastaa vasta vuosien päästä.[3]
  • Kehitysministeri Heidi Hautala erosi 2013 omistajaohjaukseen liittyvien epäselvyyksien takia.

Ministeri muissa maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ministeri Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ruotsin hallitus

Ruotsissa ministerien salkkujako on seuraava (suluissa ministeriö):

  1. Pääministeri (Pääministerin kanslia)
  2. EU-ministeri (Pääministerin kanslia)
  3. Oikeusministeri (Oikeusministeriö)
  4. Maahanmuuttoministeri (Oikeusministeriö)
  5. Ulkoministeri (Ulkoasiainministeriö)
  6. Ulkomaankauppaministeri (Ulkoasianministeriö)
  7. Kehitysyhteistyöministeri (Ulkoasiainministeriö)
  8. Puolustusministeri (Puolustusministeriö)
  9. Sosiaali- ja terveysministeri (Sosiaali- ja terveysministeriö)
  10. Vanhus- ja terveydenhuoltoministeri (Sosiaali- ja terveysministeriö)
  11. Yhteiskuntaturvaministeri (Sosiaali- ja terveysministeriö)
  12. Valtiovarainministeri (Valtiovarainministeriö)
  13. Kunta- ja kaupankäyntiministeri (Valtiovarainministeriö)
  14. Opetusministeri (Opetus- ja tutkimusministeriö)
  15. Koulutusministeri (Opetus- ja tutkimusministeriö)
  16. Maatalousministeri (Maatalousministeriö)
  17. Kulttuuriministeri (Kulttuuriministeriö)
  18. Ympäristöministeri (Ympäristöministeriö)
  19. Elinkeinoministeri(Elinkeinoministeriö)
  20. Infrastruktuuriministeri (Elinkeinoministeriö)
  21. Integraatio- ja yhtenäisyysministeri (Integraatio- ja yhtenäisyysministeriö)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 19.5.2013.
  2. Vanhanen väistyy keskustan johdosta Helsingin Sanomat. 23.12.2009. Viitattu 23.12.2009.
  3. Vanhanen paljastaa eron syyt vasta vuosien päästä Iltalehti.fi. 17.6.2010. Viitattu 19.6.2010.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.