Talouspolitiikka
Wikipedia
Talouspolitiikka tarkoittaa julkisen vallan toimenpiteitä, joilla pyritään vaikuttamaan kansantalouden tilaan. Talouspolitiikka voidaan jakaa eri osa-alueisiin, joita ovat muun muassa finanssipolitiikka, rahapolitiikka, tulopolitiikka, valuuttakurssipolitiikka, ulkomaankauppapolitiikka, elinkeino- ja rakennepolitiikka sekä aluepolitiikka.
Keskeisimmät talouspolitiikan muodot ovat finanssipolitiikka (sis. veropolitiikan) ja rahapolitiikka (sis. valuuttakurssipolitiikan). Finanssipolitiikka on Suomessa kansallista politiikkaa ja rahapolitiikka EU:n EMU-maiden yhteistä politiikkaa.
Finanssipolitiikasta päättää Suomessa hallitus. Finanssipolitiikka koostuu pääasiassa valtion vuotuisen budjetin kautta toteutetuista veronkevennyksistä, verojen korotuksista, julkisten menojen lisäyksistä tai vähennyksistä sekä julkisten investointien lisäyksistä tai vähennyksistä. Esimerkkeinä voidaan mainita infastruktuurihankkeet, kuten tietoverkkojen, teiden ja muiden liikenneinvestointien toteuttaminen. Toinen ja ehkä yleisempi finanssipolitiikan keino ovat veronkevennykset ja verojen korotukset. Suomessa on 2000-luvun alusta lähtien kevennetty työn verotusta ja kiristetty kulutus- ja energiaverotusta.
Veroaste (kokonaisveroaste) on yleisimmin käytetty verotuksen tason mittari eri maissa. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen. Kokonaisveroaste on 2000- ja 1990-luvulla ollut Suomessa hieman yli 40 % BKT:sta. Viimeksi veroaste on ollut alle 40 % BKT:sta 1980-luvulla. Vuonna 2006 kokonaisveroaste oli Suomessa 43,5 % ja teollistuneissa OECD-maissa 35,9 % BKT:sta (lähde: veronmaksajat).
Suomen rahapolitiikasta päättää Euroopan keskuspankki (EKP), jonka jäsen Suomen Pankki on eurooppalaisen keskupankkijärjestelmän EKPJ:n kautta. Käytännössä Suomea koskevat rahapoliittiset päätökset tekee EKP:n johtokunta, joka koostuu EMU-jäsenmaiden keskupankkien pääjohtajista.
Euroalueeseen ja Euroopan rahaliittoon (EMU) kuuluvat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia ja Suomi. Näiden maiden keskuspankit yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa muodostavat eurojärjestelmän. Eurojärjestelmä huolehtii eurosta ja euroalueen rahapolitiikasta.
EMU on Euroopan rahaliitto, johon kuuluu v.2009 alussa 16 jäsenmaata ja, jonka vakautta kontrolloi ns. vakaus- ja kasvusopimus. Vakaus ja kasvusopimuksen ehtoina uusille EMU-jäsenmaille ja suosituksena nykyisille jäsenmaille ovat seuraavat kaksi keskeistä julkista taloutta koskevaa tavoitetta:
1. Julkinen velka ei saa ylittää 60 % BKT:sta. 2. Valtion budjetin alijäämä ei saa ylittää 3 % BKT:sta.
Käytännössä yllä mainitut kaksi tavoitetta koskevat uusia jäsenmaita. Monet nykyisistä EMU-maista ovat rikkoneet näitä kahta tavoitetta vastaan ilman merkittäviä seuraamuksia. Vuonna 2008 alkaneen taloustaantuman myötä näiden tavoitteiden kanssa ristiriidassa olevien maiden osuuden ennustetaan kasvavan. (lähde: Suomen Pankki)
Kansantaloustieteessä esiintyy useita eri talouspoliittisia oppisuuntia, joista tunnetuimmat ovat keynesiläinen, monetaristinen, uusliberalistinen ja uusklassinen oppisuunta. Suurin yksittäinen oppisuunta, johon nykyiset ekonomistit kuuluvat tai, jota he kannattavat, on keynesiläisyys (tai ns. uuskeynesiläisyys). Keynesiläinen oppisuunta korostaa talouden rakenteellisten jäykkyyksien (palkka- ja hintajäykkyydet) merkitystä suhdannevaihteluiden syynä ja suosittaa elvytystä finanssipolitiikan keinoin tasoittamaan erityisesti lasku-, matala- ja lama-suhdanteita. Pitkällä aikavälillä suositellaan rakenteellista taloudellisen kasvun finanssipolitiikkaa.
Sosialistiset oppisuunnat ovat menettäneet huomattavasti merkitystään entisen Neuvostoliiton hajoamisen myötä.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Wiberg, Matti: Politiikka Suomessa. Porvoo Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-26700-7.
