Hyvinvointivaltio

Hyvinvointivaltio on valtio, jossa valtiolle on annettu keskeinen rooli kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa. Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19 pykälään. Suomessa hyvinvointipalvelut ovat suuressa määrin kuntien vastuulla.

Puuvillatehtaan työläisen koti. Providence, Rhode Island, USA. Valokuva Lewis Hine 1912

Osan hyvinvoinnista tuottavat vapaaehtoiset yksilöt, yritykset, hyväntekeväisyysjärjestöt ym. Tämän seikan korostamiseksi käytetään usein termiä hyvinvointiyhteiskunta, kun taas "hyvinvointivaltio" viittaa pelkkään valtion rooliin. 1990-luvulta alkaen termi "hyvinvointiyhteiskunta" onkin yleistynyt ja "hyvinvointivaltio" on ollut usein kielteisessä käytössä.

Erilaisia hyvinvointivaltiomalleja

Gösta Esping-Andersen jakaa hyvinvointivaltion kolmeen eri malliin, sen mukaan kenelle kuuluu ensisijainen vastuu sosiaalisten riskien hallinnoinnissa ja hyvinvoinnin tuottamisessa:

• Pohjoismainen malli, jossa päävastuu on valtiolla
  • Pohjoismainen malli tunnetaan myös sosiaalidemokraattisena hyvinvointivaltiona, joka Esping-Andersenin mukaan on muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti, ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa.
• Keskieurooppalainen malli, jossa päävastuu on perheillä
  • Keskieurooppalainen tai konservatiivinen hyvinvointimalli on esimerkiksi Ranskan, Saksan tai Itävallan kaltainen yhteiskunta, jossa hyvinvointirakenteet on luotu ydinperheen ympärille.
• Anglosaksinen malli, jossa päävastuu on yksilöillä
  • Anglosaksinen malli tunnetaan myös liberaalina hyvinvointivaltiona. Sellainen on esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Yhteiskunta jakaa vähävaraiset avustuksia ansaitseviin ja ansaitsemattomiin. Verokanta ja tulonsiirrot ovat alhaiset ja valtion sosiaalimenojen osuus BKT:sta vähäinen. Työn merkitys ja arvostus on suuri. Järjestöt, vapaaehtoistoiminta ja hyväntekeväisyys on huomattava osa hyvinvointipalvelujen rakennetta. Yksityinen sektori osallistuu hyvinvointipalvelujen kustannuksiin työpaikkaetujen ja yksityisten sosiaalivakuutusten kautta.

Teoksessaan The Social Foundations Of Postindustrial Economies Esping-Andersen pohtii muun muassa seuraavia aiheita:

• demokraattista luokkataistelua
• sosiaalisia riskejä ja hyvinvointivaltioita
• kotitalouksien taloutta
• hyvinvointivaltiojärjestelmien uudempaa vertailua
• jälkiteollisen työllisyyden rakenteellista perustaa
• hallinnasta poikkeavan työllisyyden ongelmia
• vanhojen hyvinvointivaltioiden uusia sosiaalisia riskejä
• hyvinvointijärjestelmien uudelleen laatimista jälkiteolliselle aikakaudelle

Historiaa

Saksassa luotiin 1800-luvun lopulla Otto von Bismarckin johdolla vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä kuten sosiaalivakuutus vastauksena uhkaavalle poliittiselle liikehdinnälle. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen. Beveridgen mallin mukaisesti Iso-Britannia oli maailman ensimmäisiä hyvinvointivaltiokokeiluja.

Suomessa hyvinvointivaltion laajenemista voidaan kuvata kuntien tehtävien lisääntymisenä. Turvaverkkojen laajentaminen sai vauhtia 1960-luvulla, ja erityisesti 1970-luvulla säädettiin kunnille monia uusia velvoitteita. Vuonna 1930 kunnilla oli 40 lakisääteistä tehtävää, vuonna 1970 niitä oli 114 ja 2010-luvulla yli 500. Näiden kustannukset ovat kohonneet noin 72 miljardiin euroon.

Ideologiat ja hyvinvointivaltio

Sosialismi ja kommunismi tukevat yleensä hyvinvointivaltiota voimakkaasti. Ideologioita, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat vaikkapa John Maynard Keynes ja mainittu Rawls), sosiaalireformismi ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella.^{kenen mukaan?} Pohjoismaisen hyvinvointivaltion luomisessa keskeisenä on pidettu Axel Hägerströmin perustaman Uppsalalaisen koulukunnan arvonihilististä ajattelutapaa ja oikeusfilosofiaa.

Väitteitä hyvinvointivaltion puolesta ja sitä vastaan

Väitteitä puolesta

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero totesi vuonna 2010 poliisin olevan suuri hyvinvointivaltion ystävä. Paateroa huolestutti etenkin toisen polven syrjäytyneet, joiden kokemukset yhteiskunnasta ovat jo valmiiksi negatiivisia ja lipsuminen rikollisille poluille helppoa. Poliisiylijohtaja Paatero korosti etenkin opettajien ja sosiaaliviranomaisten mahdollisuutta varhaiseen puuttumiseen.

• humanitäärinen – oikeus elämän perusasioihin on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus ja ihmisten ei pitäisi joutua kärsimään tarpeettomasti varojen puutteen takia.
• demokraattinen – yhä useammat kehittyneiden valtioiden asukkaat kannattavat vaiheittaista sosiaaliturvan laajentamista osana poliittisten vaalien lupauksia.
• eettinen – vastavuoroisuus on lähes universaali moraalinen periaate ja useimmat hyvinvointijärjestelmät perustuvat vastavuoroisuuteen.
• altruismi – toisten auttaminen on moraalinen velvollisuus useimmissa kulttuureissa; hyväntekeväisyys ja tuki ihmisille, jotka eivät voi auttaa itseään, nähdään laajalti moraalisina valintoina.
• utilitäärinen – sama määrä rahaa tuottaa enemmän iloa köyhälle annettuna kuin rikkaalle annettuna; tällöin varallisuuden jako rikkaalta köyhälle lisää yleistä onnellisuutta yhteisössä.
• uskonnollinen – useimmat maailman valtauskonnot tähdentävät yhteisöjen merkitystä enemmän kuin pelkästään henkilökohtaista menestystä. Uskonnollisiin velvollisuuksiin kuuluu hyväntekeväisyys ja solidaarisuus.
• keskinäinen oma etu – monet valtiolliset järjestelmät on kehitetty vapaaehtoisvoimin keskinäisten vakuutusten pohjalta.
• taloudellinen – sosiaaliset ohjelmat palvelevat monia taloudellisia toimintoja, kuten kysynnän säätely ja työmarkkinoiden rakentaminen.
• yhteisöllinen – sosiaaliset ohjelmat edistävät päämääriä, jotka liittyvät koulutukseen, perheeseen ja työhön.
• yhteiskuntarauha – järjestelmä pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja voi alentaa rikollisuutta, koska ihmisten ei tarvitse ajautua rikollisuuteen pysyäkseen hengissä.
• markkinahäiriö – tietyissä tapauksissa yksityissektori ei saavuta sosiaalisia päämääriä tai hoida tuotantoa tehokkaasti, syinä ovat esimerkiksi monopolit, oligopolit, ulkoisvaikutukset tai epäsymmetrinen informaatio.
• suuruuden ekonomia – jotkut palvelut saadaan edullisemmin kun hallitus ostaa ne "bulkkina" yleisölle, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi ne erikseen. Tieverkko, julkinen liikenne, vedenjakelu, palokunta, yleinen terveydenhoito ja maanpuolustus joinakin esimerkkeinä.
• järjestelmä pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja voi alentaa rikollisuutta.
• tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä tuo nopean luokkakierron.
• luokkakierto takaa mahdollisimman suuren hyödyn saamisen väestöresursseista.
• humanitaariselta kannalta kehittyneimmissä hyvinvointivaltioissa syrjäytymisen äärimmäinen muoto eli asunnottomuus harvinaista.
• onnellisuuden kokeminen hyvinvointivaltioissa korkealla tasolla.
  • Tanskalaiset ovat useassa tutkimuksessa olleet maailman onnellisin kansa – maailman korkeimmasta verotuksesta huolimatta.

Väitteitä vastaan

• moraalittomuus - sosiaalivaltio puuttuu yksilönvapauteen, joka pakottaa yksilön subventoimaan (tukemaan) toisten kulutusta. Rahan käyttö sosiaalipalveluihin vähentää yksilöiden oikeutta antaa osan rahoistaan toisille ja on vertailukelpoinen yksityisomaisuuden takavarikoinnin kanssa (libertaarien näkemys)
• ylisääntely - hyvinvointivaltio ylikuormittaa yksityisyrityksiä, mikä hidastaa talouskasvua ja luo työttömyyttä.
• tehottomuus - vapaat markkinat tuottavat ja kohdentavat palvelut tehokkaammin ja vaikuttavammin kuin valtion hyvinvointiohjelmat, ja voidaan rahoittaa vähemmillä veroilla. (Friedrich Hayekin mukaan markkinamekanismi on paljon tehokkaampi ja pystyy vastaamaan suuren ihmisjoukon nimenomaisiin tarpeisiin valtiota paremmin.)
• väärä motivointi - hyvinvointivaltiolla on epätoivottuja vaikutuksia käyttäytymiseen, kuten vähentämällä motivaatiota itsestä ja muista huolehtimiseen tai työntekoon.
• yhteisöllisyyden väheneminen - valtion ottaessa vastuun ihmisten taloudellisesta huolenpidosta, yksityisten ei tarvitse enää huolehtia heikommissa asemassa olevista pitämällä huolta perheestä, suvusta tai lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen tai vaikeuksissa olevien auttamiseen.
• monimutkaisuus - lainsäädäntöön ja julkiseen hallintoon perustuva sosiaalijärjestelmä johtaa päällekkäiseen ja monimutkaiseen sääntelyyn, jonka hallinnointi on kallista ja jonka seurauksena voi olla kannustinloukkuja.

Jotkut katsovat ettei hyvinvointivaltio ole onnistunut tehtävässään kovin hyvin, sillä leipäjonoissa ja muissa valtion ulkopuolisen avun piirissä riittää asiakkaita. Näin erityisesti siksi, että osalla Suomen kansalaisista leipäjonot ovat säännöllinen avunlähde, eikä vain tilapäinen tukimuoto.

Poliittiset liikkeet ja hyvinvointivaltio nykyään Suomessa

Perinteistä hyvinvointivaltiota kannattavat kaikki suomalaiset eduskuntapuolueet, vaikka puolueiden tavoitteissa on painotuseroja vasemman ja oikean laidan välillä. Yleensä kaikki ryhmät ovat kiinnostuneita ratkaisuista, joissa hyvinvointivaltiota voidaan tehostaa ilman, että sen käytännön toiminnot kärsivät. Tämäntyyppistä lähestymistapaa edustaa esimerkiksi keskustelu kansalaispalkasta ja negatiivisesta tuloverosta.

Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin määritelmä

Hyvinvointi prof. Erik Allardtin mukaan

1) elintaso

• tulot
• asumistaso
• työllisyys
• koulutus
• terveys

2) yhteisyyssuhteet

• paikallisyhteys
• perheyhteys
• ystävyyssuhteet

3) itsensä toteuttamisen muodot

• arvonanto
• korvaamattomuus
• poliittiset voimavarat
• mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (”tekeminen”)

Tulonsiirrot

Suomalaisessa hyvinvointivaltiojärjestelmässä on muun muassa seuraavia tulonsiirron muotoja:

• KELA: muun muassa opintotuki, työttömyysturva, sotilasavustus
• sairausvakuutus
• kuntoutus
• perhe-etuudet: muun muassa lapsilisä, lapsen kotihoidon tuki
• Perheiden yhdistäminen on myös tulonsiirto, sillä valtio kustantaa yhdistettävien lentoliput
• asumistuki
• toimeentulotuki
• myös eläkkeet voidaan katsoa tulonsiirroiksi, vaikka ne ovatkin vain ajassa tapahtuvia siirtoja
• Euroopan Unionin ja kansalliset maataloustuet

Katso myös

• Hyvinvointitaloustiede
• Tulonjako
• Sosiaalipolitiikka

Aiheesta muualla

• Tamminen, Tapio: Hyvinvointiyhteiskunta Internetix. 1999. Viitattu 26.10.2009.
• Sosiaalipalveluista sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla
• Martta Viitaniemi: Vapaus valita – uusliberaali markkinaideologia hyvinvointivaltion haastajana helmikuu 2008. Tampereen yliopisto, politiikan tutkimuksen laitos.
• Pauli Kettunen: Pohjoismainen hyvinvointivaltio. Eduskunnan juhlaseminaari 13.5.2009. (PDF)
• Yle Elävä arkisto: Hyvinvointivaltion loppu (Ykkösdokumentti)

Viitteet

• Esping-Andersen, Gøsta: The Social Foundations of Postindustrial Economies (Oxford 1999)