John Maynard Keynes

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keynes vuonna 1946.

John Maynard Keynes (5. kesäkuuta 1883, Cambridge, Englanti21. huhtikuuta 1946, Tilton, East Sussex) oli englantilainen talousoppinut, jonka radikaaleilla ideoilla oli merkittäviä vaikutuksia moderniin talous- ja poliittiseen ajatteluun. Häntä pidetään yleisesti ns. hyvinvointivaltion yhtenä teoreettisena isänä, joskin hänen aikanaan ajatukset valtion osallistumisesta talouselämään koskettivat etupäässä korkotason sääntelyä ja valtion infrastruktuuri-investointeja, eivätkä esimerkiksi veroja, tulonsiirtoja ja korkeaa sosiaaliturvaa, jotka usein nykyisin yhdistetään hyvinvointivaltion käsitteeseen.

Keynes muistetaan erityisesti valtion aktiivisen taloudellisen roolin puolestapuhujana. Keynesin mukaan valtion tulisi käyttää rahavaroja välineenä vähentämään voimakkaiden talousmuutosten laskusuhdanteiden, laman ja noususuhdanteiden haitallista vaikutusta. Keynesin mielestä valtion piti toteuttaa investointeja täystyöllisyystavoitteen saavuttamiseksi. Joitain hänen ideoitaan yhdistettiin uusklassiseen taloustieteeseen, jolloin syntyi "keynesiläinen taloustiede". Se oli pitkään erittäin vaikutusvaltainen suuntaus, johon turvautuivat talouspolitiikassaan eri maiden puolueet sekä oikealta ja vasemmalta. Keynesiläisen kauden aikana taloustieteen valtavirrasta syrjässä ollutta klassista taloustiedettä harjoitettiin ja uusklassista teoriaa kehitettiin etenkin Chicagon yliopistossa, jonka vaikutusta ns. uuden klassisen teorian syntyyn ja valta-asemaan pidetään miltei kiistattomana.

Keynesin ajattelun tärkeyttä korostavat taloustieteilijät kritisoivat nykyään sekä keynesiläistä että uusklassista taloustiedettä ja kutsuvat itseään post-keynesiläisiksi. Se on kuitenkin varsin epäyhtenäinen suuntaus.

[muokkaa] Elämä ja työ

John Keynesin puoliso, balettitanssija Lydia Lopokova

John Maynard Keynesin vanhemmat olivat John Neville Keynes, talousoppinut Cambridgen yliopistossa sekä Florence Ada Brown, kirjailija ja sosiaalisten uudistusten kannattaja. Keynesilla oli nuorena homoseksuaalisia suhteita,[1] mutta hän rakastui myöhemmin tanssijatar Lydia Lopokovaan ja meni tämän kanssa naimisiin.

Keynes valmistui Cambridgen yliopistosta matematiikan alalta, ja melko pian hänen mielenkiintonsa kohdistui taloustieteeseen. Hän toimi Ison-Britannian hallituksen neuvonantajana ensimmäisen maailmansodan aikana, ja ensimmäisen kerran hänen ajatuksensa saivat julkisuutta teoksessa The Economic Consequences of the Peace joka julkaistiin sodan jälkeen. Kirjassa Keynes toi esille ajatuksen, että sotakorvaukset, joita Saksa pakotettiin maksamaan sodan voittajille, olivat liian suuria ja tämä romahduttaisi Saksan talouselämän. Ennustus toteutuikin vuonna 1923, kun Saksan talous romahti hyperinflaation seurauksena ja vain pieni osa sotakorvauksista oli maksettu.

Keynes julkaisi myös kirjan Treatise on Probability 1920, joka oli merkittävä lisä todennäköisyysteorian filosofiseen ja matemaattiseen perustaan.

Hänen pääteoksensa The General Theory of Employment, Interest and Money (suom. Työllisyys, korko ja raha) julkaistiin vuonna 1936.

[muokkaa] Lähteet

  1. Guardian Unlimited 15. toukokuuta 2004 "Between the sheets"

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John Maynard Keynes.


Tämä henkilöstä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Harkitse myös, voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.

Henkilökohtaiset työkalut