Hyvinvointivaltio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hyvinvointivaltio eli sosiaalivaltio on valtio, jossa valtiolle on annettu keskeinen rooli kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa[1]. Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19 pykälään.[2] Suomessa hyvinvointipalvelut ovat suuressa määrin kuntien vastuulla. [3]

Puuvillatehtaan työläisen koti. Providence, Rhode Island, USA. Valokuva Lewis Hine 1912.

Osan hyvinvoinnista tuottavat vapaaehtoiset yksilöt, yritykset, hyväntekeväisyysjärjestöt ym. Tämän seikan korostamiseksi käytetään usein termiä hyvinvointiyhteiskunta, kun taas "hyvinvointivaltio" viittaa pelkkään valtion rooliin[4][5]. 1990-luvulta alkaen termi "hyvinvointiyhteiskunta" onkin yleistynyt ja "hyvinvointivaltio" on ollut usein kielteisessä käytössä[5].

Erilaisia hyvinvointivaltiomalleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gösta Esping-Andersen jakaa hyvinvointivaltion kolmeen eri malliin, sen mukaan kenelle kuuluu ensisijainen vastuu sosiaalisten riskien hallinnoinnissa ja hyvinvoinnin tuottamisessa:lähde?

  • Pohjoismainen malli, jossa päävastuu on valtiolla
    • Pohjoismainen malli tunnetaan myös sosiaalidemokraattisena hyvinvointivaltiona, joka Esping-Andersenin mukaan on muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti, ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa.
  • Keskieurooppalainen malli, jossa päävastuu on perheillä
    • Keskieurooppalainen tai konservatiivinen hyvinvointimalli on esimerkiksi Ranskan, Saksan tai Itävallan kaltainen yhteiskunta, jossa hyvinvointirakenteet on luotu ydinperheen ympärille.
  • Anglosaksinen malli, jossa päävastuu on yksilöillä
    • Anglosaksinen malli tunnetaan myös liberaalina hyvinvointivaltiona. Sellainen on esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Yhteiskunta jakaa vähävaraiset avustuksia ansaitseviin ja ansaitsemattomiin. Verokanta ja tulonsiirrot ovat alhaiset ja valtion sosiaalimenojen osuus BKT:sta vähäinen. Työn merkitys ja arvostus on suuri. Järjestöt, vapaaehtoistoiminta ja hyväntekeväisyys on huomattava osa hyvinvointipalvelujen rakennetta. Yksityinen sektori osallistuu hyvinvointipalvelujen kustannuksiin työpaikkaetujen ja yksityisten sosiaalivakuutusten kautta.

Teoksessaan The Social Foundations Of Postindustrial Economies Esping-Andersen pohtii muun muassa seuraavia aiheita:

  • demokraattista luokkataistelua
  • sosiaalisia riskejä ja hyvinvointivaltioita
  • kotitalouksien taloutta
  • hyvinvointivaltiojärjestelmien uudempaa vertailua
  • jälkiteollisen työllisyyden rakenteellista perustaa
  • hallinnasta poikkeavan työllisyyden ongelmia
  • vanhojen hyvinvointivaltioiden uusia sosiaalisia riskejä
  • hyvinvointijärjestelmien uudelleen laatimista jälkiteolliselle aikakaudelle

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Roomasta kehittyi loppuvaiheissaan hyvinvointivaltio tunnuksenaan "leipää ja sirkushuveja". [6] Preussissa ja Saksissa rakennettiin hyvinvointivaltiota jo 1840-luvulla. Saksassa luotiin 1800-luvun lopulla Otto von Bismarckin johdolla vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä kuten sosiaalivakuutus. Hyvinvointivaltio on paternalistista politiikkaa, jolla oli liike-elämän tuki ja jolla yritettiin voittaa työväenluokan tuki. Britanniassa modernin hyvinvointivaltion rakentaminen alkoi vuonna 1908 vanhuuseläkkeen perustamisella. [7] 1800-luvun lopulla klassinen liberalismi ja sen suosima vapaa markkinatalous menettivät suosiotaan ja sosiaalireformismi alkoi toteuttaa hyvinvointivaltiota. [8] Neuvostoliitto oli hyvinvointivaltion pioneeri. [9] 30-luvulla monissa Euroopan maissa ja Amerikassa perustettiin kansaneläkelaitoksia ja lapsilisät. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Anglikaaninen arkkipiispa William Temple kirjoitti kirjan Christianity and the Social Order vuonna 1942 ja teki suosituksi sanan "welfare state", joka esitti sodanaikaisen Britannian hyvinvointivaltion natsi-Saksan sodankäyntivaltion vastakohtana. [10] Natsi-Saksakin tosin oli hyvinvointivaltio. [11] Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen. Beveridgen mallin mukaisesti Iso-Britannia oli maailman ensimmäisiä hyvinvointivaltiokokeiluja.

Suomessa hyvinvointivaltion laajenemista voidaan kuvata kuntien tehtävien lisääntymisenä. Turvaverkkojen laajentaminen sai vauhtia 1960-luvulla, ja erityisesti 1970-luvulla säädettiin kunnille monia uusia velvoitteita. Vuonna 1930 kunnilla oli 40 lakisääteistä tehtävää, vuonna 1970 niitä oli 114 ja 2010-luvulla yli 500. Näiden kustannukset ovat kohonneet noin 72 miljardiin euroon.[3]

Ideologiat ja hyvinvointivaltio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosialismi ja kommunismi tukevat yleensä hyvinvointivaltiota voimakkaasti. Ideologioita, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat vaikkapa John Maynard Keynes ja mainittu Rawls), sosiaalireformismi ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella.kenen mukaan? Pohjoismaisen hyvinvointivaltion luomisessa keskeisenä on pidettu Axel Hägerströmin perustaman Uppsalalaisen koulukunnan arvonihilististä ajattelutapaa ja oikeusfilosofiaa.[12]

Väitteitä hyvinvointivaltion puolesta ja sitä vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väitteitä puolesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • humanitäärinen – oikeus elämän perusasioihin on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus ja ihmisten ei pitäisi joutua kärsimään tarpeettomasti varojen puutteen takia.
  • demokraattinen – yhä useammat kehittyneiden valtioiden asukkaat kannattavat vaiheittaista sosiaaliturvan laajentamista osana poliittisten vaalien lupauksia.
  • eettinenvastavuoroisuus on lähes universaali moraalinen periaate ja useimmat hyvinvointijärjestelmät perustuvat vastavuoroisuuteen.
  • altruismi – toisten auttaminen on moraalinen velvollisuus useimmissa kulttuureissa; hyväntekeväisyys ja tuki ihmisille, jotka eivät voi auttaa itseään, nähdään laajalti moraalisina valintoina.
  • utilitäärinen – sama määrä rahaa tuottaa enemmän iloa köyhälle annettuna kuin rikkaalle annettuna; tällöin varallisuuden jako rikkaalta köyhälle lisää yleistä onnellisuutta yhteisössä.
  • uskonnollinen – useimmat maailman valtauskonnot tähdentävät yhteisöjen merkitystä enemmän kuin pelkästään henkilökohtaista menestystä. Uskonnollisiin velvollisuuksiin kuuluu hyväntekeväisyys ja solidaarisuus.
  • keskinäinen oma etu – monet valtiolliset järjestelmät on kehitetty vapaaehtoisvoimin keskinäisten vakuutusten pohjalta.
  • taloudellinen – sosiaaliset ohjelmat palvelevat monia taloudellisia toimintoja, kuten kysynnän säätely ja työmarkkinoiden rakentaminen.
  • yhteisöllinen – sosiaaliset ohjelmat edistävät päämääriä, jotka liittyvät koulutukseen, perheeseen ja työhön.
  • yhteiskuntarauha – järjestelmä pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja voi alentaa rikollisuutta, koska ihmisten ei tarvitse ajautua rikollisuuteen pysyäkseen hengissä.
  • markkinahäiriö – tietyissä tapauksissa yksityissektori ei saavuta sosiaalisia päämääriä tai hoida tuotantoa tehokkaasti, syinä ovat esimerkiksi monopolit, oligopolit, ulkoisvaikutukset tai epäsymmetrinen informaatio.
  • suuruuden ekonomia – jotkut palvelut saadaan edullisemmin kun hallitus ostaa ne "bulkkina" yleisölle, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi ne erikseen. Tieverkko, julkinen liikenne, vedenjakelu, palokunta, yleinen terveydenhoito ja maanpuolustus joinakin esimerkkeinä.
  • järjestelmä pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja voi alentaa rikollisuutta.
  • tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä tuo nopean luokkakierron.
  • luokkakierto takaa mahdollisimman suuren hyödyn saamisen väestöresursseista.
  • humanitaariselta kannalta kehittyneimmissä hyvinvointivaltioissa syrjäytymisen äärimmäinen muoto eli asunnottomuus harvinaista.
  • onnellisuuden kokeminen hyvinvointivaltioissa korkealla tasolla.
    • Tanskalaiset ovat useassa tutkimuksessa olleet maailman onnellisin kansa – maailman korkeimmasta verotuksesta huolimatta.

Väitteitä vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • moraalittomuus - sosiaalivaltio puuttuu yksilönvapauteen, joka pakottaa yksilön subventoimaan (tukemaan) toisten kulutusta. Rahan käyttö sosiaalipalveluihin vähentää yksilöiden oikeutta antaa osan rahoistaan toisille ja on vertailukelpoinen yksityisomaisuuden takavarikoinnin kanssa (libertaarien näkemys)
  • ylisääntely - hyvinvointivaltio ylikuormittaa yksityisyrityksiä, mikä hidastaa talouskasvua ja luo työttömyyttä.
  • tehottomuus - vapaat markkinat tuottavat ja kohdentavat palvelut tehokkaammin ja vaikuttavammin kuin valtion hyvinvointiohjelmat, ja voidaan rahoittaa vähemmillä veroilla. (Friedrich Hayekin mukaan markkinamekanismi on paljon tehokkaampi ja pystyy vastaamaan suuren ihmisjoukon nimenomaisiin tarpeisiin valtiota paremmin.)
  • väärä motivointi - hyvinvointivaltiolla on epätoivottuja vaikutuksia käyttäytymiseen, kuten vähentämällä motivaatiota itsestä ja muista huolehtimiseen tai työntekoon.
  • yhteisöllisyyden väheneminen - valtion ottaessa vastuun ihmisten taloudellisesta huolenpidosta, yksityisten ei tarvitse enää huolehtia heikommissa asemassa olevista pitämällä huolta perheestä, suvusta tai lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen tai vaikeuksissa olevien auttamiseen.
  • monimutkaisuus - lainsäädäntöön ja julkiseen hallintoon perustuva sosiaalijärjestelmä johtaa päällekkäiseen ja monimutkaiseen sääntelyyn, jonka hallinnointi on kallista ja jonka seurauksena voi olla kannustinloukkuja.

Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvinvointi prof. Erik Allardtin mukaan

1) elintaso

  • tulot
  • asumistaso
  • työllisyys
  • koulutus
  • terveys

2) yhteisyyssuhteet

  • paikallisyhteys
  • perheyhteys
  • ystävyyssuhteet

3) itsensä toteuttamisen muodot

  • arvonanto
  • korvaamattomuus
  • poliittiset voimavarat
  • mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (”tekeminen”)

Tulonsiirrot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisessa hyvinvointivaltiojärjestelmässä on muun muassa seuraavia tulonsiirron muotoja:

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Esping-Andersen, Gøsta: The Social Foundations of Postindustrial Economies (Oxford 1999)
  1. [1] Encyclopædia Britannica
  2. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
  3. a b Ville Pernaa: Rahalla rakennettu. Suomen Kuvalehti, 2013, nro 10, s. 32-39. Helsinki: Otavamedia. ISSN 0039-5552.
  4. Gould, Arthur (1993). Capitalist Welfare Systems. New York: Longman. ISBN 0-582-08349-4. 
  5. a b Jäikö hyvinvointi historiaan?, Tiede 7/2004, Anneli Anttonen ja Jorma Sipilä
  6. http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/secondary/SMIGRA*/Frumentariae_Leges.html The Roman Welfare System
  7. https://www.boundless.com/political-science/social-policy/the-welfare-state/the-history-of-the-welfare-state/ The History of the Welfare State
  8. http://www.lewrockwell.com/2001/01/gregory-bresiger/the-birth-of-social-security-and-the-american-welfare-state-the-revolution-of-1935-america-turns-away-from-classical-liberalism/ The Birth of Social Security and the American Welfare State The Revolution of 1935 – America Turns Away from Classical Liberalism
  9. http://www.pecob.eu/A-Welfare-State-without-Welfare-Teachers-Employees-Workers-and-Peasants-in-the-social-Security-System-of-the-Soviet-Union-1917-1939 A Welfare State without Welfare. Teachers, Employees, Workers and Peasants in the Social Security System of the Soviet Union, 1917-1939 by: Dorena Caroli prefice by: Roberto Sani original title (French): Histoire de la protection sociale en Union Soviétique (1917-1939) published by: L'Harmattan pp: 316 ISBN: 978-2-296-13548-2
  10. [2] Megginson, William L.; Jeffry M. Netter (June 2001). "From State to Market: A Survey of Empirical Studies on Privatization" (PDF). Journal of Economic Literature 39 (2): 321–389. doi:10.1257/jel.39.2.321. ISSN 0022-0515
  11. http://www.amazon.com/Hitlers-Beneficiaries-Plunder-Racial-Welfare/dp/0805087265 Hitler's Beneficiaries: Plunder, Racial War, and the Nazi Welfare State by Götz Aly
  12. Sakari Hänninen, Lakimies 7–8/2009 s. 1053–1070.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]