Hyvinvointitaloustiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hyvinvointitaloustiede on taloustieteen haara, jossa käytetään mikrotaloustieteen menetelmiä makrotalouden tehokkuuden ja tulonjaon tutkimiseen. Hyvinvointitaloustieteessä pyritään saavuttamaan mahdollisimman korkea yhteiskunnallisen eli sosiaalisen hyvinvoinnin taso. Tähän tavoitteeseen liittyy olennaisesti sosiaalisen hyvinvoinnin määrittelyn ongelma.

Hyvinvointitaloustieteessä lähdetään siitä, että ihmiset pystyvät itse määrittelemään parhaiten oman hyvinvointinsa ja että ihmiset pyrkivät mahdollisimman suureen hyvinvointiin. Yksilön hyvinvointia kuvataan tavallisesti hyötyfunktiolla. Perimmäisenä kiinnostuksen kohteena on, miten yksilöiden hyödyt voidaan aggregoida koko yhteiskunnan tasolle, mutta aggregointiin liittyvistä ongelmista johtuen tätä lähestymistapaa käytetään harvemmin.

Kardinaalinen ja ordinaalinen hyöty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskunnan hyvinvoinnin maksimoinnissa voidaan käyttää eri lähestymistapoja riippuen siitä, millaiseksi mitaksi hyöty oletetaan. Kardinaalinen hyötymitta on vertailtavissa yksilöiden välillä, kun taas ordinaalista hyötymittaa ei voida vertailla yksilöiden kesken.

Koska ordinaalista hyötyä ei voida vertailla yksilöiden välillä, voidaan yhteiskunnan hyvinvointia tarkastella vain epäsuorin keinoin. Tällaisia tarkasteluja ovat esimerkiksi Pareto-tehokkuus ja Kaldor-Hicks -kompensaatiotesti. Koska taustalla olevat oletukset ovat verrattain heikkoja, tämän lähestymistavan avulla voidaan lähinnä tarkastella tehokkuutta eikä niinkään tulonjakoa.

Kardinaalisen hyödyn tapauksessa voidaan määritellä sosiaalisen hyödyn mitta eli sosiaalinen hyvinvointifunktio, jonka argumentteina on kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyötytasot. Tunnetuin hyvinvointifunktio on utilitaristinen hyötyfunktio, joka yksinkertaisesti summaa kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyödyt yhteen.

Utilitaristinen hyötyfunktio ei ota kantaa siihen, kenellä hyöty on. Tällöin on siis mahdollista, että maksimoitu hyvinvointifunktio tuottaa kaiken hyödyn yhdelle henkilölle ja jättää muut ilman hyötyä. Toisena ääripäänä voidaan pitää max-min-hyötyfunktiota, joka perustuu filosofi John Rawlsin työhön. Sen perusteella sosiaalisen hyvinvoinnin määrää yhteiskunnan heikoimman jäsenen hyöty. Tämä tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi keskittymistä yhteiskunnan köyhimpien jäsenten aseman parantamiseen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]