Politiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhteiskunnallista käsitettä. Politiikka on myös Aristoteleen keskeinen klassinen teos sekä Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisema aikakauslehti.

Sana politiikka juontuu klassisen kreikan kielen sanasta polis, kaupunki. Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä.[1] Usein sanaa käytetään puolueiden toiminnasta.[1]

Usein politiikan alaan sisällytetään oikeusvaltiossa lähinnä lainsäädännön muuttamiseen ja julkisen hallinnon ohjaamiseen tähtäävä toiminta. Poliittisen vastakohtana on perinteisesti nähty yksityinen, eli toiminta jonka ei katsota liittyvän muihin yksilöihin. Sitä kreikan kielessä merkitsi taloutta tarkoittanut sana oikos, josta on sittemmin johdettu ekonomia, taloustiede.

Politiikan käsite voidaan kuitenkin myös hyvin laajassa merkityksessä, jolloin politiikan piiriin kuuluvat lähes kaikki ihmiselämän osa-alueet. 1960-luvulla tuli tunnetuksi iskulause ”henkilökohtainen on poliittista”lähde?.

Politiikan tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikkaa ja poliittista päätöksentekoa tutkiva yhteiskuntatiede on nimeltään joko politologia, politiikan tutkimus tai valtio-oppi. Viimeksi mainittu tulee saksan kielen termistä Staatslehre (myös Allgemeine Staatslehre eli ”yleinen valtio-oppi”). Anglosaksisissa maissa käytetään useimmiten termiä political science, joskin myös termi politics on käytössä. Politiikan teoriaa, poliittisia aatteita ja poliittista filosofiaa tutkitaan sekä politiikan tutkimuksen että monissa yliopistoissa myös (käytännöllisen) filosofian piirissä. Tavallaan jopa kaikki yhteiskuntatieteet tutkivat usein politiikan piiriin kuuluvia asioita.

Poliittiset rakenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisia päätöksentekojärjestelmiä esiintyy erilaisia. Demokratiassa eli kansanvallassa kaikki äänioikeusikärajan saavuttaneet päättävät yhdessä asioista, useimmiten valitsemiensa edustajien ja heille vastuunalaisten hallituselinten kautta. Perustuslaillinen tasavalta on tavallaan kansanvallan rajoitetumpi muoto. Yksinvallassa eli diktatuurissa tai yleisesti ottaen johtajavaltaisissa eli autoritaristisissa valtiomuodoissa yksi henkilö tai ryhmä päättää kaikkien asioista. Tarkastelun tekee ongelmalliseksi se, että mitä kansanvaltaisin tai perustuslaillisin järjestelmä voi itse asiassa olla mitä räikein diktatuurilähde?. Oligarkia on harvainvaltaa ja aristokratia ylhäisön tai jonkin muun parhaimmiston valtaa. Jonkinasteista oligarkiaa ja aristokratiaa tavataan mitä demokraattisimmissakin järjestelmissä. Mikäli poliittista valtaa rajoitetaan vähimpään mahdolliseen ja yritetään jättää asiat yksittäisten ihmisten päätettäviksi, kyseessä on libertarismi, tai valtion kokonaan poistuessa anarkia. Viimeiset kaksi aatetta eivät ole toisensa poissulkevia. Kummankin niistä käytännön sovellutukset ovat jääneet harvoiksi ja lyhytaikaisiksi, mutta teoreettisina malleina ja historiallisina ajattelutapoina niillä on silti oma kiinnostavuutensa.

Politiikan aloja, joita usein erotetaan toisistaan, ovat esimerkiksi seuraavat:

Aatteita ja poliittisia suuntauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittinen aate eli poliittinen ideologia on näkemys siitä, millaiseksi poliittiset olot tulisi järjestää ja kuinka tämä tulisi tehdä. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri aatesuuntauksien kesken. Poliittisia aatteita ovat esimerkiksi seuraavat:

Politiikkaa harjoitetaan usein jonkinlaisessa poliittisessa järjestyksessä, joka voi olla esimerkiksi:

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ryan, Alan: On Politics: A History of Political Thought from Herodotos to the Present. London: Allen Lane, 2012. ISBN 978-0-713-99364-6.