Talouspolitiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Talouspolitiikka tarkoittaa julkisen vallan toimenpiteitä, joilla pyritään vaikuttamaan kansantalouden tilaan. Talouspolitiikka voidaan jakaa eri osa-alueisiin, joita ovat muiden muassa: finanssipolitiikka, rahapolitiikka, tulopolitiikka, valuuttakurssipolitiikka, ulkomaankauppapolitiikka, elinkeino- ja rakennepolitiikka sekä aluepolitiikka. Näistä kaikkein merkittävimpänä pidetään nykyään rahapolitiikkaakenen mukaan?, jolla kyetään elvyttämään taloutta taantumassa kannustamalla investointeihin ja kuluttamiseen. Eri maiden talouspolitiikat vaihtelevat keskenään, ja talouspolitiikka on tyypillisesti muodostettu suhteessa vallitseviin olosuhteisiin. Talouspolitiikan kaksi merkittävää suuntausta ovat keynesiläisyys (elvyttävää finanssipolitiikkaa kannattava) ja monetarismi (elvyttävää rahapolitiikkaa kannattava).

Talouspolitiikan muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeisimmät talouspolitiikan muodot ovat valtion finanssipolitiikka (sisältää veropolitiikan) ja keskuspankin rahapolitiikka. Finanssipolitiikka on Suomessa kansallista politiikkaa ja rahapolitiikka Euroopan unionissa euromaiden osalta päätöksenteossaan itsenäisen Euroopan keskuspankin päätettävissä. Aikoinaan puhuttiin keskuspankkipolitiikasta, joka sisälsi rahapolitiikan ja valuuttakurssipolitiikan. Nykyään valuuttakurssipolitiikkaa ei euromaissa ole, koska valuutat kelluvat ja pääomaliikkeitä ei säännellä. Tulopolitiikka ei ole merkittävä talouspolitiikan laji suurimassa osassa maailman maita, sillä palkat määräytyvät markkinoilla työvoiman kysynnän ja tarjonnan mukaan. Suomessa kylläkin palkat päätetään poliittisesti työntekijöitä ja työnantajia edustavien työmarkkinajärjestöjen kesken ja valtion ollessa mukana päätöksenteossa kolmantena osapuolena TUPO-neuvotteluin.

Finanssipolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Finanssipolitiikka

Finanssipolitiikasta päättää Suomessa hallitus. Finanssipolitiikka koostuu pääasiassa valtion vuotuisen budjetin kautta toteutetuista veronkevennyksistä, verojen korotuksista, julkisten menojen lisäyksistä tai vähennyksistä sekä julkisten investointien lisäyksistä tai vähennyksistä. Esimerkkeinä voidaan mainita infastruktuurihankkeet, kuten tietoverkkojen, teiden ja muiden liikenneinvestointien toteuttaminen. Toinen ja ehkä yleisempi finanssipolitiikan keino ovat veronkevennykset ja verojen korotukset. Suomessa on 2000-luvun alusta lähtien kevennetty työn verotusta ja kiristetty kulutus- ja energiaverotusta.

Veroaste (kokonaisveroaste) on yleisimmin käytetty verotuksen tason mittari eri maissa. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen. Suomessa kokonaisveroastetta nostettiin 1990-luvulla laman aiheuttaman budjettivajeen maksamiseksi ja on laskenut koko 2000-luvun. Vuonna 2006 kokonaisveroaste oli Suomessa 43,5 % ja EU-maissa keskimäärin 39,9 % BKT:sta.[1]

Rahapolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rahapolitiikka

Suomen rahapolitiikasta päättää Euroopan keskuspankki (EKP), jonka jäsen Suomen Pankki on eurooppalaisen keskupankkijärjestelmän EKPJ:n kautta. Käytännössä Suomea koskevat rahapoliittiset päätökset tekee EKP:n johtokunta, joka koostuu EMU-jäsenmaiden keskupankkien pääjohtajista.

Euroalueeseen ja Euroopan rahaliittoon (EMU) kuuluvat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi ja Viro. Näiden maiden keskuspankit yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa muodostavat eurojärjestelmän. Eurojärjestelmä huolehtii eurosta ja euroalueen rahapolitiikasta.

EMU on Euroopan rahaliitto, johon kuuluu vuoden 2013 alussa 17 jäsenmaata ja jonka vakautta kontrolloi ns. vakaus- ja kasvusopimus. Sopimuksen ehtoina uusille EMU-jäsenmaille ja suosituksena nykyisille jäsenmaille ovat seuraavat kaksi keskeistä julkista taloutta koskevaa tavoitetta:

  1. Julkinen velka ei saa ylittää 60:ta prosenttia BKT:sta.
  2. Valtion budjetin alijäämä ei saa ylittää 3:a prosenttia BKT:sta.

Käytännössä yllä mainitut kaksi tavoitetta koskevat uusia jäsenmaita. Monet nykyisistä EMU-maista ovat rikkoneet näitä kahta tavoitetta vastaan ilman merkittäviä seuraamuksia. Vuonna 2008 alkaneen taloustaantuman myötä näiden tavoitteiden kanssa ristiriidassa olevien maiden osuuden ennustetaan kasvavan. Esimerkiksi Suomen valtion budjetin alijäämä on ollut yli 3% vuodesta 2009 lähtien.[2]

Valtiontalouden alijäämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomushallitus on perustellut valtiontalouden alijäämä -termillä säästöjä valtiontaloudessa vuonna 2013 ja 2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.